Ovatko otsikossa mainitut sanat kielitoimiston hyväksymiä? Milloin ovat tulleet käyttöön? Oon kuullut viime aikoina kumpaistakin käytettävän enenevässä(?) määrin, eikä kumpikaan kuulosta meikäläisen korvaan hyvältä. Mielestäni oikeammat sanat olisivat 'henkilöllisyys' ja 'tunnettavuus'. Miksi nämä ovat alkaneet väistyä? Mielipiteitä?
Henkilöys ja tunnettuus
arvo
20
6020
Vastaukset
- löys'
Verkko-Kielikellon numerossa 4/1993 on teemana
”Henkilö vai henki, henkilöllisyys vai henkilöys?”
Palvelu vaatii käyttäjätunnuksen, jota minulla ei ole.
http://www.kielikello.fi/haku/haku.php3?aihepiirit=1&aihe=Sanasto&aihe2=uudissanat- arvo
Täytyypä tutustua paikallisen kirjaston tarjontaan, josko vanhoista Kielikelloista löytyis ko. artikkeli perinteisessä muodossa.
- hyväksytään
mutta minä en noita suostu käyttämään. Lehdissä käytetään myös sanaa "viipeellä" ihan estoitta, mutta ei se minun sanavarastooni tule ikinä kuulumaan (paitsi näin esimerkinomaisesti). Joskus ihmettelen, miksi Kielitoimisto ei kunnioita äidinkieltämme enää ollenkaan - ei kaikkea pidä hyväksyä, vaikka "niin moni sitä käyttääkin".
- PERSEESTÄ!
Olen täysin samaa mieltä: kaikkea ei pidä hyväksyä, vaikka "niin moni sitä käyttääkin". "Moni" tarkoittaa käytännössä kehittymätöntä, laiskaa rahvasta, joka menee yli siitä, missä aita matalin.
Yleiskieli tarvitsee ohjausta ja sitä ei löysääkin löysempi, miellyttämään pyrkivä Kielitoimisto ymmärrä. Siltä puuttuu oma tahto, ja sen lisäksi VISIO. Painukoon suolle koko instituutti tai - kasvakoon aikuiseksi! Ai että olen vihainen *hengittää syvään ja yrittää rauhoittua* - sani
Pakko on kommentoida: kielitoimistohan on nimenomaan hyväksynyt viive-sanasta muodon "viiveen" siksi, että sitä niin monet käyttävät. "Viipeen" on perinteinen suomen kielen taivutussääntöjen mukainen muoto, joten jos muutoksia ei halua hyväksyä, tulisi käyttää sitä. Nykyään siis molemmat ovat oikein.
Henkilöllisyys ja tunnettavuus ovat väärin johdettuja - nehän on johdettu sanoista "henkilöllinen" ja "tunnettava". Joskus näkee jopa karmeaa muotoa "tunnettuisuus".
Kielikellon artikkelissa puhutaan henkilöllisyys-sanan vakiintumisesta suomen kieleen 1920-luvulla. Kielikellon mukaan sanassa on "turvotusta" juuri turhan monimutkaisen johtamisen vuoksi. Aikanaan on kuulemma puhuttu myös seuraavasti: ”Teos esittelee aikamme suurimpia henkilöllisyyksiä”. Nykyään puhuttaisiin henkilöistä. Samoin esimerkiksi henkilöllisyystodistuksesta on järkeistämisen myötä tullut henkilötodistus.
Kielenhuollossahan arvostetaan nykyään taloudellisuutta. Monet sanat ovat lyhentyneet ajan myötä, ja vanhat muodot (esimerkiksi "ikuistuttaa") kuulostavat nykyään jo lähinnä koomisilta. Tietysti herää kysymys, mitä taloudellisuudella saavutetaan :) - P * * * EESTÄ
sani kirjoitti:
Pakko on kommentoida: kielitoimistohan on nimenomaan hyväksynyt viive-sanasta muodon "viiveen" siksi, että sitä niin monet käyttävät. "Viipeen" on perinteinen suomen kielen taivutussääntöjen mukainen muoto, joten jos muutoksia ei halua hyväksyä, tulisi käyttää sitä. Nykyään siis molemmat ovat oikein.
Henkilöllisyys ja tunnettavuus ovat väärin johdettuja - nehän on johdettu sanoista "henkilöllinen" ja "tunnettava". Joskus näkee jopa karmeaa muotoa "tunnettuisuus".
Kielikellon artikkelissa puhutaan henkilöllisyys-sanan vakiintumisesta suomen kieleen 1920-luvulla. Kielikellon mukaan sanassa on "turvotusta" juuri turhan monimutkaisen johtamisen vuoksi. Aikanaan on kuulemma puhuttu myös seuraavasti: ”Teos esittelee aikamme suurimpia henkilöllisyyksiä”. Nykyään puhuttaisiin henkilöistä. Samoin esimerkiksi henkilöllisyystodistuksesta on järkeistämisen myötä tullut henkilötodistus.
Kielenhuollossahan arvostetaan nykyään taloudellisuutta. Monet sanat ovat lyhentyneet ajan myötä, ja vanhat muodot (esimerkiksi "ikuistuttaa") kuulostavat nykyään jo lähinnä koomisilta. Tietysti herää kysymys, mitä taloudellisuudella saavutetaan :)Aivan niin, herää kysymys, mitä taloudellisuudella saavutetaan. Sillä on meillä saavutettu jo esmees sanojen lyhentäminen puhutussa kielessä niin ettei niitä edes ymmärrä :( Artikuloinnin laiskuutta, sitähän se on. Kirjoitetussa kielessä taloudellisuudella on saavutettu ...
sani kirjoitti:
Pakko on kommentoida: kielitoimistohan on nimenomaan hyväksynyt viive-sanasta muodon "viiveen" siksi, että sitä niin monet käyttävät. "Viipeen" on perinteinen suomen kielen taivutussääntöjen mukainen muoto, joten jos muutoksia ei halua hyväksyä, tulisi käyttää sitä. Nykyään siis molemmat ovat oikein.
Henkilöllisyys ja tunnettavuus ovat väärin johdettuja - nehän on johdettu sanoista "henkilöllinen" ja "tunnettava". Joskus näkee jopa karmeaa muotoa "tunnettuisuus".
Kielikellon artikkelissa puhutaan henkilöllisyys-sanan vakiintumisesta suomen kieleen 1920-luvulla. Kielikellon mukaan sanassa on "turvotusta" juuri turhan monimutkaisen johtamisen vuoksi. Aikanaan on kuulemma puhuttu myös seuraavasti: ”Teos esittelee aikamme suurimpia henkilöllisyyksiä”. Nykyään puhuttaisiin henkilöistä. Samoin esimerkiksi henkilöllisyystodistuksesta on järkeistämisen myötä tullut henkilötodistus.
Kielenhuollossahan arvostetaan nykyään taloudellisuutta. Monet sanat ovat lyhentyneet ajan myötä, ja vanhat muodot (esimerkiksi "ikuistuttaa") kuulostavat nykyään jo lähinnä koomisilta. Tietysti herää kysymys, mitä taloudellisuudella saavutetaan :)"Viipeen" on teoretisoitu muoto, joka on muodostettu vanhojen mallien mukaan - eihän itse viive-sana ole vanhaa suomea, eikä sitä olisi suomeen tarvittukaan, eikä tarvita. Kiista "viipeen vai viiveen" ratkeaa kuin Gordionin solmu: älkää hölmöilkö, ei kumpikaan.
"Henkilöllisyys" ja "tunnettavuus" ovat oikein johdettuja. Ensimmäisen kantasana "henkilöllinen" on harvinaisehko mutta oikein muodostettu ja mm. Nykysuomen sanakirjan tuntema. "Tunnettavuus" on myös ihan oikea ja käypä sana mutta tarkoittaa tietysti eri asiaa ('se, että joku t. jokin on tunnettavissa') kuin "tunnettuus" ('se, että joku t. jokin on tunnettu, tunnetaan').
"Tunnettuus" on kyllä vähän yksinäinen suomen kielessä. Vaikka ominaisuudennimien muodostaminen partisiipeista on mahdollista, tätä mahdollisuutta ei juuri ole käytössä. Harvoihin poikkeuksiin kuuluu vanha "tuttuus", joka on itse asiassa sanan "tunnettuus" isoveli: saman verbin samanlainen johdos, eri vartalosta (konsonanttivartalosta) johdettu vain. Tunnetustihan (?) "tuttu" on verbin "tuta" (= "tuntea") partisiippi.
Keinotekoisesta muodosteesta siis on kyse. Periaatteessa voisimme puhua vaikka kirjan kirjoitettuudesta, auton ostettuudesta ja sanan käytettyydestä, mutta emme vain tee niin.
"Henkilöys" on tietysti sekin muodollisesti oikein muodostettu, joskin suomessa enimmäkseen muodostetaan us- tai ys-loppuisia sanoja adjektiiveista eikä substantiiveista. Ongelmana on, että tässä asiassa kielitoimisto rupesi mestaroimaan kieltä ja tyrkyttämään typisteeksi koettavaa sanaa _vakiintuneen_ sanan tilalle.
Se, että sana "henkilöys" mainitaan jo Nykysuomen sanakirjassa (joskin vain viittauksena henkilöllisyys-sanaan), on argumentti pikemminkin sitä vastaan kuin sen puolesta. Usean vuosikymmenen aikana tämä tulokas on päässyt lähinnä paperikielen sanaksi ja siinäkin harvinaiseksi, kuten Google kertoo:
henkilöys 242
henkilöllisyys 93 500
Yhtenä syynä on varmaankin se, että sananloppu "-öys" ei istu suomeen kovin hyvin. Liekö jollakulla käänteissanakirjaa, josta voisi katsoa, esiintyykö se missään muussa sanassa?- Mikä se on?
P * * * EESTÄ kirjoitti:
Aivan niin, herää kysymys, mitä taloudellisuudella saavutetaan. Sillä on meillä saavutettu jo esmees sanojen lyhentäminen puhutussa kielessä niin ettei niitä edes ymmärrä :( Artikuloinnin laiskuutta, sitähän se on. Kirjoitetussa kielessä taloudellisuudella on saavutettu ...
Jos kerran olet noin tuohtunut lyhennetystä kielestä, miksi kirjoitat "esmeestä"?
Eikö sen sanan pitäisi olla pikemminkin esimerkiksi?
Outoa kyllä, ymmärsin sinua, vaikka et käyttänytkään moitteentonta kieltä. Olisiko pitänyt teeskennellä, että en ymmärrä?
Arvaanpa senkin, mikä sana sinulla on mielessä, vaikka yrität sen häveliäästi peittää kolmella asteriskilla. Voimasanojen käytön sijasta voi kirjoittaa voimallisesti, jolloin ne ovat tarpeettomia; eipä tarvitse sitten häpeillä mitään sanomaansa. Suosittelen! - On olemassa, ei ehkä sanaki...
Yucca kirjoitti:
"Viipeen" on teoretisoitu muoto, joka on muodostettu vanhojen mallien mukaan - eihän itse viive-sana ole vanhaa suomea, eikä sitä olisi suomeen tarvittukaan, eikä tarvita. Kiista "viipeen vai viiveen" ratkeaa kuin Gordionin solmu: älkää hölmöilkö, ei kumpikaan.
"Henkilöllisyys" ja "tunnettavuus" ovat oikein johdettuja. Ensimmäisen kantasana "henkilöllinen" on harvinaisehko mutta oikein muodostettu ja mm. Nykysuomen sanakirjan tuntema. "Tunnettavuus" on myös ihan oikea ja käypä sana mutta tarkoittaa tietysti eri asiaa ('se, että joku t. jokin on tunnettavissa') kuin "tunnettuus" ('se, että joku t. jokin on tunnettu, tunnetaan').
"Tunnettuus" on kyllä vähän yksinäinen suomen kielessä. Vaikka ominaisuudennimien muodostaminen partisiipeista on mahdollista, tätä mahdollisuutta ei juuri ole käytössä. Harvoihin poikkeuksiin kuuluu vanha "tuttuus", joka on itse asiassa sanan "tunnettuus" isoveli: saman verbin samanlainen johdos, eri vartalosta (konsonanttivartalosta) johdettu vain. Tunnetustihan (?) "tuttu" on verbin "tuta" (= "tuntea") partisiippi.
Keinotekoisesta muodosteesta siis on kyse. Periaatteessa voisimme puhua vaikka kirjan kirjoitettuudesta, auton ostettuudesta ja sanan käytettyydestä, mutta emme vain tee niin.
"Henkilöys" on tietysti sekin muodollisesti oikein muodostettu, joskin suomessa enimmäkseen muodostetaan us- tai ys-loppuisia sanoja adjektiiveista eikä substantiiveista. Ongelmana on, että tässä asiassa kielitoimisto rupesi mestaroimaan kieltä ja tyrkyttämään typisteeksi koettavaa sanaa _vakiintuneen_ sanan tilalle.
Se, että sana "henkilöys" mainitaan jo Nykysuomen sanakirjassa (joskin vain viittauksena henkilöllisyys-sanaan), on argumentti pikemminkin sitä vastaan kuin sen puolesta. Usean vuosikymmenen aikana tämä tulokas on päässyt lähinnä paperikielen sanaksi ja siinäkin harvinaiseksi, kuten Google kertoo:
henkilöys 242
henkilöllisyys 93 500
Yhtenä syynä on varmaankin se, että sananloppu "-öys" ei istu suomeen kovin hyvin. Liekö jollakulla käänteissanakirjaa, josta voisi katsoa, esiintyykö se missään muussa sanassa?Pöllöyteen olen törmännyt verkossa monta kertaa. Myös sanana sitä on käytetty. Google-haku antoi tässä aamulla 29 osumaa yksikön nominatiivimuodolle 'pöllöys'.
Ei taida pöllöys kuitenkaan olla erillinen hakusana yhdessäkään sanakirjassa, tai millään muulla tavalla täytä ns. oikean suomen kielen sanan kriteerejä. Onpa vain mahdollinen johdos pöllö-sanan adjektiivisesta käytöstä.
Gordionin solmussa ei tunnetusti ollut kyse kahden valinnan tekemisestä, vaan vaikeasta ongelmasta: solmusta, jonka avaajasta ennustettiin tulevan koko Aasian hallitsija. Vertauksesi on siksi aika ontuva. Gordionin solmuun viitattaessa luontainen aihe on nimenomaan jokin vaikea ongelma, johon voidaan keksiä yllättävä ja tehokas ratkaisu, eikä niinkään valinta kahden yhtä epämiellyttävän vaihtoehdon välillä.
En usko, että Aleksanteri kovin pitkällä viipeellä sitä ratkaisi, jos näin saa sanoa… On olemassa, ei ehkä sanaki... kirjoitti:
Pöllöyteen olen törmännyt verkossa monta kertaa. Myös sanana sitä on käytetty. Google-haku antoi tässä aamulla 29 osumaa yksikön nominatiivimuodolle 'pöllöys'.
Ei taida pöllöys kuitenkaan olla erillinen hakusana yhdessäkään sanakirjassa, tai millään muulla tavalla täytä ns. oikean suomen kielen sanan kriteerejä. Onpa vain mahdollinen johdos pöllö-sanan adjektiivisesta käytöstä.
Gordionin solmussa ei tunnetusti ollut kyse kahden valinnan tekemisestä, vaan vaikeasta ongelmasta: solmusta, jonka avaajasta ennustettiin tulevan koko Aasian hallitsija. Vertauksesi on siksi aika ontuva. Gordionin solmuun viitattaessa luontainen aihe on nimenomaan jokin vaikea ongelma, johon voidaan keksiä yllättävä ja tehokas ratkaisu, eikä niinkään valinta kahden yhtä epämiellyttävän vaihtoehdon välillä.
En usko, että Aleksanteri kovin pitkällä viipeellä sitä ratkaisi, jos näin saa sanoa…Tokihan kielessä on myös "hölmöys". Se, kuten myös "pöllöys", on kuitenkin äänteelliseltä kokonaisrakenteeltaan huomattavasti sujuvampi kuin "henkilöys".
Mitä Gordionin solmuun tulee, niin vertasin viive-sanan välttämistä siihen, koska kyseessä on näennäisen hankalan ongelman ratkaiseminen yksinkertaisella joskin ehkä jonkun mielestä brutaalilla tavalla. Tässä vain ongelmana sattui olemaan valinta kahden taivutustavan välillä (tilanteessa, jossa osa lukijoista pitää valittua tapaa aivan vääränä, valittiinpa miten vain). "Suomalainen tietosanakirja" selittää ilmaisua "Gordionin solmu" näin: "Kuvaannollisesti mahdottomalta näyttävä tehtävä, joka selvitetään yksinkertaisin voimakeinoin."- PER* * * STÄ
Mikä se on? kirjoitti:
Jos kerran olet noin tuohtunut lyhennetystä kielestä, miksi kirjoitat "esmeestä"?
Eikö sen sanan pitäisi olla pikemminkin esimerkiksi?
Outoa kyllä, ymmärsin sinua, vaikka et käyttänytkään moitteentonta kieltä. Olisiko pitänyt teeskennellä, että en ymmärrä?
Arvaanpa senkin, mikä sana sinulla on mielessä, vaikka yrität sen häveliäästi peittää kolmella asteriskilla. Voimasanojen käytön sijasta voi kirjoittaa voimallisesti, jolloin ne ovat tarpeettomia; eipä tarvitse sitten häpeillä mitään sanomaansa. Suosittelen!Ainaskii meillä päin täällä Itä-Suomessa käytetään paljon esmees-sanaa. Sen vuoksi sen mukaan otinkin.
- kielen hölmöys
Yucca kirjoitti:
"Viipeen" on teoretisoitu muoto, joka on muodostettu vanhojen mallien mukaan - eihän itse viive-sana ole vanhaa suomea, eikä sitä olisi suomeen tarvittukaan, eikä tarvita. Kiista "viipeen vai viiveen" ratkeaa kuin Gordionin solmu: älkää hölmöilkö, ei kumpikaan.
"Henkilöllisyys" ja "tunnettavuus" ovat oikein johdettuja. Ensimmäisen kantasana "henkilöllinen" on harvinaisehko mutta oikein muodostettu ja mm. Nykysuomen sanakirjan tuntema. "Tunnettavuus" on myös ihan oikea ja käypä sana mutta tarkoittaa tietysti eri asiaa ('se, että joku t. jokin on tunnettavissa') kuin "tunnettuus" ('se, että joku t. jokin on tunnettu, tunnetaan').
"Tunnettuus" on kyllä vähän yksinäinen suomen kielessä. Vaikka ominaisuudennimien muodostaminen partisiipeista on mahdollista, tätä mahdollisuutta ei juuri ole käytössä. Harvoihin poikkeuksiin kuuluu vanha "tuttuus", joka on itse asiassa sanan "tunnettuus" isoveli: saman verbin samanlainen johdos, eri vartalosta (konsonanttivartalosta) johdettu vain. Tunnetustihan (?) "tuttu" on verbin "tuta" (= "tuntea") partisiippi.
Keinotekoisesta muodosteesta siis on kyse. Periaatteessa voisimme puhua vaikka kirjan kirjoitettuudesta, auton ostettuudesta ja sanan käytettyydestä, mutta emme vain tee niin.
"Henkilöys" on tietysti sekin muodollisesti oikein muodostettu, joskin suomessa enimmäkseen muodostetaan us- tai ys-loppuisia sanoja adjektiiveista eikä substantiiveista. Ongelmana on, että tässä asiassa kielitoimisto rupesi mestaroimaan kieltä ja tyrkyttämään typisteeksi koettavaa sanaa _vakiintuneen_ sanan tilalle.
Se, että sana "henkilöys" mainitaan jo Nykysuomen sanakirjassa (joskin vain viittauksena henkilöllisyys-sanaan), on argumentti pikemminkin sitä vastaan kuin sen puolesta. Usean vuosikymmenen aikana tämä tulokas on päässyt lähinnä paperikielen sanaksi ja siinäkin harvinaiseksi, kuten Google kertoo:
henkilöys 242
henkilöllisyys 93 500
Yhtenä syynä on varmaankin se, että sananloppu "-öys" ei istu suomeen kovin hyvin. Liekö jollakulla käänteissanakirjaa, josta voisi katsoa, esiintyykö se missään muussa sanassa?HölmÖYTTÄ.
Kun markkinamälvääjät haluavat puhella siitä, miten heidän rakkaat bRänDiNsä [p'lör:] ovat tunkeutuneet ihmismieliin, niin olisihan mahdollista ymmärtää vanha hyvä "tunnettavuus" myös suhdetta kuvaavana käsitteenä viitaten siihen, miten X tunnetaan jossakin joukossa, so. mikä on X:n tunnettAVuus (ei se toinen, ajatuspuutokselta kuulostava sana).
Samoin tehokkuutta voisi kysellä: "tehokkuus" suhteessa MIHIN? Kirjainten vai ilmaistujen sisältöjen määrään? Tai peräti määrän sijasta jonkin LAATUUN?
Kieli kielii ajan onttoutta. - etsiätiiä
PER* * * STÄ kirjoitti:
Ainaskii meillä päin täällä Itä-Suomessa käytetään paljon esmees-sanaa. Sen vuoksi sen mukaan otinkin.
Mä oon itäsuomesta enkä ole koskaan kuullutkaan tuollaista.
- sani
Henkilöys-sana on kuulemma ollut jo Nykysuomen sanakirjassa (1951-1961). Kielikello väittää, että sanaa on käytetty lehdissäkin jo parinkymmenen vuoden ajan. Aika harvinaista se on kyllä viime vuosiin asti ollut ainakin oman kokemukseni mukaan.
- Suoraleuka
Tuo siis on suomea?
- Minna28
Tänään oli verkkohesarissa kaytetty sanaa henkilöys, ja kyllä se kieltämättä oudolta näyttää... (Siksi oikeastaan tähän keskusteluun eksyinkin, kun yritin selvitellä, onko kyseinen ilmaus "sääntöjen mukainen".)
Tunnettuus-sanan kanssa painiskelin opiskeluaikanani. Opiskelin markkinointiviestintää, ja ainakin niissä piireissä tunnettuus-sanan käyttö on yleistä ja välttämätöntäkin sekaannusten välttämiseksi. Tunnettuushan ei ole synonyymi sanalle tunnettavuus, kuten joku tässä ketjussa jo selvensikin.
Tällä hetkellä asun ulkomailla, ja olen iloinen, jos kuulen edes jonkinlaista suomenkieltä. Eli kaikki vaan puhelemaan ihan millä ilmaisuilla vaan parhaalta tuntuu :)- Zimbala
Tunnettuus...
on minun mielestäni köhnö toistosta ja huonosta tai lähinnä kielenkäytöstä syntynyt attribuutti, joka määrittää sen, kuinka tunnettu subjekti on.
Kyllä tulee yrjö, kun päivästä toisen omassa duunissani joudun perehtymään toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on tunnettuuden kasvattaminen. Siihen on miljuuna kiertotietä ja pari synonyymiäkin.
Harjoitustehtävä: Miten voi sanoa asian paremmin? - eam123
Zimbala kirjoitti:
Tunnettuus...
on minun mielestäni köhnö toistosta ja huonosta tai lähinnä kielenkäytöstä syntynyt attribuutti, joka määrittää sen, kuinka tunnettu subjekti on.
Kyllä tulee yrjö, kun päivästä toisen omassa duunissani joudun perehtymään toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on tunnettuuden kasvattaminen. Siihen on miljuuna kiertotietä ja pari synonyymiäkin.
Harjoitustehtävä: Miten voi sanoa asian paremmin?Tunnettuus ei ole attribuutti. Attribuutti on substantiivin määrite, ja tunnettuus on itse substantiivi. Se voi myös määrittää muitakin lauseenjäseniä, kuten esimerkiksi objektia.
- eam123
eam123 kirjoitti:
Tunnettuus ei ole attribuutti. Attribuutti on substantiivin määrite, ja tunnettuus on itse substantiivi. Se voi myös määrittää muitakin lauseenjäseniä, kuten esimerkiksi objektia.
Siis korjaus edelliseen. Ei se kyllä määritä mitään. Sen sijaan se voi itse olla objekti tai subjekti.
- Vanha Jäbä
En käytä kumpaakaan sanaa, joten helpompaa ei voisi olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961585- 541063
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että404988- 166932
- 57772
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51688
- 77661
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651