Ei olisi normaalia, että suomessa tähän aikaan vuodesta kevät tuulet puhaltaisivat

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/saauutiset/a/b54ff0a1-d797-4029-bbb8-12a89d04e853
"Eurooppaan paahtaa keväinen lämpöaalto – Näin käy Suomen
Eurooppaan on luvassa keväinen lämpöaalto, mutta Suomeen merkkejä kevään saapumisesta on näkyvissä vasta maaliskuun puolivälin jälkeen.
Euroopan sääkeskuksen 18. helmikuuta julkaistu kuukausiennuste lupaa Eurooppaan yllättävää lämpöaaltoa. Helmikuun lopussa Keski-Euroopassa lämpötilat voivat nousta jopa 20 asteeseen Saksaa myöten.

Muutos on radikaali, sillä vielä muutama viikko sitten samoilla alueilla oli yli kymmenen asteen pakkasia.
Valitettavasti kuukausiennusteen mukaan Suomeen kevätlämpöä ei ole vielä hetkeen luvassa, vaan sää pysyy edelleen talvisena. Siinä, missä Etelä- ja Keski-Eurooppaan luvataan poikkeuksellista lämpöä, Forecan mukaan ”Suomenlahdella näyttää kulkevan veitsenterävä raja”, jonka pohjoispuolelle kevätlämpö ei ainakaan helmikuun viimeisellä viikolla pääse. Ennusteen mukaan helmikuu päättyy Suomessa tavanomaista kylmempänä pakkanen voi olla ajoittain vielä kireää."

Mitä ihmeen valitettavasti suomeen kevätlämpöä ei ole odotettavissa.
Ei ttähän aikaan vuodesta edes kuulu olla lämmintä suomessa, vaan pakkasia, koska on vielä talvi.
Huhtikuussahan se kevät vasta aloittelee.

On ollut kyllä paras ja oikea talvi suomessa. Onneksi ei ole luntakaan paljoa satanut, ettei ole lumitöitä tarvinut tehdä.
Pakkasta pitää talvella olla, jos kesällä joidenkin mielestä pitää olla tukalan kuumaa.

11

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      linkki ei toimi..

    • Anonyymi00002

      Kova pakkanen ja vähäinen lumipeite ei ole onnekasta luonnon kannalta: monet kasvit selviävät talvesta paremmin kunnon lumikerroksen alla. Routa etenee syvemmälle lumen puutteessa ja putketkin voi paukkua.

      • Anonyymi00003

        Monet metsätuholaiset ynnä muut lämpimistä talvista hyötyvät haittaeläimet kärsivät pakkasesta. Luultavasti esimerkiksi kirjanpainatuhot vähenevät.


      • Anonyymi00004

        Ja rotat siirtyvät asuinrakennuksien ympäristöön.


    • Anonyymi00005

      Jo 60-luvulla muistan monena talvena lumien alkaneen sulaa teiden varsiltä helmikuun lopulla. Maaliskuussa oli jo pyöräkeli. Vuonna 1973 ostin Vespan huhtikuun alussa, ja ajoin siitä lähtien koko kesän.

    • Oli vuosi 2007. Maaliskuu oli ko vuonna Suomen mittaushistorian lämpimin, Niin aikainen oli kevät, että väsäsin siitä runon, tämmösen:

      Outo vuosi, outo aika
      varhain murtui talven taika.
      Alkoi maaliskuu - ja kevät tuli,
      metsistäkin lumet suli
      Kaikki tuota ihmetteli:
      "Pitäis olla hiihtokeli,
      mutta paljaana on maa".
      Pilkkijöitä harmittaa
      kun ois muuten hieno sää
      mut' haurasta on järven jää
      ja vapahana velloo meri.
      Sekaisin on kalenteri.
      Viel' on maaliskuu, mut' ehti
      kukkimaan jo leskenlehti
      perhosetkin lentelevät
      nyt on siis jo täysi kevät.
      Asteita on viisitoista
      ei oo ennen nähty moista.

    • Anonyymi00006

      Kevät on hienoa aikaa. Saa laittaa raskaat talvivaatteet komeroon. Toivotaan, ettei enää tulisi pakkasasteita, ei edes yöllä.

      Nautitaan lämmöstä 🌞

      • Anonyymi00007

        Oli hieno olla kävelyllä, kun ei tarvinnut liukastella eikä palella ja aurinko paistoi


    • Anonyymi00008

      Luonteis-venäjällä on miinus 20 astetta pakkasta päivällä ja yöpakkasia on miinus 30 astetta - onneksi asumme Suomessa

    • Anonyymi00009

      Miksi vitussa talvella pitäisi olla pakkasta? Miksi pakkasta pitäisi olla koskaan missään maapallolla? Pakkasessa luonto kuolee. Ihmiset, kasvit ja eläimet tarvitsevat valia, lämpöä ja vettä.

      • Anonyymi00010

        Ei pakkasilla luonnossa tee yhtään mitään.🥶


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2111
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe