x-jt:n kohtelu

Seurailija vaan

Tästä on kirjoitettu ja tehty paljon avauksia, mutta taas kerran kuitenkin.

Toteutuuko joskus exien kohdalla annettu ennustus luopion kohtalosta siten, että he toimivat opetetun kaavan mukaan. Seon monelle jo pienestä pitäen iskostettu mieliin. Siis, että maailmalliset ovat pahan hengen vallassa, elävät moraalittomasti jn.e.

Erotettua/eronnutta kartetaan. Eronnut on tavallaan kuin vastasyntynyt kanapoika. Pumpulissa kasvanut ja peloteltu. Hän on nyt sitten maailmallinen ja alkaa toteuttaa aivoihin piintynyttä visiota. Ei tietenkään kaikki ja suurin osa tulevat huomaamaan "totuuden" totuudesta myöhemmin. Näistä saattaa tulla ex-aktiiveja, mutta eivät he käy yksilön kimppuun kuten tekivät jt:t, vaan arvostelevat Seuraa, joka on opetusten takana.

Näin olen sivusta seuranneena asian ymmärtänyt.

3

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pääpiirteittäin ihan näinhän se menee, vaikka on tietenkään mahdotonta täysin stereotypisoida kaikkia lahkosta irtaantuneita. Muutama kohta tosin kaipaa hiomista:

      >>Toteutuuko joskus exien kohdalla annettu ennustus luopion kohtalosta siten, että he toimivat opetetun kaavan mukaan. Seon monelle jo pienestä pitäen iskostettu mieliin. Siis, että maailmalliset ovat pahan hengen vallassa, elävät moraalittomasti jn.e.

      Ajatuksesi jonkun vision pakonomaisesta toteuttamisesta eroamisen jälkeen, joka on päähän iskostettu jt -aikoina ei kuitenkaan ole todellisuutta. Jokainen eronnut ja erotettu sekä luopio (erottakaamme luopio omaksi "segmentikseen" erotettujen hierarkiassa) valitsee oman lähestymiskantansa entiseen uskoonsa. Tosin tuo kanta on usein muuttuva tekijä, joka elää sen mukaan kuinka paljon eronnut haluaa entisestä uskostaan tietää. Senkin jälkeen jokainen suhtautuu omalla tavallaan asiaan. Järjestön hehkuttamat puheet valheiden miehistä (erotettujen tai luopioiden kohdalla puhuttaessa) eivät pidä siis ensinkään paikkaansa senkään takia koska yksilöitä olemme jokainen eikä ole olemassa mitään yksittäistä "eronneiden linjaa" tässä asiassa.

    • exexex

      Joskus todistajista eronnut vähän aikaa hakee kadotettua nuoruuttaan tms. Harvoilla se päälle jää kuitenkaan. Useimmat tuntemani exät lopulta elelevät niin kuin ns. kunnon kansalaiset.

      Tavallisempaa on, että vuosikymmenten saatossa ehdollistuneet syyllisyydentunteet vaivaavat vaikka älyllisellä tasolla todistajuudesta olisikin jo irti päässyt, etenkin meillä lapsesta asti todistajiksi kasvaneilla. Tämä yhdistettynä siihen, että entiset ystävät karttelevat, voi pitkäksikin aikaa tehdä elämästä niin ontuvaa kuin luopioiden elämän väitetään olevan. Paremminkin tältä osin vt-seuran luomista mielikuvista tulee itseään toteuttavia ennusteita.

    • salaisuus?

      entisestä JT kaverista, kuinka hän on edelleen mieleltään JT vaikka kritisoi esim. toteutumattomia ennustuksia. Syvään on juurtunut JT oppi, enkä voi sivusta seuraavana ymmärtää ajatusmaailmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe