Kierrosvalvoja Brasiliasta käytti hyväkseen 12-vuotiasta Stellaa useita kertoja ja tuhosi siten tämän elämän. Stella haki oikeutta järjestöltä turhaan. Myöhemmin hallintoelin yritti ostaa Stellan hiljaiseksi mutta epäonnistui.
Edessä on nyt astetta reippaampi oikeudenkäynti, jossa mukana on myös hallintoelimen rooli tapahtumien keskellä. Hallintoelin on selvästi tiennyt tapauksesta mutta yritti lakaista sen maton alle.
Kierrosvalvoja syytteessä vakavista rikoksista
31
315
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin meneemutta menköön.
Onkohan tämäkin vain niitä luopioiden ilkeitä juttuja?- Anonyymi
Tiedottajien ja mainosvaltuutettujen puolustuslinjat voisivat mennä seuraavasti.
1. Kyseessä on luopiovalhe, valeuutinen. Tällaista ei ole oikeasti tapahtunut ja asia on esitetty täysin väärin.
Kun dokumentit ovat kiistattomia, yritetään seuraavaa vaihetta
2. Kyseessä on yksittäistapaus, harvinainen mätä omena järjestössä. Tällaiset poistetaan seurakunnasta. Raamattu opettaa "poistakaa paha keskuudestanne".
Sitten kun on selvää, että järjestö on laajemminkin osallistunut tapauksen peittelyyn
3. Jehovan järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä, eikä aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Edes hallintoelin ei ole väittänyt olevansa erehtymätön. Jehovan järjestö edustaa kuitenkin Raamatun totuutta ainoana järjestönä maailmassa. Arvostelijat haluavat kaivella vikoja, koska heillä on väärä asenne eivätkä he kunnioita Jumalan normeja ja järjestöä.
Tähän voi sitten tuoda esimerkkejä siitä, miten huono järjestö oikeastaan onkaan, jolloin
4. Emme halua riidellä. Jokainen voi tehdä oman ratkaisunsa siitä, haluaako asettua Jehovan puolelle vai ei.
Tällä lailla. Ei tarvitse mainosvaltuutetun vaivautua, kun tuuraaja löytyi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tällä lailla. Ei tarvitse mainosvaltuutetun vaivautua, kun tuuraaja löytyi.Järjestöllä on käytössä teokraattinen tiedotuslinja.
Tosiasia kun puristetaan tämän siivilän läpi niin ei se pala sitten tulessakaan.
Ei vaikka tulitikulla yrittäisi sytyttää. - Anonyymi
Järjestön maine nousisi kohisten, jos tällaisissa tapauksissa myönnetäisi reilusti että kyllä, tällaista nyt on tapahtunut ja tuomitsemme yksilön teot. Ja puutumme vakavasti rikoksiin.
- Anonyymi
Haasteen dokumentit ovat julkisia.
https://avoidjw.org/child-sexual-abuse/millions-claim-lawsuit-newyork-watchtower-csa/ - Anonyymi
Herää ajatus että järjestön maine on tärkein asia. Onko Jumala käskenyt meitä valehtelemaan ja pimittämään rikoksia? No ei varmasti ole. Tuokin asia kertoo millaisesta järjestöstä on kyse.
- Anonyymi
Ilm.21:8." Mutta. . . . kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä."
Eikä siinä auta sen sanominen ettei usko tuohon paikkaan.
Ilm.21:27. "Eikä sinne pääse. . .ketään valehtelija."
Ei myöskään ketään teokraattisen sodankäynnin harjoittajaa, koska se on valehtelua.
Tuliko selväksi vai pitääkö piirtää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilm.21:8." Mutta. . . . kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä."
Eikä siinä auta sen sanominen ettei usko tuohon paikkaan.
Ilm.21:27. "Eikä sinne pääse. . .ketään valehtelija."
Ei myöskään ketään teokraattisen sodankäynnin harjoittajaa, koska se on valehtelua.
Tuliko selväksi vai pitääkö piirtää?Lopeta valehtelut sitten!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta valehtelut sitten!
Jos oletetaan, että Raamattu on totta, mikä tuossa oli valehtelua?
- Anonyymi
Ei hän enää ole kierrosvalvoja vaan luopio veli.
- Anonyymi
Vain, koska hänet tuomittiin. Ei muuten.
- Anonyymi
Ongelma on hyväksikäytön peittely järjestön sisällä. Asia ei tule kuntoon sillä, että erotetaan ne, jotka saavat tuomion. Kyseessä on vain yritys pestä kädet, kun mainehaitta, jota yritettiin välttää, toteutui sittenkin.
- Anonyymi
Mitäpä jos häntä ei edes erotettu, tai jos erotettiin, hänet otettiin myöhemmin takaisin seurakuntaan? Näin kun nimittäin näissä on usein käynyt aikaisemminkin. Näin ollen hän olisi edelleen todistaja.
- Anonyymi
Miten niin luopioveli?
Eihän erotettu ole enää veljiä vaan niinkuin kansojen ihminen. Siksi hänelle voi sanoa vaikka: päivää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos häntä ei edes erotettu, tai jos erotettiin, hänet otettiin myöhemmin takaisin seurakuntaan? Näin kun nimittäin näissä on usein käynyt aikaisemminkin. Näin ollen hän olisi edelleen todistaja.
Molemmissa tapauksissa hän olisi veli, ei luopio. Ei tosiaankaan voida yleistää, että pedofiili, edes tuomion saanut, olisi luopio. Tuolla tavalla voidaan tietysti yrittää pestä järjestöä puhtaaksi, mutta se ei ole totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmissa tapauksissa hän olisi veli, ei luopio. Ei tosiaankaan voida yleistää, että pedofiili, edes tuomion saanut, olisi luopio. Tuolla tavalla voidaan tietysti yrittää pestä järjestöä puhtaaksi, mutta se ei ole totta.
Kyllähän me Jehovan todistajista luopiot ollaan kaikki sisaria ja veljiä keskenään, niin tästä pedofiilistä tuli veljemme ainakin siksi aikaa tai kokoaikaa jos ei mene takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän me Jehovan todistajista luopiot ollaan kaikki sisaria ja veljiä keskenään, niin tästä pedofiilistä tuli veljemme ainakin siksi aikaa tai kokoaikaa jos ei mene takaisin.
JT:n mielipiteistä ei ole mitään väliä.
- Anonyymi
Asian pettely kertoo, että lasten hyväksikäytön, kunhan se ei tule ilmi ja aiheuta ympäristön paheksuntaa. Mikä olisikaan tilanne, jos kaikki maailmalliset ja väärän uskonnon harjoittajat olisivat sellaisia, jollaisina todistajat heidät haluavat nähdä!
Älkää hyvät ihmiset altistako lapsianne uskonharhaisten hyväksikäytettäviksi olipa kyse mistä tahansa uskonharhasta.
Jos on pakottava tarve palvata taika-jimiä, niin se tehtäköön vanhempien valvovan silmän alla.- Anonyymi
Kun vanhemmat ihan oikeasti ymmärtäisivät sen, ettei lapsia kannata opettaa pienestä pitäen uskontoon ja vielä osaisivat antaa eväitä uskontojen ja yleensökin asioiden kriittiseen tarkasteluun.
- Anonyymi
Hirveät rikokset lapsia kohtaan kuitataan luopiovalheiksi ja lakaistaan maton alle. Mutta yksittäinen ihminen erotetaan tupakoinnista. Että sellaista seurakunnan "puhtaana pitoa".
- Anonyymi
Kumma, että oikeuslaitoksetkin esittävät luopiovaleita. Onko syyttäjät exiä?
Tätä on nähty ja kuultu jo ihan liikaa. Koskahan Jehova puuttuu asian menoon ja puolustaa järjestön uhreja?
- Anonyymi
Huuhaa juttu!
- Anonyymi
Niin, TAAS. Eihän ainoassa oikeassa uskonnossa voi tälläistä tapahtua. Vai voiko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, TAAS. Eihän ainoassa oikeassa uskonnossa voi tälläistä tapahtua. Vai voiko?
Juuri kuvitelma "ainoasta oikeasta uskonnosta" hävittää kaiken itsekritiikin ja objektiivisuuden. Kuvitellaan, että kun ollaan Jehovan asialla, mikä tahansa on sallittua.
- Anonyymi
Tuhansittain jehovalaisia käytetty seksuaalisesti hyväksi, kirjoittaa sanomalehti The Washington Post.
https://www.washingtonpost.com/archive/politics/2004/03/28/thousands-of-jehovahs-witnesses-abused-groups-say/54b38d05-f3d9-4e21-bb3e-d36e20cd79a6/
28.3.2004 — William Bowen, former leader of a Kentucky congregation of Jehovah's Witnesses, said Saturday that more than 6,000 alleged sexual abuse victims ... - Anonyymi
Tässä laajemmin Jehovan uskollisten todistajien käytännöistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat_ja_syytteet_lasten_hyväksikäytöstä- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän linkin pitäisi toimia suoraan:
https://tinyurl.com/4wy6y7vaNäin ainoa oikea uskonto.
Fyi då.
- Anonyymi
Eikö ole muuta tekemistä kuin valehdella JT ?????
- Anonyymi
Todistajat kieltämättä valehtelevat paljon.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845317Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j522917Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611886Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861666- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185