Nyt kun pride on ohi 5.0

Heissan taas
Edelliset neljä ketjua tuli nopeasti täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä koska tästä halutaan keskustella.

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

-gotquestions-

581

2693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EVVK 🤦🏼‍♂️

      • Anonyymi

        Näkyy kiinnostavan.

      • Anonyymi

        Silti olit taas eka. 😆

      • Anonyymi

        Eipä tietenkään. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tietenkään. 😆

        Yes!

      • Anonyymi

        Hen-heh.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näkyy kiinnostavan.

        Toisin sanoen kaikki ovat homoseksuaalisia, sillä syntiä on joka päivä.

        Aloittaja ei tajua olevansa tollo.

      • Anonyymi

        Ei ihan siltä näytä. 😆

      • Anonyymi

        Onko noin?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisin sanoen kaikki ovat homoseksuaalisia, sillä syntiä on joka päivä.

        Aloittaja ei tajua olevansa tollo.

        Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa TäysToIIoa.

        Etkö ymmärrä heikkoIahjaisena edes hävetä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisin sanoen kaikki ovat homoseksuaalisia, sillä syntiä on joka päivä.

        Aloittaja ei tajua olevansa tollo.

        TummeIi kovassa käytössä naismaisilla siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisin sanoen kaikki ovat homoseksuaalisia, sillä syntiä on joka päivä.

        Aloittaja ei tajua olevansa tollo.

        OIet järjetön ToIIo tosiaan.

      • Anonyymi

        Eipäs siltä näytä.

      • Anonyymi

        Toimit ihan toisin.

      • Anonyymi

        Ai, ei siltä näytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TummeIi kovassa käytössä naismaisilla siellä.

        Sinullako on lypsykarja hoitamatta, kun vetelehdit palstalla kirjoittelemassa fantasioistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tietenkään. 😆

        Niin se menee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisin sanoen kaikki ovat homoseksuaalisia, sillä syntiä on joka päivä.

        Aloittaja ei tajua olevansa tollo.

        OIet ääretön ToIIo.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hen-heh.

        Mitäs muuta?

      • Anonyymi

        Uskovaisia kiinnostaa näköjään homohommat tosi paljon.

        Kannattaa rohkeasti kokeilla, jos tekee kerran mieli.

    • Anonyymi

      Itse täytit aikasemmat ketjut.

      • Anonyymi

        Kyllä niissä suurinosa on meidän Anonyymien kommentteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niissä suurinosa on meidän Anonyymien kommentteja.

        Ja Heimo.Vesa voi olla teistä yksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Heimo.Vesa voi olla teistä yksi.

        Mutta homous voi silti olla synti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta homous voi silti olla synti.

        Ei voi vaan ON!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi vaan ON!

        Juuri noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin.

        Kyllä maar.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä maar.

        On se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta homous voi silti olla synti.

        On ja pysyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja pysyy.

        Osaatko kertoa mistä mainitsemasi synti Kaikkivaltiaan luomaan ihmiseen tulee ja miksi se tulee vain joihinkin ihmisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta homous voi silti olla synti.

        Eikä muutu muuksi vaikka papit kuinka valehtelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä muutu muuksi vaikka papit kuinka valehtelevat.

        Mikä teidän homojen seksissä siis on syntiä, kun kerran meidän heteroiden avioseksi ehkäisyä käyttäen sekä hedelmällisen iän ohittaneiden avioparien välinen seksi ei ole syntiä palstan Uudestisyntyneiden Jeesuksen seuraajien mukaan?
        Raamatun mukaan ainoastaan lisääntymismielessä tapahtuva seksi on hyväksyttävää.

        "Raamatun mukaan ainoastaan lisääntymismielessä tapahtuva seksi on hyväksyttävää."

        Raamatussa ei vain sanota noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamatun mukaan ainoastaan lisääntymismielessä tapahtuva seksi on hyväksyttävää."

        Raamatussa ei vain sanota noin.

        Raamattu todistaa miehelle olevan ankarasti kiellettyä:
        -yhtyä kuukautistilassa olevaan vaimoon,
        -yhtyä mieheen,
        -yhtyä vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin,
        -yhtyä eläimeen,
        -siemenensä antaminen mennä maahan.
        Raamatussa ei anneta ehkäisyneuvontaa ja kejotetaan ainoastaan seksiin, jonka seurauksena on mahdollista syntyä Jumalan tarkoittama ihminen.
        Eli miehen siemenen haaskaaminen miehen omin toimenpitein johti ankarimpaan rangaistukseen.
        Suojatkaa aviovuoteenne siveettömyydeltä.
        -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta homous voi silti olla synti.

        Ikuisesti, aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi vaan ON!

        Nimenomaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Heimo.Vesa voi olla teistä yksi.

        Mitä se sinulle kuuluu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko kertoa mistä mainitsemasi synti Kaikkivaltiaan luomaan ihmiseen tulee ja miksi se tulee vain joihinkin ihmisiin?

        Jos tulisi kaikkiin ihmisiin, ihmiskunta kuolisi pian sukupuuttoon. Siinä näkyy mitkä ovat homoseksuaalisuuden todelliset kasvot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu todistaa miehelle olevan ankarasti kiellettyä:
        -yhtyä kuukautistilassa olevaan vaimoon,
        -yhtyä mieheen,
        -yhtyä vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin,
        -yhtyä eläimeen,
        -siemenensä antaminen mennä maahan.
        Raamatussa ei anneta ehkäisyneuvontaa ja kejotetaan ainoastaan seksiin, jonka seurauksena on mahdollista syntyä Jumalan tarkoittama ihminen.
        Eli miehen siemenen haaskaaminen miehen omin toimenpitein johti ankarimpaan rangaistukseen.
        Suojatkaa aviovuoteenne siveettömyydeltä.
        -

        Kielletty myös naisilta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi vaan ON!

        Onko todisteita?

        On niin helppo tuomita toiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos tulisi kaikkiin ihmisiin, ihmiskunta kuolisi pian sukupuuttoon. Siinä näkyy mitkä ovat homoseksuaalisuuden todelliset kasvot.

        Onko jossain sanottu, että miehen on pakko tykätä naisista?

        Jos ei, niin voit vaieta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko jossain sanottu, että miehen on pakko tykätä naisista?

        Jos ei, niin voit vaieta.

        Kuka on väittänyt, että on pakko tykätä kenestäkään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on väittänyt, että on pakko tykätä kenestäkään?

        Täällä on niin, että kaksi miestä ei saa tykätä toisistaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä on niin, että kaksi miestä ei saa tykätä toisistaan.

        Riippuu mistä tykkää toisesta ja millä tavalla, tekeekö siinä syntiä tai johtaako se syntiin.
        Toisesta voi tykätä myös tekemättä syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja pysyy.

        Aamenta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta homous voi silti olla synti.

        Ehdottomasti on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti on.

        Pahat ajatukset ovat syntiä Raamatussa. Johtaa jopa kuolemaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu mistä tykkää toisesta ja millä tavalla, tekeekö siinä syntiä tai johtaako se syntiin.
        Toisesta voi tykätä myös tekemättä syntiä.

        Näin on. Mutta käytännössä usein tehdään syntiä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Pahat ajatukset ovat syntiä Raamatussa. Johtaa jopa kuolemaan

        Se on kohtalosi, RumaJammu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Näin on. Mutta käytännössä usein tehdään syntiä.

        Sielläkin pyIIyIeikit ja muu pervoilu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sielläkin pyIIyIeikit ja muu pervoilu.

        Kun 99.75 prosenttia ajasta on kaikkea muuta kuin seksiä. Heh heh sun kanssas!

      • Anonyymi

        Kyllä se sinä olit joka sielläkin trollasit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä teidän homojen seksissä siis on syntiä, kun kerran meidän heteroiden avioseksi ehkäisyä käyttäen sekä hedelmällisen iän ohittaneiden avioparien välinen seksi ei ole syntiä palstan Uudestisyntyneiden Jeesuksen seuraajien mukaan?
        Raamatun mukaan ainoastaan lisääntymismielessä tapahtuva seksi on hyväksyttävää.

        OIet umpihomo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun 99.75 prosenttia ajasta on kaikkea muuta kuin seksiä. Heh heh sun kanssas!

        Luku vaihtuu jatkuvasti.

        Kuutio ja SauIi ovat vedelleet sinua takaIautaan.

        Vieläkö hekottelet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luku vaihtuu jatkuvasti.

        Kuutio ja SauIi ovat vedelleet sinua takaIautaan.

        Vieläkö hekottelet?

        Se kun on tuota luokkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kohtalosi, RumaJammu.

        OU jee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä muutu muuksi vaikka papit kuinka valehtelevat.

        Se on totuus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Se kun on tuota luokkaa.

        Sitä tasoa sinä Vanha Iihava Híntti olet.

    • Anonyymi

      Puhkikaluttu aihe. ☠️

      • Anonyymi

        Ei ole kun edelleen vetää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kun edelleen vetää.

        Mitä maailmaa mullistavaa on jäänyttekemättä näissä ketjuissa höpöttämisen aikana. Hukkaan menee aivosolut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maailmaa mullistavaa on jäänyttekemättä näissä ketjuissa höpöttämisen aikana. Hukkaan menee aivosolut.

        Sinulla sellaisia ei olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla sellaisia ei olekaan.

        Ei ole ei, mutta Teillä sitäkin enemmän .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla sellaisia ei olekaan.

        Olipas nasevasti sanottu!

        Kuinka keksitkin tuollaisen vastauksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipas nasevasti sanottu!

        Kuinka keksitkin tuollaisen vastauksen?

        Palataanpa aiheeseen, eli onko homous mielestäsi syntiä ja Raamatun opetusten vastaista?Minusta aloituksessa annetaan monia hyviä syitä uskoa, että homous todellakin on syntiä. Raamatussa on muita asioita, joissa on hiukan tulkinnanvaraa, kuten kaste tai ehtoollisessa viinin ja leivän muuttuminen Jeesuksen ruumiiksi, mutta homouden kieltäminen vaikuttaa olevan selvä asia, ei tulkinnanvarainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ei, mutta Teillä sitäkin enemmän .

        Olen samoilla linjoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maailmaa mullistavaa on jäänyttekemättä näissä ketjuissa höpöttämisen aikana. Hukkaan menee aivosolut.

        Toisaalta hyvin öljytty rullaketju kestää kauan ja on siunaus jopa pyörän vetorattailekin.

      • Anonyymi

        Homouden synti on palstan kestoaihe. Wokettajat eivät enää halua keskustella siitä. Eivät jaksa enää toistaa samoja vanhoja valheita. Totuus ei pala tulessakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homouden synti on palstan kestoaihe. Wokettajat eivät enää halua keskustella siitä. Eivät jaksa enää toistaa samoja vanhoja valheita. Totuus ei pala tulessakaan.

        Liberaaleille arka paikka, kun eivät tunne Raamattua ja kieltävät sen opetukset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palataanpa aiheeseen, eli onko homous mielestäsi syntiä ja Raamatun opetusten vastaista?Minusta aloituksessa annetaan monia hyviä syitä uskoa, että homous todellakin on syntiä. Raamatussa on muita asioita, joissa on hiukan tulkinnanvaraa, kuten kaste tai ehtoollisessa viinin ja leivän muuttuminen Jeesuksen ruumiiksi, mutta homouden kieltäminen vaikuttaa olevan selvä asia, ei tulkinnanvarainen.

        Aloittaja antaa sen tiedon, että kyseessä Paavalilla oli ne, jotka olivat tunteneet Jumalan, ja kaikki syntiä tehneet ovat homoseksuaalisia.

        Raamattu on näköjään tulkinnanvarainen.

        Ja kun Raamattu on ihmisten ajatuksia ja huimia tarinoita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Palataanpa aiheeseen, eli onko homous mielestäsi syntiä ja Raamatun opetusten vastaista?Minusta aloituksessa annetaan monia hyviä syitä uskoa, että homous todellakin on syntiä. Raamatussa on muita asioita, joissa on hiukan tulkinnanvaraa, kuten kaste tai ehtoollisessa viinin ja leivän muuttuminen Jeesuksen ruumiiksi, mutta homouden kieltäminen vaikuttaa olevan selvä asia, ei tulkinnanvarainen.

        Voit kertoa miten homous on Raamatussa kielletty.

        En usko sinun löytävän.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja antaa sen tiedon, että kyseessä Paavalilla oli ne, jotka olivat tunteneet Jumalan, ja kaikki syntiä tehneet ovat homoseksuaalisia.

        PyIItleilit aina mielessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homouden synti on palstan kestoaihe. Wokettajat eivät enää halua keskustella siitä. Eivät jaksa enää toistaa samoja vanhoja valheita. Totuus ei pala tulessakaan.

        Se on evlut kirkon yksi harhaoppista.

      • Anonyymi

        Vielä on paljon parannettavaa. Kaikki ihmiset eivät ymmärrä, että homous on synti. Asiasta on pakko keskustella.

    • Anonyymi

      Ei ole meidän vika jos sinun pyllistämä jumala on tuollaienn ihmisvihaaja. Eikö kannattaisi vaihtaa parempaan jumalaan? Kyllähän noita jumalia riittää mistä valita.

      • Anonyymi

        Kerro toki omasta jumalastasi.

      • Anonyymi

        Heimo pyllistää ihan jollekin muulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heimo pyllistää ihan jollekin muulle.

        Puhu vain itsestäsi kun et edes näe muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vain itsestäsi kun et edes näe muita.

        Missä sanoi puhuvansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sanoi puhuvansa?

        Kirjoitinko jotain sinulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki omasta jumalastasi.

        En tarvitse jumalaa mihinkään. Kuka nyt haluaa vihata lähimmäisiä sen takia että pyllistää jollekin jumalalle?

      • Anonyymi

        Sinulla on kieroutunut käsitys vihasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on kieroutunut käsitys vihasta.

        Miten niin on? Miksi jumalasi ja sen pyllistäjät vihaavat homoja niin paljon että ovat valmiita jopa rajoittamaan heidän vapauksia?

      • Anonyymi

        Ja, jos ei löydy sopivaa, niin ilmankin pärjää mainiosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin on? Miksi jumalasi ja sen pyllistäjät vihaavat homoja niin paljon että ovat valmiita jopa rajoittamaan heidän vapauksia?

        Avioliitto tuskin on vapaus, joka olisi tarkoitettu kaikille ihmisille. Samaa sukupuolta oleville pareille ei edes ole mahdollista solmia avioliittoa. Avioliiton perusta on kahden eri sukupuolen yhteiselämä, se vetovoima ja se erilaisuus on oleellisen tärkeää lapsillekin ymmärtää. Homopareissa ihmiset ovat liian samanlaisia. Se ei ole tasa-arvoa.

        "Samaa sukupuolta oleville pareille ei edes ole mahdollista solmia avioliittoa."

        Miten niin ei ole? Kuinka pihalla olet mykymenosta, u ne tedes tiedä että lakia muutettiin jo vuosia sitten että tämäkin on mahdollista.

        "Homopareissa ihmiset ovat liian samanlaisia. Se ei ole tasa-arvoa."

        Sinulla on kumma käsitys tasaarvosta. Sinun ehkä kannattaisi päivittää tietosi tähän päivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja, jos ei löydy sopivaa, niin ilmankin pärjää mainiosti.

        Kyllä vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Samaa sukupuolta oleville pareille ei edes ole mahdollista solmia avioliittoa."

        Miten niin ei ole? Kuinka pihalla olet mykymenosta, u ne tedes tiedä että lakia muutettiin jo vuosia sitten että tämäkin on mahdollista.

        "Homopareissa ihmiset ovat liian samanlaisia. Se ei ole tasa-arvoa."

        Sinulla on kumma käsitys tasaarvosta. Sinun ehkä kannattaisi päivittää tietosi tähän päivään.

        Antiikin Roomassa oli laillista että mies päätti jääkö vastasyntynyt lapsi eloon vai jätettiinkö hänet heitteile kadulle. Joten en ottaisi erehtyväisten ihmisten laatimia lakeja mittatikuksi. Avioliitto on mahdollista vain miehen ja naisen välillä. Mitä järkeä on yhteiskunnan tukea samaa sukupuolta olevien parisuhteita? Mitä se yhteiskunnalle kuuluu, mitä homot tekevät makuuhuoneissaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitinko jotain sinulle?

        Missä kirjoitti sinun kirjoittaneen hänelle?

      • Anonyymi

        Jeesus kehoitti rakastamaan lähimmäistä kuin itseään. En voisi edes kuvitella olevani homo tai tehdä sitä. Sehän on syntiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Avioliitto tuskin on vapaus, joka olisi tarkoitettu kaikille ihmisille. Samaa sukupuolta oleville pareille ei edes ole mahdollista solmia avioliittoa. Avioliiton perusta on kahden eri sukupuolen yhteiselämä, se vetovoima ja se erilaisuus on oleellisen tärkeää lapsillekin ymmärtää. Homopareissa ihmiset ovat liian samanlaisia. Se ei ole tasa-arvoa.

        Avioliitto on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto. Kukin elää sitä miten parhaaksi näkee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Antiikin Roomassa oli laillista että mies päätti jääkö vastasyntynyt lapsi eloon vai jätettiinkö hänet heitteile kadulle. Joten en ottaisi erehtyväisten ihmisten laatimia lakeja mittatikuksi. Avioliitto on mahdollista vain miehen ja naisen välillä. Mitä järkeä on yhteiskunnan tukea samaa sukupuolta olevien parisuhteita? Mitä se yhteiskunnalle kuuluu, mitä homot tekevät makuuhuoneissaan?

        Et tiedä, että avioliitto ei ole vain makuuhuonessa.

        Yritä oppia jotain avioliitosta.

        Suomessa oli vielä vähän aikaa sitten sellainen laki, että irtolaisuus oli rikos.

        En luottaisi juuihmisten tekemiin lakeihin. Vähän aikaa sitten irtolaisuus oli rikos.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En luottaisi juuihmisten tekemiin lakeihin. Vähän aikaa sitten irtolaisuus oli rikos.

        Jörkyttävää mässäystä ja tulos on selllainen kuin sinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jörkyttävää mässäystä ja tulos on selllainen kuin sinä.

        Paino oli aamulla 78.5 kg. Syytä en tiedä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paino oli aamulla 78.5 kg. Syytä en tiedä.

        Kaksi järkyttävän Iihavaa siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tiedä, että avioliitto ei ole vain makuuhuonessa.

        Yritä oppia jotain avioliitosta.

        Suomessa oli vielä vähän aikaa sitten sellainen laki, että irtolaisuus oli rikos.

        Siellä ei avioIiittoa.

        Mutta sinua on Iykitty pyIIyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitinko jotain sinulle?

        Missä sanoi sinun kirjoittaneen minulle?

    • Anonyymi

      Minusta on hienoa miten suorasti aloittaja todistaa ettei usko Raamatun olevan Jumalan Sanaa ilman hänen itse tekemiään muunnoksia kirjoituksiin.

      • Anonyymi

        Aloittajalle totuus on hyvin hämärä käsite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle totuus on hyvin hämärä käsite.

        Miten perustelet väitteesi?

      • Anonyymi

        Mitä on muutettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on muutettu?

        Laitatko Raamatun kirjoituksista kohtien sanamuodot, joissa miehimysten sekä miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot ovat kiellettyjä ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta?
        Voisit myös laittaa perustelun, miten naisesta tulee homoseksuaalinen tarjotessaan bi-seksuaaliselle aviomiehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään seksiin, välttääkseen raskaaksi tulemisensa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten perustelet väitteesi?

        Eihän trolli koskaan perustele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko Raamatun kirjoituksista kohtien sanamuodot, joissa miehimysten sekä miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot ovat kiellettyjä ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta?
        Voisit myös laittaa perustelun, miten naisesta tulee homoseksuaalinen tarjotessaan bi-seksuaaliselle aviomiehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään seksiin, välttääkseen raskaaksi tulemisensa?

        Eli mitään ei ole muutettu, se on vain sinun oma mielipiteesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mitään ei ole muutettu, se on vain sinun oma mielipiteesi.

        Olettehan te palstalla kieltäneet miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olettehan te palstalla kieltäneet miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta.

        Miten niin on kielletty?

    • Anonyymi

      Hienoa kun pidät keskustelua yllä, Heimo.

      • Anonyymi

        Onko tietoo mihin heimoon Heimo kuuluu 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tietoo mihin heimoon Heimo kuuluu 🤔

        Kuuluu sinulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tietoo mihin heimoon Heimo kuuluu 🤔

        Mouhijärven helluntailaisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mouhijärven helluntailaisiin.

        Valehtelet!

      • Anonyymi

        Kannattaa kaikkien ottaa oppia Heimon rohkeudesta ja päättäväisestä pitäytymisestä uskollisena Jumalan sanalle. Sitä tarvitaan eniten juuri silloin, kun se loukkaa ihmisiä syvimmin. Pyhä Henki erottaa sielun luista.

        Sananvapautta tarvitaan ristiriitoihin ja loukkaaviin mielipiteisiin. Ei sitä tarvita jos kaikki on samaa mieltä, mikä on wokettajien tavoite. Ei saa puhua homoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sananvapautta tarvitaan ristiriitoihin ja loukkaaviin mielipiteisiin. Ei sitä tarvita jos kaikki on samaa mieltä, mikä on wokettajien tavoite. Ei saa puhua homoista.

        Tietenkin homoista saa puhua ja pitääkin joka paikassa. Ei vain saa sanoa, että se on syntiä mitä ne tekee. Ajatella, koko minuus perustuu synnin tekemiselle. Onneksi niin tekee vain tosi harva homo.

        Sinä ja hän homojen synti. Et tietenkään tunne yhtään homoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kaikkien ottaa oppia Heimon rohkeudesta ja päättäväisestä pitäytymisestä uskollisena Jumalan sanalle. Sitä tarvitaan eniten juuri silloin, kun se loukkaa ihmisiä syvimmin. Pyhä Henki erottaa sielun luista.

        Hänellä on yksi vika. Hän tekee omia lisäyksiään Raamattuun. Heimolla ei ole uskottavuutta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä ja hän homojen synti. Et tietenkään tunne yhtään homoa.

        Homous on synti tietenkin.

        Siellä kaksi nàismaista syntistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous on synti tietenkin.

        Siellä kaksi nàismaista syntistä.

        Sinun käsitys synneistä ei ole pätevä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä ja hän homojen synti. Et tietenkään tunne yhtään homoa.

        Tunnen sinutkin, nàismaisen Híntin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun käsitys synneistä ei ole pätevä.

        Tietenkin on.

        OIet turha tapaus.

    • Joutilas mielesikö taas pirun työmaalla puuhaa kun ei homouden kylmä koura anna sinulle sen siunaamaa rauhaa :d

      • Anonyymi

        Ei kaikki saa maataloustukia. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki saa maataloustukia. 😆

        Tolkku lorvii tukia nauttien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolkku lorvii tukia nauttien.

        Kuulu tuollainen valehtelu ja herjaaminen lähimmäisistä sinun uskontoon? Via oletko muuten vain noin paha ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki saa maataloustukia. 😆

        Maataloustuelle on tarkat vaatimukset ja todellakaan ne eivät kuulu muille kuin maataloutta harjoittaville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolkku lorvii tukia nauttien.

        Kysypä TI:ltä, huoliiko sinut rengiksi tilalleen, pääsisit kokemaan millaista on herätä neljältä aamulla ruokkimaan "lorvimalla" karjaa ja muiden eläinten hoitoaskareet päälle.
        Yli 12-tuntisen työpäivän päätteeksi voisit sitten mennä levolle uneksimaan lorvailusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maataloustuelle on tarkat vaatimukset ja todellakaan ne eivät kuulu muille kuin maataloutta harjoittaville.

        Tolkku leikkii lihakarjan tuottajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulu tuollainen valehtelu ja herjaaminen lähimmäisistä sinun uskontoon? Via oletko muuten vain noin paha ihminen?

        Totuus näköjään ärsyttää sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä TI:ltä, huoliiko sinut rengiksi tilalleen, pääsisit kokemaan millaista on herätä neljältä aamulla ruokkimaan "lorvimalla" karjaa ja muiden eläinten hoitoaskareet päälle.
        Yli 12-tuntisen työpäivän päätteeksi voisit sitten mennä levolle uneksimaan lorvailusta.

        Heimoko muka töihin 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolkku leikkii lihakarjan tuottajaa.

        Karjankasvattaminen ei kait ole leikkiä muille kuin teille elävästä elämästä osattomille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus näköjään ärsyttää sinua.

        Miten niin ärsyttää? Miksi olet taas valehtelemassa lähimmäisistäsi? Ja miksi oelt tuollainen pelkuri että et uskalla edes vastata kysymyksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin ärsyttää? Miksi olet taas valehtelemassa lähimmäisistäsi? Ja miksi oelt tuollainen pelkuri että et uskalla edes vastata kysymyksiin?

        Olet todella ärtynyt. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heimoko muka töihin 😂

        Sinulle työ on vieras sana mutta Kela hyvin tuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet todella ärtynyt. 😆

        En ole, mutta sinä näytät olevan valehtelija. Uskontoko sinusta teki tuollaisen pahan ja valehtelevan ihmisen? Ja miksi olet tuollainen pelkuri? Ei kukaan ota tuollasita eplkuria tosissaan.

      • Anonyymi

        Te elävästä elämästä osattomatko ette kykene istumaan pankolla, vaan ainoastaan makaamaan?
        Työmies on lepohetkensä ansainnut, olisiko sinusta maanviljelijäksi ja karjankasvattajaksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä TI:ltä, huoliiko sinut rengiksi tilalleen, pääsisit kokemaan millaista on herätä neljältä aamulla ruokkimaan "lorvimalla" karjaa ja muiden eläinten hoitoaskareet päälle.
        Yli 12-tuntisen työpäivän päätteeksi voisit sitten mennä levolle uneksimaan lorvailusta.

        No ei kait vai toisiko tuo kettinkilapion mukanaan .

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No ei kait vai toisiko tuo kettinkilapion mukanaan .

        Olet varmaan saanut sellaisen lahjaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan saanut sellaisen lahjaksi.

        No en tietenkään . Jos olisin saanut niin sittenhän sen voisi antaa sinulle lainaan.

      • Anonyymi

        Ehkä sitten kunhan pääsen sinun ikääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle työ on vieras sana mutta Kela hyvin tuttu.

        Kerrotko lisää työn vieroksumisestasi ja tuttavuudestasi Kelaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maataloustuelle on tarkat vaatimukset ja todellakaan ne eivät kuulu muille kuin maataloutta harjoittaville.

        Tolkku keplottelee niillä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolkku keplottelee niillä,

        TI: llä tuskin on tarvetta vastaavaan keplotteluun kuin sinulla toimeentulotuellasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan saanut sellaisen lahjaksi.

        Ilman muuta on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sitten kunhan pääsen sinun ikääsi.

        Mikä hänen ikänsä sitten on?

      • Anonyymi

        On se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se.

        Täällä palstallako teillä KELA: n eläteillä on tapana kokoontua kerskaamaan omalla erinomaisuudellanne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä hänen ikänsä sitten on?

        Kelan elättinä vanhuuseläkkeellä vaikuttaa olevan mitä ilmeisimmin nelikymppinen vanhus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se.

        Turhaa esittää tuollaisia väitteitä, kun ei oikeasti kenenkään tilanteesta tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan elättinä vanhuuseläkkeellä vaikuttaa olevan mitä ilmeisimmin nelikymppinen vanhus.

        Sellainen elätti olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus näköjään ärsyttää sinua.

        Erikoinen reaktio.

    • Anonyymi

      Nyt kun teet liukuhihnalta näitä samankaltaisia otsikkoja, niin meinaatko tehdä myös viikkoa ennen seuraavaa prideä taas ketjun, jossa pride on ohi?

      • Anonyymi

        Tottakai jos edelleen ketju tulee täyteen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai jos edelleen ketju tulee täyteen,

        Mitkä kriteerit täyttää ketjun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai jos edelleen ketju tulee täyteen,

        Olisihan otsikon voinut jo muuttaa ja sisältöäkin vähintään jonkun verran
        Olisit laittanut vaikka sulkeisiin vanhan otsikon ja jatkossa vain sillä uudella otsikolla.

    • Anonyymi

      Raamatun kirjoituksissa ei lue homoseksuaalisista ihmisistä, joten voitko aloittaja tarkentaa miten ja miksi olet päätellyt joidenkin Raamatun kirjoituksissa mainittujen tekojen tekijöiden olleen homoseksuaalisia ihmisiä ja miksi olet asettanut ne kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille vaikka Raamattu antaa ymmärtää kyseisen tekojen olevan kiellettyä aivan kaikille?

      • Anonyymi

        Homouden harjoittajista toki kirjoittaa ja karu on heidän kohtalonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homouden harjoittajista toki kirjoittaa ja karu on heidän kohtalonsa.

        Kuten aloittajalla. Vuodesta toiseen kamalaa tuskaa tehden aloituksia homostelusta ja nykyään turren odottelu 🍆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten aloittajalla. Vuodesta toiseen kamalaa tuskaa tehden aloituksia homostelusta ja nykyään turren odottelu 🍆

        Vai sellainen tuska sinulla tällä kertaa.

      • Anonyymi

        Heimo katsoo telkkaria koska sieltä tulee ns. homoleffa tosin ei siinä näytetä homoilua mutta heimo ei varmaan tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homouden harjoittajista toki kirjoittaa ja karu on heidän kohtalonsa.

        Ovatko siis homoseksuaalisia jotka luopuvat vaimonsa luonnollisesta yhteydestä ja käyvät pettämässä vaimoaan toisten miesten kanssa?

        Tai onko vankilaan joutunut kahden lapsen isä homoseksuaali raiskatessaan toisen vankina olevan miehen?

        Teidän aiemmissa ketjuissa antamienne kommenttienne mukaan uskovan isänsä raiskaamaksi joutunut pikkupoikakin ansaitsisi
        ankarimman mahdollisen rangaistuksen.

        No ihan sairaita juttujahan nuo ovat jo tosiaan siitä lähtien että homous on valinta. Ei hemmetti sentään näin heterona muista että olisin missään kohtaa valinnut. Totuus on se että se vaan tuli jostain sieltä ja niin aloin toimimaan. En tiedä mutta luulisin että homouden kanssa on sama juttu.

        Samaa mietin, että mistä johtuu oma seksuaalinen kiinnostukseni vastakkaista sukupuolta kohtaan? En tiedä tehneeni tuollaista valintaa, se nyt vaan on niin.
        Aika outoa tosiaan väittää tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen perusteella, että ihmiset olisivat itse valinneet sen.
        Kyllähän tuo vaikuttaa hyvin pitkälti herätysliikkeiden omaksumalta hajaannuksen aiheuttamiselta yhteiskunnassamme ja edelleen Kirkon hajottamisyritykseltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko siis homoseksuaalisia jotka luopuvat vaimonsa luonnollisesta yhteydestä ja käyvät pettämässä vaimoaan toisten miesten kanssa?

        Tai onko vankilaan joutunut kahden lapsen isä homoseksuaali raiskatessaan toisen vankina olevan miehen?

        Teidän aiemmissa ketjuissa antamienne kommenttienne mukaan uskovan isänsä raiskaamaksi joutunut pikkupoikakin ansaitsisi
        ankarimman mahdollisen rangaistuksen.

        Jos kuuluvat aloittajan herätysliikkeeseen, niin mitä ilmeisimmin homoseksuaalisia miehiä ja naisia ovat kaikki tyynni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sellainen tuska sinulla tällä kertaa.

        Ikävää se on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homouden harjoittajista toki kirjoittaa ja karu on heidän kohtalonsa.

        Missä kohtaa tarkalleen Raamatussa lukee se miten sinä ajattelet?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä kohtaa tarkalleen Raamatussa lukee se miten sinä ajattelet?

        Sellainen mielipide sinulla nyt.

    • Siunaa Heimo veljeä! Poista kaikki esteet!😇👍

    • Anonyymi

      Dabadabaduu huhhuu.

      • Anonyymi

        Hyvin kiteytetty tämän viestiketjun asiallisuus, jonka paikka olisi jossain aivan muualla, muttei täällä.

    • Anonyymi

      Ratiritiralla tulikohan halla kuuraparta tuiskutukka

    • Anonyymi

      Ilmeisesti lempiaiheestasi eli homoseksuaalisuudesta ei ole riittävästi aloituksia tällä palstalla, vaikka normaali-ihmisten mittapuun mukaan niitä on valtavasti. Onko muuten aiemmissakaan versioissa keskusteltu aiheesta?

    • Anonyymi

      Maailmalliset ja heidän edessään sortuneet miellyttäjät ovat vieneet arvokasta rajattua aikaa vuosia kirkolliskokouksesta toiseen, päätöksistä huolimatta tuoden samaa harhaoppia yhä uudelleen torjuttavaksi, vaikka olisi ollut monia tärkeitä asioita, joita varten käyttää se aika. Toissa vuosi taisi olla vähän poikkeuksellisempi, jolloin asiasta puhuttiin kirkolliskokouksessa vähemmän.
      Tulisi saada joku rajoite milloin seuraavan kerran vastaavanlaista aloitetta voidaan käsitellä, kun tulee kielteinen päätös.

      • Anonyymi

        Hyvin kiteytit.

      • Anonyymi

        En ymmärtänyt! Ymmärsivätkö muut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärtänyt! Ymmärsivätkö muut?

        Minä ymmärsin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kiteytit.

        Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      SETAn mainoskampanjaa koko tämä viestiketju. Niin tai viestiketjut. Eihän näissä muuten olisi mitään järkeä. Pelkkää turhaa höpötystä ja ihmisten kiusaamista vain.

      • Anonyymi

        Kyllä tämä aloitus on märkä rätti päin setalaisten naamaa!

    • Anonyymi

      Heimo&Veli
      👨‍❤️‍👨
      Et des chambres d'hôtel en petits déjeuners à deux

      • Anonyymi

        Kade?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kade?

        On se.

    • Anonyymi

      Siihen mieli, mistä jatkuva puhe!

      • Anonyymi

        Eheytys epäonnistui?

      • Anonyymi

        Itsestäsi puhut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsestäsi puhut.

        Olet siis todennut aloittajan kirjoittaneen kommentoimasi "puheen"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis todennut aloittajan kirjoittaneen kommentoimasi "puheen"?

        Yleisesti sanotaan somessa, että puhuu eikä kirjoittajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisesti sanotaan somessa, että puhuu eikä kirjoittajaa.

        Juuri niin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisesti sanotaan somessa, että puhuu eikä kirjoittajaa.

        Vaikuttaa hienolta ja Raamatunmukaiselta sanonnalta, joka samalla korostaa myös teidän Raamatunlukutaitoanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin!

        Hyvin puhuttu, sinulla on sitten sana hallussasi.

    • Anonyymi

      "et kestä edes aloituksessa olevia Raamatun opetuksia"

      OLEN HETERO JA SUURIN OSA (99,9%?) TÄÄLLÄ ON HETEROITA!
      EMME TARVITSE NOITA MEILLE HETEROILLE VALITSEMIANNE "RAAMATUN OPETUKSIA"!
      NE "RAAMATUN OPETUKSET" VOIT LUKEA ITSE KAVEREINESI!
      TEILLE OVAT OMAT HOMOPALSTANNE SEKSIPALSTOILLA!
      MENE SINNE YSTÄVINESI TANKKAAMAAN NOITA "RAAMATUN OPETUKSIA" OMIIN PÄIHINNE JA JÄTTÄKÄÄ HOMOT MEIDÄT HETEROT RAUHAAN!!!

      • Anonyymi

        Älä huuda!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä huuda!

        Huutaa se!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutaa se!

        Ei koskaan opi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan opi.

        Ikävää.

    • Anonyymi

      Kiistattomat Raamatun kohdat. Miten joku ei näitä ymmärrä?

      • Anonyymi

        Kyllä, mutta evlut kirkon piispat taistelevat näitäkin vastaan.

      • Anonyymi

        Onko homouden synnin välttely sinulle jotenkin vaikeaa ja siksi pidät sitä esillä.
        Heterolle se ei sitä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko homouden synnin välttely sinulle jotenkin vaikeaa ja siksi pidät sitä esillä.
        Heterolle se ei sitä ole.

        Hyvin kiteytit sen mistä aloittajalla kenkä puristaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta evlut kirkon piispat taistelevat näitäkin vastaan.

        Se vie koko evlut kirkon perikatoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vie koko evlut kirkon perikatoon.

        Ainoa jonka se tuntuu vieneen on aloittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa jonka se tuntuu vieneen on aloittaja.

        Todista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Ei se kykene

      • Anonyymi

        Niinkö tosiaan jaksavat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Minunko siis pitäisi alkaa todistelemaan sinulle omia tuntemuksiani aloittajan puuhastelusta?
        Mitäpä jos yrittäisit todistaa tuntemukseni virheelliseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minunko siis pitäisi alkaa todistelemaan sinulle omia tuntemuksiani aloittajan puuhastelusta?
        Mitäpä jos yrittäisit todistaa tuntemukseni virheelliseksi?

        Aloitus on kerrassaan mahtava!
        Terkut Setaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on kerrassaan mahtava!
        Terkut Setaan!

        Sama täältä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on kerrassaan mahtava!
        Terkut Setaan!

        Toki aloitus on mahtava suoritus Raamatun sanojen tulkinnasta, sekä mittava osoitus ymmärtämättömyydestä tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen sisältämää informaatiota kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täältä!

        Voi miten ihanasti kannustatte SETAa jatkamaan seksuaalisten vähemmistöjen tukemisessa.
        Teidänkin kovan ulkokuorenne alla piilee siis ihan oikea lähimmäisenrakkautta tulviva ihminen.

        Akanat erotetaan näin hyvistä ha heitetään tuleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Akanat erotetaan näin hyvistä ha heitetään tuleen.

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Akanat erotetaan näin hyvistä ha heitetään tuleen.

        Olettehan käymässä liekkeihin ihan omin avuin heittämättäkin vapaalla tahdollanne tekemällänne valinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        Minustakin se oli hyvin "puhuttu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minustakin se oli hyvin "puhuttu"

        Ok. Se on hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täältä!

        Helppoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi miten ihanasti kannustatte SETAa jatkamaan seksuaalisten vähemmistöjen tukemisessa.
        Teidänkin kovan ulkokuorenne alla piilee siis ihan oikea lähimmäisenrakkautta tulviva ihminen.

        Otat potkun munille kehuna?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otat potkun munille kehuna?

        Itseäsihän onnistuit potkaisemaan miehisyyttäsi muistuttavaan kehonosaasi. Miehet on kummallisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Se on hyvä

        Ja selkeästi niin ihanan kiltti kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja selkeästi niin ihanan kiltti kaikille.

        Niinpä juu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on kerrassaan mahtava!
        Terkut Setaan!

        Setan sietäisi hävetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Setan sietäisi hävetä.

        Ihmisoikeuksien puolustaminen kaikille, on sinulle ja herätysliikkeellesi hävettävää?

    • Anonyymi

      No Heissan vaan sinullekin ;)

      • Anonyymi

        Kivat sulle! 😍

      • Anonyymi

        Iisalmeen. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iisalmeen. 😆

        Kova meno siellä?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iisalmeen. 😆

        ”Iisalmen kunnanvaltuuston puheenjohtaja (SDP) kommentoi Savon Sanomien Facebook-sivulla toivovansa, että ”meno ei ole yhtä härskiä kuin Helsinki Pridessa”.

        Hänestä pride-juhliin liittyy ikäviä lieveilmiöitä ja ylilyöntejä.

        – Tervettä, tasapuolista ja kaikin puolin normaalia yhdenvertaisuutta varmasti moni haluaa kantaa sydämessään. Näissä juhlissa on paikoin lähtenyt pahasti lapsesta”

        https://yle.fi/a/74-20144839

    • Anonyymi

      Hengähdetäänpä

      • Anonyymi

        Vielä on muutama kuukausi aikaa.

    • Anonyymi

      Mailmassa ei ole vielä ainuttakaan uudestisyntynyttä homomomiestä eikä naista.

      Eikä tule.

      • Anonyymi

        Mistä niin päättelet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä niin päättelet?

        Haluaa homotella ilkeyksillään lähimmäisiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaa homotella ilkeyksillään lähimmäisiään.

        Osui siis sinuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osui siis sinuun.

        Taisi osua ihan sinuun oma ilkeytesi ja asiaton homovastainen homottelusi. Jos ei osunut, niin kerroit vain pahempaa itsestäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osui siis sinuun.

        Osui siis mielestäsi ylläpitoon, kun poisti typerät nimittelysi?

    • Anonyymi

      Irvokasta ylpeillä kieroutumilla.

      • Anonyymi

        Sanoppas muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoppas muuta.

        En sano vaan kirjoitan: muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En sano vaan kirjoitan: muuta

        Sanomista sekin, kirjallisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanomista sekin, kirjallisesti

        Juuri niin.

    • Kehotan nyt kaikkia rukoilemaan vielä kerran , että tuo homouden kylmäkoura lopultakin jättäisi sinut rauhaan . Kamalaa elämää tuollainen, jatkuva Pride päällä.

      • Anonyymi

        Ämpäripää siellä taas riehut. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ämpäripää siellä taas riehut. 😆

        Tee parannus Pride-riehumisestasi ämpäripäänä.

    • Anonyymi

      Nautiskellaan.

      • Anonyymi

        Niin tehdään.

    • Anonyymi

      Kevät on ihanaa aikaa

      • Anonyymi

        Hyvää kevättä!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hyvät perustelut.

    • Anonyymi

      Ei tästä sitten enää uutta aloitusta, ok? Ainakaan samalla otsikolla

    • Anonyymi

      Helsinki Pride-tapahtuma järjestetään jälleen 23.–29.6.2025 tervetuloa juhlimaan!!!
      Vuonna 2024 kulkueeseen osallistui yli 100 000 ihmistä.

      • Anonyymi

        Syntisiin ylpeys-juhliin ei kannata osallistua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntisiin ylpeys-juhliin ei kannata osallistua

        Se on marssi suoraan heivettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on marssi suoraan heivettiin.

        Aamen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on marssi suoraan heivettiin.

        Ikävää mutta totta.

      • Anonyymi

        HEIMO VESA SE VAIN JATKUVASTI JAKSAA MAINOSTAA PRIDEÄ!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HEIMO VESA SE VAIN JATKUVASTI JAKSAA MAINOSTAA PRIDEÄ!!!

        Kyllä se näyttää sinua kiinnostavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntisiin ylpeys-juhliin ei kannata osallistua

        Raamattuun ei ole kirjattu synniksi osallistumista Pride-kulkueeseen, joten voitko tarkentaa mistä olet saanut Raamatun ohi tiedon jonka mukaan se olisi syntiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntisiin ylpeys-juhliin ei kannata osallistua

        Synneillä ei tule tosiaankaan ylpeillä, vaan hävetä niitä ja tehdä parannusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synneillä ei tule tosiaankaan ylpeillä, vaan hävetä niitä ja tehdä parannusta.

        Onko siis syntiä sanoa synniksi sellaista, mitä Raamatussa ei sanota synniksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siis syntiä sanoa synniksi sellaista, mitä Raamatussa ei sanota synniksi?

        Mitä ei sanota synniksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ei sanota synniksi?

        Raamatun kirjoituksissa ei sanota synniksi samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa, Pride-marsseja, eikä myöskään homoseksuaalisuutta.

    • Anonyymi

      Näin seksuaalivähemmistöön kuuluvana lämmittää sydäntä nähdä asuvani niin monen näppäimistösoturi uskovaisen päässä ilmaiseksi vuokratta :3

      • Anonyymi

        Ookko sekaisin? 😏

      • Anonyymi

        Voin kuvitella kuin Seta kiittää Heimo. Vesaa myös koska toiminnallaan hän osoittaa että Seta tarvitsee edelleen runsaasti rahaa toimintaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kuvitella kuin Seta kiittää Heimo. Vesaa myös koska toiminnallaan hän osoittaa että Seta tarvitsee edelleen runsaasti rahaa toimintaansa.

        Seta vihaa Heimon kaltaisia totuuden torvia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seta vihaa Heimon kaltaisia totuuden torvia.

        Höpö, höpö.

        HV osoittaa juuri toiminnallaan , että Seta tarvitsee yhä edelleen massiiviset rahamäärät touhuihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seta vihaa Heimon kaltaisia totuuden torvia.

        Totuuden torvesihan voitelee sanoillaan rahahanoja virtaamaan SETA: n laariin, joten miksi he vihaisivat hemppa-reppanaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seta vihaa Heimon kaltaisia totuuden torvia.

        Heimo totuuden torvi? Saa nauraa.

      • Anonyymi

        On. Ne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seta vihaa Heimon kaltaisia totuuden torvia.

        Heimo on valheen orja

    • Anonyymi

      Kannattaa luottaa Sanaan.

      • Anonyymi

        Aamen!

      • Anonyymi

        Se on totuus!

      • Anonyymi

        Muuta ei ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta ei ole!

        niin raamattu on totuus joo

    • Anonyymi

      Kiitos Heimolle, kun hän pitää keskustelua yllä. Homous on kielletty kristinuskon perusteella ja sitä tulee kaikkien vastustaa. Emme halua, että Jumalan viha kohtaa meitä, että hän kääntää meille selkänsä. Sellainen kohtalo olisi hirvittävä.

      • Anonyymi

        Aamen!

      • Homous ei ole ollut koskaan syy Jumalan vihalle. Mutta usein niin, että kirkossa olevat on tapettu sinne.

    • Anonyymi

      Tärkeä aihe.

      • Anonyymi

        Edelleen.

    • Anonyymi

      Asiaa joka pätee ikuisesti.

      • Anonyymi

        Niin kauan kuin on taivas ja maa, on miesten kanssa makaavat miehet tuomion alla. Ainoa ratkaisu ongelmaan on uskoa Jeesukseen Kristukseen ja katua syntejään. Pätee myös heteroiden tekemiin seksuaalisynteihin, sillä Jumala on oikeudenmukainen.

        Jos koskee kivittämään kuoliaaksi jos kerää puita vääränä päivänä. Niin kuka kokee sen oikeudenmukaisena? Olisimme varmaan kaikki kuolleita.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos koskee kivittämään kuoliaaksi jos kerää puita vääränä päivänä. Niin kuka kokee sen oikeudenmukaisena? Olisimme varmaan kaikki kuolleita.

        OIet kyllä todella naismainen.

    • Anonyymi

      Ap:lla on jonkinlainen pakkomielle homoseksuaalisista ihimisistä, jos kerta viidennen ketjun on jo siitä aloittanut.

      • Anonyymi

        Minusta hän tekee hyvää valistustyötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta hän tekee hyvää valistustyötä.

        Oles nyt kehumatta itteäs.

      • Anonyymi

        Omista tarpeistaan kertoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omista tarpeistaan kertoo.

        Mitä tarvitset?

    • Anonyymi

      onko se sitten ohi?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kannatan sydämellisesti Unkarin toimintaa. Suoraselkäistä meininkiä. Lapsia ja nuoria tulee suojata gay-agendan haittavaikutuksilta ja antaa heille kasvurauha.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan sydämellisesti Unkarin toimintaa. Suoraselkäistä meininkiä. Lapsia ja nuoria tulee suojata gay-agendan haittavaikutuksilta ja antaa heille kasvurauha.

        Ei se toimi. Minäkin olen avioliitossa miehen kanssa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei se toimi. Minäkin olen avioliitossa miehen kanssa.

        Mikä ei toimi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ei toimi?

        Unkarin toiminta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Unkarin toiminta.

        Miten joku voi olla niin tyhmä ja juntti kuin sinä olet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten joku voi olla niin tyhmä ja juntti kuin sinä olet?

        Unkarin toiminta ei toiminut edes minuun. Sellaista Suomessa oli ennen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Unkarin toiminta.

        Toimii se osaltaan, kun kansaa ei aivopestä samalla tavalla genderideologiaan ja kaikenmaailman seksuaalisiin vapaamielisyyksiin, vaan vaalitaan perhearvoja.
        Outouksien saadun näkyvyyden myötä moni epänormaali on yleistynyt länsimaissa.

        Ei ole toiminut minuun. Olen avioliitossa miehen kanssa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole toiminut minuun. Olen avioliitossa miehen kanssa.

        Olet sitten miesvaimo. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Unkarin toiminta ei toiminut edes minuun. Sellaista Suomessa oli ennen.

        Yritätkö kieltää oman tyhmyytesi noin avuttomasti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö kieltää oman tyhmyytesi noin avuttomasti?

        Suomessa oli ennen sellaista kuin Unkarissa nyt.

        Se ei toimi niin, että homot eivät voisi olla olemassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa oli ennen sellaista kuin Unkarissa nyt.

        Se ei toimi niin, että homot eivät voisi olla olemassa.

        OIet miesvaimo tosiaankin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei se toimi. Minäkin olen avioliitossa miehen kanssa.

        Ei avioIiittoa siellä koskaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiittoa siellä koskaan.

        Miksi olet valtiota vastaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiittoa siellä koskaan.

        Sinun paikkasi olisi Venäjä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun paikkasi olisi Venäjä.

        OIet Putinin joukoissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi olet valtiota vastaan?

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Hyvin valittuja Raamatun kohtia. Asia on tätä myöten selvä.

      • Anonyymi

        Samoin valtaosa suomalaisista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin valtaosa suomalaisista.

        Valtaosaa suomalaisia ei kiinnosta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Valtaosaa suomalaisia ei kiinnosta.

        Esitä tutkimus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esitä tutkimus!

        Aha. Kuulet suurimman osan ajattelevan kuin sinä. Todellisuudessa harvaa kiinnostaa se mikä sinua kiinnostaa.

        Ennen kuin uusi avioliittolaki tuli, niin kyselyn mukaan 62 prosenttia oli uuden lain puolella. Siitä on 10 vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Kuulet suurimman osan ajattelevan kuin sinä. Todellisuudessa harvaa kiinnostaa se mikä sinua kiinnostaa.

        Ennen kuin uusi avioliittolaki tuli, niin kyselyn mukaan 62 prosenttia oli uuden lain puolella. Siitä on 10 vuotta.

        Oliko sitä tutkimusta vai ei?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko sitä tutkimusta vai ei?

        Siitä on vain yksi tutkimus. 62 prosenttia hyväksyy homojen avioliitot. Siitä on 10 vuotta.

        Se on riittänyt. Ei ole syytä tehdä turhia kyselyitä. Se on tiedossa, että homoja vastaan olevia uskovia on vain muutama prosentti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä on vain yksi tutkimus. 62 prosenttia hyväksyy homojen avioliitot. Siitä on 10 vuotta.

        Se on riittänyt. Ei ole syytä tehdä turhia kyselyitä. Se on tiedossa, että homoja vastaan olevia uskovia on vain muutama prosentti.

        Homojen avioliiton hyväksyminen on kuin hyväksyisi avioliiton tuolin ja pöydän kesken. 🥴

        Kunhan selität. 😂

        62 % hyväksyy synnin. Mielenkiintoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        62 % hyväksyy synnin. Mielenkiintoista.

        100 prosenttia hyväksyy synnin. Että kun mies makaa toisen miehen vaimon kanssa ja jos kerää puita vääränä päivänä

        Mielenkiintoista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        100 prosenttia hyväksyy synnin. Että kun mies makaa toisen miehen vaimon kanssa ja jos kerää puita vääränä päivänä

        Mielenkiintoista.

        Menisit hei pois! Ei sinua tänne kukaan kaipaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan selität. 😂

        Ei ole selittämistä .Asiat ovat olleet tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        62 % hyväksyy synnin. Mielenkiintoista.

        Miten niin mielenkiintoista?
        Juurihan väitit, että vain 30% uskoo Jumalaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homojen avioliiton hyväksyminen on kuin hyväksyisi avioliiton tuolin ja pöydän kesken. 🥴

        Et taida olla nähnyt homoparien avioliittoja. Olet naurettava.

      • Nauranut ja höpö höpö. Sinähän olet ollut kuin kissa pistoksissa odotellut torrea :d

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Nauranut ja höpö höpö. Sinähän olet ollut kuin kissa pistoksissa odotellut torrea :d

        Yritä nyt vain vastata sinulle esitettyyn kysymykseen tuossa alempana. 🤠🤠

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin mielenkiintoista?
        Juurihan väitit, että vain 30% uskoo Jumalaan.

        Ei se mikään väite ole. Suomessa alle 30 prosenttia uskoo Jumalaan.

      • torre3 kirjoitti:

        Ei se mikään väite ole. Suomessa alle 30 prosenttia uskoo Jumalaan.

        Mikä sitten on mielenkiintoista siinä, että toinen väitteesi oli, että 64% hyväksyy homoliitot?

      • Pe.kunMummomuori kirjoitti:

        Mikä sitten on mielenkiintoista siinä, että toinen väitteesi oli, että 64% hyväksyy homoliitot?

        62% hyväksyi 10v sitten.

        Kaikki on mennyt suotuisasti eteenpäin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritä nyt vain vastata sinulle esitettyyn kysymykseen tuossa alempana. 🤠🤠

        Ei täällä kukaan ole sinulle biologiaa opettamassa vaikka ymmärrän toki hämmennyksesi kun eikös se ollut niin, ettet ole vielä edes kuparista saanut rikki lisääntymisrintamalla.
        Ehkä vika on tosiaan siinä sukupuolessa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei täällä kukaan ole sinulle biologiaa opettamassa vaikka ymmärrän toki hämmennyksesi kun eikös se ollut niin, ettet ole vielä edes kuparista saanut rikki lisääntymisrintamalla.
        Ehkä vika on tosiaan siinä sukupuolessa.

        Ja se vastaus kysymykseen, kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        62 % hyväksyy synnin. Mielenkiintoista.

        Monet hyväksyvät useat muutkin irstailut ja avioliiton halventamiset, mutta homoparin kohdalla on jo lähtökohdat väärin, kun puuttuu joko nainen tai mies.

      • torre3 kirjoitti:

        62% hyväksyi 10v sitten.

        Kaikki on mennyt suotuisasti eteenpäin.

        Säkillä on ihmeellinen voima. Mutta et edelleenkään kertonut mikä noissa luvuissa olisi mielenkintoista,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet hyväksyvät useat muutkin irstailut ja avioliiton halventamiset, mutta homoparin kohdalla on jo lähtökohdat väärin, kun puuttuu joko nainen tai mies.

        Kyllä, se on rimanalitus kaikella tavalla.

      • Pe.kunMummomuori kirjoitti:

        Mikä sitten on mielenkiintoista siinä, että toinen väitteesi oli, että 64% hyväksyy homoliitot?

        Homojen avioliitot hyväksyi 62% 10 vuotta sitten.

        Mielenkiintoista on se, että 100% hyväksyy synnin että mies makaa toisen miehen vaimon kanssa. Siitä ollaan hiljaa

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homojen avioliitot hyväksyi 62% 10 vuotta sitten.

        Mielenkiintoista on se, että 100% hyväksyy synnin että mies makaa toisen miehen vaimon kanssa. Siitä ollaan hiljaa

        Miten niin hyväksyy, jopa 100?? Ei varmasti pidä paikkaansa.
        En itsekään hyväksy. Ihan itse keksit tuollaisia väitteitä ja prosentteja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homojen avioliitot hyväksyi 62% 10 vuotta sitten.

        Mielenkiintoista on se, että 100% hyväksyy synnin että mies makaa toisen miehen vaimon kanssa. Siitä ollaan hiljaa

        "Mielenkiintoista on se, että 100% hyväksyy synnin että mies makaa toisen miehen vaimon kanssa. Siitä ollaan hiljaa"

        Kysypä petetyltä puolisolta, ei varmaan hyväksy 100 %.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mielenkiintoista on se, että 100% hyväksyy synnin että mies makaa toisen miehen vaimon kanssa. Siitä ollaan hiljaa"

        Kysypä petetyltä puolisolta, ei varmaan hyväksy 100 %.

        Tarkoitan, että tuosta kuoleman synnistä ei kukaan korvaansa lotkauta.

        Vaimoni ei välttänyt mitään, kun olin ollut miehen kanssa

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tarkoitan, että tuosta kuoleman synnistä ei kukaan korvaansa lotkauta.

        Vaimoni ei välttänyt mitään, kun olin ollut miehen kanssa

        Puhut taas psskaa!
        Mikset pysy pois täältä!?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tarkoitan, että tuosta kuoleman synnistä ei kukaan korvaansa lotkauta.

        Vaimoni ei välttänyt mitään, kun olin ollut miehen kanssa

        Vaimosi ei pitänyt sinua edes miehenä.
        Olit sille pelkkä lastenhoitaja. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin hyväksyy, jopa 100?? Ei varmasti pidä paikkaansa.
        En itsekään hyväksy. Ihan itse keksit tuollaisia väitteitä ja prosentteja.

        Siitä ollaan hiljaa, joten on hiljainen hyväksyntä.

        Homojen avioliitot hyväksyi 10v sitten 62 prosenttia. Se on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Espanjassa: 66 prosenttia hyväksi. Sen jälkeen lait muutettiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä ollaan hiljaa, joten on hiljainen hyväksyntä.

        Homojen avioliitot hyväksyi 10v sitten 62 prosenttia. Se on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Espanjassa: 66 prosenttia hyväksi. Sen jälkeen lait muutettiin.

        Jumala ei muuta mielipidettään homoista, joten älä tuudittaudu väärään luuloon.

      • Pe.kunMummomuori kirjoitti:

        Säkillä on ihmeellinen voima. Mutta et edelleenkään kertonut mikä noissa luvuissa olisi mielenkintoista,

        Se on mielenkiintoista, että näet vain toisen olevan synti ylipäätään ja samalla annat toiselle hiljaisen hyväksynnän.

      • Et tiedä mikä on avioliitto. Minä tiedän, kun olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tiedä mikä on avioliitto. Minä tiedän, kun olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa.

        Avioliitossa on aina mies ja vaimo.
        Nyt olet miesvaimo.

      • Ei kiinnosta sinun jutut

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei muuta mielipidettään homoista, joten älä tuudittaudu väärään luuloon.

        Hyvä kun ei muuta. Ei siis mitään hätää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hyvä kun ei muuta. Ei siis mitään hätää.

        Jumala ei sinun länkytystäsi edes kuule, sinut Hän on hylännyt jo.
        Turhaan täällä länkytät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhut taas psskaa!
        Mikset pysy pois täältä!?

        Mitä sinä välität siitä, että kun mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, niin molemmat pitää surmata?

        Et yhtään mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä sinä välität siitä, että kun mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, niin molemmat pitää surmata?

        Et yhtään mitään.

        Niin, siinäs näet miten ällöttävää se on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monet hyväksyvät useat muutkin irstailut ja avioliiton halventamiset, mutta homoparin kohdalla on jo lähtökohdat väärin, kun puuttuu joko nainen tai mies.

        Homoparilla ei puutu mitään, kun jo lähtökohtaisesti siinä on kaksi miestä tai naista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoparilla ei puutu mitään, kun jo lähtökohtaisesti siinä on kaksi miestä tai naista.

        Mikset lähettäkää niille nekruille rahaa?

      • Aha. On kyllä mukavasti kaikkea, mutta ei uima-allasta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siinäs näet miten ällöttävää se on.

        Juuri niin. Henki pois vaan. Mutta et tavallisesti ota siihen mitään negatiivista kantaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei sinun länkytystäsi edes kuule, sinut Hän on hylännyt jo.
        Turhaan täällä länkytät.

        Ei ole voinut hylätä, kun ei siitä ole ollut edes mitään havaintoa.

        Sinä et länkytä turhaan?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole voinut hylätä, kun ei siitä ole ollut edes mitään havaintoa.

        Sinä et länkytä turhaan?

        Ihan turhaan länkytät!

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Nauranut ja höpö höpö. Sinähän olet ollut kuin kissa pistoksissa odotellut torrea :d

        Sellaiset pistokset sinulla Híntillä.

      • Olisi hyvä kiinnostaa. On kyse kristinuskon pääteoksesta myös.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olisi hyvä kiinnostaa. On kyse kristinuskon pääteoksesta myös.

        Olet yhtä kiinnostava kuin 💩.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet yhtä kiinnostava kuin 💩.

        Sinusta Jumala tykkää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaimosi ei pitänyt sinua edes miehenä.
        Olit sille pelkkä lastenhoitaja. 😂

        Hän oli niin paljon hengellisessä kokouksissa, että aivan sama. Joka tapauksessa minä osasin paremmin hoitaa lapset.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinusta Jumala tykkää.

        Ei tykkää

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset lähettäkää niille nekruille rahaa?

        Lähetän enää yhdelle. Kiitos hallituksen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole voinut hylätä, kun ei siitä ole ollut edes mitään havaintoa.

        Sinä et länkytä turhaan?

        SauIikin on Iykkinyt sinua takaa.

      • Tai on niitä kyllä kaksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        62% hyväksyi 10v sitten.

        Kaikki on mennyt suotuisasti eteenpäin.

        Ei svioIiittoa siellä koskaan:

      • Voisi ajatella, että toisin päin. Olen ollut aikanaan pääasiassa TOP.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et taida olla nähnyt homoparien avioliittoja. Olet naurettava.

        Ei sellaista ole olemassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tarkoitan, että tuosta kuoleman synnistä ei kukaan korvaansa lotkauta.

        Vaimoni ei välttänyt mitään, kun olin ollut miehen kanssa

        Sinuahan vedeltiin satoja kertoja hanuriin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinuahan vedeltiin satoja kertoja hanuriin.

        Miten sen laskit? Luku tuntuu hurjalta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä sinä välität siitä, että kun mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, niin molemmat pitää surmata?

        Et yhtään mitään.

        OIet miesvaino.

        PyIIyIeikit mielessäsi.

      • Anonyymi

        Tuhansia kertoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miten sen laskit? Luku tuntuu hurjalta.

        Luku lasketaan tuhansissa.

    • Anonyymi

      Kuopataan koko pervous.

      • Anonyymi

        Uskon että homo-buumi kuolee luonnollisen kuoleman. Se on vain ajan kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon että homo-buumi kuolee luonnollisen kuoleman. Se on vain ajan kysymys.

        Evoluution mukainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluution mukainen.

        Melko naurettava väite sillä nythän täytyy muistaa, että suurin osa homoista on heteroiden jälkeläisiä.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Melko naurettava väite sillä nythän täytyy muistaa, että suurin osa homoista on heteroiden jälkeläisiä.

        Kerrohan miten evoluution kukaan samaa sukupulta olevat lisääntyvät keskenään. 🤠🤠

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan miten evoluution kukaan samaa sukupulta olevat lisääntyvät keskenään. 🤠🤠

        No sitä suuremmalla syyllä mieti juttusi typeryyttä.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No sitä suuremmalla syyllä mieti juttusi typeryyttä.

        Etkö osaakaan vastata? 🤠🤠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaakaan vastata? 🤠🤠

        Ei se koskaan osaa vastata.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No sitä suuremmalla syyllä mieti juttusi typeryyttä.

        Olet ressukka,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskon että homo-buumi kuolee luonnollisen kuoleman. Se on vain ajan kysymys.

        Homoja synnytetään joka viikko.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoja synnytetään joka viikko.

        Kukaan ei synny homoksi. Homoksi kieroudutaan. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei synny homoksi. Homoksi kieroudutaan. 🤣

        Se on siis surkean elämäsi tarina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei synny homoksi. Homoksi kieroudutaan. 🤣

        Aha. Millä diagnoosilla tuohon olet päätynyt?

      • Jos olisin sinä, niin kyllä hävettäisi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos olisin sinä, niin kyllä hävettäisi.

        Sinun on tosiaankin syytä hävetä, RumaJammu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun on tosiaankin syytä hävetä, RumaJammu.

        Yhdennäköisyys ja -tapaisuus on ilmeinen.

    • Anonyymi

      Mahtavaa tekstiä.

    • Anonyymi

      Nyt kun pride on ohi???
      Ei pride ole ohi, tervetuloa viettämään Helsinki Pride 2025 viikkoa taas uudestaan ja muita tapahtumia on myös koko kesän ympäri suomenmaan!!!

      Helsinki Pride 2024 kulkueessa ja puistojuhlassa n.100000 osalistujaa,,,,

      • Anonyymi

        Ensi kesänä rikotaan taas uudelleen ennätyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensi kesänä rikotaan taas uudelleen ennätyksiä.

        Vain median valheissa.

    • Anonyymi

      Kohta ihmiset häpeää, että ovat tuolla kekkuloineet.

      • Ei ole ollut sellaista vaikutelmaa. Vain homojen vihaajat luulevat niin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole ollut sellaista vaikutelmaa. Vain homojen vihaajat luulevat niin.

        Sinun vaikutelmallasi ei ole ollut ennenkään merkitystä. 🐼

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun vaikutelmallasi ei ole ollut ennenkään merkitystä. 🐼

        Aha. On kyllä ollut suuri merkitys. Kerroin jopa sen, että aitoavio ei kaada uutta avioliittolakia. Syytit minua valehtelijaksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. On kyllä ollut suuri merkitys. Kerroin jopa sen, että aitoavio ei kaada uutta avioliittolakia. Syytit minua valehtelijaksi.

        Eikös SauIikin pökkinyt sinua?

        Kiistätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös SauIikin pökkinyt sinua?

        Kiistätkö?

        Pökki niin, että ryppynaru katkesi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. On kyllä ollut suuri merkitys. Kerroin jopa sen, että aitoavio ei kaada uutta avioliittolakia. Syytit minua valehtelijaksi.

        Ei mitään merkitystä.

        SeIIaista.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään merkitystä.

        SeIIaista.
        🤓

        Oli suuri merkitys. Olette täysin väärässä ja tuli surkea mahalasku. Nujersin teidät.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Oli suuri merkitys. Olette täysin väärässä ja tuli surkea mahalasku. Nujersin teidät.

        Saat aina pataasi, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saat aina pataasi, RumaJammu.
        🤓

        Et ymmärrä. Te uhositte, että aitoavio kaataa uuden avioliittolain. Minä olin toista mieltä.

        Minä tiesin ja voitin. Te menetitte kasvonne.

      • Olen avioliitossa miehen kanssa, joten sinä sait pataan.

      • Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa. Tiedän tarkkaan mitä on avioliitto. Sinä et tiedä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa. Tiedän tarkkaan mitä on avioliitto. Sinä et tiedä.

        OIet kuuluisin Bottom.

        Siitä sinut tunnetaan ja muista pervoiIuistasi.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kuuluisin Bottom.

        Siitä sinut tunnetaan ja muista pervoiIuistasi.
        🤓

        Kun 98.85 prosenttia ajasta on kaikkea muuta kuin seksiä.. hassu juttu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun 98.85 prosenttia ajasta on kaikkea muuta kuin seksiä.. hassu juttu.

        Kyllä sinut perverssi HeIsinkiJokkeri tunnetaan.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinut perverssi HeIsinkiJokkeri tunnetaan.
        🤓

        Tunnetaan huonosti..

      • Sinä olet väärillä jäljillä, joten sinun sanasi on tyhjää täynnä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnetaan huonosti..

        Erittäin hyvin sinut Pérvo tunnetaan.
        🤓

    • Anonyymi

      Pride ei koskaan tule olemaan ohi vaikka pahantahtoiset öykkärit yrittävät näin väittää!!!

      • Anonyymi

        Tarkoittaa Priden jälkeistä aikaa. Ei sitä kokoajan juhlita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa Priden jälkeistä aikaa. Ei sitä kokoajan juhlita

        Jossain päin maailmaa juhlitaan joka viikko Prideä, maailmanympärimatkan voisi siihen perustuen suunnitella,,,
        Netin ihmemaasta löytyy maailman kattava pride kalenteri!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jossain päin maailmaa juhlitaan joka viikko Prideä, maailmanympärimatkan voisi siihen perustuen suunnitella,,,
        Netin ihmemaasta löytyy maailman kattava pride kalenteri!!!

        Pervot eivät väsy kuin helvetissä. 😈

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pervot eivät väsy kuin helvetissä. 😈

        Ennemmin portto menee Jumalan valtakuntaan kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pervot eivät väsy kuin helvetissä. 😈

        Siellä niiden himot häviää kun on muuta miettimistä.

      • Anonyymi

        Järkyttävä näky.
        🤮

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ennemmin portto menee Jumalan valtakuntaan kuin sinä.

        OIet tunnetuin Pervo, HeIsinkiJokkeri.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet tunnetuin Pervo, HeIsinkiJokkeri.
        🤓

        Totta!

    • Anonyymi

      Anteeksianto on siis tarjolla aloittajan herätysliikkeessä aivan kaikille syntisille samalla tavoin, niin lastenmurhaajille ja kiduttajille, massamurhaajille kuin sapattina töitä tekeville ja himoissaan hekumoitsijoille?
      Riittää kunhan kävelee aloittajan herätysliikkeen kokoukseen ja käytyään kasteella pyytää anteeksi tekojaan , niin pelastuu. He jotka eivät vaivaudu voivat vain syyttää itseään etteivät pelastu.

      • Anonyymi

        Kyllä, Jeesuksen veri riittää sovittamaan kaikki synnit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, Jeesuksen veri riittää sovittamaan kaikki synnit.

        Aamen!

      • Anonyymi

        Ovatko tottelemattomat lapset herätysliikkeessäsi siis yhtä syntisiä, kuin lapsenmurhaajat ja kiduttajat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko tottelemattomat lapset herätysliikkeessäsi siis yhtä syntisiä, kuin lapsenmurhaajat ja kiduttajat?

        Isänsä raiskaamaksi joutunut pikkupoikakin ansaitsi ankarimman mahdollisen rangaistuksen Raamatussa.
        Notta syntiä oli joutua raiskatuksi, tytönkin piti kyetä huutamaan apua raiskatuksi joutuessaan.
        Ja tommotteen aikaan nuo pyhät pojat ovat meitä viemässä uskonnollisuudellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, Jeesuksen veri riittää sovittamaan kaikki synnit.

        Toisin sanoen kommenttisi mukaan Kaikkivaltias ei ennaltatietämyksellään kykene päättämään vastoin teidän tekemiänne raamatuntulkintoja ihmisen soveltuvuudesta Taivaan perilliseksi, vaan te teette kyseiset päätökset.

    • Anonyymi

      Häpeällisen marssi!

      • Anonyymi

        On se, puistattava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se, puistattava.

        Tajuaisivat edes kaikki pukeutua asiallisesti ja jättää kaikenmaailman yksityiselämään kuuluvat seksijutut kotiin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tajuaisivat edes kaikki pukeutua asiallisesti ja jättää kaikenmaailman yksityiselämään kuuluvat seksijutut kotiin

        Täällä ja Helsingissä on sambaaa kaduilla. Hyvin näkyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se, puistattava.

        Minustakin aloitus on puistattava, siinä kielletään miesten kanssa makaavien miesten teot ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta, sekä muistutetaan aikuisen miehen raiskaamaksi tulleen pikkupojankin ansainneet itse ankarimman mahdollisen rangaistuksen.
        Aloittaja tuo hyvin esiin, miten nykypäivänä ihmisten tulee pyrkiä vapaalla tahdollaan eroon tuollaisesta uskonnollisuudesta jota aloittaja herätysliikkeensä kanssa edustaa.

      • Anonyymi

        Ensin sanoivat että mitä se muille kuuluu mitä homot tekee makuuhuoneissaan. Sitten piti julkisti marssia kaikkien nähden. Sen jälkeen piti opettaa lapsille homoutta päiväkodeissa.

    • Anonyymi

      Toivo elää..,,

    • Anonyymi

      Loppuis jo kokonaan.

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin aamen!

    • Anonyymi

      Ymmärrän hyvin,

      • Anonyymi

        Mahtava aloitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtava aloitus.

        Totuus on aina mahtavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on aina mahtavaa.

        Kerro se Heimolle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro se Heimolle.

        Kerron sinulle VaIheen Orjalle.

    • Anonyymi

      Hyvää sanaa!

      • Anonyymi

        Kyllä ja hyvin koottu.

    • Anonyymi

      Minä en koskaan kannata tuota pervojen hillumista.

    • Anonyymi

      OU jee!

    • Anonyymi

      Viisasta tekstiä.

    • Anonyymi

      Ihana Heimo. ❤️

    • Anonyymi

      Kiva Heimo.

    • Anonyymi

      Kitua Heino kun pidät tätä esillä.

    • Anonyymi

      Heimo on totuuden torvi.

      • Anonyymi

        Hyvä kun on.

    • Anonyymi

      Kerrassaan hyvät perustelut.

      • Anonyymi

        Ne on.

    • Anonyymi

      Noin se on ja pulinat pois!

      • Anonyymi

        Aamen!

      • Anonyymi

        Miksi sitten pulisit jälleen

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikki lähtee perheen ja avioliiton määritelmästä. Kristinusko korostaa aika paljon sitä, että perheen ja avioliiton on oltava miehen ja naisen välinen liitto. Tämä on Jumalan suunnitelma ihmiskunnalle ja että se on avain yhteiskunnan vakauteen ja hyvinvointiin. Aikaisemmin tämä ymmärrettiin, mutta nyt on ymmärrys kadonnut. Miksi näin?

      • Siksi, että avioliitto ei tarvitse lapsia. Ne kuuluvat lapsiperheille.

        Toisekseen homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin. Miksi et ole ymmärtänyt?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siksi, että avioliitto ei tarvitse lapsia. Ne kuuluvat lapsiperheille.

        Toisekseen homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin. Miksi et ole ymmärtänyt?

        Tyhmäksi ei saisi ketään sanoa, mutta nyt ei kyllä mitään muuta tule mieleen!

      • Anonyymi

        Koska Raamatussa kerrotulla tavalla ei lainsäädännöstämme johtuen voida avioliittoa solmia, on omakin avioliittoni vastakkaista sukupuolta olevan puolisoni kanssa Raamatun vastainen.
        Toivottavasti kaikki naiset jatkossa ymmärtävät pysyä erossa miehistä jotka haluavat alistaa vaimonsa Raamatulliseen asemaan yhteiskunnassamme.
        Erehdyksen voi korjata eroamalla ja siten suojella lapsiaan miehen Raamatulliselta väkivallalta niin psyykkisessä kuin fyysisessäkin muodossa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siksi, että avioliitto ei tarvitse lapsia. Ne kuuluvat lapsiperheille.

        Toisekseen homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin. Miksi et ole ymmärtänyt?

        Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi, ja Hänen tahtonsa on, että me elämme Hänen siunauksensa mukaisesti. Homous ei ole siunaus vaan synti. Hebrealaiskirjeen mukaan "avioliitto olkoon kaikessa arvossa ja vuoteessa ei saastaisuutta" (Hebr. 13:4). Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee vaalia puhtautta ja elää elämää, joka on Jumalan mielen mukainen.

        Ihmiskunnan olemassaoloa turvataan ainoastaan lisääntymällä, kommenttisi mukaan ilman lisääntymistarkoitusta tapahtuva avioseksi meidän heteroiden aviovuoteessakin on siis saastaisuutta jolta aviovuode kehotetaan suojaamaan.
        Todistuksesi pohjalta avioliittoon ei tulisi vihkiä myöskään hedelmätöntä miestä naisen kanssa.
        Samoin avioliitto tulisi purkaa hedelmällisen iän ohittaneilta miehiltä ja naisilta jotka eivät enää kykene lisääntymään.
        Avioliiton ehdoksi tulee kommenttisi perusteella asettaa lasten syntyminen perheeseen koko hedelmällisen iän ajan.
        Ankarasti rangaistavaksi seksi ilman lisääntymistarkoitusta myös meidän heteroiden avioliitossa, jolloin pelkkä himoissaan hekumointi ei muodostu esteeksi Taivaan perillisyydelle.

        Jokainen elää avioliitossa kuten elää.

        Homous on seksuaalinen suuntautuminen, ei sentään synti. Mikä sinulla on tarkoitus kirjoittaa tuolla lailla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmäksi ei saisi ketään sanoa, mutta nyt ei kyllä mitään muuta tule mieleen!

        Aivan sama. Homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmäksi ei saisi ketään sanoa, mutta nyt ei kyllä mitään muuta tule mieleen!

        Entä tuo, että "Ei koskaan avioliittoa siellä". Tosi tyhmää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siksi, että avioliitto ei tarvitse lapsia. Ne kuuluvat lapsiperheille.

        Toisekseen homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin. Miksi et ole ymmärtänyt?

        Et itse ymmärtänyt lukemaasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et itse ymmärtänyt lukemaasi.

        Siitä huolimatta homous on seksuaalinen suuntautuminen, ei synti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Entä tuo, että "Ei koskaan avioliittoa siellä". Tosi tyhmää.

        Sehän on faktaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on faktaa

        Sinulla vale on faktaa. Olet huvittava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmäksi ei saisi ketään sanoa, mutta nyt ei kyllä mitään muuta tule mieleen!

        Siitä huolimatta homoilla ja lesboilla on samat tunteet kuin muillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiskunnan olemassaoloa turvataan ainoastaan lisääntymällä, kommenttisi mukaan ilman lisääntymistarkoitusta tapahtuva avioseksi meidän heteroiden aviovuoteessakin on siis saastaisuutta jolta aviovuode kehotetaan suojaamaan.
        Todistuksesi pohjalta avioliittoon ei tulisi vihkiä myöskään hedelmätöntä miestä naisen kanssa.
        Samoin avioliitto tulisi purkaa hedelmällisen iän ohittaneilta miehiltä ja naisilta jotka eivät enää kykene lisääntymään.
        Avioliiton ehdoksi tulee kommenttisi perusteella asettaa lasten syntyminen perheeseen koko hedelmällisen iän ajan.
        Ankarasti rangaistavaksi seksi ilman lisääntymistarkoitusta myös meidän heteroiden avioliitossa, jolloin pelkkä himoissaan hekumointi ei muodostu esteeksi Taivaan perillisyydelle.

        Pelkästään jo seksuaalisen käyttäytymisen perusteella avioseksissämme meistä heteroista tuskin kukaan pääsee Taivaan perilliseksi, ellei sitten ole kyvytön himoissaan hekumoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiskunnan olemassaoloa turvataan ainoastaan lisääntymällä, kommenttisi mukaan ilman lisääntymistarkoitusta tapahtuva avioseksi meidän heteroiden aviovuoteessakin on siis saastaisuutta jolta aviovuode kehotetaan suojaamaan.
        Todistuksesi pohjalta avioliittoon ei tulisi vihkiä myöskään hedelmätöntä miestä naisen kanssa.
        Samoin avioliitto tulisi purkaa hedelmällisen iän ohittaneilta miehiltä ja naisilta jotka eivät enää kykene lisääntymään.
        Avioliiton ehdoksi tulee kommenttisi perusteella asettaa lasten syntyminen perheeseen koko hedelmällisen iän ajan.
        Ankarasti rangaistavaksi seksi ilman lisääntymistarkoitusta myös meidän heteroiden avioliitossa, jolloin pelkkä himoissaan hekumointi ei muodostu esteeksi Taivaan perillisyydelle.

        Kirkkoisä Augustinuksen aikaan todellakin seksi ilman lisääntymistarkoitusta oli rangaistavaa myös miehen ja naisen välisessä avioliitossa.
        Kukaan ei vielä ole postannut palstalle Raamatunkohtia, joissa Jumala kehottaisi valitsemiaan ja lisääntymään siunaamiaan ihmisiä avioseksiin jonka ei ole mahdollista johtaa raskauteen sekä uuden elämän synnyttämiseen.

    • Anonyymi

      Kaikki uskovaiset jotka noudattavat maallisia lakeja ovat syntisiä väärin tekijöitä sillä jumalan sana raamatussa on edottoman oikeassa ja sen rikkojat joutuvat ikuiseen kadotukseen helvettissä:):):):):):)

      • Anonyymi

        Jeesus käski kunnoittaa esivaltaa !

      • Anonyymi

        Osoitit ääretöntä tietämättömyyttä tai sitten vain trollasit trollaamisen ilosta.

    • Anonyymi

      Näinhän se on Raamattu käskee kunnoittamaan esivaltaa,,,,
      Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, jne,,,

      Esivallan kirjoittama Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän ja häirinnä sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella jne,,,

      • Anonyymi

        Syrjintä ja häirintä on eri asia kuin eriävien näkemysten esittäminen homoseksuaalisuudesta tai transasioista. Ihmisille kuuluu lain mukaan myös uskonnon- ja mielipiteenvapaus. Kristillisiltä ja muilta uskonnollisilta yhdyskunnilta ei voi vaatia homoparien liittojen siunaamista oppinsa vastaisesti.

        Esimerkiksi Espanjassa kirkko ei puutu kenenkään vihkimisiin.

      • Anonyymi

        Syrjit uskovia jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä!

      • Kirkolla ei Espanjassa ole oikeutta vihkiä avioliittoon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kirkolla ei Espanjassa ole oikeutta vihkiä avioliittoon.

        Höpö, Höpö, kyllä on kirkkohäitä siellä mutta katolliset papi teivät vihi jos toinen on uskonnoton tai vääräuskoinen,,,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, Höpö, kyllä on kirkkohäitä siellä mutta katolliset papi teivät vihi jos toinen on uskonnoton tai vääräuskoinen,,,

        Aha. Espanjassa on siviilivihkiminen, mutta halukkaat voivat saada kirkossa seremonian. Se maksaa jopa tuhansia euroja.

      • torre3 kirjoitti:

        Aha. Espanjassa on siviilivihkiminen, mutta halukkaat voivat saada kirkossa seremonian. Se maksaa jopa tuhansia euroja.

        Niin ajatella mutta sinä et sinne koskaan pääse

      • Anonyymi

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niin ajatella mutta sinä et sinne koskaan pääse

        En pääse Suomessakaan, heh.

      • torre3 kirjoitti:

        Onkohan tuo aika uusi asia. No, netissä lukee vaikka mitä, esimerkiksi niin, että kirkossa seremonia voi maksaa 3000 euroa. Hyvä tuokin tietää, kiitos.

        Tosin näyttää siltä, että Espanjassa kirkollinen avioliitto on monen mutkan takana. Ei siis ihme, että olen nähnyt sellaista vain kaksi kertaa 11 vuoden aikana.

      • Paljosta vetoa?

      • Anonyymi

        "Esivallan kirjoittama Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän ja häirinnä sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella jne,,,"

        Perinteinen avioliitto ei ole syrjintää vaikka se wokettajia häiritseekin.

        Syrjintää on kaikki se, mihin ei kaikille anneta samoja mahdollisuuksia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Syrjintää on kaikki se, mihin ei kaikille anneta samoja mahdollisuuksia.

        Homoilla on samat mahdollisuudet päästä miehen ja naisen väliseen avioliittoon kuin muillakin. He vain eivät halua sitä. Paitsi moni kuitenkin on ollut sujut sen kanssa, kun ovat halunneet lapsia tai eivät ole varmoja suuntauksestaan.

        Onko syrjintää, ettei mies synnytä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko syrjintää, ettei mies synnytä?

        Ei tokikaan. Ihmisillä on erilaisia toimintoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoilla on samat mahdollisuudet päästä miehen ja naisen väliseen avioliittoon kuin muillakin. He vain eivät halua sitä. Paitsi moni kuitenkin on ollut sujut sen kanssa, kun ovat halunneet lapsia tai eivät ole varmoja suuntauksestaan.

        Homoille ei ole mikään mahdollisuus päästä miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Aivan sama kuin heteroilla olisi ainoa vaihtoehto mennä avioliittoon saman sukupuolen kanssa. He eivät vaan halua sitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoille ei ole mikään mahdollisuus päästä miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Aivan sama kuin heteroilla olisi ainoa vaihtoehto mennä avioliittoon saman sukupuolen kanssa. He eivät vaan halua sitä.

        Että jos haluaa lapsia niin pitää mennä homoliittoon? Luepa viesti uudestaan ja koita miettiä sanomisiasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Että jos haluaa lapsia niin pitää mennä homoliittoon? Luepa viesti uudestaan ja koita miettiä sanomisiasi.

        Homot eivät tavallisesti mene naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lapsia ei tule.

        En kyllä puhunut mitään lastenteosta. Olet huono lukemaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homot eivät tavallisesti mene naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lapsia ei tule.

        En kyllä puhunut mitään lastenteosta. Olet huono lukemaan.

        Homoliitot ovat siis erilaisia, koska ne ei saa lapsia. Sukupuolella on suuri merkitys avioliitossa. Pelkkä parisuhde ei ansaitse valtion tukea tai hyväksyntää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homot eivät tavallisesti mene naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lapsia ei tule.

        En kyllä puhunut mitään lastenteosta. Olet huono lukemaan.

        Huh huh!

        Sinua on jyysteyyy tuhansia kertoja takaIautaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoille ei ole mikään mahdollisuus päästä miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Aivan sama kuin heteroilla olisi ainoa vaihtoehto mennä avioliittoon saman sukupuolen kanssa. He eivät vaan halua sitä.

        Ei avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoliitot ovat siis erilaisia, koska ne ei saa lapsia. Sukupuolella on suuri merkitys avioliitossa. Pelkkä parisuhde ei ansaitse valtion tukea tai hyväksyntää.

        Monessa avioliitossa ei ole lapsia.

        Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa, eikä siinä sukupuoli ole määräävä tekijä. Ja kaksi miestä ymmärtää toisiaan paljon paremmin kuin mies ja nainen toisiaan.

        Lapsiperheet saavat valtiolta tukea.

    • Anonyymi

      Tottahan tuo on.

    • Anonyymi

      En väitä vastaan.

    • Anonyymi

      Voi vittu. Kun minä menen kapakkaan ihan yksin. Niin kuulen että tässä on meidän homo. Tekisi mieli laittaa turpaan. Pitää vain kestää.

      • Anonyymi

        Ota lääkkeesi!

    • Anonyymi

      "Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden "

      Tämä on kauniisti sanottu. Harmi, että kirkon naispiispat eivät halua, että homot ja lesbot pelastuvat.

      • Anonyymi

        Luulin että kristillisen kirkon piti pelastaa ihmisiä eikä ajaa heitä kadotukseen. Missä mennään vikaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulin että kristillisen kirkon piti pelastaa ihmisiä eikä ajaa heitä kadotukseen. Missä mennään vikaan?

        Evlut kirkko on täysin harhaoppinen nykyään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evlut kirkko on täysin harhaoppinen nykyään.

        Ihan samaa kyllä siellä on kuin lapsesta asti.

      • Raamatussa ei ole homoseksuaalisuuden syntiä. Se olisikin älytöntä. Harmi, että sinä haukut väärää puuta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa ei ole homoseksuaalisuuden syntiä. Se olisikin älytöntä. Harmi, että sinä haukut väärää puuta.

        Kyllä se syntiä on. Turha vääristellä Jumalan sanaa. Et voi sitä muuksi muuttaa vaikka kuinka tahtoisit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se syntiä on. Turha vääristellä Jumalan sanaa. Et voi sitä muuksi muuttaa vaikka kuinka tahtoisit.

        On järjenvastaista ajatella, että synnit riippuvat siitä mikä on sukupuolinen suuntaus. Raamatussa synnit ovat tekoja. Ja yli 40 tekoa, joista seuraa kuolemantuomio.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On järjenvastaista ajatella, että synnit riippuvat siitä mikä on sukupuolinen suuntaus. Raamatussa synnit ovat tekoja. Ja yli 40 tekoa, joista seuraa kuolemantuomio.

        Sinua on jyystetty tuhansia kertoja takaIautaan.

        OIet kuuIuisin Bottom.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua on jyystetty tuhansia kertoja takaIautaan.

        OIet kuuIuisin Bottom.

        Mistä tuo luku? Kyse on muutamasta vuodesta. Pääosin panin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä tuo luku? Kyse on muutamasta vuodesta. Pääosin panin.

        Pääosin olit Bottom.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääosin olit Bottom.

        Mikä oli suhde?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mikä oli suhde?

        99,9 prosenttisesti OIet Bottom.

      • Anonyymi kirjoitti:

        99,9 prosenttisesti OIet Bottom.

        Aika tavalla täysin pielessä. Et varmaan on ollut koskaan paikalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        99,9 prosenttisesti OIet Bottom.

        Leveä perä on ottava.

    • Anonyymi

      Tämä aloitus on klassikko! Hyvä Heimo ja kolminkertainen huraa!

      • Anonyymi

        Ehdottomasto hieno asia, miten aloittaja tehokkaasti muistuttaa ihmisiä ettei Raamatun sanoista saa muuttaa kirjaintakaan, tai ne muuttuvat lausujan mielipiteeksi ja täysin merkityksettömiksi ja eksytykseksi.
        Aloittaja on siis hyvällä asialla osoittaessaan millainen hän on ja minlä verran jäneen voi luottaa.

        Suomessa ei välitetä mitään Jumalan tahdosta. Eivät edes uskovat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa ei välitetä mitään Jumalan tahdosta. Eivät edes uskovat.

        Tiedätkö Jouko, että sinä olet saanut minut inhoamaan homoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö Jouko, että sinä olet saanut minut inhoamaan homoja?

        Sana täällä.

        Aloittajalle Raamattu ei ilmeisestikään ole totta tai millään tavoin merkittävä.
        Jos hän pitäisi sitä oikeasti totena, ei hän voisi muuttaa siitä kirjaintakaan. Saati sitten muuttaa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö Jouko, että sinä olet saanut minut inhoamaan homoja?

        Kaikki inhoavat niitä kahta Iihavaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa ei välitetä mitään Jumalan tahdosta. Eivät edes uskovat.

        OIette yleinen inhon kohde.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö Jouko, että sinä olet saanut minut inhoamaan homoja?

        En minäkään tykkää sinusta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En minäkään tykkää sinusta.

        OIette tosiaan yleinen inhon kohde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle Raamattu ei ilmeisestikään ole totta tai millään tavoin merkittävä.
        Jos hän pitäisi sitä oikeasti totena, ei hän voisi muuttaa siitä kirjaintakaan. Saati sitten muuttaa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.

        Noinhan se on, pienikin muutos totuuteen, tarkoittaa ettei ole kyse enää totuudesta vaan muuttajan mielipiteestä.
        Aika lohdutonta, miten uskovina esiintyvät ihmiset eivät välitä Herran antamasta totuudesta vaan julistavat Raamatullisena totuutena aloittajan tapaan omia mielipiteitään.

        Mikä oli oma mielipide?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä oli oma mielipide?

        Uskovilla se, mitä ei ole Raamatussa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskovilla se, mitä ei ole Raamatussa.

        Puhu vain itsestäsi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vain itsestäsi!

        Uskova ovat usein sanoneet, että heidän ajatuksensa ovat Raamatun ja Jumalan sanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle Raamattu ei ilmeisestikään ole totta tai millään tavoin merkittävä.
        Jos hän pitäisi sitä oikeasti totena, ei hän voisi muuttaa siitä kirjaintakaan. Saati sitten muuttaa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.

        Aloittajan Raamatun tekstit ovat Got Questions-sivustolta suoraan. Haukut väärää puuta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskova ovat usein sanoneet, että heidän ajatuksensa ovat Raamatun ja Jumalan sanoja.

        Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että ei käytä muita sanoja. Joten älä valehtele taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä oli oma mielipide?

        Aloittaja on muuttanut miehimykset sekä miesten kanssa makaavat miehet homoseksuaalisiksi miehiksi ja naisiksi, vaikka Raamatussa kyseisten miesten kielletyt teot olivat ankarasti kiellettyjä ainoastaan siinä yhteydessä mainituilta miehiltä.

        Nekin on homoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajan Raamatun tekstit ovat Got Questions-sivustolta suoraan. Haukut väärää puuta.

        Aloittaja kuitenkin jakaa kyseisiä tekstejä viitaten Raamatun sanoihin, joten osoittanee hänen uskonsa aitoutta Raamatun sanoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja kuitenkin jakaa kyseisiä tekstejä viitaten Raamatun sanoihin, joten osoittanee hänen uskonsa aitoutta Raamatun sanoihin?

        Ei ne ole Raamatun sanoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja kuitenkin jakaa kyseisiä tekstejä viitaten Raamatun sanoihin, joten osoittanee hänen uskonsa aitoutta Raamatun sanoihin?

        Aloittaja on kuten Päivi Räsänen. Raamattua vain nimeksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että ei käytä muita sanoja. Joten älä valehtele taas.

        En ole sanonut, että eivät käytä muita sanoja.

        Mutta sanovat Jumalaan liittyen kertovansa sitä mitä mieltä Jumala on.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja on kuten Päivi Räsänen. Raamattua vain nimeksi.

        Hupaisaa kun se toinen naismainen siellä luulee olevansa Räsänen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja on kuten Päivi Räsänen. Raamattua vain nimeksi.

        Raamattu tuomitsee homouden nimellisesti. Mutta homous on Raamatussa myös ihan todellisesti paha synti joka johtaa kadotukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee homouden nimellisesti. Mutta homous on Raamatussa myös ihan todellisesti paha synti joka johtaa kadotukseen.

        Aamen!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja on kuten Päivi Räsänen. Raamattua vain nimeksi.

        Etkö edes häpeä itseäsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee homouden nimellisesti. Mutta homous on Raamatussa myös ihan todellisesti paha synti joka johtaa kadotukseen.

        Ei kai homous mitään pahaa ole. Etsi Raamatusta ja elämästä todellisia pahoja ihmisiä.ja syntejä.

      • torre3 kirjoitti:

        Ei kai homous mitään pahaa ole. Etsi Raamatusta ja elämästä todellisia pahoja ihmisiä.ja syntejä.

        Siihen ei sovi vääränä päivänä puita keräävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee homouden nimellisesti. Mutta homous on Raamatussa myös ihan todellisesti paha synti joka johtaa kadotukseen.

        Ai siis tuomitsee homouden vaikka Raamatussa teitä miehiä kielletään ainoastaan makaamasta toisianne, yhtymistä toisiinne ei kielletä kunhan ette himoitse hekumoissaan Raamatussa kerrotulla tavalla?
        Ja edelleenkään homous ei ole teko, joten miten se voi olla syntiä? Tarkkana nyt sanoissanne herätysliikkeen ikämiehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen!

        Hienosti kompattu synniksi sellainen mitä Raamattuun ei ole kirjattu synniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne ole Raamatun sanoja.

        Niillä on kuitenkin viitattu Raamatun sanoihin joihinkin nykypäivän ihmisiin yhdistävällä tavalla.
        Eli miehimyksen ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot olisivat kiellettyjä ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille, muille sallittuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nekin on homoja.

        Määrittelysi mukaan siis voit päättää ketkä teistä miehistä ovat homoja ja ketkä eivät?
        Lisäksi kykenet Raamatullisella kyvykkyydelläsi tekemään päätöksen milloin jokin nykypäivän teko on syntiä vaikka sitä ei ole Raamattuun kirjattu synniksi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siihen ei sovi vääränä päivänä puita keräävä.

        Etkö edes häpeä tuota typerää käytöstäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö edes häpeä tuota typerää käytöstäsi?

        Ei se röyhkimys osaa edes hävetä.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö edes häpeä tuota typerää käytöstäsi?

        On vaikeaa pitää pahana, os kerää puita vääränä päivänä. Saati syntinä.

      • Anonyymi
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        On vaikeaa pitää pahana, os kerää puita vääränä päivänä. Saati syntinä.

        Kuinka kehtaat?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kehtaat?

        Kukin pitää syntinä mitä haluaa ja mitä ei pidä.

      • Anonyymi
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Kukin pitää syntinä mitä haluaa ja mitä ei pidä.

        OIet suureksi häpeäksi.

        Aivan karmaiseva näky siellä kaksi Iihavaa ToIIoa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet suureksi häpeäksi.

        Aivan karmaiseva näky siellä kaksi Iihavaa ToIIoa.

        On ne järkyttäviä.

    Ketjusta on poistettu 97 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      2157
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1740
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      69
      1503
    4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      75
      1264
    5. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1171
    6. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      26
      1164
    7. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      48
      1153
    8. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1061
    9. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      38
      954
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      933
    Aihe