Nyt alkoi jouluhössötys!

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010691522.html
"Joulukalenterit saapuivat kauppoihin.
Joulukalentereiden myyntisesonki on verrattain lyhyt, syyskuusta marraskuuhun.
Joulukalentereiden ostaminen jo aikaisin syksyllä voi olla perustelua myös rahankäytön kannalta. Etenkin monet erikoisemmat versiot ovat perinteisiä suklaakalentereita arvokkaampia, ja joulunalusaikana rahaa kuluu tyypillisesti paitsi itse joulun valmisteluun myös esimerkiksi pikkujoulun viettoon.
– Kun joulukalentereita hankkii aidosti hyvissä ajoin, voi jouluun liittyvää kulutusta jaksottaa pidemmälle aikavälille."

Onkohan tämä jo ennätys, ei olla vielä edes syyskuun puolivälissä ja on jo koulukrääsää laitettu myyntiin.
Miksi joulunvietoa ei jatketa jouluuaaton jälkeenkin yhtä pitkään, kuin enne jouluaattoa eli joulukonvehteja myytäisiin vielä Huhtikuun 6 päivään saakka!
Miettikääpä tätä!
Tästä päivästä on jouluun 105 päivää ja jouluhössötys on jo alkanut kaupoissa ja vauhti vaan kiihtyy.
Pikkujoulukausi varmaan käynnistyy jo lokakuussa!
Kyllä t'llainen vie joulufiilisken, kun näin aikaisin aletaan joulua tuputtamaan.

Nuoruudessa kaupossa alettiin joulumyyntiä vasta marraskuun puolella.
Lahjat ja jouluruuat hankittiin vasta joulukuun puoella, eikä ollut kaupat aki sunnuntaina ja launataina meni kaupat kiinni ennen klo 18 ja arkisinkin enne klo 20 ja hyvin pärjättiin.

18

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joulu on aivan turha rahaa palvova kulutusjuhla.

      Loma kyllä kelpaa, mutta muihin häsellyksiin en osallistu.

      xLiner

    • Anonyymi

      minä en osta kai mitään joululahjajuttuja kun aina jää tappiolle joku Pandan 2 euron monipakweriwta otetu suklaa erasia coi tullasw.

      paitsi itselle ehkä Fazer vihreitä kuulia... tai näitä amerikkalaisten syötäviä joulukuusen koeiste4ita Candy Cane juttujaq karkkikeppejä..

    • Anonyymi

      Ehkä jouluhötkyilyllä saadaan huomio muualle. Ajankohtaiset asiat ja päätökset.
      Vilma

      • Anonyymi

        Kovin mediakin kaunistelee hallituksen sekoilua. Onhan suurimmat mediat oikeiston omistuksessa ja YLEn hallintoneuvostossakin suurin osa on oikeistolaisia.

        Mutta kohta alkaa kaupoissa soimaan ne joulurallatukset. Se on mun mielestä ärsyttävää.

        >simiti<


    • Anonyymi

      amerikkalaisilla voi olla jotain jättisuuriakin kuin metrinkin kokoisia karkkikeppejä sellaisen ripustaisi niin kaatuu jo koko joulukuusikin..

      • Anonyymi

        Niin kaatuisi. Aikoinaan koira kummasteli puuta sisällä ja päästi lastin siihen alle. Luulikohan se, että siinä on metsä ja kyllä siihen voi kakkata?

        Kissa myös kekkasi, että puu sisällä. Toki kiipesi latvaan ja silloin oli kaatuminen todella lähellä.

        Vaidoin sittemmin muovikuuseen. Siihen ei reagoitu mitenkään. Niin tai no toki kissa leikki niillä palloilla, mitä kuuseen ripustetaan.
        Lisäksi yritti syödä niitä nauhoja, mitä kuuseen laitetaan.

        >simiti<


    • Anonyymi

      maailman suurin joulukuusen koeridte joku suuri cansy cnw3...

    • Anonyymi

      Ihan vielä en viitsi joulukalenteria ostaa. Saattaisi kalenterin avaamista odottavalla tulla jo aika pitkäksi, jos sen jo nyt ostaisi tuonne kaappiin pyörimään.

    • Anonyymi

      Kiva, juon joulumukista kahvia ympäri vuoden.

    • Anonyymi

      piytäidi hoiaaa eeäs juttu ite ei niin raskaskas kuin joku kaasojen yö...

    • Anonyymi

      pmlp lssdp swomsw timllswro?

    • Anonyymi

      Rahaarahaarahaaaaa. Kauppa käy ja tyhmät ostaa.👎🤷‍♀️

    • Anonyymi

      vpo v'j'm öootytu' lim kps tutyäkrm ,orördf' jasssias kps pm vooöe't kaöay seööaosrsa rimrii ,ilacxasöööe

    • Anonyymi

      niin joo tuntuu hauskalle jos nasisellwa hassusri ciileär jalar...

    • Anonyymi

      Mitä jos lakattaisiin kuluttamasta tyhjänpäiväiseen. Keskityttäisiin vain ihan välttämättömään. Säästyisikö maapallo itsekkäisyydeltämme? Olisimmeko onnellisempia omina itsenämme? Jokainen sais olla ruma kaunis,vanha nuori,köyhä rikas terve sairas ja aina yhtä arvokas. Ei olisi mitään ketään mihinkään lokeroivaa . Ei olisi itsekkyyttä. Olisi kaikenkattavaa rakkautta. Olisiko silloin kenelläkään paha olla?🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Noh joo. Tiedät itsekin, että jos on yli yksi ihminen, ei riidoilta, riistolta ja tappeluilta voida välttyä.

        >simiti<


    • Eeei nyt vielä mitään jouluhössötyksiä voi alkaa harrastamaan. Kesä on juuri väistynyt, nyt nautitaan syksystä. Marraskuulla alan hössöttämaan joulua🤭🤶🏻

    • Anonyymi

      Joulua ei hössötetä, siihen valmistaudutaan ☝

      - Sheena

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      215
      604
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe