Evoluutio ei ole uskottava koska se on mahdotonta.

Evoluutio ei ole uskottava, koska eliöt ovat aivan liian monimutkaisia syntyäkseen ja kehittyäkseen niillä todennäköisyyksillä, jota tarvittaisiin sattuman ohjailemana toteutumaan. Toisekseen makroevoluutio jää teorian asteelle koska edelleenkään ei ole todellisia todisteita lajien kehityksestä toisiksi. Ainoastaan värikkäitä kertomuksia. Ja petoksia, joissa keinotekoisesti on kasailtu eri eliöiden jäännöksiä niitä toisiinsa yhdistellen ja julistettu löydökset todisteiksi välimuodoista. Evolutionistit vaahtoavat suureen ääneen todisteiksi evoluutiosta kun bakteerista kehittyy toinen bakteeri tai peipposen nokka kehittyy toiseen asentoon. Kyllähän sitä lajin sisällä sopeutumista ja jalostumista tapahtuu, mutta edelleenkin makrotason todisteet puuttuvat. Raamattu on edelleenkin uskottavin selitys eliöiden kehitykselle: Jumala loi naaraat ja koiraat VALMIIKSI kunkin lajinsa mukaan lisääntymään keskenään. Tämä teoria voidaan helposti tutkia ja todeta faktaksi, koska luonto osoittaa sen todeksi. Ja myös sen että lajin sisällä tapahtuvalla kehityksellä on rajansa, joita ei luonto ylitä

Eikä alkuräjähdystä ole

3

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • 𝐉𝐚̈𝐚̈𝐭𝐲𝐧𝐲𝐭 𝐤𝐚𝐫𝐡𝐮 - 𝐯𝐚̈𝐚̈𝐫𝐚̈ 𝐥𝐚𝐣𝐢 𝐣𝐚 𝐯𝐚̈𝐚̈𝐫𝐚̈ 𝐢𝐤𝐚̈
        Tiedemiehet luulivat Siperiassa tutkivansa luolakarhua (Ursus spelaeus) noin 22 000
        vuoden takaa. Koillis-Siperian rannikon edustalla olevan Bolšoi Ljahovski -saaren ikiroudasta vuonna 2020 löytynyt raato oli hyvin säilynyt, ja osa vatsan sisällöstä yhä koskematta. Eläimen ruumiinavauksen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli nuori (2–3-vuotias) naarasruskeakarhu (Ursus arctos), ja sitten iäksi määritettiin noin 3 500 vuotta. Joten sen lisäksi, että kyseessä oli eri laji, se oli myös aivan eri-ikäinen. Nyt kun sen laji on määritetty, on vielä vastattava kysymykseen: miten sen onnistui päästä saarelle, joka on noin 50 kilometrin päässä Manner-Siperiasta?
        Nykyään ajatellaan, että ruskeakarhut siirtyivät sinne merijäätä pitkin viimeisen jääkauden aikana. Raamatullinen näkökulma on samankaltainen: ne ylittivät meren noin 4 000 vuotta sitten (ei 20 000 vuotta sitten) vedenpaisumuksen jälkeisen ainoan jääkauden aikana


    • Anonyymi

      Joko olet Arto selvittänyt itsellesi D-vitamiinin synnyn? Jatketaan sen jälkeen muista aiheista.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1818
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe