Vertauskuviin osallistuneiden kasvu

mlkvst

Vartiotorniseuran vuonna 1988 julkaisema kirja "Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä!", s. 118 kertoo seuraavaa:

Vartiotorni-seuran toisen presidentin J. F. Rutherfordin vuonna 1930 julkaiseman Valo-teoksen 1. kirjassa sanottiin samoin: ”Täten osoitetaan 144.000 Kristuksen ruumiin koollaolevan jäsenen olevan valitut ja voidellut eli leimatut.”


Mutta onko todellakin näin että tuo 144 000 olisi täyttynyt vuonna 1930 niin kuin Vartiotorniseura väittää? Ei, mikäli vuosikirjoihin on uskomista.

Mitä siis voimme päätellä seuraavista vertauskuviin osallistuneiden määrän kasvusta?


Lisäksi on merkille pantavaa, että noiden n. 8000 joukossa on myös naisia, joita siellä ei ilmestyskirjan mukaan pitäisi olla. Herätetäänkö heidät taivaaseen siis enkelien kaltaisina, sukupuolettomina henkiolentoina vaikka ilmestyskirjassa kerrotaan tuon kyseisen joukon koostuvan kahdentoista Israelin heimon miehistä (12 x 12 000)?



Vuosikirja 1996, s. 33

Maailmanlaajuisen raportin yhteismäärät vuodelta 1995

Vertauskuviin osallistuneita koko maailmassa: 8645



Vuosikirja 1997, s. 33

Maailmanlaajuisen raportin yhteismäärät vuodelta 1996

Vertauskuviin osallistuneita kautta maailman: 8757



Vuosikirja 1998, s. 31

Maailmanlaajuisen raportin yhteismäärät vuodelta 1997

Vertauskuviin osallistuneita kautta maailman: 8795



Uutta valoa, kiitos!

8

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja siksi vapautuu

      paikkoja uusille halukkaille.
      Nykyisin luopujia on suunnilleen samanverran kuin uusia yrittäjiä. Siksi taivaaseen valittujen määrä ei tunnu lainkaan vähenevän.
      Hyvä niin, uudet innokkaat saavat mahdollisuuden vuodesta toiseen ja tällä menolla määrä ei täyty ainakaan lähivuosisatoina.
      Saamme siis odotella maailmanloppua ajan hämärään asti.

      • >>Hyvä niin, uudet innokkaat saavat mahdollisuuden vuodesta toiseen ja tällä menolla määrä ei täyty ainakaan lähivuosisatoina.

        Tämäkin vt-seuran logiikka on näin ulkopuolelta katsottuna enemmän kuin tarkoitushakuinen. Käsittääkseni "voidellut" ovat järjestäen jo muutenkin toinen jalka haudassa, eli erittäin vanhoja ihmisiä. Ei siinä kukaan alkaisi enää epäröimään hetkeäkään jos on koko elämänsä uskonut jt-oppiin. Ja vaikka voideltu olisi sanotaan nyt vaikka 60 vuotias niin luopuminen siinä mittakaavassa, mistä vt-seura puhuu on uskomaton.

        Tarkoituksena täten onkin saada "hakijoiden" määrä pysymään suhteellisen samana halki ajan hämärän, etteivät ne vain loppuisi kokonaan, sillä silloinhan loppu alkaisi toden teolla. Oman uskottavuuden pönkittämistä tämäkin puppuoppi.

        Voisimme myös ajatella, että kun trendi on tällähetkellä kai nouseva, mitä tulee voideltujen määrään niin mikä muita, jo edesmenneitä voideltuja on estänyt luopumasta samanlaisella trendillä? Ja josko luopuminen ajoittain ailahtelevaista olisikin niin eikös tuon viimeisen voidellun kupsahtamisen aika olisi vt-logiikalla helposti laskettavissa? Otetaan tuosta Jeesuksen poismenon jälkeen 144 000 ja jaetaan se 2000 (vuodella) ja arvioidaan keskimääräinen luopuneiden määrä ja saadaan "sinnepäin" luku, jolloin viimeinenkin voideltu heittää lusikan nurkkaukseen. Saataisiin kiireellisyyden tuntua mukavasti perseen alle...


      • taram2
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Hyvä niin, uudet innokkaat saavat mahdollisuuden vuodesta toiseen ja tällä menolla määrä ei täyty ainakaan lähivuosisatoina.

        Tämäkin vt-seuran logiikka on näin ulkopuolelta katsottuna enemmän kuin tarkoitushakuinen. Käsittääkseni "voidellut" ovat järjestäen jo muutenkin toinen jalka haudassa, eli erittäin vanhoja ihmisiä. Ei siinä kukaan alkaisi enää epäröimään hetkeäkään jos on koko elämänsä uskonut jt-oppiin. Ja vaikka voideltu olisi sanotaan nyt vaikka 60 vuotias niin luopuminen siinä mittakaavassa, mistä vt-seura puhuu on uskomaton.

        Tarkoituksena täten onkin saada "hakijoiden" määrä pysymään suhteellisen samana halki ajan hämärän, etteivät ne vain loppuisi kokonaan, sillä silloinhan loppu alkaisi toden teolla. Oman uskottavuuden pönkittämistä tämäkin puppuoppi.

        Voisimme myös ajatella, että kun trendi on tällähetkellä kai nouseva, mitä tulee voideltujen määrään niin mikä muita, jo edesmenneitä voideltuja on estänyt luopumasta samanlaisella trendillä? Ja josko luopuminen ajoittain ailahtelevaista olisikin niin eikös tuon viimeisen voidellun kupsahtamisen aika olisi vt-logiikalla helposti laskettavissa? Otetaan tuosta Jeesuksen poismenon jälkeen 144 000 ja jaetaan se 2000 (vuodella) ja arvioidaan keskimääräinen luopuneiden määrä ja saadaan "sinnepäin" luku, jolloin viimeinenkin voideltu heittää lusikan nurkkaukseen. Saataisiin kiireellisyyden tuntua mukavasti perseen alle...

        Vuosimallia 2001,mutta en ole enää missään tekemisissä vartiotornilaisten kanssa.

        Elikä samoihin aikoihin tuli selväksi minulle että heidän kantansa minuun erotti minut heistä.
        Hyvä niin.Ei tarvitse hävetä kutsuaan ja pyydellä anteeksi että" anteeksi nyt kun minä olen tälläinen nuori 50-vuotias voideltu."


    • Markku_Meilo

      >>Uutta valoa, kiitos!

      Yämä melkein-kuolemattomuus on uutta valoa. Vielä joukon täyttymisaikaan heitä poistui muonavahvuudesta ihan loogisia vuosittaisia keskimääriä:

      1935-1944   -2,40
      1945-1954   -1,19
      1955-1964   -2.01
      1965-1974   -0,54
      1975-1984   -0,86
      1985-1994   -0,23
      1995-2004   -0,03

      Nyt joukosta, jonka pääosan nuorimmat ovat satavuotiaita, kuolee vuodessa keskimäärin enää 0,03 %. Ovat siis huimasti pitkäikäisempiä kuin työikäinen väestö.

      >>..naisia, joita siellä ei ilmestyskirjan mukaan pitäisi olla.

      Vai voisiko sen selittää viittauksella lesbosuhteeseen?

      • salaisuus?

        nyt äkkiä kiistämään!!!


    • Emeritus-Corrector

      Kävimme kiirastorstai-illan Jumalanpalveluksessa Pyhän Laurin Kirkossa ja erinomaisesti pidetty saarna käsitteli tietysti ehtoollista ja sen asettamista kiirastorstaina.

      Sitä olen jäänyt pohtimaan kun jehovat liittävät ehtoolliseen omia käsitteitään. Niinpä he puhuvat vertauskuvista, muistonvietosta ja tarkkailijoista. Missä kohtaa Raamattua puhutaan tarkkailijoista jotka ainoastaan tarkkailisivat kun toiset osallistuvat ehtoolliseen? Ei missään! Ehtoollinen kuuluu kaikille uskoville ja uskovat ovat Jumalan lapsia, kuten Johannes 1:12 kertoo:"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

      Jehovien käsite ja tapa tarkkailijoista ehtoollisella ei ole raamatullinen vaan pikemminkin kyse on irvokkaasta harhaopista jossa jokainen todistaja henkilökohtaisesti kieltäytyy Jeesuksen ruumiista ja verestä. Näin he harhaanjohdettuina eivät pääse osalliseksi Jumalan Valtakunnasta, elleivät he kadu.


      -Corrector-

      • Jehovantodistajat tunnustavat Jumalan Isäkseen, mutteivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tunnustaudu Hänen lapsikseen.


      • sulle
        Helmisen_Viljo kirjoitti:

        Jehovantodistajat tunnustavat Jumalan Isäkseen, mutteivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tunnustaudu Hänen lapsikseen.

        postia


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe