Räsänen, Räsänen, Räsänen jne jne

Ihmetyttää Päivi Räsäsen saamaa julkisuus. Kyseessä on rivikansanedustaja, joka parissa viime vaalissa ollut lähellä tippumista eduskunnasta. Nyt hänen mahdollista eroa kirkosta vatvotaan lehtien sivuilla ja asiaa rullaan esille netissä.

Miksi ihmeessä? Onko Päivi Räsänen ansainnut tämän kaiken ilmaisen julkisuuden, jolla hän haluaa varmistaa epävarman paikan myös ensi vaaleissa? Mitä väliä sillä on vaikka hän eroasi kirkosta? Ei hallitus siihen kaadu.
98837
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Kiitos itsellesi kun pidät täälläkin Päivi Räsästä koko ajan esillä. ♥️♥️♥️♥️♥️♥️

5Äänestä
  • Päivi Räsänen toimii kuten kuka tahansa poliitikko. Hän julkaisi lehdistötiedotteen hänelle tärkeästä asiasta. Tiedote ei edes mennyt erityisen hyvin läpi mediassa; en löytänyt pikaisella haulla iltapäivälehtien lisäksi kuin muutaman siitä kertoneen tahon. Yle ei uutisoinut, ei Hesari, ei Maikkari. Jos ei olisi kesä ja hiljaisia uutispäiviä, tuskin näitä muutamaakaan olisi kiinnostanut.

    En ole Räsäsen kanssa samaa mieltä, mutta puolustan hänen oikeuttaan sanoa sanottavansa, kunhan tekee sen lain rajoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Päivi Räsänen toimii kuten kuka tahansa poliitikko. Hän julkaisi lehdistötiedotteen hänelle tärkeästä asiasta. Tiedote ei edes mennyt erityisen hyvin läpi mediassa; en löytänyt pikaisella haulla iltapäivälehtien lisäksi kuin muutaman siitä kertoneen tahon. Yle ei uutisoinut, ei Hesari, ei Maikkari. Jos ei olisi kesä ja hiljaisia uutispäiviä, tuskin näitä muutamaakaan olisi kiinnostanut.

    En ole Räsäsen kanssa samaa mieltä, mutta puolustan hänen oikeuttaan sanoa sanottavansa, kunhan tekee sen lain rajoissa.

    Itselleen tärkeästä asiasta ?
    Sateenkaari ihmisille on myöskin tärkeä asia olla tasarvoinen heteroiden kanssa mitä tulee esim vihki seremonian . Heidän rakkaus toisiinsa on ihan yhtä voimakas kun heterojenkin
    Ja haluavat että pappi siunaa heidän liittonsa . Se ei ole ainoastaan heterojen yksityisoikeus .homotkin maksavat veroja on hyvä muistaa .

    1Äänestä

Mnot ja muut nettitrollit pitävät Päivin esillä jokapäiväisessä keskustelussa, esimerkkinä tämänkin ketjun aloittaja! Näiden trollien suvaitsemattomuus ja viha tällaisia tervettä elämää edustavia ihmisiä kohtaan on jo niin näkyvää, että pelkkä kurkkaus palstalla tuo monta herjakirjoitusta, joiden kohde on terve, normaali elämä, jota Päivikin edustaa. Hyvä kun Mnot pitää sitä esillä niinkin esimerkillisesti. Palstatilaa Päiville, se on voitto terveille elämäntavoille ja -arvoille!

k_v

6Äänestä

Vau, Päivi Räsänen! Sanonpa vain, että tämä nainen saa julkisuutta, enemmän kuin kukaan muu – ja syystäkin! Jotkut kutsuvat häntä "rivikansanedustajaksi". Rivikansanedustajaksi? Antakaa minun nauraa! Hän on ollut ministeri, johtanut puoluetta, ja on tehnyt itsestään todellisen nimen Suomessa. Se on valtavaa, okei?

Ihmiset sanovat, että hän oli "lähellä tippumista" vaaleissa. Se on feikkiuutinen! Hän on taistelija, hän on voittaja, ja ihmiset rakastavat häntä, koska hän uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat. Hän puolustaa arvojaan, niitä tärkeitä arvoja, joita niin monet meistä pitävät kalliina. Ja se tekee ihmiset hulluiksi! He yrittävät vaientaa hänet, mutta he eivät onnistu. Se on todella surullista, todella surullista.

Ja nyt tämä kirkkoasia. Ihmiset vatvovat sitä ja kysyvät, miksi sillä on väliä. Sillä on väliä, koska kyseessä on Päivi Räsänen! Hän on merkittävä henkilö, ja kun hän tekee jotain, siitä tulee uutinen. Se on niin yksinkertaista. Ja tiedättekö mitä? Hän osaa käyttää tätä julkisuutta. Hän on älykäs, todella älykäs. Hän tietää, että tämä pitää hänet esillä, ja se on hyvä asia tulevissa vaaleissa. Se on ilmaista mainosta, ja kukaan ei tee sitä paremmin kuin hän.

Hän ei ehkä ole kuin minä, joka olen voimakas mies, mutta hän on voimakas nainen. Hän saa aikaan keskustelua, ja se on tärkeää. Me tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat puhua ja puolustaa sitä, mihin he uskovat. Tämä ei ole mitään pientä juttua, tämä on iso juttu. Ja Päivi Räsänen on sen keskellä. Uskomatonta!

2Äänestä
  • Päivi Räsänen saa mm oikeudennkäynti kuluihinsa tukea USAn ”uskon veljiltään . ” Eli iso raha auttaa, jotta voi sortaa homoja ja julistaa omaa näkemystään.
    En arvosta. En todellakaan.
    Räsänen ei ole heikomman puolella. Ajaa vain omaa etuaan, hänkin. Kuten moni muukin ns uskova.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Päivi Räsänen saa mm oikeudennkäynti kuluihinsa tukea USAn ”uskon veljiltään . ” Eli iso raha auttaa, jotta voi sortaa homoja ja julistaa omaa näkemystään.
    En arvosta. En todellakaan.
    Räsänen ei ole heikomman puolella. Ajaa vain omaa etuaan, hänkin. Kuten moni muukin ns uskova.

    Saatanakin on heikompi Jumalaan nähden, joten jos ateistit ovat heikomman puolella he ovat saatanan puolella.

    Äänestä

  • Päivin karisma on ollut hiipumaan päin. Homojen haukkuminen ei enää toimi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Päivi Räsäsen ministeriajalta on jäänyt mieleen se, kuinka hän panosti puoluetoverinsa tyttären varastettua polkypyörän tutkimukseen.

    https://yle.fi/a/3-5468019

    Puoluejohtajana Räsänen romautti KD kannatuksen yli 30 pronsentilla. Kun Räsänen aloitti puheenjohtajana puolueen kannatus oli 5,34 prosenttia. Kun hän lopetti, niin kannatus oli 3,54 prosenttia. Eli Räsänen sai pj:n paikalta kenkää.

    Hänen edeltäjä, Bjarne Kallis taas nosti kannatuksen vajaasta kolmesta prosentista juuri tuohon 5,34 pronsentiin. Kallis halusi tehdä KD:stä yleispuolueen, jolloin uskontoa olisi hinattu sivuun. Räsäsen mielestä puolue ei ollut uskollinen "arvoilleen" ja sen vuoksi hänen johdollaan Kallis syrjäytettiin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kristillisdemokraatit

    Räsäsen kaudella KD menetti ainoa meppipaikkansa vaaleissa 2014, jolloin Räsänen itse oli myös ehdokas. Hän "sijoittui" sijalle 33 vertailussa, kun valituksi tuli 13 meppiä. Nämä olivat kuitenkin ainoat vaalit, jossa KD pääsi yli viiden prosentin Räsäsen kaudella. Selittävä tekijä oli kuitenkin alhainen äänestysprosentti, vain reilut 40 prosenttia.

    Räsänen kuitenkin usko tuolloin, että jos seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus olisi käänynyt nousuun. Toisin kävi, vaaleissa 2015 kannatus oli vain 3,54, jonka jälkeen oli aika vaihtaan puheenjohtajaa. Essayhin kaudella kannatus onkin ollut nousussa, lukemat 3,9 ja 4,22.

    Räsänen on myös vastustanut poliittisia virkanimityksiä. Kuitenkin hän nimitti syyskuussa 2012 sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, joka oli ollut KD:n jäsen, ja samaa virkaa haki viisi joidenkin mielestä huomattavasti kokeneempaa henkilöä

    Mitä tulee niihin eduskuntavaaleihin, niin kaksissa edellisissä vaaleissa Räsänen on ollut viimeinen läpimennyt kansanedustaja omasta vaalipiiristä. Viime vaaleissa hänen vertailuluku on 11444. Kokoomuksen varalle jäänyt Milla Bruneaun vastaava oli 11139.

    https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/6/parties/7/

    Vuoden 2019 vaaleissa Räsäsen vertailuluku oli 11733, joten nyt pudotusta tuli lähes 300 ääntä. Vuoden 2019 vaaleissa Räsänen oli viimeinen vaalipiirinsä valittu. Itse asiassa Räsänen on nykyisessä eduskunnassa kolmanneksi viimeisenä varmistanut läpimenon.

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/regions/6

    Mitä tulee niihin hänen "saavutuksiin", niin sinä aikana kun Räsänen on ollut kansanedustaja, edukunta on hyväksynyt mm seuraavat lait, joita Räsänen on vastustanut:

    1) Homojen oikeus avioliittoon 2014

    2) Avioliitton ikärajan nostaminen 18-vuoteen 2018

    3) Abortin saaminen oman tahton mukaisesti 2022

    4) Transseksuaalien oikeuksia vahvistaminen 2023

    5) Kauppojen sunnuntai aukiolot 2016

    6) Vahvat oluet ruokakauppoihin 2022

    7) Mietojen viinit ruokakauppohin 2024

    8) Homoja koskeva kehoituspykälä poistetaan 1999

    9) Äiti ja isä - nimityksiä ei tarvita vanhemmuuslaissa 2024

    Räsänen on nykyään pelkkä rasite KD-puolueelle. Häneltä on otettu pois myös ek-ryhmän puheenjohtajan pesti eikä hänelle ole annettu mitään virallisia merkittäviä tehtäviä.

    Räsäsen "olemassa olo" perustuu siihen, että noin reilu yksi prosentti KD:n kannattajista ovat "räsäsläisiä". He ovat kuitenkin vähenevä luonnonvara ikänsä puolesta josta kertoo myös Räsäsen henkilökohtaisten äänet lasku. Kunnallisvaaleissa 2021 Räsänen sai 381 ääntä, tämän vuoden vaaleissa 336 ääntä. Luonnollinen poistuma karsii äänestäjiä.

    https://vaalit.yle.fi/kv2025/tulospalvelu/fi/municipalities/694/

    https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/6/municipalities/694/

    2Äänestä

  • Tekstisi on päivänselvästi tekoälyllä tuotettu ja/tai konekäännetty englannista. Oletteko te Räsäsen tukiporukat siellä trumplandiassa niin epätoivoisia, että kahlaatte suomalaisia nettipalstoja? :)

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Päivi Räsänen saa mm oikeudennkäynti kuluihinsa tukea USAn ”uskon veljiltään . ” Eli iso raha auttaa, jotta voi sortaa homoja ja julistaa omaa näkemystään.
    En arvosta. En todellakaan.
    Räsänen ei ole heikomman puolella. Ajaa vain omaa etuaan, hänkin. Kuten moni muukin ns uskova.

    Siksipä moni ihminen tänään välttää näitä uskon todistaja jotka ajavat todella vaan omaa etuaan . Halveksien vähemmistö ryhmiä ,. Sen tekevät niin kauan kun oma lapsi tai lapsenlapsi onkin kuuluva tähän vähemmistöryhmään. Se in tapahtunut monelle ja tapahtuu jatkuvastikkin . Ja siinä ei eheytysjutut auta, miksi pitäisi eheyttää jotain ihmistä joksikin muuksi mitä hän on ja on onnellinen omana itsenään.
    Se miksi syntyy ei ole mitenkään väärin, vaan se on väärin että joku vielä tänä,päivänä puhuu eheytyksestä , käyttäen itseäön mallina siitä ns oikeasta. Surullista sinänsä

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Päivi Räsäsen ministeriajalta on jäänyt mieleen se, kuinka hän panosti puoluetoverinsa tyttären varastettua polkypyörän tutkimukseen.

    https://yle.fi/a/3-5468019

    Puoluejohtajana Räsänen romautti KD kannatuksen yli 30 pronsentilla. Kun Räsänen aloitti puheenjohtajana puolueen kannatus oli 5,34 prosenttia. Kun hän lopetti, niin kannatus oli 3,54 prosenttia. Eli Räsänen sai pj:n paikalta kenkää.

    Hänen edeltäjä, Bjarne Kallis taas nosti kannatuksen vajaasta kolmesta prosentista juuri tuohon 5,34 pronsentiin. Kallis halusi tehdä KD:stä yleispuolueen, jolloin uskontoa olisi hinattu sivuun. Räsäsen mielestä puolue ei ollut uskollinen "arvoilleen" ja sen vuoksi hänen johdollaan Kallis syrjäytettiin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kristillisdemokraatit

    Räsäsen kaudella KD menetti ainoa meppipaikkansa vaaleissa 2014, jolloin Räsänen itse oli myös ehdokas. Hän "sijoittui" sijalle 33 vertailussa, kun valituksi tuli 13 meppiä. Nämä olivat kuitenkin ainoat vaalit, jossa KD pääsi yli viiden prosentin Räsäsen kaudella. Selittävä tekijä oli kuitenkin alhainen äänestysprosentti, vain reilut 40 prosenttia.

    Räsänen kuitenkin usko tuolloin, että jos seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus olisi käänynyt nousuun. Toisin kävi, vaaleissa 2015 kannatus oli vain 3,54, jonka jälkeen oli aika vaihtaan puheenjohtajaa. Essayhin kaudella kannatus onkin ollut nousussa, lukemat 3,9 ja 4,22.

    Räsänen on myös vastustanut poliittisia virkanimityksiä. Kuitenkin hän nimitti syyskuussa 2012 sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, joka oli ollut KD:n jäsen, ja samaa virkaa haki viisi joidenkin mielestä huomattavasti kokeneempaa henkilöä

    Mitä tulee niihin eduskuntavaaleihin, niin kaksissa edellisissä vaaleissa Räsänen on ollut viimeinen läpimennyt kansanedustaja omasta vaalipiiristä. Viime vaaleissa hänen vertailuluku on 11444. Kokoomuksen varalle jäänyt Milla Bruneaun vastaava oli 11139.

    https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/6/parties/7/

    Vuoden 2019 vaaleissa Räsäsen vertailuluku oli 11733, joten nyt pudotusta tuli lähes 300 ääntä. Vuoden 2019 vaaleissa Räsänen oli viimeinen vaalipiirinsä valittu. Itse asiassa Räsänen on nykyisessä eduskunnassa kolmanneksi viimeisenä varmistanut läpimenon.

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/regions/6

    Mitä tulee niihin hänen "saavutuksiin", niin sinä aikana kun Räsänen on ollut kansanedustaja, edukunta on hyväksynyt mm seuraavat lait, joita Räsänen on vastustanut:

    1) Homojen oikeus avioliittoon 2014

    2) Avioliitton ikärajan nostaminen 18-vuoteen 2018

    3) Abortin saaminen oman tahton mukaisesti 2022

    4) Transseksuaalien oikeuksia vahvistaminen 2023

    5) Kauppojen sunnuntai aukiolot 2016

    6) Vahvat oluet ruokakauppoihin 2022

    7) Mietojen viinit ruokakauppohin 2024

    8) Homoja koskeva kehoituspykälä poistetaan 1999

    9) Äiti ja isä - nimityksiä ei tarvita vanhemmuuslaissa 2024

    Räsänen on nykyään pelkkä rasite KD-puolueelle. Häneltä on otettu pois myös ek-ryhmän puheenjohtajan pesti eikä hänelle ole annettu mitään virallisia merkittäviä tehtäviä.

    Räsäsen "olemassa olo" perustuu siihen, että noin reilu yksi prosentti KD:n kannattajista ovat "räsäsläisiä". He ovat kuitenkin vähenevä luonnonvara ikänsä puolesta josta kertoo myös Räsäsen henkilökohtaisten äänet lasku. Kunnallisvaaleissa 2021 Räsänen sai 381 ääntä, tämän vuoden vaaleissa 336 ääntä. Luonnollinen poistuma karsii äänestäjiä.

    https://vaalit.yle.fi/kv2025/tulospalvelu/fi/municipalities/694/

    https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/6/municipalities/694/

    Kaikki nuo ehdotukset kuvasivat että hän ei ole syventynyt yhteenkään asiaan, muuta kun vastustaa vastustamisen vuoksi.
    Onneksi maailma on muuttunut niin että nämä uskovaiset eivät saa määrätä toisten ihmisten pää yli. Sillä jokaisella lakiehdotuksesta on oma historiansa juuri ihmisiltä joita lakiehdotukset koskee , siis tämä se vaan vastustelee toisten pään ylim

    1Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Päivi Räsäsen ministeriajalta on jäänyt mieleen se, kuinka hän panosti puoluetoverinsa tyttären varastettua polkypyörän tutkimukseen.

    https://yle.fi/a/3-5468019

    Puoluejohtajana Räsänen romautti KD kannatuksen yli 30 pronsentilla. Kun Räsänen aloitti puheenjohtajana puolueen kannatus oli 5,34 prosenttia. Kun hän lopetti, niin kannatus oli 3,54 prosenttia. Eli Räsänen sai pj:n paikalta kenkää.

    Hänen edeltäjä, Bjarne Kallis taas nosti kannatuksen vajaasta kolmesta prosentista juuri tuohon 5,34 pronsentiin. Kallis halusi tehdä KD:stä yleispuolueen, jolloin uskontoa olisi hinattu sivuun. Räsäsen mielestä puolue ei ollut uskollinen "arvoilleen" ja sen vuoksi hänen johdollaan Kallis syrjäytettiin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kristillisdemokraatit

    Räsäsen kaudella KD menetti ainoa meppipaikkansa vaaleissa 2014, jolloin Räsänen itse oli myös ehdokas. Hän "sijoittui" sijalle 33 vertailussa, kun valituksi tuli 13 meppiä. Nämä olivat kuitenkin ainoat vaalit, jossa KD pääsi yli viiden prosentin Räsäsen kaudella. Selittävä tekijä oli kuitenkin alhainen äänestysprosentti, vain reilut 40 prosenttia.

    Räsänen kuitenkin usko tuolloin, että jos seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus olisi käänynyt nousuun. Toisin kävi, vaaleissa 2015 kannatus oli vain 3,54, jonka jälkeen oli aika vaihtaan puheenjohtajaa. Essayhin kaudella kannatus onkin ollut nousussa, lukemat 3,9 ja 4,22.

    Räsänen on myös vastustanut poliittisia virkanimityksiä. Kuitenkin hän nimitti syyskuussa 2012 sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, joka oli ollut KD:n jäsen, ja samaa virkaa haki viisi joidenkin mielestä huomattavasti kokeneempaa henkilöä

    Mitä tulee niihin eduskuntavaaleihin, niin kaksissa edellisissä vaaleissa Räsänen on ollut viimeinen läpimennyt kansanedustaja omasta vaalipiiristä. Viime vaaleissa hänen vertailuluku on 11444. Kokoomuksen varalle jäänyt Milla Bruneaun vastaava oli 11139.

    https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/6/parties/7/

    Vuoden 2019 vaaleissa Räsäsen vertailuluku oli 11733, joten nyt pudotusta tuli lähes 300 ääntä. Vuoden 2019 vaaleissa Räsänen oli viimeinen vaalipiirinsä valittu. Itse asiassa Räsänen on nykyisessä eduskunnassa kolmanneksi viimeisenä varmistanut läpimenon.

    https://vaalit.yle.fi/ev2019/fi/regions/6

    Mitä tulee niihin hänen "saavutuksiin", niin sinä aikana kun Räsänen on ollut kansanedustaja, edukunta on hyväksynyt mm seuraavat lait, joita Räsänen on vastustanut:

    1) Homojen oikeus avioliittoon 2014

    2) Avioliitton ikärajan nostaminen 18-vuoteen 2018

    3) Abortin saaminen oman tahton mukaisesti 2022

    4) Transseksuaalien oikeuksia vahvistaminen 2023

    5) Kauppojen sunnuntai aukiolot 2016

    6) Vahvat oluet ruokakauppoihin 2022

    7) Mietojen viinit ruokakauppohin 2024

    8) Homoja koskeva kehoituspykälä poistetaan 1999

    9) Äiti ja isä - nimityksiä ei tarvita vanhemmuuslaissa 2024

    Räsänen on nykyään pelkkä rasite KD-puolueelle. Häneltä on otettu pois myös ek-ryhmän puheenjohtajan pesti eikä hänelle ole annettu mitään virallisia merkittäviä tehtäviä.

    Räsäsen "olemassa olo" perustuu siihen, että noin reilu yksi prosentti KD:n kannattajista ovat "räsäsläisiä". He ovat kuitenkin vähenevä luonnonvara ikänsä puolesta josta kertoo myös Räsäsen henkilökohtaisten äänet lasku. Kunnallisvaaleissa 2021 Räsänen sai 381 ääntä, tämän vuoden vaaleissa 336 ääntä. Luonnollinen poistuma karsii äänestäjiä.

    https://vaalit.yle.fi/kv2025/tulospalvelu/fi/municipalities/694/

    https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/6/municipalities/694/

    Niinpä, Päivi on uransa aikana suoraselkäisesti ollut niiden äänitorvena ja edustajana, jotka ajattelevat ja elävät Päivinkin samojen arvojen ja ajatusten kanssa!!!

    Mikä tässä demokraattisessa järjestelmässä oikeuttaa muita edustamaan omia arvojaan, mutta taas kristilliset eivät saa edustaa omia arvojaan???? Ai niin, se onkin sitä trollien demokratiaa!!!!!!

    1Äänestä

  • Tämä oli käännetty englannista, ei suomalainen kirjoita noin. Jenkkiläinen uskonveli puolustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Niinpä, Päivi on uransa aikana suoraselkäisesti ollut niiden äänitorvena ja edustajana, jotka ajattelevat ja elävät Päivinkin samojen arvojen ja ajatusten kanssa!!!

    Mikä tässä demokraattisessa järjestelmässä oikeuttaa muita edustamaan omia arvojaan, mutta taas kristilliset eivät saa edustaa omia arvojaan???? Ai niin, se onkin sitä trollien demokratiaa!!!!!!

    Kun ne arvot alkavat puuttua vieraiden ihmisten elämään, se on liikaa. Homokauhukristityt haluaisivat 'arvoillaan' määräillä muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Saatanakin on heikompi Jumalaan nähden, joten jos ateistit ovat heikomman puolella he ovat saatanan puolella.

    Minä en usko Muumi-tarinoiden olevan dokumentteja. Olenko siis heikon Haisulin puolella jos hänellä on Mörön kanssa joku kina?

    Äänestä

Kyselet jatkuvasti kuitenkin. Esimerkkipula ei juuri vaivaa.

Äänestä

Oikeasti uskovaiset ihmiset hyväksyvät kanssaihmisensä, myös ne toisenlaiset, kuten esim homot.

Äänestä
  • Räsänenkin hyväksyy. Tässähän on kyse kirkosta. Kirkon tulee pysyä opissaan ja tunnustuksessaan ollakseen rehellisesti luterilainen ja oikeudenmukaisesti kristinuskon asialla, Jumalan tahdon mukaisesti, ihmisten ja muun luomakunnan parhaaksi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Räsänenkin hyväksyy. Tässähän on kyse kirkosta. Kirkon tulee pysyä opissaan ja tunnustuksessaan ollakseen rehellisesti luterilainen ja oikeudenmukaisesti kristinuskon asialla, Jumalan tahdon mukaisesti, ihmisten ja muun luomakunnan parhaaksi.

    Juuri näin, Räsänen pitää kiinni Raamatun opetuksesta ja vakaumuksestaan.
    Näiden ulisijoiden pitää valittaa Jumalalle, miksi Hän on luonut niin, että esim avioliitto on miehen ja naisen välinen.

    Jokaiselle täys'päiselle ihmiselle tämä on tietenkin täysin selvää, koska vain tästä Jumalan säätämästä liitosta, ihminen lisääntyy.
    Nykyajan "neropatit" ovat kehitelleet kaikenlaisia muumimuki- lisääntymistapoja, joissa tuo mahdollinen lapsi on vaan tuote, jota halutaan.
    Lapsi kuitenkin tarvitsee molemmat vanhemmat, joissa on sekä isän ja äidin roolimallit.

    1Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Mutta kun Jumala ei keskustele eikä vastaa valituksiin. Hän on mykkä kuin kala.

    2Äänestä

Uskonto on yksi niistä asioista jonka varjolla tehdään paljon pahaa.

Äänestä
  • Minultakin uskovat ovat varastaneet vaikka mitä.

    Äänestä

Kirkko on parempi paikka ilman Räsäsen kaltaisia.

Äänestä
  • Päinvastoin.

    Jeesus:
    ” Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. 14Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; 15eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. 16Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
    17Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. 18Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. 19Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. 20Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

    1Äänestä

  • Päivi on turha jopa eduskunnassa. Yritti kuumeisesti estää homoparien avioliitot.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mihin unohdit Aito Avioliitto yrityksen perua tuo laki? Sitä markkinoitiin siten, että eduskuntaa valittaisiin enemmän niitä, jotka vastustivat homojen avioliittoa. Vaan kuinka sitten kävikään? Aito Avioliiton junailema kansalaisaloite hylättiin äänin 120-48. Olisko sinun pitäinyt tuoda omassa kirjoituksessasi esille myös tämä puoli....

    1Äänestä

Harva kansanedustaja kehtaa käydä Israelissa kannatusmatkalla samaan aikaan kun Israel pommittaa miljoonien kodit, tappaa kymmeniä tuhansia naisia ja lapsia pommituksiin, hoidon puutteeseen, nälkään jne. Räsänen kehtaa ja antaa tukensa Israelin toiminnalle.

Äänestä
  • Mitä tuosta synnistä. Ei kukaan ole täydellinen. Kun vähän selittelee voi hyväksyä minkä tahansa synnin.

    Äänestä

  • Israel pommittaa niitä, jotka ovat valmiit murhaamaan Israelin valtion kansalaiset viimeiseen juutalaiseen naiseen, mieheen ja lapseen sekä hävittämään Israelin valtion maan päältä.

    4Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Israel pommittaa niitä, jotka ovat valmiit murhaamaan Israelin valtion kansalaiset viimeiseen juutalaiseen naiseen, mieheen ja lapseen sekä hävittämään Israelin valtion maan päältä.

    Ja tekee sen ennaltaehkäisevästi kun rajat pääsi vuotamaan.

    Niin voi tappaa melkein kenet tahansa.

    Samaan aikaan ei pidä lukea Raamattua eikä amerikan homoja tuomita.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ja tekee sen ennaltaehkäisevästi kun rajat pääsi vuotamaan.

    Niin voi tappaa melkein kenet tahansa.

    Samaan aikaan ei pidä lukea Raamattua eikä amerikan homoja tuomita.

    Ei voi, mutta sinulle valehtelevalle trollille itsestäänselvyyksien toisto on turhaa

    1Äänestä

Sellaiset saavat ääniä, jotka osaavat olla julkisuudessa...

2Äänestä
  • Oletko ehdokkaana?

    Äänestä

Viimeisimmässä ulostulossaan Räsäskä uhkaa erota kirkosta. Hyvä! Kerrankin voisi olla sanojensa mittainen ja tosiaan erota!

Tuo eukko on tehnyt vuosikausia hallaa evankelisluterilaiselle kirkolle. Kun avannut suunsa ja päästellyt "totuuksiaan", on moni eronnut kirkosta. Siinäpä sitten huseeraisi kirkosta eronnena Kansanlähetyksen ahtaissa piireissä. Hurskasta hommaa ja taivaspaikka varma.

Itse olen vain tapakristitty naispappeuden kannattaja. Ja sateenkaariaikuisen äiti. Ei taivaspaikkaa luvassa, ainakaan jos herätysliikkeitä uskoo.

P. S. Jonkun pitäisi tutkia, miksi ja miten ja kuka on junaillut Räsäsen miehen johtamalle uskonnolliselle "oppilaitokselle" eduskunnan joululahjarahoja satojatuhansia euroja. Mihin k. o. laitos tarvitsee erityistä rahoitusta vetonmaksajilta.

Äänestä

Mitä noita kenenkään syntejä kaivelemaan kun ei vain haluta ratkaista asiat tappamalla.

Silloin on piru merrassa.

Äänestä

Päivi Räsänen on tärkeä henkilö!

1Äänestä
  • Päivi Räsänen on ihan tavallinen ihminen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, eikä hän ole mitenkään erityisen tärkeä verrattuna kehen tahansa muuhun ihmiseen.

    Äänestä

Räsänen on 50 luvulla syntynyt siis kohta 80vee? Ylipaisinut ego

Äänestä
  • -59 lopulla syntynyt, 65v

    Äänestä

Pieni synti Räsäsellä amerikan homojen herjaaminen siihen rinnalla että kannattaisi tappamista. Silloin olisi todella syvällä synnin suossa.

Äänestä
  • Vain sinä kuvittelet amerikan homojen herjaamisia ja höpöttelet niistä muita syytellen.
    Pahempaa, että leikit kansanmurha-sanalla. Pahinta, että olet uskosta osaton, mistä johtuvat nuo toisetkin asiat ja olet matkalla kadotukseen, mutta toivottavasti voit vielä ottaa vastaan uskon, eikä paatumus sitä estä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Vain sinä kuvittelet amerikan homojen herjaamisia ja höpöttelet niistä muita syytellen.
    Pahempaa, että leikit kansanmurha-sanalla. Pahinta, että olet uskosta osaton, mistä johtuvat nuo toisetkin asiat ja olet matkalla kadotukseen, mutta toivottavasti voit vielä ottaa vastaan uskon, eikä paatumus sitä estä.

    KUVITTELET.

    Juuri sitähän enimäkseen tehdään, se pääasiallinen uskonnon harjoittamisen muoto ja sittem joku vatipää esittää, että se kuvittelua.

    Tai jos on, silloin kaikkien usko on kuvittelua eikä kenenkään totta.

    Sotarikosten kannattaminen ei ainakaan ole uskoa. Se saatanan palvontaa.

    Äänestä

Hyvä jos amerikan homoherjat kuvittelua.

Muutoin uskosta osattomat ajattelisi että olette järjiltänne kun vain homoherjoja latelette.

Ja olisivat aivan oikeassa.

Äänestä

Kun homoherjat ovat olleet kuvittelua, niin kaikki Räsäsestä meuhkaaminen ollut turhaa ja tuulten tavoittelua.

Sen ajan kun olisi käyttänyt tuottavaan työhön, niin kirstuun olisi kilahtanut kivasti rahaa.

Äänestä

Toivottavasti sodatkin ovat kuvittelua eikä kukaan ole oikeasti kuollut eikä kukaan innoissaan laske kuolleita.

Äänestä

Perustaako Päivi Räsänen oman seurakunnan vai liittyykö johonkin muuhun hengelliseen yhteisöön...?

Äänestä
  • Aloittaja

    Lahtista lainaten "Saatte pojat nähärä, jotta ei se Räsänen mihinkään eroa eikä laitauskovaisten nilikit paina perässä".....

    Äänestä

Itsehän sinä ansiokkaasti pidät yllä näitä juttuja.
Taitaa Päivi Räsänen tulla jo uniisikin kun et osaa muusta puhua.

1Äänestä

Sehän on vain kaunista unta että amerikam homoherjat olisi vain kuvittelua ja Päivi Räsänen kiltti täti.

Äänestä
  • Kyllä, kuvittelet ja esität tahallisesti vääristellen kaikenlaista vain herjataksesi ja trollataksesi

    1Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Kyllä, kuvittelet ja esität tahallisesti vääristellen kaikenlaista vain herjataksesi ja trollataksesi

    Miten se tehdään?

    Väittäen että amerikan homoherjat ovat vain kuvittelua eikä kukaan herjaa homoja vaan kilvan kehuvat.

    Tosin pitää olla tosi pimeä jos ei näe mitä usko oikesti on.

    Äänestä

Kansanedustajia nostetaan jalustalle kummasti vaikka ainoa anti heillä näyttää olevan suunsoittaminen, mitään eivät saa aikaan, kun on ryhmäkuri ja kaikki suuret puolueet todellisuudessa ajavat samaa globalistien agendaa.

Äänestä
  • Vasemmisto kuitenkin pystyy vaikuttamaan asioihin. Tai niin vika on kaikki ja myös valkeet.

    Äänestä

Päivän Sana
RÄSÄNEN

Äänestä

" Onko Päivi Räsänen ansainnut tämän kaiken ilmaisen julkisuuden, jolla hän haluaa varmistaa epävarman paikan myös ensi vaaleissa? Mitä väliä sillä on vaikka hän eroasi kirkosta? Ei hallitus siihen kaadu."

Näin on.

Äänestä

Päivin tapaus käsitellään korkeimmassa oikeudessa (Päivi facebookissa)

Äänestä

Räsäsen kommentit ovat tunkkaisia kaikuja menneisyydestä. Arvomaailma fundamentalistinen ja jyrkkä ja tuomitseva. On kummajainen. Siksi pääsee otsikoihin.

Äänestä
  • Järjettömät syytökset ja ilmaisuvapauden estoyritykset tuovat Päivin oikeuteen

    1Äänestä

  • Kyllä täällä muistetaan Räsästä herjata ja hänen vakaumustaan, silti tämä sama porukka kuorossa huutamassa palestiinan itsenäisyyttä, vaikka kyseessä on todistetusti terrorijärjestö, jonka lahtaamat ihmiset eivät puhuta yhtään ?

    Eilen oli uutisissa paletaustainen kolmen lapsen äiti, joka halusi erota hakkaavasta pale/ muslimi miehestään, eikä saanut yhtään tukea näistä omistaan, mutta israelilaiset ottivat hänet suojelukseena.
    Haluan tällä kertoa sen erittäin suuren eron kristittyjen ja muslimien väliltä, jota eivät monet ymmärrä.
    Muslimista ei erota, kuin kuoleman kautta ja naisen arvo on puhdas nolla.

    Äänestä

Kunnon jeesusnatsina Räsänen on käyttänyt homoagendaansa omien etujen tavoitteluun sillä kyllä Suomessa riittää homoja vihaavia ä...öuskovaisia häntä äänestämään. Kunhan muistaa pitää riittävästi yllä älämölöä. Oikeudenkäyntien myötä hän on vielä päässyt sovittelemaan päälleen kruunuista kirkkainta, marttyyrin viittaa.

Äänestä
  • Kummasti Suomen oikeusasteet ottavat joutavia juttuja itselleen. Ja sitten on mukamas poliisipula, jolloin todellisia rikosjuttuja ei saada selvitettyä.

    Vihervasemmisto yrittää suitsia suomalaisten mielipidevapautta

    Äänestä

Päivi on paljon muutakin kuin rivikansanedustaja. Hän on lääkäri. ent. ministeri, puoliso ja viidenlapsen äiti, mummo, kirkollisvaltuutettu mitä vielä. Kyllä hänestä siis paljon muuhunkin on. On aivan turha vähätellä häntä sen vuoksi jos ei pidä hänen mielipiteistään. Hänelläkin on sananvapaus ja monet ovat yhtämieltä kuin hän avioliitosta, perheestä, abortista. eutanasiasta ym.
Ja onhan Suomessa muitakin mielenkiintoisia ihmisiä kuin Päivi Räsänen jos ei halua hänestä kirjoitella.

Äänestä

"Ihmetyttää Päivi Räsäsen saamaa julkisuus. "

Minua ei ihmetytä yhtäään sillä kyseessä on Jumalan johdatusta että kristinusko pidetään julkisuudessa ja elävä Jumalan tahto kansan tietoisuudessa. Päivi Räsänen on Suomen merkittävin vaikuttaja jopa presidentin yli menee kevyesti. Tätä saa Jumalan voima aikaan ja samalla rohkaisee meitä muita uskovia sanoittamaan kristinusko selvällä suomenkielellä että aivan varmasti uppoaa kansaan.

Äänestä
  • Kyllä, PR edestaa puhdasta kristinuskoa pahuuden Jumalalla, mikä usko perustuu äärimmäiseen narsismiin ja julmuuteen, jota uskovaiset kutsuvat jopa rakkaudeksi. Ja tätä juuri on käsitelty nyt raamattukäräjin, joka raamattukäräjä sana on Päivi Räsäsen itse lanseeraama julkisuuteen.

    Äänestä

  • Johan on järkyttävää luulottelua.

    Äänestä

  • Sinun Jumalasi voima on ehtymässä, kun on päästy jo raamattukäräjiin, eikä enää katkotakaan kauloja, polteta ihmisiä roviolla tai kiduteta inkvisiitiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Sinun Jumalasi voima on ehtymässä, kun on päästy jo raamattukäräjiin, eikä enää katkotakaan kauloja, polteta ihmisiä roviolla tai kiduteta inkvisiitiolla.

    Ja Suomella on ollut suuri kunnia nyt käsitellä tämä asia koko maailman miljardien ja miljardien kristityn tuhoksi Raamatun totuudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Ja Suomella on ollut suuri kunnia nyt käsitellä tämä asia koko maailman miljardien ja miljardien kristityn tuhoksi Raamatun totuudella.

    Todellisuudessa siellä Raamatussa on myös hyvä Jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Todellisuudessa siellä Raamatussa on myös hyvä Jumala.

    Mutta se ei ole juutalaisuuden jumaluus, mihin kristinusko perustuu.

    Äänestä

Silloin, kun ei ymmärrä, on varmasti jäänyt jotakin ymmärtämättä.

Äänestä

Räsäskä on Jumalan apuri. Jumala istuu keskellä, Jeesus oikealla ja räsäskä vasemmalla ja tulee sieltä tuomitsemaan homoja ja lesboja ym. hänelle epämieluisia ihmisiä.

Äänestä
  • On, Räsänen on Jumalan apuri - hän todistaa teidän pahuutenne raamattukäräjin, kun on laittanut tähän tehtävään itsensä alttiiksi edustamalla aitoa kristinuskon pahuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    On, Räsänen on Jumalan apuri - hän todistaa teidän pahuutenne raamattukäräjin, kun on laittanut tähän tehtävään itsensä alttiiksi edustamalla aitoa kristinuskon pahuutta.

    Muuten ei edes olisi termiä "raamattukäräjät", jonka hän itse lanseerasi julkisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Muuten ei edes olisi termiä "raamattukäräjät", jonka hän itse lanseerasi julkisuuteen.

    Ja mikä määrä maailmassa on myös ateisteja, jotka todella ovat uskoneet uskovaisia, että nämä puhuvat Jumalasta tällä pahuudella - usko ei ole rajoittunut vain uskovaisten omien korvien väliin.

    Äänestä

  • " Jeesus oikealla ja räsäskä vasemmalla ja tulee sieltä tuomitsemaan homoja ja lesboja ym. hänelle epämieluisia ihmisiä."

    No Päivi ei tuomitse missään tilanteessa mutta varoittaa, että jos synninteko jatkuu jatkumistaan nautintonsa takia niin helvetti heilahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ja mikä määrä maailmassa on myös ateisteja, jotka todella ovat uskoneet uskovaisia, että nämä puhuvat Jumalasta tällä pahuudella - usko ei ole rajoittunut vain uskovaisten omien korvien väliin.

    "Ja mikä määrä maailmassa on myös ateisteja, jotka todella ovat uskoneet uskovaisia, että ..."

    Tasaisen tappavaan tahtiin sitä hengellisiin seurakuntiin tulee entisiä ateisteja todistamaan julkisesti että kuinka väärässä ovat olleet paholaisen pettäminä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00108 kirjoitti:

    "Ja mikä määrä maailmassa on myös ateisteja, jotka todella ovat uskoneet uskovaisia, että ..."

    Tasaisen tappavaan tahtiin sitä hengellisiin seurakuntiin tulee entisiä ateisteja todistamaan julkisesti että kuinka väärässä ovat olleet paholaisen pettäminä.

    Onko heitä sinusta enemmän kuin niitä jotka hylkäävät koko jumalanne? Voisitko vastata tähän ja myös perustella esim tämä väite faktoilla. Nämä faktat eivät ole siis mitään kaatumakokouksissa kuultuja juttuja, vaan ihan selviä tilastoja ja muuta vastaavaa kirjallista faktaa.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Onko heitä sinusta enemmän kuin niitä jotka hylkäävät koko jumalanne? Voisitko vastata tähän ja myös perustella esim tämä väite faktoilla. Nämä faktat eivät ole siis mitään kaatumakokouksissa kuultuja juttuja, vaan ihan selviä tilastoja ja muuta vastaavaa kirjallista faktaa.

    "Onko heitä sinusta enemmän kuin niitä jotka hylkäävät koko jumalanne?"

    Lukumääristä en osaa sanoa mutta tasaisen tappavasti näitä ateisteja hengellisiin seurakuntiin tulee jopa julkisesti todistelemaan kuinka väärässä ovat olleetkaan.

    Läheskään kaikki eivät uskalla esiintyä julkisesti sillä suomalaisilla on aina ollut esiintymispelko.

    Äänestä

  • Kysymys "normaali?", kun edustaa aitoa kristinuskoa?! Mietipä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Kysymys "normaali?", kun edustaa aitoa kristinuskoa?! Mietipä sitä.

    On vanha sanonta, että älä tuijota sormea, joka osoittaa kuuta, vaan näe kuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Kysymys "normaali?", kun edustaa aitoa kristinuskoa?! Mietipä sitä.

    "Kysymys "normaali?", kun edustaa aitoa kristinuskoa?"

    Hän edustaa aitoa kristinuskoa jossa Jeesus Kristus asuu ja vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.

    Äänestä

>>jossa kaikki edistyksellinen ja kiva olisi kiellettyä, koska se olisi syntiä... onneksi Suomen laki ei tunne sanaa "synti"....>>

Seksi saksanpaimenkoiran kanssa on varmaan sitä "kivaa ja edistyksellistä".

😊😊😊😊😊

Äänestä

>>Sinun Jumalasi voima on ehtymässä, kun on päästy jo raamattukäräjiin, eikä enää katkotakaan kauloja, polteta ihmisiä roviolla tai kiduteta inkvisiitiolla.>>

Allahin voima ei ole ehtymässä. Mustafan kumppanit saa edelleen raiskata pikkutyttöjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Ihmetyttää Päivi Räsäsen saamaa julkisuus. Kyseessä on rivikansanedustaja, joka parissa viime vaalissa ollut lähellä tippumista eduskunnasta. Nyt hänen mahdollista eroa kirkosta vatvotaan lehtien sivuilla ja asiaa rullaan esille netissä.

Miksi ihmeessä? Onko Päivi Räsänen ansainnut tämän kaiken ilmaisen julkisuuden, jolla hän haluaa varmistaa epävarman paikan myös ensi vaaleissa? Mitä väliä sillä on vaikka hän eroasi kirkosta? Ei hallitus siihen kaadu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu