Mitä on planeetta suomeksi?
planeetta
8
410
Vastaukset
- ZZZ
nahkapää...?
- ihan itse
jo.
- Kappale?
Ehkä?
- Iuppiterin urahdus
Kysymys on asiallinen ja ansaitsee asiallisen vastauksen eikä mitään ehkämutumössöä.
Planeetat ovat toki taivaankappaleita, mutta kaikki taivaankappaleet eivät ole planeettoja.
Auringot ovat isoja, omaa valoaan säteileviä taivaankappaleita.
Planeetat ovat aurinkojen kiertolaisia – ja pienempiä kuin auringot. Planeetat eivät myöskään pahemmin säteile valoa vaan lähinnä vain heijastavat aurinkojen valonsäteitä.
Planeetalle ei ole (ainakaan minun tiedossani) samaa merkitsevää synonyymiä. Planeetta on yhdellä sanalla selitettynä planeetta. Sana on puhdasta kelpo suomea, vaikka onkin lainattu/muokattu muista kielistä.
Kuut ovat puolestaan planeettojen kiertolaisia.
Taivaalta voi paljaalla silmällä ja vuoden-/vuorokaudenajasta (valaistusolosuhteista) / säästä riippuen erottaa yhden kuun, vaihtelevan määrän planeettoja (muutaman) ja hyvänlaisen joukon aurinkoja ("tähtiä") sen yhden ison mollikan lisäksi. Planeetat ovat paljon lähempänä meitä kuin tähdiksi kutsutut auringot ja heijastavat meidän "oman" aurinkomme valoa niin tehokkaasti, että ne on helppo sekoittaa "tähtiin". Iuppiterin urahdus kirjoitti:
Kysymys on asiallinen ja ansaitsee asiallisen vastauksen eikä mitään ehkämutumössöä.
Planeetat ovat toki taivaankappaleita, mutta kaikki taivaankappaleet eivät ole planeettoja.
Auringot ovat isoja, omaa valoaan säteileviä taivaankappaleita.
Planeetat ovat aurinkojen kiertolaisia – ja pienempiä kuin auringot. Planeetat eivät myöskään pahemmin säteile valoa vaan lähinnä vain heijastavat aurinkojen valonsäteitä.
Planeetalle ei ole (ainakaan minun tiedossani) samaa merkitsevää synonyymiä. Planeetta on yhdellä sanalla selitettynä planeetta. Sana on puhdasta kelpo suomea, vaikka onkin lainattu/muokattu muista kielistä.
Kuut ovat puolestaan planeettojen kiertolaisia.
Taivaalta voi paljaalla silmällä ja vuoden-/vuorokaudenajasta (valaistusolosuhteista) / säästä riippuen erottaa yhden kuun, vaihtelevan määrän planeettoja (muutaman) ja hyvänlaisen joukon aurinkoja ("tähtiä") sen yhden ison mollikan lisäksi. Planeetat ovat paljon lähempänä meitä kuin tähdiksi kutsutut auringot ja heijastavat meidän "oman" aurinkomme valoa niin tehokkaasti, että ne on helppo sekoittaa "tähtiin".Tähtitieteessä ei puhuta auringoista, vaan tähdistä.
Planeetan määritelmä on aika suhteellinen. Esimerkiksi Kuu on myös Auringon kiertolainen, vaikka sattuu lisäksi kiertämään maata. Tähteä kiertävää toista tähteä, sammunuttakaan, ei sanota planeetaksi. Planeetoiksi ei myöskään kutsuta pieniä taivaankappaleita, eikä tässä ole mitään selvää rajaa. Jos Pluto löydettäisiin vasta nyt, sitä ei ehkä kutsuttaisi planeetaksi.
Mutta jos kysyjä kaipasi "suomalaisempaa" sanaa, niin haettu sana on varmaankin "kiertotähti". Sitä ei ainakaan nykyisin juurikaan käytetä, eikä se ole kovin onnistunut sana.- Knekten
Yucca kirjoitti:
Tähtitieteessä ei puhuta auringoista, vaan tähdistä.
Planeetan määritelmä on aika suhteellinen. Esimerkiksi Kuu on myös Auringon kiertolainen, vaikka sattuu lisäksi kiertämään maata. Tähteä kiertävää toista tähteä, sammunuttakaan, ei sanota planeetaksi. Planeetoiksi ei myöskään kutsuta pieniä taivaankappaleita, eikä tässä ole mitään selvää rajaa. Jos Pluto löydettäisiin vasta nyt, sitä ei ehkä kutsuttaisi planeetaksi.
Mutta jos kysyjä kaipasi "suomalaisempaa" sanaa, niin haettu sana on varmaankin "kiertotähti". Sitä ei ainakaan nykyisin juurikaan käytetä, eikä se ole kovin onnistunut sana.Ei tarvinne olla mäntti tienaripoika tietääkseen, että tiernapoikien rekvisiittaan kuuluu ihan oikea kiertotähti! Siinä on varren päässä akselina naula tms. tappi, jonka ympäri Mäntti voi tuota tähteä pyörittää eli kiertää.
Minkä tähden? Sitä en taas tiedä. Niin vain on tapana.
Mikäs sitten on lentoplaneetta? Sehän on se ruotsalaisten flygplanét!
Tunnelibanaani? Javisst – tunnelbanán! - Knekten
Knekten kirjoitti:
Ei tarvinne olla mäntti tienaripoika tietääkseen, että tiernapoikien rekvisiittaan kuuluu ihan oikea kiertotähti! Siinä on varren päässä akselina naula tms. tappi, jonka ympäri Mäntti voi tuota tähteä pyörittää eli kiertää.
Minkä tähden? Sitä en taas tiedä. Niin vain on tapana.
Mikäs sitten on lentoplaneetta? Sehän on se ruotsalaisten flygplanét!
Tunnelibanaani? Javisst – tunnelbanán!>jonka ympäri Mäntti voi tuota tähteä
>pyörittää eli kiertää
Oululaiseen perinteeseen nojaavassa Tiernapojat-joulukuvaelmassa on 4 esiintyjää, joista yhdenkään roolinimi EI OLE Mäntti, kuten tuohon lispahti.
He-erootes, Muri-aanein kuningas, Knihti ja Mänkki ovatten he. Mänkki on se kiertotähden kiertäjä, joka pyytää yleisöltä tähteensä kynttilän tähteitä (-pätkää). - Knekten
Knekten kirjoitti:
>jonka ympäri Mäntti voi tuota tähteä
>pyörittää eli kiertää
Oululaiseen perinteeseen nojaavassa Tiernapojat-joulukuvaelmassa on 4 esiintyjää, joista yhdenkään roolinimi EI OLE Mäntti, kuten tuohon lispahti.
He-erootes, Muri-aanein kuningas, Knihti ja Mänkki ovatten he. Mänkki on se kiertotähden kiertäjä, joka pyytää yleisöltä tähteensä kynttilän tähteitä (-pätkää).Äänialani on töräkän epävireinen bassobaritoni ja laulutaitoni julkisia esiintymisiä ajatellen jokseenkin kelvoton.
Osakunnallinen populaa vietti pikkuista joulua jossakin Eduskuntatalon ja Kansallismuseon välimailla yli kolme vuosikymmentä sitten. Ohjelmaakin tuohon bankettiin kaivattiin mantelipuuron syönnin ja oluenmärän kittaamisen lisäksi. Niinpä eräät feminiiniolennot päättivät ryhtyä Tiernatytöiksi. Ongelmaksi muodostui, että remmiin lähti vain kolme ja esitykseen tarvittiin neljä. Millä lienevätkään sitten saaneet ylipuhutuksi minut "vahvistuksekseen"? No, minä joka tapauksessa nousin tyttöjen seassa estradille ja töräyttelin Herooteksen aariat ja resitatiivit tulemaan niin jyhneästi kuin parhaiten taisin. Esityksemme palkittiin jopa aplodein!
Tuon esityksen Mänkki eksyi sittemmin kanssani avioon ja taitaapa olla vieläkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611