Raamatun mukaan näin on asiat. Jeesus ei juonut simaa tai syönyt tippaleipiä. Tylsää oli voi jeesus sentään. Ainoa viihde oli paskan puhuminen kavereitten kanssa. Joskus salaa Jeesus saattoi muuttaa vettä viiniksi. Karitsaa kärhennettiin nuotiolla. Siinä se vappu hurahti huomaamatta. Ei pahemmin marssimassa käyty eikä älykkäitä heittämässä vuorisaarnan merkeissä väkijoukoille. Vappu jäi niiltä tovereilta juhlimatta. Sääli kyllä :(
Jeesus ei juhlinut vappua
13
95
Vastaukset
Eivät juhlineet vappua vaan odottivat helluntaita, jolloin pääsivät vetämään pään seksisin makealla viinillä niin, että vielä sunnuntaiaamuna yhdeksän sikaan puhuivat kielillä ja kieriskelivät maassa.
- Anonyymi
sunnuntaiaamuna yhdeksän sikaan
Jos helluntaina ei saa, ei saa seitsemään vuoteen. Sen tiesi Jeesuskin vanhana huoripukkina. Siksi hän panosti etenkin helluntaihin ja vappu jäi vain juopotteluksi.
- Anonyymi
Kaksi (2) marssia oli ennen pääsiäistä.
Taisto se alkuperäinen. - Anonyymi
Jos vappu olisi ollut joulua suurempi juhla niin tietenkin jeesus olisi syntynyt vappuna .
- Anonyymi
Jeesus siis pantiin alulle Teekkaraiden fuksibileissä (syksyllä) ja Jumala oli (uskoi olevansa) Suurikin Insinööri- aivan kuten kaikki siellä rokisentotilastin jälkeen.
Ja oliko suurilla koodari-rakentajilla se valkoinen haalari?
- Anonyymi
Tapahtui niinä päivinä, että Jeesuksen täytettyä itsensä alkoholilla, käski hän seuraajiensa varastaa aasin, jolla hän sitten ajoi kovaa väkijoukkoon.
- Anonyymi
Amen asia avaus up up
- Anonyymi
Vappu on kommunistien, sosialistien ja ateistien palopuhe- ja
(ryyppy)juhla.
Ei siinä ole paljon juhlittavaa.
Kyllähän nyt muutamia ☕🍩🎈🎉🎊 ilmapalloja ja serpentiinejä tulee ripustettua kattoon ja kahvit ja munkit ja päärynäsiideriä 🍾 0 o/oo.
Se on sitten siinä ja se riittää mainiosti.- Anonyymi
Maanviljelijät sanoivat että Wappu on hyvä
paskan (karjanlannan) levityspäivä kynnöspelloille.
- Anonyymi
Vappuna ay-liikkeen pönöttäjät, Liiton Miehet, pitävät toreilla vappupuheitaan ylistäen
KULTAISTA AY-VASIKKAANSA
joka tuo solisalirateille ja koti-kommunisteille onnen ja autuuden ja jolloin porvari nukkuu huonosti.
Mutta huomaavatko nämä ay-pönöttäjät sen että
ay-liikkeen alasajo on jo alkanut- Anonyymi
Jeesuskaan ei ollut ay-liikkeen asialla. Siksi hän mieluummin muutti vettä viiniksi ja vei sillä keinoin työt viinitilallisilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40975Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38705- 14630
- 36616
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19590Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553