Euroviisuistamme ja sen esittäjästä (Loordi) jäi mieltä vaivaamaan missä suomalaisessa laulussa oli aikoinaan mm. sanat "julma paskaloordi" tai jotain. "Patsas julman paskaloordin" tai jotain? Mikähän oli se laulu?
Lordi
laulun sanat
141066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Laulun nimi on Kasvoton kuolema. Sen teki Suomen Talvisota 1939-1940. Sanat Lauri Kenttä (Jarkko Laine), sävel V. Esine (Rauli Somerjoki).
Näkyypä tuo Rauli Aarne Tapani Somerjoki itsekin levyttäneen kyseisen kappaleen.
http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Kasvoton kuolema ja sirham sirham
Muistanpa nähneeni somerolaissyntyisen Baddingin kasvot useampaankin kertaan Helsinginkadun katuvilinässä Helsingin Sörkassa 1970-luvulla, kyseisellä kadulla asuessani.
Varhainen (kasvoton?) kuolema vei koskettavan persoonallisen tulkitsijan!
Toisen somerolaissyntyisen laulajakuuluisuuden Mauri Antero Nummisen kanssa olen istunut samassa pöydässä olusillakin tuolla samalla vuosikymmenellä. Paikka taisi olla Ostrobotnian kellarikerros, saunan yhteydessä oleva ns. Möykkä.
Sekin teki siitä hyvän version. Aijjai niitä aikoja!
Rauli Somerjoki sen on tiettävästi vain levylle "laulanut" - sikäli kun tuo sana on sopiva esittämistyyliä kuvaamaan (olisiko "rokannut" parempi sana?). Hän oli Suomen Talvisota 1939-40 Underground-Rock yhtyeen laulusolistina tuossa "Kasvoton kuolema" -kipaleessa. Muilla levyillä taitaa olla tuo sama kantaäänite?
--
Onko se suomeksi lordi vai loordi? Itsellen soi loordi paremmin. Olenko väärässä?
Sävelteoksessa "Kasvoton kuolema" se on ihan lorti vaan:
"Pressanlinnan päällä nousee patsas julma paskalortin
Eduskunta pöytää nuijii, iskee
kuka sulkee portin"
http://www.phinnweb.org/early/suomen_talvisota/kasvoton.html
--
Sana 'soi' sekoitti ilmeisesti. En tarkoittanut laulua.
Siis onko se suomeksi lordi vai loordi, kirjakielessämme?
Se on suomeksi lordi. Kielitoimiston sanakirja: "lordi [tav. loo-] eräs engl. miesten arvonimi. Lordi Nelson."
Siis lyhyt o.
Siis kirjoitetaan 'lordi', mutta lausutaan 'loordi'? Sehän olisi outoa suomessa.
Ei ole mitenkään ainutlaatuista, että vierasperäinen sana "luetaan toisin kuin kirjoitetaan". Käsitys, jonka mukaan suomea kirjoitetaan täysin samoin kuin kirjoitetaan, tai hyvin vähäisin poikkeuksin, on lähinnä ihannointia ja toistamalla (eikä asiaperustein) vakiinnutettu käsitys. Ks.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/orto.html
Varsinkin vokaalin pituuden merkinnässä on hyvin tavallista säilyttää lainanantajakielen kirjoitusasu, vaikka sana muuten mukautetaan suomeen. Ottaakseni vain muutaman esimerkin käärmeiden nimistä: kobra [koobra], boa [booa], pyton [pyyton t. pyytton]. Kieliopeissa ja sanakirjoissa tällaisia ei useinkaan mainita, vaan annetaan ymmärtää, että ääntämys olisi kirjoitusasun mukainen - kuten se tietysti joskus saattaa ollakin, jos puhuja ei tunne sanaa.
Miksikö sitten "lordi" mutta "laardi"? Varmaankin siksi, että sana "lord" on koettu fiinimmäksi ja vieraammaksi, tarkoittaahan se vieraan maan ylhäisaateliin kuuluvaa miestä.
Yleinen käytäntö voi olla kuvaamasi kaltainen, mutta yhtä oikein suomeksi on lausua myös vierasperäiset sanat, kuten ne kirjoitetaan.
Käy siis joko loordi tai lordi, booa tai boa jne. ja molemmat ovat yhtä oikeassa. On aivan makuasia haluaako priljeerata suomalaisuudellaan vai vieraiden kielten tuntemuksellaan.
Sinulla ei ole väitteellesi "yhtä oikein suomeksi on lausua myös vierasperäiset sanat, kuten ne kirjoitetaan" perusteluja, vaan kyseessä on vain sinun mielipiteesi tai harhakäsityksesi, miten vain halutaan sanoa. (Harhainen on myös käsitys, jonka mukaan tuollaiseen yhteyteen kuuluisi pilkku.)
Voithan sinä Korpelan sanaa jumalansanana pitää ja uskoa mitä vain haluat - aivan vapaasti. Useamman äidinkielenopettajan opissa kuitenkin olen elämäni varrella ollut ja he kyllä opettavat molempien tapojen olevan oikein. Niin kauan kuin ei muuta tule kuin sinun höpsiksesi, niin uskon enemmän heitä.
Moni äidinkielenopettaja opettaa kielen sääntöinä sellaista, mikä on opettajan omaa keksintöä – tai opiskeluaikana vuosikymmeniä sitten kuultua, silloinkin jo vanhentunutta oppia. Toistettuaan samaa sääntöä esimerkiksi kolmekymmentä vuotta alkaa opettaja jo olla aika varma siitä, että hän opettaa varmaa viisautta, vaikka alkujaan ehkä tajusikin esittämällä vain oman mielipiteensä tai makunsa. Lisäksi tietysti oppilaat yleensä ymmärtävät vähintään puolet väärin, varsinkin jos opettaja yrittää laskea leikkiä.
Koulujen opettajat eivät ole kielen auktoriteetteja. Auktoriteetit ovat lähinnä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) ja suomen kielen lautakunta. Ne eivät todellakaan opeta, että vierasperäiset sanat saa lausua "molempien tapojen" mukaan. Suomen kielen perussanakirjasta ja Kielitoimiston sanakirjasta löydät ääntämisohjeita.
Joidenkin aika harvojen sanojen ääntämisohjeissa erikseen mainitaan kaksi ääntämistapaa, tyypillisesti juuri vokaalin ääntäminen lyhyenä tai pitkänä. Tämä juuri osoittaa, että yleisesti oikeita yleiskielisiä ääntämyksiä on vain yksi. Poikkeus vahvistaa säännön.
(Täydellisemmin: Poikkeus vahvistaa säännön olemassaolon tapauksissa, joita poikkeus ei kata, eli Exceptio probat regulam casibus non exceptis. Toisin sanoen se, että erikseen mainitaan jotain erityistä – esimerkiksi kahden vaihtoehtoisen ääntämyksen olemassaolo – osoittaa, että on olemassa yleinen sääntö, johon esitetään poikkeus.)