"Raamattu on vuohipaimenien kirjoittama kirja"

Anonyymi-ap

...näin joku evoluutionisti vastasi ja se on aivan kuten siinä kirjassa sanotaan.

Ei Jumala ilmoittanut sanaansa hallitusherroille, niiden korruptoituneille virkamiehille eikä rahavallan omistamalle medialle.

Nykyään valta kuuluu sille johtajalle minkä maallistunut maailma on ottanut omakseen. Hallitus ja virkamiehet (kirjanoppineet) ilmoittavat kansalle, mitä sinun on otettava vastaan, että "sinä pelastut". Usko tämä niin saat muoviämpärin.

19

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin väittänyt ateisti oli väärässä. Samoin on väärässä he jotka väittävät, että "Raamatun luomiskertomus on pronssikautinen myytti."

      He ovat väärässä koska Raamattu ei ole lainkaan niin vanha kun he kuvittelevat. Raamatussa tuskin on yhtään kirjaa tai pitempää tekstikokonaisuutta, joka on ollut ennen vuotta 750 eaa nykyisessä muodossa. Ja luomiskertomus tuskin on edes Raamatun vanhimpia osia. Raamatun kirjoja (ja niille rinnakkaisia uskonnollisia tekstejä) on kirjoitettu osin muokkaamalla vanhempia myyttejä alkaen n. 700 eaa semi-urbaanissa ja maatalousvaltaisessa ympäristössä - paimentolaisuus ei ollut pääelinkeino. Se miten paljon niitä on tämän jälkeenkin muokattu jää arvoitukseksi, koska vanhimmat fyysiset kopiot ovat ajanlaskun alun tienoilta.

      Sekin kannattaa muistaa, että Tanak eli "juutalaisten Raamattu" eli käytännössä Vanha Testamentti vakiintui vasta ensimmäillä vuosisadalla JÄLKEEN ajanlaskun alun. Eli vasta silloin päätettiin mitkä versiot VT:n teksteistä ovat "oikeita" ja mitkä kirjat ylipäätään kuuluvat kanonisoitavaan "Jumalan sanaan" ja mitkä hylätään. Uusi Tesmanetti vakiintui parisataa vuotta myöhemmin jolloin esimerkiksi kanonisoitiin neljä evankeliumia "niiksi oikeiksi" ja lukuisia muita hylättiin. Valintaan vaikutti jo tuolloin käynnissä olleet kristittyjen keskinäiset oppiriidat.

      Näiden "pronssikautisista vuohipaimenista" puhuvien puolustukseksi voi sanoa, että eihän esimerkiksi Genesis ole tyjästä syntynyt vaan siihen on muokaten kopioitu vanhempaa kertomaperinnettä ja esimerkiksi vedenpaisumustarun juuret ylettyvät todistettavasti ainakin pronssikaudelle, vaikka Raamatun versio noista vanhemmista taruista on kirjoitettu siihen muotoon, että vedenpaisumus olisi tapahtunut rautakaudella. Genesiksen tarinoita kirjoitettaessa muisto pronssikaudesta oli jo unohtunut.

      • Anonyymi

        alkuperäisissä nykyään Vanhaan Testamenttiin kuuluvissa kirjoituksissa tehtiin myös muutoksia sitä mukaa kuin esim hallitsijat vaihtuivat ja sen mukaan kumpi osapuoli voitti jonkun sodan, jne. Kirjoituksia kopioitiin munkkien keskuudessa ja muuten uudestaan ja uudestaan. Ennustuksista säilytettiin ne, jotka kävivät ajan mittaan toteen, muita poistettiin. Ja tämä on uskontotutkinnallinen fakta, ei (ainakaan ateistinen) väite

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan raamatussa esimerkiksi 13 Paavalin kirjettä, mutta tekstianalyysi on osoittanut, että vain seitsemän niistä on Paavalin kirjoittamaa ja loput on väärennöksiä jotka on laitettu Paavalin nimiin, jotta niissä esitetyt (tuntemattoman kirjoittajan omat) näkemykset saavat painoarvoa. Kuusi kirjettä tiedetään huijauksiksi, mutta perinteen voima on niin suuri, että niitä ei voi ottaa pois Raamatusta. Kun kusetus on kerran mennyt läpi, niin se kanonisoidaan.

        Kuka ja missä väitetään, että kuusi kirjettä olisi huijausta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ja missä väitetään, että kuusi kirjettä olisi huijausta?

        Se on yleistä tietoa.

        Esimerkiksi: Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun (2008).

        Kari Kuula on Kauniaisten seurakunnan seurakuntapastori, teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti. Martti Nissinen Helsingin Yliopiston Eksegetiikan professori. Wille RIekkinen on teologi ja eläkkeellä oleva Kuopion hiippakunnan piispa.

    • Anonyymi

      onnellinen on lammas paimen, pussit tyhjänä voi filosofiaa harrastaa..... hyvä paimen.

    • Anonyymi

      Mikä osoittaa, että olisi jumala, että Raamattu olisi tämän jumalan sanaa ja että siihen uskomisessa olisi jokin pointti?

      • Anonyymi

        Nykyaika ja historia.
        Ne kansat menestyvät huonosti missä on ateismi tai pakanauskonnot vallassa.
        Suomessakin ollaan menossa huonoon suuntaan ja se näkyy jo siinä, että terveydenhuolto ja vanhustenhoito on romahtamassa.

        Totalitarismia pukkaa, kuten ennen neuvostoliitossa, nykyään kiinassa ja pohjois-koreassa.
        Intia kuuluu myös siihen joukkoon missä sairaanhoitoa saa vain eliitti.

        Venäjä on kristitty valtio ja Putinin hyökkäyksellä Ukrainaan on patriarkka Kirilin ja hänen kauttaan Jeesuksen siunaus.

        Niinkuin esim. Japani? Menestyy toooosi huonosti. Te jeesuksella päänne sekoittaneet olette perin irrallaan todellisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyaika ja historia.
        Ne kansat menestyvät huonosti missä on ateismi tai pakanauskonnot vallassa.
        Suomessakin ollaan menossa huonoon suuntaan ja se näkyy jo siinä, että terveydenhuolto ja vanhustenhoito on romahtamassa.

        Totalitarismia pukkaa, kuten ennen neuvostoliitossa, nykyään kiinassa ja pohjois-koreassa.
        Intia kuuluu myös siihen joukkoon missä sairaanhoitoa saa vain eliitti.

        Yksi parhaita paikkoja asua on islamilainen Singapore. Kannattaa sunkin vaihtaa tuo taantuva äärikristillisyys tulevaisuuden uskontoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyaika ja historia.
        Ne kansat menestyvät huonosti missä on ateismi tai pakanauskonnot vallassa.
        Suomessakin ollaan menossa huonoon suuntaan ja se näkyy jo siinä, että terveydenhuolto ja vanhustenhoito on romahtamassa.

        Totalitarismia pukkaa, kuten ennen neuvostoliitossa, nykyään kiinassa ja pohjois-koreassa.
        Intia kuuluu myös siihen joukkoon missä sairaanhoitoa saa vain eliitti.

        Ja ennen Roomaa kristinusko otettiin valtionuskonnoksi Etiopiassa ja Etiopia onkin mainio osoitus siitä, minkälaiseet taloudelliseen menestykseen, tieteen nousuu ja muuhun siunauksellisuuteen kristinusko on johtanut, kun se on saanut vaikuttaa kauemmin kuin missään (Armenia on toinen yhtä varhainen kristinuskon omaksunut maa).

        Etiopia on saanut marinoitua kristinuskossa ja korjannut sen hedelmiä 1000 vuotta kauemmin kuin vaikkapa Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on kristitty valtio ja Putinin hyökkäyksellä Ukrainaan on patriarkka Kirilin ja hänen kauttaan Jeesuksen siunaus.

        Neuvostoaikana uskonto oli kiellettyä ja pelkästään se Jumalaton perhearvojen tuhoaminen vaikuttaa monen sukupolven ajan sen jälkeenkin.
        Huono sotaonni johtuu vieläkin motivaation puutteesta. Eikö suuret miestappiot kerro ennemminkin suinauksen puutteesta?

    • Anonyymi

      Eihän vuohipaimenissa mitään vikaa ole. Päin vastoin voivat olla hyvinkin viisaita ja hyviä ihmisiä. Osasivat luritella pitkiä tarinoitakin ulkomuistista ja ehkä osa osasi jo tuolloin kirjoittaakin. Sen lisäksi, että hoitivat laumansa ja perheensä asianmukaisesti. Tsemppiä!

      • Anonyymi

        Kuten sanottu Raamattua ei kirjoitettu muinoin eikä sitä kirjoittaneet vuohipaimenet. Suurin osa lienee kirjoitettu kaupungissa ja joskus 700 eaa jälkeen, jolloin kirjoitustaitoisia oli paljon eliitin parissa ja palveluksessa. Erityisen sivistyneitä nämä kirjurit eivät olleet, koska jo hellenistisellä ajalla tiedettiin esimerkiksi että maa on pallo ja tiedettiin jopa osapuilleen sen ympärysmitta.

    • Minä olen väittänyt Raamattua pronssikautisten vuohipaimenten myyttikokoelmaksi ja asia on juuri tällä tavalla. Ohessa linkki Haaretzin artikkeliin, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Sen mukaan Jahvemyytit syntyivät muinaisen Lähi-idän pronssikauden romahduksen ja rautakauden välissä. Jahven palvelijat olivat puolipaimnentolaisia pronssinvalajia, joiden pronssinkäsittelyn taito periytyi alueen pronssikauden kaupunkivaltioilta.

      The cult of YHWH as god of metallurgy originated among semi-nomadic copper smelters between the Bronze and Iron Age, suggests biblical scholar: And he was not worshipped only by Jews

      https://www.haaretz.com/archaeology/2018-04-11/ty-article-magazine/.premium/jewish-god-yahweh-originated-in-canaanite-vulcan-says-new-theory/0000017f-dc86-d3ff-a7ff-fda6aa390000

      Yksi tällainen kaupunkivaltio oli Ugarit, jonka uskonto ja jumalperhe taustoittaa hyvin Raamatun vanhimpia myyttejä. Ne perustuivat näihin kaananilaisten kaupunkivaltioiden vanhempiin myytteihin. Kaupunkivaltiot siis hajosivat ja jäljelle jäi ylänköjen vuohipaimenheimot, joilla oli pronssinvalamisen taito.

      • Anonyymi

        Kaikille maailmanuskonnoille on varmasti osoitettavissa pronssikautiset - ellei vielä vanhemmat - juuret. Pointtini tuossa ylempä oli, että Raamattu ei ole mikään "maailman vanhin kertomus", vaan SIINÄ MUODOSSA kun se on nyt, on kirjoitettu kokonaan vuoden 750 eaa jälkeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kaikille maailmanuskonnoille on varmasti osoitettavissa pronssikautiset - ellei vielä vanhemmat - juuret."

        Mutta kyse ei ole pelkästään aikakaudesta vaan konkreettisesti muinaisen Lähi-idän pronssikautisten kaupunkivaltioiden hajoamisesta, jonka seurauksena kulttuuri otti uusia suuntia ja Jumalaksi otettiin pronssikautinen, pronssinvalajien jumala, Jahve.

        "Pointtini tuossa ylempä oli, että Raamattu ei ole mikään "maailman vanhin kertomus"..."

        En kai näin ole väittänytkään. Päin vastoin pointtini on ollut aina se, että Raamattu on vähintään synkretistinen jos ei peräti suoraan lainattu ympäröivien, vanhempien kulttuurien uskonnoista. Poikkeuksellisen suora yhteys on juurikin noihin tuhoutuneisiin pronssikautisiin kanaanilaisiin kaupunkivaltioihin. Israelilaiset olivat kanaanilaisia, vaikka VT:n kirjoittajat tekivät kaikkensa, että kanaanilaiset juuret hävitettäisiin mm. kuviteltlun Kaananin valloituksen muodossa.

    • Anonyymi

      Raamattua ei ole vielä edes kirjoitettu. Se kirjoitetaan 1000-5000 vuoden kuluttua tulevaisuudessa. Sieltä se tuodaan aikakoneella kaikkiin muihin aikoihin.

      Sori, mut Raamattua ei vain vielä ole olemassa!
      Puhutte olemattomasta asiasta. Taidatte nähdä menninkäisiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6963
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4612
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4105
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3209
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1686
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1227
    Aihe