Ihmisten kohtaaminen tulevaisuudessa vähenee

Anonyymi-ap

Kaupoissa itsepalvelukassat yleistyvät, kuskittomat taksit yleistyvät eikä kuntosalille mennessä tai poistuessa välttämättä tapaa ketään.
Tulevaisuudessa on mahdollista mennä taksilla treeneihin ja kaupan kautta kotiin, kohtaamatta yhtään ihmistä.

20

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Enpä usko. Kohta kaikki sähköinen toiminta romahtaa kun WW3 käynnistyy toden teolla. Keräännymme yhteen pitääksemme itsemme lämpimänä.

      xLiner

    • Ei haittaa minua yhtään, parempi vaan mitä vähemmän ihmisiä näkee. Sen parempana elämänlaatu pysyy.

    • Anonyymi00002

      Luulin että olisimme jo astuneet kollektiivisesti kyseiseen voidiin. Tulevaisuudessa naisrobottiprostituoidut tulevat parveilemaan kaduilla. Vaikka miehet yleisesti ottaen kieltäytyisivätkin sekaantumasta niihin, kännissä hairahtumisia silti tapahtuisi. Sehän ei olisi teknisesti ottaen pettämistä vaikka ihmiskumppani odottaisikin kumppaniaan kädet ristissä kotona 😅.

      Kirjoitin lapulle jonkin elokuvan nimen missä ihmiset korvasivat kumppaninsa kumppanien klooneilla. Elokuvan nimi oli jokin sanahirviö missä oli numeroita ja hieman joitakin kirjaimia. Elokuva on yhä katsomatta. I, robot. Terminaattori. Matrix jne. Ne kaikki ovat entistä ajankohtaisempia. - 😎.

      • Anonyymi00009

        Tuossa olisi kyllä yksi thaihieromo muutaman kivenheiton päässä. Ajaa saman asian. Eilen näkyi terminaattori kadulla, kuljetti ruokaa neliskanttisessa ulkomuodossaan. Tekoälylläkö moraali? Sitä voi pyytää näyttelemään sarjamurhaajaa jolloin se myös aktivoituu sellaiseksi. - 😎.


    • Aito kohtaaminen, siinä on jotain, mistä pidän kiinni kynsin ja hampain..

      • Vielä kun olis aitoja ihmisiäkin. Niin avot.


      • Jasu2025 kirjoitti:

        Vielä kun olis aitoja ihmisiäkin. Niin avot.

        No se. Minä kyllä sanon suoraan, jos mun seurassa tyyppi on liikaa vaikka puhelimella. Ihan pikkuisen kuittaan. 😁


      • Mu5tasydän kirjoitti:

        No se. Minä kyllä sanon suoraan, jos mun seurassa tyyppi on liikaa vaikka puhelimella. Ihan pikkuisen kuittaan. 😁

        Se on hyvä. Ja sekin ettei feikkaa vaan on mimmonen on. 🙂


    • Anonyymi00003

      Missä eletään yhteiskunnassa jossa ei osata edes kommunikoida mitä tulee seuraamaan ennen pitkään ei kukaan saa mitään töitä tehtyä kun ei osata kommunikoida

      • Juu se johtuu siitä, kun on eletty metsissä, sielä ei hirveesti oo tarvinnu kommunikoida. Ei pahemmin tarvinnu esittää kohteliaisuuksia.

        Tää teoksesta ammatti ja koulu, Tampereen yliopiston professorien kirjottama


      • Anonyymi00011
        JeroP kirjoitti:

        Juu se johtuu siitä, kun on eletty metsissä, sielä ei hirveesti oo tarvinnu kommunikoida. Ei pahemmin tarvinnu esittää kohteliaisuuksia.

        Tää teoksesta ammatti ja koulu, Tampereen yliopiston professorien kirjottama

        En usko tuota oikeaksi syyksi, sanokoon professori mitä sanoo.

        Minun teoriani mukaan on kaksi tekijää, ja ne ovat

        1. Autismin kirjon oireiden yleisyys väestötasolla
        2. Kulttuuri

        Tiesittekö, että Suomessa suurin osa ihmisistä on autisteja samaa testiä käyttäen esimerkiksi ranskalaisia, brittiläisiä tai jenkkiläisiä pisterajoilla?

        Siksi Suomessa onkin korkeampi pistemäärä samassa esitestissä, että saadaan sama määrä autistipotentiaalia, kuin muissakin maissa.

        Autististen oireiden yleisyys saattaa johtua siitä, että sodat ja Kainuun asuttaminen ovat aiheuttaneet väestöllisiä pullonkauloja.

        Kulttuuri saattaa olla seurausta autististen määrästä tai sitten se on ihan oma tekijänsä.

        Miettikääpä nyt esimerkiksi jurnuttavaa perushämäläistä tai pirullista varsinaissuomalaista, jonka mielestä "ei pidä olla vaivaksi" ja joka vähättelee sekä ttuilee sinulle päin naamaa ja kuvittelee samalla olevansa kohtelias.

        Vai mitä pidätte lausunnosta juhla-aterian jälkeen: "Olikona tää hyvää, vai oliko mun nälkä?".

        Vähemmästäkin on otettu kirves esiin ja sorvattu sillä toiselle uusi jakaus.


    • Anonyymi00004

      Ei pidä onneksi paikkaansa.

      - Sheena

    • Anonyymi00006
    • Anonyymi00007

      Loistavaa. Introvertin maanpäällinen paratiisi.

      Vielä kun saisimme aidontuntuiset seksirobotit, ei tarvitsisi nöyryyttää itseään kuntosalilla tai tavoitella korkeampaa palkkaa naisen saamiseksi. Naisten ei tarvitsisi enää koskaan sietää alemman tason miesten hapuilevia lähentely-yrityksiä baarissa, sillä he jäisivät kotiin seksibottiensa kanssa. Baarit olisivat täynnä vain niitä pitkiä ja komeita alfauroksia eikä yhdenkään naisen tarvisi tuhlata elämäänsä kiltin ja kunnollisen miehen kanssa.

      • Anonyymi00010

        just tuon minäkin haluaisin nähdä.... kuinka naiset jäisivät yksin kun miehille ei enää kelpaisi...
        kun rahalla saisi upean täydellisen naisen sänkyynsä.. joka tottelisi jokaista toivetta eikä nalkuttaisi ikinä mistään... ja vaatisi vain sähköä pistorasiasta..
        ainoastaan täysin rahattomat alkoholistimiehet jäisivät baareihin roikkumaan naisten seuraksi....


    • Anonyymi00008

      tuosta aiheesta on olemassa kuuluisa scifi-romaani, en nyt muista kenen kirjoittama ja oliko siitä elokuvakin tehty joskus aikoinaan. mutta siinä ihmiset elivät eristettyinä toisistaan. varmaan tulevaisuudessa rikkaissa maissa näin vielä tehdäänkin. köyhät maat elävät entiseen tyyliin kun ei ole varaa eristäytyä.

      .

    • Hyvä. Kannattaa huomioida että edeltänyt historia onkin ollut kaikenlaisten kohtaamisten räjähdysmäistä lisääntymistä. Ei ihmistä sellaiseen ole suunniteltu. On suunniteltu sellaiseen että tunnetaan kaikki ja vielä juoruilemalla tiedetään ja selvitetään mikä on kenenkin suhde toisiinsa.

    • Automaattien ja rovottien kanssa on turhaa jäädä juttusille. Näin säästyy aikaa, eikä ole paineita sosiaaliselle kanssakäymiselle. Meidän suomalaisten näkökulmasta tulevaisuus näyttää ihanteelliselta. Saamme edelleen pitää 6:n metrin välimatkan bussipysäkeillä, eikä kukaan vahingossakaan sano yhtään mitään. Puheensorina on bannattu!

      Mitä me teemme sillä kaikella hiljaisuudella ja säästetyllä ajalla? Pelaamme pleikkaa ja tilaamme Woltista lisää mättöä?

      • kirj.virh.korj. = robottien


      • Anonyymi00012

        jos kukaan ei ikinä puhu sinulle eikä ikinä kommentoi ulkonäköäsi tms. niin voit olla tasan niin lihava kun huvittaa olla... naisten paratiisi?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1046
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      339
      1007
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      832
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      723
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      644
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      641
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      622
    8. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      610
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      598
    Aihe