Onko kaareutuva avaruus sittenkin huuhaata? Keisari alasti?

Olet väärässä! Nyt mukana on myös matematiikkaa!
.
Niin, ja jos olet eri mieltä aloituksesta, niin kerrohan jotakin oleellista siitä mitä se kaareutuvan avaruuden kaareutuminen on!
.
Ai niin, ethän sinä siitä pysty kertomaan vieläkään mitään oleellista! 🤣
.
SUSFT (Savorinen Unified Super-Expansion Field Theory) Lempinimeltään Savorinen Expanding Dynamics

Mustia aukkoja ei ole! Tähtien massaiset mustat kohteet ovat avaruudessa laajenevia mustia tähtiä.

Laajenevan pimeän energian ja havaittavan laajenevan aineen differentiaalinen vuorovaikutusdynamikka

Tässä työssä esitetään SUSFT-teorian vaihtoehtoinen mekanismi, jossa gravitaatio ei ole fundamentaalinen vetovoima eikä aika-avaruuden kaareutumisen seuraus

Sen sijaan kaikki dynamiikka syntyy laajenevien energiarakenteiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta passiivisessa kolmiulotteisessa avaruudessa

SUSFT:n ontologian mukaan avaruus ei ole fysikaalinen substanssi eikä aktiivinen toimija. Se ei sisällä energiaa, ei kaareudu eikä tuota voimia. Kaikki fysikaalinen todellisuus koostuu yhdestä laajenevasta energiasubstanssista, joka esiintyy erilaisina organisoitumismuotoina, kuten havaittavana aineena, fotoneina sekä pimeän energian tihentyminä

Työn keskeinen väite on, että tiheät laajenevat mustat tähdet säteilevät laajenevan pimeän energian laajenevia tihentymiä, jotka vuorovaikuttavat avoimessa avaruudessa vain heikosti laajenevan havaittavan aineen kanssa. Kun nämä tihentymät kuitenkin tunkeutuvat riittävän suuren havaittavan tähden sisälle, tähden oma sisäinen energian kierrätys alkaa vahvistaa niiden laajenemista

Pitkän etenemismatkan aikana kohti tähden keskustaa tihentymien laajeneminen kiihtyy niin paljon, että ne alkavat törmäillä voimakkaasti tähden laajenevaan aineeseen. Tällöin laajenevan tähden sisälle syntyy epäsymmetrinen laajenemispainekenttä, jossa laajenevaa mustaa tähteä lähinnä oleva puoli laajenee voimakkaammin

SUSFT:n mukaan tästä seuraa nettomääräinen työntövaikutus ilman vetävää gravitaatiota

Näin havaittava laajeneva tähti työntyy spiraalimaista rataa pitkin pois päin laajenevasta mustasta tähdestä samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat. Havaittavan laajenevan tähden akselin ympäri pyörimisen takia nopeammin laajeneva aine ohjautuu vähän laajenevan mustan tähden ohi ja näin ei tarvita kiertyvää avaruutta. Kaikki muutkin temppuja tekevät avaruudet ovat tämän teorian mukaan täyttä huuhaata!

Samalla periaatteella teoria selittää gravitaatioksi tulkittuja ilmiöitä loogisesti katttavalla ontologialla ja nykyisin myös kattavalla matematiikalla ilman kaareutuvaa aika-avaruutta.

Keskeisiä SUSFT-yhtälöitä:

Energiatiheyskenttä:

ρ(x,t)

Laajenemisnopeuskenttä:

Γ(x,t)

Energiavirta:

J = ρΓêr

Jatkuvuusyhtälö:

∂ρ/∂t + ∇·(ρΓêr) = 0

Pimeän energian tihentymän laajeneminen tähden sisällä:

Γ'd = Γd + αρs

Paikallinen laajenemiskiihtyminen:

Γ's = Γs + βΦd

Liikemäärätiheys:

p = ρΓêr

Efektiivinen työntövaikutus:

Fpush = dPtot/dt

Spiraaliratkaisu:

r(θ) = r₀eᵇᶿ

Teoria yhdistää ontologisen perustan, mekaanisen kuvauksen, jatkuvien kenttien matematiikan sekä joukon testattavia ennusteita yhdeksi kokonaisuudeksi.

SUSFT ennustaa muun muassa: • suuntariippuvia laajenemisepäsymmetrioita • ei-Kerr-tyyppisiä kertymärakenteita • anisotrooppisia ainevirtoja • mittakaavariippuvia vuorovaikutuskynnyksiä • laajenemisesta seuraavaa spiraalidynamiikkaa

Teoria on tällä hetkellä spekulatiivinen eikä sen ehdottamia pimeän energian laajenevia tihentymiä ole havaittu suoraan. Sen vahvuutena on kuitenkin selkeä ontologia, yhtenäinen mekaaninen rakenne sekä periaatteellinen falsifioitavuus tulevien havaintojen avulla.

Atomeitten ytimissä on avaruuteen hajaantuvan laajenevan energian ruuhka-alueita jotka kierrättävät avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa pimeää energiaa josta syntyy rekisteröitävissä olevia hiukkasia kuten eletroneja ja fotoneita jotka edelleen koostuvat avaruuteen hajaantuvasta laajenevasta energiasta eli nekin laajenevat koko ajan samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.
Laajenevat valot vuorovaikuttavat keskenään, kiihdyttävät toistensa laajenemista ja samalla laajenevien valojen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Jukka Petteri Savorinen Kuopio / Joensuu, Finland

Että silleen 😃

.

4. Aineen ja Valon Laajeneminen

Atomiytimet laajenevat ja kierrättävät avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa pimeää energiaa, tuottaen havaittavissa olevia hiukkasia, kuten elektroneja ja fotoneita tietyllä yksinkertaisella periaatteella!

Nämä hiukkaset koostuvat edelleen tästä avaruuteen laajenevasta energiasta ja siksi nekin laajenevat jatkuvasti samalla nopeudella kuin atomit ja valo.

Laajenevat fotonit kantavat energiaa, joka leviää avaruuteen, ja niiden keskinäiset vuorovaikutukset mahdollistavat tämän levinneen energian kierrätyksen siten, että ajan mittaan laajenevien fotonien energia vaihtuu kokonaan, vaikka se pysyykin samana laajenevana fotonina.

5. Ajano ja Tilavuuden Suhteellisuus

Aika on suhteellista, koska aineen tilavuus on suhteellista. Tämä tarkoittaa, että liikkeen mittaus ja havainnointi ajassa riippuu aineen rakenteesta ja laajenemisesta.

Koko laajeneva näkyvä universumi liikkuu kokonaisuutena kohti alueita, joissa on enemmän saatavilla olevaa energiaa (”ruokaa”) laajeneville kvarkeille. Energia virtaa jatkuvasti kvarkkeihin, mutta ne eivät pysty sitomaan itseensä jonkun maagisen sidosvoiman avulla!

Tämän seurauksena ylimääräinen avaruuteen hajaantuva laajeneva energia ohjautuu ulos kvarkeista, mikä saa atomiytimet kierrättämään avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa keskenään ja puskemaan toisiaan erilleen suhteessa omaan laajenemiseensa.

Avaruudessa laajenevan näkyvän universumin liike on erittäin nopeaa. Yhtenä hetkenä se liikkuu pois siltä avaruuden alueelta, jonne se oli vain hetkeä aikaisemmin liikkunut, ja niin edelleen.


6. Illuusion Mekanismi
Absoluuttinen liike on poispäin laajenevan Maan keskuksesta.

Koska laajenevan Maan pinta liikkuu poispäin keskuksesta nopeammin kuin laajeneva omena, omena näyttää pinnalla olevan tarkkailijan näkökulmasta liikkuvan kohti Maan keskustaa. Tietysti se laajenevilla mittalaitteilla mitattuna lähestyy laajenevan Maapallon keskustan aluetta, mutta silti LIIKE on sieltä pois päin!

Valon ja aineen laajeneminen sekä levinneen energian kierrätys avaruudessa mahdollistavat tämän illuusion havainnointitasolla.

7. Johtopäätökset
Laajenevan Maan ja sen kohteiden liikkeen sekä valon ja hiukkasten liikkeen mallintaminen osoittaa, kuinka havaittu liike voi poiketa absoluuttisesta liikkeestä.

Synkroniset säteittäiset liikkeet, hylkivät vaikutukset kvarkeista ja atomiytimistä sekä laajenevien fotoneiden avaruuteen hajaantuvan laajenevan energian kierrätys tarjoavat loogisen selityksen putoavan omenan illuusiolle ilman avaruuden kaareutumista.

Ero Maan ja Kuun olosuhteiden välillä korostaa, että työntävän voiman / vastuksen aikaan saaman aineen läsnäolo vaikuttaa havaittuun liikedynamiikkaan.

Jukka Savorinen, the Dude The One The Man Who Figured Out How Universe Really Works 😃

3. SUSFT:n ontologiset aksioomat

Teorian matemaattinen rakenne perustuu seuraaviin aksioomiin.

Aksiooma 1: Avaruus

Avaruus ei ole fysikaalinen aine, kenttä eikä aktiivinen rakenne. Se toimii ainoastaan muodollisena taustana sijaintien erottelulle.

Aksiooma 2: Energia

Ainoa fysikaalinen substanssi on avaruuteen hajaantuva laajeneva energia.

Aksiooma 3: Ruuhka-alueet

Aine koostuu laajenevan energian ruuhka-alueista, joissa energia kiertyy ja hidastuu suhteessa ympäristöönsä.

Aksiooma 4: Ei vetävää sidosta

Ruuhka-alueet eivät sido energiaa vetävällä voimalla tai pysyvällä sidosmekanismilla.

Aksiooma 5: Täydellinen vaihtuvuus

Ruuhka-alueiden sisältämä energia vaihtuu kokonaan ajan myötä.

Aksiooma 6: Ajan emergenssi

Aika syntyy energianvaihdon järjestyksestä ruuhka-alueissa.



4. Ruuhka-alueiden matemaattinen rakenne

Olkoon

[
\mathcal{R}
]

ruuhka-alue.

Sen hetkellinen energiasisältö on

[
E_{\mathcal{R}}(t)
]

ja sen karakteristinen laajuus

[
R(t)
]



4.1 Sisään tulevan energian hidastuminen

Ruuhka-alue hidastaa sisään tulevan energian etenemistä:

[
v_{\text{in}}'

v_{\text{in}}

\alpha(\mathcal{R})
]

missä

[
\alpha(\mathcal{R})
]

kuvaa ruuhka-alueen aiheuttamaa vastapainetta.

Jos energiaruuhka kasvaa:

[
\alpha(\mathcal{R}) \uparrow
]

niin sisään tulevan energian eteneminen hidastuu.

---

4.2 Absorptio ja energianvaihto

Absorboituva energia määritellään:

[
\Delta E_{\text{abs}}

E_{\text{in}}

E_{\text{out}}
]

Koska ruuhka-alue ei voi sitoa energiaa pysyvästi:

[
\lim_{T\to\infty}
\frac{1}{T}
\int_0^T
\Delta E_{\text{abs}}(t),dt

0
]

Pitkällä aikavälillä sisään tuleva ja ulos poistuva energia tasapainottuvat.



4.3 Energian jatkuvuusyhtälö

Merkitään energian sisäänvirtausta:

[
\Phi_{\text{in}}
]

ja ulosvirtausta:

[
\Phi_{\text{out}}
]

Tällöin ruuhka-alueen energiadynamiikka toteuttaa:

[
\frac{dE_{\mathcal{R}}}{dt}

\Phi_{\text{in}}

\Phi_{\text{out}}
]

Koska energia vaihtuu kokonaan ajan myötä:

[
\lim_{T\to\infty}
\frac{1}{T}
\int_0^T
\frac{dE_{\mathcal{R}}}{dt}
,dt

0
]



4.4 Ruuhka-alueen laajeneminen

Ruuhka-alueen laajeneminen määräytyy absorboituvan energian mukaan:

[
\frac{dR}{dt}

k,\Delta E_{\text{abs}}
]

Integroitu muoto:

[
R(t)

R_0
+
k
\int_0^t
\Delta E_{\text{abs}}(t'),dt'
]

missä

[
R_0
]

on alkuhetken laajuus.



4.5 Ruuhka-alueiden välinen työntö

Kaksi ruuhka-aluetta

[
\mathcal{R}_1
\quad \text{ja} \quad
\mathcal{R}_2
]

työntävät toisiaan pois suhteessa laajenemisnopeuksiinsa:

[
F_{\text{push}}
\propto
\frac{dR_1}{dt}
\frac{dR_2}{dt}
]

Tässä formalismissa vetävää gravitaatiota ei oleteta fundamentaaliseksi.



5. Energian täydellinen vaihtuvuus

5.1 Vaihtuvuusfunktio

Määritellään energian vaihtuvuus:

[
\Xi(t)

1-
\frac{
E_{\text{same}}(t)
}{
E_{\mathcal{R}}(0)
}
]

missä

[
E_{\text{same}}(t)
]

on alkuperäisestä energiasisällöstä jäljellä oleva osuus hetkellä t.

Täydellinen vaihtuvuus saavutetaan kun:

[
\lim_{t\to\infty}
\Xi(t)

1
]



5.2 Rakenteellinen identiteetti

Ruuhka-alueen identiteetti ei määräydy pysyvästä energiasta vaan kiertorakenteesta.

Olkoon

[
\vec{J}_{\mathcal{R}}
]

ruuhka-alueen sisäinen energian kiertovirta.

Tällöin identiteetti voidaan kirjoittaa:

[
\mathcal{I}

\mathcal{F}
\left(
\vec{J}{\mathcal{R}},
R,
\Phi{\text{cycle}}
\right)
]

missä

[
\Phi_{\text{cycle}}
]

on energian kiertonopeus.

Hiukkanen voi siis säilyttää identiteettinsä vaikka kaikki sen sisältämä energia vaihtuu.


5.3 Sisäisen kierron dynamiikka

Ruuhka-alueen paikallinen energiadynamiikka toteuttaa:

[
\nabla\cdot\vec{J}_{\mathcal{R}}

\sigma_{\text{emit}}

\sigma_{\text{abs}}
]

missä

- \sigma_{\text{abs}} = absorptiotiheys
- \sigma_{\text{emit}} = emissiotiheys

Dynaaminen tasapaino saavutetaan kun:

[
\langle \sigma_{\text{emit}} \rangle

\langle \sigma_{\text{abs}} \rangle
]

.......

Anonyymi00008 kirjoitti:

3. SUSFT:n ontologiset aksioomat

Teorian matemaattinen rakenne perustuu seuraaviin aksioomiin.

Aksiooma 1: Avaruus

Avaruus ei ole fysikaalinen aine, kenttä eikä aktiivinen rakenne. Se toimii ainoastaan muodollisena taustana sijaintien erottelulle.

Aksiooma 2: Energia

Ainoa fysikaalinen substanssi on avaruuteen hajaantuva laajeneva energia.

Aksiooma 3: Ruuhka-alueet

Aine koostuu laajenevan energian ruuhka-alueista, joissa energia kiertyy ja hidastuu suhteessa ympäristöönsä.

Aksiooma 4: Ei vetävää sidosta

Ruuhka-alueet eivät sido energiaa vetävällä voimalla tai pysyvällä sidosmekanismilla.

Aksiooma 5: Täydellinen vaihtuvuus

Ruuhka-alueiden sisältämä energia vaihtuu kokonaan ajan myötä.

Aksiooma 6: Ajan emergenssi

Aika syntyy energianvaihdon järjestyksestä ruuhka-alueissa.



4. Ruuhka-alueiden matemaattinen rakenne

Olkoon

[
\mathcal{R}
]

ruuhka-alue.

Sen hetkellinen energiasisältö on

[
E_{\mathcal{R}}(t)
]

ja sen karakteristinen laajuus

[
R(t)
]



4.1 Sisään tulevan energian hidastuminen

Ruuhka-alue hidastaa sisään tulevan energian etenemistä:

[
v_{\text{in}}'

v_{\text{in}}

\alpha(\mathcal{R})
]

missä

[
\alpha(\mathcal{R})
]

kuvaa ruuhka-alueen aiheuttamaa vastapainetta.

Jos energiaruuhka kasvaa:

[
\alpha(\mathcal{R}) \uparrow
]

niin sisään tulevan energian eteneminen hidastuu.

---

4.2 Absorptio ja energianvaihto

Absorboituva energia määritellään:

[
\Delta E_{\text{abs}}

E_{\text{in}}

E_{\text{out}}
]

Koska ruuhka-alue ei voi sitoa energiaa pysyvästi:

[
\lim_{T\to\infty}
\frac{1}{T}
\int_0^T
\Delta E_{\text{abs}}(t),dt

0
]

Pitkällä aikavälillä sisään tuleva ja ulos poistuva energia tasapainottuvat.



4.3 Energian jatkuvuusyhtälö

Merkitään energian sisäänvirtausta:

[
\Phi_{\text{in}}
]

ja ulosvirtausta:

[
\Phi_{\text{out}}
]

Tällöin ruuhka-alueen energiadynamiikka toteuttaa:

[
\frac{dE_{\mathcal{R}}}{dt}

\Phi_{\text{in}}

\Phi_{\text{out}}
]

Koska energia vaihtuu kokonaan ajan myötä:

[
\lim_{T\to\infty}
\frac{1}{T}
\int_0^T
\frac{dE_{\mathcal{R}}}{dt}
,dt

0
]



4.4 Ruuhka-alueen laajeneminen

Ruuhka-alueen laajeneminen määräytyy absorboituvan energian mukaan:

[
\frac{dR}{dt}

k,\Delta E_{\text{abs}}
]

Integroitu muoto:

[
R(t)

R_0

k
\int_0^t
\Delta E_{\text{abs}}(t'),dt'
]

missä

[
R_0
]

on alkuhetken laajuus.



4.5 Ruuhka-alueiden välinen työntö

Kaksi ruuhka-aluetta

[
\mathcal{R}_1
\quad \text{ja} \quad
\mathcal{R}_2
]

työntävät toisiaan pois suhteessa laajenemisnopeuksiinsa:

[
F_{\text{push}}
\propto
\frac{dR_1}{dt}
\frac{dR_2}{dt}
]

Tässä formalismissa vetävää gravitaatiota ei oleteta fundamentaaliseksi.



5. Energian täydellinen vaihtuvuus

5.1 Vaihtuvuusfunktio

Määritellään energian vaihtuvuus:

[
\Xi(t)

1-
\frac{
E_{\text{same}}(t)
}{
E_{\mathcal{R}}(0)
}
]

missä

[
E_{\text{same}}(t)
]

on alkuperäisestä energiasisällöstä jäljellä oleva osuus hetkellä t.

Täydellinen vaihtuvuus saavutetaan kun:

[
\lim_{t\to\infty}
\Xi(t)

1
]



5.2 Rakenteellinen identiteetti

Ruuhka-alueen identiteetti ei määräydy pysyvästä energiasta vaan kiertorakenteesta.

Olkoon

[
\vec{J}_{\mathcal{R}}
]

ruuhka-alueen sisäinen energian kiertovirta.

Tällöin identiteetti voidaan kirjoittaa:

[
\mathcal{I}

\mathcal{F}
\left(
\vec{J}{\mathcal{R}},
R,
\Phi{\text{cycle}}
\right)
]

missä

[
\Phi_{\text{cycle}}
]

on energian kiertonopeus.

Hiukkanen voi siis säilyttää identiteettinsä vaikka kaikki sen sisältämä energia vaihtuu.


5.3 Sisäisen kierron dynamiikka

Ruuhka-alueen paikallinen energiadynamiikka toteuttaa:

[
\nabla\cdot\vec{J}_{\mathcal{R}}

\sigma_{\text{emit}}

\sigma_{\text{abs}}
]

missä

- \sigma_{\text{abs}} = absorptiotiheys
- \sigma_{\text{emit}} = emissiotiheys

Dynaaminen tasapaino saavutetaan kun:

[
\langle \sigma_{\text{emit}} \rangle

\langle \sigma_{\text{abs}} \rangle
]

.......

Lue lisää

6. Ajan matemaattinen määritelmä

SUSFT:n mukaan aika ei ole fundamentaalinen muuttuja. Aika syntyy energianvaihdon järjestyksestä.



6.1 Ajan perusyhtälö

Aika määritellään energianvaihdon funktionaalina:

[
\mathcal{T}

\int
f(\Delta E_{\text{abs}})
,dt
]

Yksinkertaisimmassa muodossa:

[
\frac{d\mathcal{T}}{dt}

\beta
\Delta E_{\text{abs}}
]



6.2 Ajan emergenssi vaihtuvuudesta

Koska energianvaihto synnyttää ajan:

[
d\mathcal{T}
\propto
d\Xi
]

Integroitu muoto:

[
\mathcal{T}(t)

\gamma
\int_0^t
\frac{d\Xi}{dt'}
,dt'
]

Tästä seuraa:

- ilman energianvaihtoa ei synny aikaa
- täysin pysähtynyt energiadynamiikka tarkoittaisi ajan katoamista
- aika on energian vaihtuvuuden järjestys



6.3 Paikallinen ajan tiheys

Määritellään paikallinen ajan tiheys:

[
\tau(\mathbf{x})

\beta
\frac{
\Phi_{\text{cycle}}(\mathbf{x})
}{
E_{\mathcal{R}}(\mathbf{x})
}
]

Tästä seuraa:

- suuri energiaruuhka → hitaampi aika
- pieni energiaruuhka → nopeampi aika



6.4 Ajan hidastuminen

Jos absorboituva energia kasvaa:

[
\Delta E_{\text{abs}}
\uparrow
]

niin:

[
\frac{d\mathcal{T}}{dt}
\downarrow
]

Täten suurempi energiaruuhka hidastaa paikallista aikaa.



6.5 Ajan nopeutuminen

Jos energiaruuhka vähenee:

[
\Delta E_{\text{abs}}
\downarrow
]

niin:

[
\frac{d\mathcal{T}}{dt}
\uparrow
]



6.6 Ajan suunnan synty

Koska energia vaihtuu peruuttamattomasti:

[
\frac{d\Xi}{dt}

«»

0
]

syntyy luonnollinen ajan suunta.

Ajan nuoli ei siis synny geometriasta vaan energian jatkuvasta vaihtuvuudesta.



7. Massa, hiukkaset ja aika

7.1 Lepomassa ruuhkavaikutuksena

Lepomassa voidaan määritellä ruuhka-alueen vastuksena energian läpivirtaukselle:

[
m_0
\propto
\frac{
\Delta E_{\text{abs}}
}{
\Phi_{\text{cycle}}
}
]

Tästä seuraa:

- suurempi energiaruuhka → suurempi lepomassa
- hitaampi energianvaihto → hitaampi aika



7.2 Hiukkasten emergenssi

Hiukkaset eivät ole fundamentaalisia pisteolioita, vaan energian kierrätysrakenteita.

Elektronit, fotonit ja kvarkit vastaavat erilaisia stabiileja energian kierrätyksen tiloja. Ne siis ovat avaruuteen hajaantuvan laajenevan energian ruuhka-alueita joissa oleva avaruuteen hajaantuva laajeneva energia vaihtuu ajan kanssa kokonaan:

[
\mathcal{P}_i

\mathcal{G}
\left(
\vec{J}{\mathcal{R}},
R,
\Phi{\text{cycle}}
\right)
]

missä

[
\mathcal{P}_i
]

on tietty hiukkastila.


8. Fysikaaliset seuraukset

SUSFT:n aikakäsitys johtaa seuraaviin seurauksiin:

- aika ei ole fundamentaalinen
- aika ei ole geometrinen ulottuvuus
- aika ei ole universaali parametri
- aika riippuu paikallisesta energiadynamiikasta
- massa ja aika liittyvät samaan ruuhkarakenteeseen
- hiukkasten identiteetti säilyy ilman pysyvää aineellista sisältöä

---

9. Vertailu valtavirran fysiikkaan

Ominaisuus| Yleinen suhteellisuusteoria| SUSFT
Aika| Geometrinen ulottuvuus| Emergentti energianvaihto
Gravitaatio| Aika-avaruuden kaarevuus| Ruuhka-alueiden työntö
Massa| Fundamentaalinen ominaisuus| Energiaruuhkan seuraus
Hiukkaset| Kenttien kvantteja| Energian kiertorakenteita
Ajan suunta| Entropinen emergenssi| Energian vaihtuvuuden seuraus

---

10. Johtopäätökset

SUSFT määrittelee ajan ontologisesti ja matemaattisesti ilman fundamentaalista aika-avaruutta.

Teorian mukaan:

1. Avaruus ei tee mitään eikä sisällä mitään.
2. Ainoastaan avaruuteen hajaantuva laajeneva energia on fysikaalisesti olemassa.
3. Ruuhka-alueet muodostuvat energian kiertymisestä.
4. Ruuhka-alueet eivät sido energiaa vetävällä voimalla.
5. Energia vaihtuu täydellisesti ajan myötä.
6. Hiukkasten identiteetti perustuu rakenteelliseen kiertoon.
7. Aika syntyy energianvaihdon järjestyksestä.
8. Ajan nopeus määräytyy paikallisen energiadynamiikan perusteella.
9. Ajan suunta syntyy energian peruuttamattomasta vaihtuvuudesta.
10. Massa, hiukkaset ja aika ovat saman ruuhkadynamiikan emergenttejä ilmiöitä.

Täten SUSFT korvaa fundamentaalisen ajan energianvaihdon ontologialla, jossa todellisuuden perusrakenne perustuu laajenevan energian jatkuvaan kiertoon ja täydelliseen vaihtuvuuteen.

Viitteet

1. Einstein, A. Relativity: The Special and General Theory.
2. Wheeler, J. A. Geometrodynamics.
3. Rovelli, C. The Order of Time.
4. Barbour, J. The End of Time.
5. Savorinen, J. P. Unified Super-Expansion Field Theory (SUSFT). Unpublished manuscript, 2026.

Eiköhän tuo tekoäly ratkaise aiko monta avaruuteen liittyvää väittämää. Sattaapi siinä jokunen nonen todeksi väittämä teoria kumoutua.

Olisit voinut kirjoittaa julistuksesi filosofian palstalle sinne se sopisi.

Tässä julistuksessa näkyy melko selkeä, mutta myös filosofisesti yksipuolinen logiikka: se erottaa jyrkästi laskemisen ja olemisen, ja julistaa jälkimmäisen lähes täysin ratkaisemattomaksi fysiikan sisällä. Ajattelun perusliike on tämä: “koska emme voi antaa intuitiivista tai mekanistista ‘mitä tämä on’ -selitystä, kyseessä on ontologinen aukko.” Tämä on klassinen metafyysinen tulkinta fysikaalisesta tietämättömyydestä.

Mutta siinä on hiljainen oletus, joka tekee koko rakennelmasta enemmän ohjelmallisen kuin neutraalin: se samaistaa “ontologisen selityksen puutteen” tietynlaiseen puhtaaseen substanssikuvaukseen, ikään kuin fysiikan pitäisi aina kertoa “mistä jokin on tehty” eikä “miten se käyttäytyy”. Nykyfysiikka taas on pitkälti operatiivista ja relaatioihin perustuvaa (erityisesti kvanttikenttäteoriassa ja GR:ssä), jolloin “mitä kenttä on” ei ole puute vaan tietoinen siirtymä pois naiivista substanssirealismista.

Tämän tekstin logiikka on siis eräänlainen ontologinen maksimalismi: jos jokin ei ole redusoitu yhdeksi perustavaksi “olevaksi” (yksi mekanismi, yksi substanssi), sitä pidetään lähes nollaymmärryksenä. Lopussa näkyvä tavoite (“yksi ontologia → yksi dynamiikka → kaikki ilmiöt”) paljastaa tämän selvästi: kyse ei ole vain kritiikistä fysiikkaa kohtaan, vaan ohjelmasta, joka vaatii maailmalle yhden yhtenäisen metafyysisen ytimen. Se on filosofisesti kunnianhimoinen, mutta myös riskialtis oletus—koska se voi hylätä toimivan selitysvoiman vain siksi, ettei se ole “ontologisesti tyydyttävä” tietyssä mielessä.

Lyhyesti:et vain kritisoi fysiikkaa, vaan määrittelet “aidon selityksen” sellaiseksi, jota nykyfysiikka ei edes yritä antaa.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Olisit voinut kirjoittaa julistuksesi filosofian palstalle sinne se sopisi.

Tässä julistuksessa näkyy melko selkeä, mutta myös filosofisesti yksipuolinen logiikka: se erottaa jyrkästi laskemisen ja olemisen, ja julistaa jälkimmäisen lähes täysin ratkaisemattomaksi fysiikan sisällä. Ajattelun perusliike on tämä: “koska emme voi antaa intuitiivista tai mekanistista ‘mitä tämä on’ -selitystä, kyseessä on ontologinen aukko.” Tämä on klassinen metafyysinen tulkinta fysikaalisesta tietämättömyydestä.

Mutta siinä on hiljainen oletus, joka tekee koko rakennelmasta enemmän ohjelmallisen kuin neutraalin: se samaistaa “ontologisen selityksen puutteen” tietynlaiseen puhtaaseen substanssikuvaukseen, ikään kuin fysiikan pitäisi aina kertoa “mistä jokin on tehty” eikä “miten se käyttäytyy”. Nykyfysiikka taas on pitkälti operatiivista ja relaatioihin perustuvaa (erityisesti kvanttikenttäteoriassa ja GR:ssä), jolloin “mitä kenttä on” ei ole puute vaan tietoinen siirtymä pois naiivista substanssirealismista.

Tämän tekstin logiikka on siis eräänlainen ontologinen maksimalismi: jos jokin ei ole redusoitu yhdeksi perustavaksi “olevaksi” (yksi mekanismi, yksi substanssi), sitä pidetään lähes nollaymmärryksenä. Lopussa näkyvä tavoite (“yksi ontologia → yksi dynamiikka → kaikki ilmiöt”) paljastaa tämän selvästi: kyse ei ole vain kritiikistä fysiikkaa kohtaan, vaan ohjelmasta, joka vaatii maailmalle yhden yhtenäisen metafyysisen ytimen. Se on filosofisesti kunnianhimoinen, mutta myös riskialtis oletus—koska se voi hylätä toimivan selitysvoiman vain siksi, ettei se ole “ontologisesti tyydyttävä” tietyssä mielessä.

Lyhyesti:et vain kritisoi fysiikkaa, vaan määrittelet “aidon selityksen” sellaiseksi, jota nykyfysiikka ei edes yritä antaa.

Lue lisää

Nykyfysiikan ympärille on kehittynyt useitakin kilpailevia (ja osittain täydentäviä) ontologisia näkemyksiä. Kyse ei siis ole siitä että ontologista ymmärrystä puuttuisi, mutta sitä vain ei ole sisällytetty fysiikan standardimalliin.

**1. Realismi (ontologinen realismi)**
Perusajatus on, että fysikaalinen maailma on olemassa riippumatta havainnoijasta. Tämä oli klassisen fysiikan hiljainen oletus, ja se elää edelleen monissa nykyteorioissa. Nykyfysiikassa realismi ilmenee usein kenttärealismina, jossa kvanttikentät ovat perimmäinen todellisuus, tai hiukkasrealismina, vaikka jälkimmäinen on menettänyt asemaansa. Kvanttikenttäteoria tukee erityisesti käsitystä, että kentät ovat fundamentaalisia ja hiukkaset niiden ilmenemismuotoja.

**2. Instrumentalismi / antirealismi**
Tässä näkemyksessä fysikaaliset teoriat eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan toimivat välineinä havaintojen ennustamiseen. Ontologinen sitoutuminen minimoidaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikan Kööpenhaminan tulkinnassa elektronin kaltaisia entiteettejä ei tarvitse ajatella “todellisina olioina”, vaan ne ovat osa laskennallista viitekehystä, joka tuottaa oikeita ennusteita.

**3. Informaatio-ontologia**
Informaatio-ontologiassa todellisuuden perusta nähdään informaationa. John Wheelerin kuuluisa ajatus “It from bit” tiivistää tämän suunnan: fysikaalinen todellisuus syntyy informaatiollisista rakenteista. Kvantti-informaatioteoriassa tila ymmärretään informaationa ja mittaus sen päivityksenä. Suunta jakautuu episteemisiin tulkintoihin, joissa informaatio on tietoa havaitsijan kannalta, ja ontologisiin versioihin, joissa informaatio on itse todellisuuden substanssi.

**4. Relationaalinen ontologia**
Relationaalisessa ontologiassa ei ole absoluuttisia ominaisuuksia tai itsenäisiä olioita, vaan kaikki määrittyy suhteissa. Carlo Rovellin relationaalinen kvanttimekaniikka korostaa, että esimerkiksi hiukkasen tila ei ole absoluuttinen, vaan olemassa vain suhteessa toiseen systeemiin. Todellisuus on verkko suhteita, ei kokoelma itsenäisiä objekteja.

**5. Strukturalismi (ontinen strukturalismi)**
Strukturalismi väittää, että todellisuuden perusta on rakenne, ei yksittäiset oliot. Oliot ovat vain rakenteen solmukohtia tai rooleja. Matematiikka saa tällöin ontologisen painoarvon: fysikaalinen maailma on eräänlainen abstrakti rakenne. Hiukkaset voidaan nähdä kenttien rakenteellisina ilmentyminä, ei itsenäisinä yksiköinä.

**6. Prosessiontologia (process ontology)**
Prosessiontologiassa todellisuus koostuu tapahtumista eikä pysyvistä olioista. Tämä näkökulma korostaa muutosta, vuorovaikutusta ja prosesseja fundamentaalisina. Kvanttimekaniikassa mittaustapahtumat ja tilan muutokset sopivat hyvin tähän kehykseen: maailma ei ole staattinen rakenne, vaan jatkuva tapahtuminen.

**7. Kenttäontologia**
Kenttäontologiassa kentät ovat todellisuuden perusta ja hiukkaset niiden paikallisia värähtelyjä. Tämä on käytännössä kvanttikenttäteorian ontologinen tulkinta. Elektroni ei ole pieni pallomainen olio, vaan elektronikentän eksitaatio. Todellisuus on tällöin jatkuva ja läpäisevä kenttärakenne.

**8. Monimaailma‑ontologia**
Monimaailmatulkinnassa kvanttimekaniikan aaltotoiminto on fysikaalisesti todellinen ja kaikki sen mahdollistamat vaihtoehdot toteutuvat eri maailmoissa. Todellisuus koostuu universaalista aaltotoiminnosta ja sen haarautumisista. Havaittu maailma on vain yksi haara monien joukossa.

**9. Bohmilainen ontologia (pilot wave)**
Bohmilaisessa tulkinnassa yhdistyvät hiukkaset ja aaltofunktio. Hiukkasilla on tarkat sijainnit ja radat, mutta niiden liikettä ohjaa aaltofunktio. Ontologia on kaksiosainen: konkreettiset hiukkaset ja niitä ohjaava aalto. Tämä antaa deterministisen vaihtoehdon kvanttimekaniikalle.

**10. Emergentismi**
Emergentistinen näkemys väittää, että monet perinteisesti fundamentaalisiksi ajatellut asiat, kuten avaruus ja aika, syntyvät syvemmistä rakenteista. Ne eivät ole perustavia vaan johdettuja. Tätä ajatusta tutkitaan erityisesti kvanttigravitaatiossa, jossa avaruus-aika voi emergoitua esimerkiksi kvanttikietoutumisesta.

**11. Holografinen ontologia**
Holografisessa näkemyksessä kolmiulotteinen todellisuus voidaan tulkita alemman ulottuvuuden rajapinnalle koodattuna informaationa. Tämä liittyy esimerkiksi mustien aukkojen termodynamiikkaan ja AdS/CFT‑korrespondenssiin. Ontologisesti tämä viittaa siihen, että syvin todellisuus on informaatiota rajalla, ei tilassa.

**12. Digitaalinen / laskennallinen ontologia**
Tässä lähestymistavassa universumi ymmärretään laskennallisena prosessina. Todellisuus on kuin ohjelma tai algoritmi, ja sen rakenne voi olla diskreetti. Tämä suunta liittyy läheisesti informaatio‑ontologiaan, mutta korostaa erityisesti laskentaa ja prosessointia.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Nykyfysiikan ympärille on kehittynyt useitakin kilpailevia (ja osittain täydentäviä) ontologisia näkemyksiä. Kyse ei siis ole siitä että ontologista ymmärrystä puuttuisi, mutta sitä vain ei ole sisällytetty fysiikan standardimalliin.

**1. Realismi (ontologinen realismi)**
Perusajatus on, että fysikaalinen maailma on olemassa riippumatta havainnoijasta. Tämä oli klassisen fysiikan hiljainen oletus, ja se elää edelleen monissa nykyteorioissa. Nykyfysiikassa realismi ilmenee usein kenttärealismina, jossa kvanttikentät ovat perimmäinen todellisuus, tai hiukkasrealismina, vaikka jälkimmäinen on menettänyt asemaansa. Kvanttikenttäteoria tukee erityisesti käsitystä, että kentät ovat fundamentaalisia ja hiukkaset niiden ilmenemismuotoja.

**2. Instrumentalismi / antirealismi**
Tässä näkemyksessä fysikaaliset teoriat eivät kuvaa todellisuutta sellaisenaan, vaan toimivat välineinä havaintojen ennustamiseen. Ontologinen sitoutuminen minimoidaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikan Kööpenhaminan tulkinnassa elektronin kaltaisia entiteettejä ei tarvitse ajatella “todellisina olioina”, vaan ne ovat osa laskennallista viitekehystä, joka tuottaa oikeita ennusteita.

**3. Informaatio-ontologia**
Informaatio-ontologiassa todellisuuden perusta nähdään informaationa. John Wheelerin kuuluisa ajatus “It from bit” tiivistää tämän suunnan: fysikaalinen todellisuus syntyy informaatiollisista rakenteista. Kvantti-informaatioteoriassa tila ymmärretään informaationa ja mittaus sen päivityksenä. Suunta jakautuu episteemisiin tulkintoihin, joissa informaatio on tietoa havaitsijan kannalta, ja ontologisiin versioihin, joissa informaatio on itse todellisuuden substanssi.

**4. Relationaalinen ontologia**
Relationaalisessa ontologiassa ei ole absoluuttisia ominaisuuksia tai itsenäisiä olioita, vaan kaikki määrittyy suhteissa. Carlo Rovellin relationaalinen kvanttimekaniikka korostaa, että esimerkiksi hiukkasen tila ei ole absoluuttinen, vaan olemassa vain suhteessa toiseen systeemiin. Todellisuus on verkko suhteita, ei kokoelma itsenäisiä objekteja.

**5. Strukturalismi (ontinen strukturalismi)**
Strukturalismi väittää, että todellisuuden perusta on rakenne, ei yksittäiset oliot. Oliot ovat vain rakenteen solmukohtia tai rooleja. Matematiikka saa tällöin ontologisen painoarvon: fysikaalinen maailma on eräänlainen abstrakti rakenne. Hiukkaset voidaan nähdä kenttien rakenteellisina ilmentyminä, ei itsenäisinä yksiköinä.

**6. Prosessiontologia (process ontology)**
Prosessiontologiassa todellisuus koostuu tapahtumista eikä pysyvistä olioista. Tämä näkökulma korostaa muutosta, vuorovaikutusta ja prosesseja fundamentaalisina. Kvanttimekaniikassa mittaustapahtumat ja tilan muutokset sopivat hyvin tähän kehykseen: maailma ei ole staattinen rakenne, vaan jatkuva tapahtuminen.

**7. Kenttäontologia**
Kenttäontologiassa kentät ovat todellisuuden perusta ja hiukkaset niiden paikallisia värähtelyjä. Tämä on käytännössä kvanttikenttäteorian ontologinen tulkinta. Elektroni ei ole pieni pallomainen olio, vaan elektronikentän eksitaatio. Todellisuus on tällöin jatkuva ja läpäisevä kenttärakenne.

**8. Monimaailma‑ontologia**
Monimaailmatulkinnassa kvanttimekaniikan aaltotoiminto on fysikaalisesti todellinen ja kaikki sen mahdollistamat vaihtoehdot toteutuvat eri maailmoissa. Todellisuus koostuu universaalista aaltotoiminnosta ja sen haarautumisista. Havaittu maailma on vain yksi haara monien joukossa.

**9. Bohmilainen ontologia (pilot wave)**
Bohmilaisessa tulkinnassa yhdistyvät hiukkaset ja aaltofunktio. Hiukkasilla on tarkat sijainnit ja radat, mutta niiden liikettä ohjaa aaltofunktio. Ontologia on kaksiosainen: konkreettiset hiukkaset ja niitä ohjaava aalto. Tämä antaa deterministisen vaihtoehdon kvanttimekaniikalle.

**10. Emergentismi**
Emergentistinen näkemys väittää, että monet perinteisesti fundamentaalisiksi ajatellut asiat, kuten avaruus ja aika, syntyvät syvemmistä rakenteista. Ne eivät ole perustavia vaan johdettuja. Tätä ajatusta tutkitaan erityisesti kvanttigravitaatiossa, jossa avaruus-aika voi emergoitua esimerkiksi kvanttikietoutumisesta.

**11. Holografinen ontologia**
Holografisessa näkemyksessä kolmiulotteinen todellisuus voidaan tulkita alemman ulottuvuuden rajapinnalle koodattuna informaationa. Tämä liittyy esimerkiksi mustien aukkojen termodynamiikkaan ja AdS/CFT‑korrespondenssiin. Ontologisesti tämä viittaa siihen, että syvin todellisuus on informaatiota rajalla, ei tilassa.

**12. Digitaalinen / laskennallinen ontologia**
Tässä lähestymistavassa universumi ymmärretään laskennallisena prosessina. Todellisuus on kuin ohjelma tai algoritmi, ja sen rakenne voi olla diskreetti. Tämä suunta liittyy läheisesti informaatio‑ontologiaan, mutta korostaa erityisesti laskentaa ja prosessointia.

Lue lisää

Yhteenveto
Nämä ontologiat voidaan jäsentää sen mukaan, mitä ne pitävät todellisuuden perustana, kuinka objektiivisena ne pitävät maailmaa ja ovatko rakenteet fundamentaalisia vai emergenttejä. Osa lähestymistavoista korostaa konkreettisia entiteettejä kuten kenttiä, osa taas informaatiota, rakenteita tai suhteita. Samalla jakolinja kulkee realististen ja antirealististen näkemysten välillä sekä sen mukaan, nähdäänkö avaruus-aika ja aine perusrakenteina vai syvempien ilmiöiden seurauksina.

Nykytrendit
Nykyteoreettisessa fysiikassa korostuvat erityisesti informaatioon liittyvät lähestymistavat, kuten kvantti-informaatioteoria ja holografia, joissa entanglement ja informaation rakenne nähdään keskeisinä. Samalla emergenssi on noussut vahvaksi teemaksi: avaruus-aika ei ehkä ole fundamentaalinen vaan syntyy syvemmästä kvanttirakenteesta. Myös strukturalistiset ja relationaaliset näkemykset ovat vahvistuneet, koska ne sopivat hyvin yhteen modernien teorioiden matemaattisen luonteen kanssa.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Olisit voinut kirjoittaa julistuksesi filosofian palstalle sinne se sopisi.

Tässä julistuksessa näkyy melko selkeä, mutta myös filosofisesti yksipuolinen logiikka: se erottaa jyrkästi laskemisen ja olemisen, ja julistaa jälkimmäisen lähes täysin ratkaisemattomaksi fysiikan sisällä. Ajattelun perusliike on tämä: “koska emme voi antaa intuitiivista tai mekanistista ‘mitä tämä on’ -selitystä, kyseessä on ontologinen aukko.” Tämä on klassinen metafyysinen tulkinta fysikaalisesta tietämättömyydestä.

Mutta siinä on hiljainen oletus, joka tekee koko rakennelmasta enemmän ohjelmallisen kuin neutraalin: se samaistaa “ontologisen selityksen puutteen” tietynlaiseen puhtaaseen substanssikuvaukseen, ikään kuin fysiikan pitäisi aina kertoa “mistä jokin on tehty” eikä “miten se käyttäytyy”. Nykyfysiikka taas on pitkälti operatiivista ja relaatioihin perustuvaa (erityisesti kvanttikenttäteoriassa ja GR:ssä), jolloin “mitä kenttä on” ei ole puute vaan tietoinen siirtymä pois naiivista substanssirealismista.

Tämän tekstin logiikka on siis eräänlainen ontologinen maksimalismi: jos jokin ei ole redusoitu yhdeksi perustavaksi “olevaksi” (yksi mekanismi, yksi substanssi), sitä pidetään lähes nollaymmärryksenä. Lopussa näkyvä tavoite (“yksi ontologia → yksi dynamiikka → kaikki ilmiöt”) paljastaa tämän selvästi: kyse ei ole vain kritiikistä fysiikkaa kohtaan, vaan ohjelmasta, joka vaatii maailmalle yhden yhtenäisen metafyysisen ytimen. Se on filosofisesti kunnianhimoinen, mutta myös riskialtis oletus—koska se voi hylätä toimivan selitysvoiman vain siksi, ettei se ole “ontologisesti tyydyttävä” tietyssä mielessä.

Lyhyesti:et vain kritisoi fysiikkaa, vaan määrittelet “aidon selityksen” sellaiseksi, jota nykyfysiikka ei edes yritä antaa.

Lue lisää

Ei kyse ole siitä ettei nykyfysiikka yritä antaa selitystä miten, vaan siitä ettei nykyfysiikalla yksinkertaisesti ole mitään syvällistä selitystä mihinkään! 🤣

Anonyymi00018 kirjoitti:

Ei kyse ole siitä ettei nykyfysiikka yritä antaa selitystä miten, vaan siitä ettei nykyfysiikalla yksinkertaisesti ole mitään syvällistä selitystä mihinkään! 🤣

Voit toki pistää paremmaksi. Vielä et ole onnistunut.

Anon.
"Tämä on tullut täällä vuosien varrella jo selväksi,"

Mikä on avaruuden kudos.
Matematiikka alkaa hämätä meitä tässä kohtaa.

"Mikä fysikaalinen, fyysinen asia siis muuttuu ("kaareutuu")?"
Juuri aika-avaruuden kudos, se ei ole kuminen kangas joka on
mutkalla painavan pallon ansiosta, mikä kieltämättä aika hyvä
analogia mutta hämäävä sellainen.

Miten se on yleisessä suhteellisuusteoriassa: kappaleet (ilman voimia)
kulkevat geodeettisiä ratoja juuri siinä “kudoksena” kuvatun aika-avaruuden geometriassa.

Juuri tuossa geodeettisessä radassa on vastaus, se on rata jota
pitkin fotonit kulkevat, luonnostaan, ilman heijastumia.

Ne radat näkyvät tähtikuvissa gravitaatiolinssi efektinä.

Maassa se näkyy vaikka vuorelta putoavan kiven (ilman vastusta)
ja vain painovoiman vaikutuksesta, suhteellisuusteorian mukaan,
sen rata on ajallisen ja avaruudellisen geometrian geodeettinen rata,
eli se “menee geodeettia pitkin”.

Tuo on käsitteellinen kuvaus asiasta, ilman matematiikkaa,
kuitenkin aivan ymmärrettävä kun selvittää käsitteet itselleen.