Taivaaseen astumisensa jälkeen Pelastajamme aloitti työnsä Ylimmäisenä pappinamme. Paavali kirjoittaa: "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme"(Hepr.9:24).
Tuhannen kahdeksansadan vuoden ajan tämä ylimmäispapillinen työ jatkui pyhäkön ensimmäisessä osassa. Kristuksen veri, joka vuodatettiin katuvien syntisten tähden, varmisti heille Isän anteeksiannon ja hyväksynnän. Heidän syntinsä jäivät kuitenkin vielä taivaan kirjoihin. Vertauskuvalliseen pyhäkköpalvelukseen kuului vuoden lopussa sovitus. Samoin nytkin, ennen kuin Kristuksen lunastustyö ihmisen hyväksi on täydellinen, on suoritettava sovitus synnin poistamiseksi pyhäköstä. Tämä palvelus alkoi 2300 päivän kuluttua loppuun (vuonna 1844). Silloin meidän Ylimmäinen pappimme astui kaikkeinpyhimpään suorittaakseen valtavan työnsä viimeisen osan - pyhäkön puhdistamisen.
Kristuksen siirtyminen Ylimmäisenä pappinamme kaikkein pyhimpään, jotta hän voisi puhdistaa pyhäkön (Dan.8:14), Ihmisen Pojan tulo Vanhaikäisen tykö (Dan.7:13) ja Malakian kuvaama Herran tulemus kertovat samasta tapahtumasta kuten myös Yljän tulo häihin, Kristuksen itsensä kertoma vertaus Matteuksen evankeliumin 25. luvussa.
Pyhäkön puhdistamiseen liittyy tutkiminen ja tuomitseminen. Tämän täytyy tapahtua, ennen kuin Kristus tulee lunastamaan kansaansa omakseen, sillä kun hän tulee, hän tuo mukanaan palkan jokaiselle tämän tekemän työn mukaan.
Lopullisen tilinteon päivänä arvo, asema tai rikkaudet eivät vaikuta hiuskarvankaan vertaa ihmisen kohtaloon, Kaikkinäkevä Jumala tuomitsee ihmiset sen perusteella, ovatko he puhtaita, jaloja, ja rakastavatko he Kristusta.
Dan.7:13 -- Tässä kuvattu Kristuksen tulemus ei ole hänen toinen tulemuksensa maan päälle. Hän tulee Vanhaikäisen luo ottamaan vastaan kunnian, vallan ja valtakunnan, jotka hänelle annetaan, kun hänen tehtävänsä välittäjänä päättyy. Tämä ennustettiin tapahtuvan 2300 vuoden jakson kuluttua Jerusalemin jälleenrakennusmääräyksestä (457eKr) ja se tuo meidät vuoteen 1844. Taivaan enkelien saattamana meidän Ylimmäinen pappimme saapuu pyhistä pyhimpään ja astuu Jumalan eteen suorittamaan tutkivaa tuomiota ja sovittamaan kaikki, joilla on siihen oikeus.
Kristuksen suuri työ ihmisten opastamiseksi jatkuu kaikkeinpyhimmässä. Jumalan enkelit ovat yhteydessä ihmisten kanssa. Kristus toimittaa pyhäkköpalvelusta. Me emme seuraa häntä pyhäkköön, niin kuin meidän tulisi. Kristus ja enkelit tekevät työtä ihmislasten sydämessä. Taivaan ja maan seurakunta käyvät yhdessä hyvää kamppailua maan päällä. Sielun tulee puhdistua täällä maan päällä samalla tavalla Kristuksen suorittaman taivaallisen pyhäkön puhdistamisen kanssa.
Jumalan kansan tulee nyt kiinnittää katseensa taivaalliseen pyhäkköön, jossa Ylimmäinen pappimme toimii kansansa välittäjänä.
Näin selkeä ja Raamatullinen on adventistien pyhäkköoppi.
Pyhäkköön1
17
563
Vastaukset
- Ollikainen
Suoranlaista näkemystä kulttiliikkeitten adventistien, mormoonien ja jehovan todistajien sivuilta. Vai että oikein 1844 Jeesus meni hoitelemaan asioitaan? Ja että raamattu niin kertoo?
- Timo Flink
Aloittaja viitannee Danielin kirjan kahdeksannen luvun ennustuksen tulkintaan adventistisessa raamatunselityksessä, ei mormoonien tai Jehovan todistajien ajatuksiin. Kyse on Jeesuksen ylimmäispapillisen tehtävän eri vaiheista. Seikkaperäisempi kokonaiskuva syntyy, jos luet
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pyhakko.htm
Timo Flink - maybe
Danielin aikainen vuosi oli 360 päivää.
Näiden vuosien määrä on muunnettuna sellainen , että
meidän vuosiksi muutettuna oikea vuosiluku olisi ollut lähellä 1815 ja ellenin ennusunet myöhässä lähes 30 vuotta? - jaska vaan
Timo Flink kirjoitti:
Aloittaja viitannee Danielin kirjan kahdeksannen luvun ennustuksen tulkintaan adventistisessa raamatunselityksessä, ei mormoonien tai Jehovan todistajien ajatuksiin. Kyse on Jeesuksen ylimmäispapillisen tehtävän eri vaiheista. Seikkaperäisempi kokonaiskuva syntyy, jos luet
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pyhakko.htm
Timo FlinkTutkiva tuomio on jo ajatuksenakin käsittämätön sanahirviä.
Tuomio on jotain muuta kuin tukiva.
Kun puhutaan tuomiosta on asiat jo siinä vaiheessa tutkittu. - näki tämän
maybe kirjoitti:
Danielin aikainen vuosi oli 360 päivää.
Näiden vuosien määrä on muunnettuna sellainen , että
meidän vuosiksi muutettuna oikea vuosiluku olisi ollut lähellä 1815 ja ellenin ennusunet myöhässä lähes 30 vuotta?Danielin ennustama 2300 vuotta on tasan 2300 vuotta ja päättyy 1844. Siinä ei päivillä pelata kun vuosi on vuosi.
näki tämän kirjoitti:
Danielin ennustama 2300 vuotta on tasan 2300 vuotta ja päättyy 1844. Siinä ei päivillä pelata kun vuosi on vuosi.
Kyllä pelataan päivillä. Ja tarkoilla sittenkin: 22.10.1844.
Miller laski päiviä, jolloin Jeesuksen piti tulla hakemaan milleristit: ensimmäinen päivä oli 21.3.1843, ei tullut. Toinen laskelma 21.3.1844, ei tullut. Kolmas laskelma 22.10.1844, ei tullut.jaska vaan kirjoitti:
Tutkiva tuomio on jo ajatuksenakin käsittämätön sanahirviä.
Tuomio on jotain muuta kuin tukiva.
Kun puhutaan tuomiosta on asiat jo siinä vaiheessa tutkittu.Onhan ne nykyadvenstit yrittäneet keksiä tuolle opilleen myyvempiä nimiä, mutta Ellen käytti nimeä tutkiva tuomio: Investigative Judgment.
- Helena
jaska vaan kirjoitti:
Tutkiva tuomio on jo ajatuksenakin käsittämätön sanahirviä.
Tuomio on jotain muuta kuin tukiva.
Kun puhutaan tuomiosta on asiat jo siinä vaiheessa tutkittu.Olen kanssasi samaa mieltä;"tutkiva tuomio" on
todellinen sanahirviö.
Tuomio on aina joko vapauttava tai rankaiseva,
eli tutkimiset on jo tehty ennen tuomiota.Kukin saa tekojensa mukaan.Myöskin tekemättä jättämisten.... - maybe
maybe kirjoitti:
Danielin aikainen vuosi oli 360 päivää.
Näiden vuosien määrä on muunnettuna sellainen , että
meidän vuosiksi muutettuna oikea vuosiluku olisi ollut lähellä 1815 ja ellenin ennusunet myöhässä lähes 30 vuotta?Danielin ennustusten aikalasku alkaa eri ajasta
70 vuosiviikolle ja 2300 päivälle.
2300 päivää on juutalaisten ennustus ja on kuvannut juutalaisten paluumuuton tapahtumia takaiosin Palestiinan alueelle.
ennustus tulkittuna kertoo suunnitelman Palestiinaan muutosta ja valtion perustamisesta ja niinkin tarkasti että 19 vuotta valtion perustamisesta Jerusalem saadaan samaan kokonaiosuuteen mukaan.
Yksi vuosikko Danielin 70 vuosiviikosta oli alakaen kristalliyöstä 3½ vuotta jonka jälkeen "jokapäiväisen uhrin päättyminen" kuvasi ettei ollut uhria heidän hyväkseen jolloin alkoivat 3½ vuotta ihmisten uhraaminen Hitlerin uuneissa.
Näin on tulkittu toisaalla erilailla kuin Ellen G.White ja tun jälkeen oli 1260 päivää aikaa valtion perustamiseen.
Profeettojen ennustukset ovat totetuneet aivan eri suunnilla kuin adventistien kertomalla tavalla.
Asiat etenevät juuri ennustusten mukaan koko ajan.
Onko kyseessä sitten mielestänne kaksoistoteutuminen yhtäaikaisesti?
Ei voi olla, koska teillä ei nuo muut asiat ole mukana toteutumassa.
gematria todistaa ellenin ennustukset vääriksi mutta juutalaisten kohtalosta puhuvat ennustukset todeksi.So what? - kolme enkeliä
uskova_1 kirjoitti:
Kyllä pelataan päivillä. Ja tarkoilla sittenkin: 22.10.1844.
Miller laski päiviä, jolloin Jeesuksen piti tulla hakemaan milleristit: ensimmäinen päivä oli 21.3.1843, ei tullut. Toinen laskelma 21.3.1844, ei tullut. Kolmas laskelma 22.10.1844, ei tullut.Miten miller liitty Raamatun ennustamaan 2300 vuoteen? Miller oli vain yksi joka laski ajankohdan sen aikaisella Raamatun runtemuksella. Nykyisin tiedämme enemmän juuri näiden pioneerien ansiosta.
Eipä nykyisten "herätysliikkeiden" jäsenet tiedä edes sen vertaa kuin nuo mainioit miehet aikoinaan. - kolme enkeliä
jaska vaan kirjoitti:
Tutkiva tuomio on jo ajatuksenakin käsittämätön sanahirviä.
Tuomio on jotain muuta kuin tukiva.
Kun puhutaan tuomiosta on asiat jo siinä vaiheessa tutkittu.Raamatun mukaan kuitenkin asiat ensin tutkitaan tuomioistuimessa ja vasta sitten tuomio langetetaan (Jeesuksen toisessa tulemuksessa). Palkka maksetaan tarkasti ja oikeudenmukaisesti jokaiselle.
Helena kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä;"tutkiva tuomio" on
todellinen sanahirviö.
Tuomio on aina joko vapauttava tai rankaiseva,
eli tutkimiset on jo tehty ennen tuomiota.Kukin saa tekojensa mukaan.Myöskin tekemättä jättämisten....Mitä, alkaako ellenismi yhdeltä reunaltaan irrota sinusta? Tutkiva tuomio ja pyhäkköoppihan ovat yksi adventismin peruspilareista. Vai oliko lausahduksesi vain lampaannahan suden päälle vetämistä?
kolme enkeliä kirjoitti:
Miten miller liitty Raamatun ennustamaan 2300 vuoteen? Miller oli vain yksi joka laski ajankohdan sen aikaisella Raamatun runtemuksella. Nykyisin tiedämme enemmän juuri näiden pioneerien ansiosta.
Eipä nykyisten "herätysliikkeiden" jäsenet tiedä edes sen vertaa kuin nuo mainioit miehet aikoinaan.Se liittyi tässä keskustelussa siten, että edellinen kirjoittaja kirjoitti: "Danielin ennustama 2300 vuotta on tasan 2300 vuotta ja päättyy 1844. Siinä ei päivillä pelata kun vuosi on vuosi." Väittäen siis, että kyse oli vain vuosista, ei päivistä. Mutta päivän päällehän nuo ennustukset olivat: 21., 21. ja 22. Eikö?
Ja tuohon viimeiseen tarkkaan päivään 22.10.1844 Ellen White kaikki näkynsä kytki, jopa niin, että sanoi, että vain tuon päivän odotusjoukossa olleilla milleristeillä oli mahdollisuus pelastua, kunhan liittyivät Ellenin ovensulkijoihin. Koko maailman kaikilta muilta ihmisiltä oli taivaan ovi suljettu lopullisesti. Uskovatkin ympäri maailmaa vain näyttivät olevan uskossa, mutta heillä ei ollut toivoa taivaaseen pääsystä. Heidän rukouksensakin menivät saatanalle.
Ja kyllä se suljettu ovi sinunkin kirjoituksistasi paljastuu, herätysliikkeiden miehetkin ovat tietämättömiä, noihin 1800-luvun päivänasettelijoihin verrattuna. Pedon merkkiäkin jo lyöt sunnuntaista otsiin.- -björn-
kolme enkeliä kirjoitti:
Raamatun mukaan kuitenkin asiat ensin tutkitaan tuomioistuimessa ja vasta sitten tuomio langetetaan (Jeesuksen toisessa tulemuksessa). Palkka maksetaan tarkasti ja oikeudenmukaisesti jokaiselle.
Adventistien ei tarvitse kuitenkaan ajatella että olisin viimeistä tuomiota vastaan puhumassa, joka lopullisesti paljastaa jokaiselle oman iäisyystilanteensa.
Tutkivan tuomion ajatus muuttaisi tilanteen merkilliseksi, jos vielä tutkivan tuomion jälkeen olisi vielä viimeinen tuomio.
Osa meidän teoistamme saa rangaisatuksensa jo täällä eläessämme, joten viimeinen tuomio on selkeä ilman välituomioitakin.
E:G: White on keittänyt hankalan sopan selvästä Raamatun sanasta kun hän on halunnut korjata omiin nimiinsä koko Raamatun sanoman uudelleenkirjoituksen.
(tutkimus täällä jatkuu) kolme enkeliä kirjoitti:
Miten miller liitty Raamatun ennustamaan 2300 vuoteen? Miller oli vain yksi joka laski ajankohdan sen aikaisella Raamatun runtemuksella. Nykyisin tiedämme enemmän juuri näiden pioneerien ansiosta.
Eipä nykyisten "herätysliikkeiden" jäsenet tiedä edes sen vertaa kuin nuo mainioit miehet aikoinaan.>> Nykyisin tiedämme enemmän...
- ex-fariseus
kolme enkeliä kirjoitti:
Raamatun mukaan kuitenkin asiat ensin tutkitaan tuomioistuimessa ja vasta sitten tuomio langetetaan (Jeesuksen toisessa tulemuksessa). Palkka maksetaan tarkasti ja oikeudenmukaisesti jokaiselle.
Kiitos Jumalalle, ettei minulle makseta tarkasti ja oikeudenmukaisesti, sillä se olisi kadotustuomio helvettiin. Kiito Jumalalle, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, että saan olla armahdettu syntinen.
- pahenna, ellei
Helena kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä;"tutkiva tuomio" on
todellinen sanahirviö.
Tuomio on aina joko vapauttava tai rankaiseva,
eli tutkimiset on jo tehty ennen tuomiota.Kukin saa tekojensa mukaan.Myöskin tekemättä jättämisten....mies nimeä.
Tutkivantuomion kanssa on sama asia. Tämä hirveä harhaoppi ei muutu miksikään nimeä vaihtamalla. Onhan tuota nimeä jo yritetty vaihtaakkin esim. tervetuloa tuomiolle jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi664127Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D823731- 423225
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192568Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222427Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa522226- 482065
- 471788
- 361740
- 301576