Erilaisia seurakuntia

Jotain muuta välillä

Täällä saa harvoin lukea niistä hyvistä asioista, joita todistajuuden yhteydessä voi kokea. Paljon epärehellisiä vanhimpia, milloin ei muut seurakuntalaiset tervehdi tukea tarvitsevaa jne.

En epäile, etteikö suuri osa olisi totta, ainakin kokijansa mielestä. On olemassa täysin mahdottomia seurakuntia, varsinkin pienillä paikkakunnilla. Valta, oli se sitten näennäistä, ja melko merkityksetöntäkin, voi sokaista. Ja ihmiset, ovat mitä ovat. Samanlainen läpileikkaus meistä todistajistakin löytyy.

Mutta on olemassa ihan aidosti hyviä ja lämminhenkisiä seurakuntia, joihin on saattanut vuosien aikana seuloontua aivan erityisen hyviä vanhimpia. Sellaisia, jotka auttavat kaikkien kykyjensä mukaan, myös maallisien ongelmien kanssa, myös niitä jotka eivät ole niin korkealla hierarkiassa. Tällaisen seurakunnan löytäessä, vaistoaa kyllä, että sillä on siunauksensa. Ja siellä on ollut kyllä aidosti mukava olla, hengellisestikin.

Ilolla kyllä tervehtisin tuuletusta, joita jotkin sisäänpäinlämpiävät seurakunnat kaipaisivat. Että täydellisiä ei todellakaan olla, mekään. Kaukana siitä.

10

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EpäileväTuomas

      Olet ehdottoman oikeassa. Tällä palstalla on se ongelma, että siitä saa liian yksipuolisen kuvan Jehovan Todistajista ja Jehovan Todistajuudesta.
      Vartiotorniseura taas, sitä saisi parjata tuplana enemmänkin. Läpimätä pöhöttynyt organisaatio, joka ei tajua myöntää omia virheitään.

      • Markku_Meilo

        >> Läpimätä pöhöttynyt organisaatio, joka ei tajua myöntää omia virheitään.

        Vartiotorniseura on korottanut useimpien rivijäsenten silmissä itsensä sellaiseen asemaan, jossa kritiikki Vartiotorniseuraa kohtaan on kritiikkiä Jumalaa kohtaan. Ei sellaisessa tilanteessa ole tarvetta/syytä itsekritiikkiin, niin Vartiotorniseuran kuin jehovantodistajankaan kohdalla.


      • Lehtiveli
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >> Läpimätä pöhöttynyt organisaatio, joka ei tajua myöntää omia virheitään.

        Vartiotorniseura on korottanut useimpien rivijäsenten silmissä itsensä sellaiseen asemaan, jossa kritiikki Vartiotorniseuraa kohtaan on kritiikkiä Jumalaa kohtaan. Ei sellaisessa tilanteessa ole tarvetta/syytä itsekritiikkiin, niin Vartiotorniseuran kuin jehovantodistajankaan kohdalla.

        Kritiikin yläpuolella on helppo hymyillä ;)
        Minuakin syytettiin jossakin vaiheessa "luopumuksesta" ja "Jumalan hylkäämisestä" kun ilmoitin etten usko joihinkin Vartiotorniseuran tulkintoihin. Mietin vain, että mitenköhän Jumalan hylkääminen liittyy eri mieltä olemiseen?


      • Lehtiveli kirjoitti:

        Kritiikin yläpuolella on helppo hymyillä ;)
        Minuakin syytettiin jossakin vaiheessa "luopumuksesta" ja "Jumalan hylkäämisestä" kun ilmoitin etten usko joihinkin Vartiotorniseuran tulkintoihin. Mietin vain, että mitenköhän Jumalan hylkääminen liittyy eri mieltä olemiseen?

        Että jumala kirjoitetaan tässä tapauksessa pienellä.

        Ei ole oikotietä Jumalan luo. On kuljettava Hänen osoittamaansa Jeesus-tietä. Muut tiet johtavat hukkaan.


      • timotei
        Rintti kirjoitti:

        Että jumala kirjoitetaan tässä tapauksessa pienellä.

        Ei ole oikotietä Jumalan luo. On kuljettava Hänen osoittamaansa Jeesus-tietä. Muut tiet johtavat hukkaan.

        jumalasta pienellä j:llä, asia perustuu kielioppisääntöön, joka mukaan yleisnimi kirjoitetaan pienellä ja erisnimi suurella. Jumaliahan on paljon.


    • oiuuuyt

      Mutta on olemassa ihan aidosti hyviä ja lämminhenkisiä seurakuntia.
      Mistä ajattelisit sen pohjimmillaan johtuvan? Yksilöistäkö.Entä oletko sittenkään varma. Ethän voi kaikkea nähdä.

    • >>Täällä saa harvoin lukea niistä hyvistä asioista, joita todistajuuden yhteydessä voi kokea. Paljon epärehellisiä vanhimpia, milloin ei muut seurakuntalaiset tervehdi tukea tarvitsevaa jne.

      Huono kello se kauas kuuluu, vai kuinkas se menikään =)

      Jossain tutkimuksessa, missä mitattiin päivittäistavara kauppojen asiakkaiden reklamaatio halukkuutta saatiin lopputulokseksi sellainen yhteenveto, että vain joka 11 asiakas todella reklamoi jos on jotain reklamoitavaa. Eli keskimäärin jos joku liike saa ns valituksia kaksikin päivässä niin ne voidaan keskimäärin kertoa yhdellätoista, jotta saadaan todellinen tyytymättömien asiakkaiden määrä kutakuinkin selville. Tietenkin puhutaan aina keskimääristä, jotka voivat ajoittain heittää paljonkin, mutta on hyvä, että on olemassa jokin suuntaa näyttävä tutkimus, johon voidaan edes hitusen nojautua kun mietitään yrityksen parantamismalleja.

      No tästä suhteellisen pitkästä johdannosta päästäänkin sitten itse aiheeseen eli kun vt-seura on asettanut itsensä kaiken kritiikin yläpuolelle erottamisen uhalla, niin voidaan vain arvailla kuinka moninkertainen on todellinen niiden ihmisten määrä järjestön sisällä, joilla olisi paljonkin niin sanotusti reklamoitavaa järjestön toimintatavoista tai niiden toteuttamisista.

      Toki tähän loppuun on todettava itse aiheestakin sen verran, että tiedän monia ihan aidosti nöyriä vanhimpia, jotka todella ovat hyviä johtajia seurakunnassaan. Se taas mitä nuo nöyrimmätkin vanhimmat vievät eteenpäin seuran vaatimuksien nojalla onkin sitten taas se kuuluisa toinen juttu.

      • juuh,

        Ja muistetaan myös se, että positiivista palautetta annetaan negatiivista helpommin. Eli positiivisen palautteen määräkin on todellisuudessa suurempi.


      • juuh,
        juuh, kirjoitti:

        Ja muistetaan myös se, että positiivista palautetta annetaan negatiivista helpommin. Eli positiivisen palautteen määräkin on todellisuudessa suurempi.

        Aamulla on näköjään useampi uloke jäykkä. Eli siis negatiivista palautetta annetaan positiivista helpommin.


      • juuh, kirjoitti:

        Aamulla on näköjään useampi uloke jäykkä. Eli siis negatiivista palautetta annetaan positiivista helpommin.

        >>Aamulla on näköjään useampi uloke jäykkä. Eli siis negatiivista palautetta annetaan positiivista helpommin.

        Aivan niin.

        Ajattelinkin ensimmäistä viestiäsi lukiessani, että mikähän idea tässä nyt oli =)

        Jäykkyys on voimaa, sanotaan. Ja niin kauan kuin jäykkyyttä on havaittavissa edes siellä "tärkeimmässä", niin lääkehoitoon ei ole kai tarvetta. Onneksi on sentään kehitetty viagra tuohonkin ongelmaan.

        Tuosta tulikin mieleeni entisen työpaikkani eräs nainen, joka avasi viemäreitä jostain päin firmaamme, hän huusi johtajallemme, että "mihin sä laitoit sen viagran kun pitäs saada röörit auki!" Noh, hän tarkoitti tietenkin viemärin avaukseen tarkoitettua Niagaraa, vai mikä sen tuotteen oikea nimi nyt olikaan, hauska tapaus sinänsä =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe