Miksi herkkiä ihmisiä kusetetaan

Vittu että pistää vihaksi.

Nokia-missio on pahin kusettaja kaikista.

Markku koivisto on saatava hoitoon.

hyvä esimerkki.

SYÖPÄ HÄVISI HUMAUKSESSA - LEIKKAUKSESSA SYÖPÄÄ EI ENÄÄ LÖYDETTYKÄÄN
Keväällä 7.4.2003 Annikki sai kuulla lääkäriltään, että hänen suolistossaan on todettu patologiset muutokset ja että kyseessä oli syöpä. 23.5.2003 hänen oli mentävä leikkaukseen.

Mutta jotain tapahtui sitä ennen äitienpäivänä 11.5 MetroAuto Areenalla. Annikki istui miehensä kanssa kokouksessa. Eräs Nokia mission vastuunkantajista astui mikrofonin eteen ja sanoi: "-Tänään täällä parantuu henkilö, jolla on syöpä suoliston alueella....Jumala tekee ihmeen! "

Annikki meni leikkaukseen 23.5. Mutta ihme oli tapahtunut, syöpää ei enää löydetty. Jumala oli parantanut hänet! Kiitos Jeesus!

-"Olen luvannut Jumalalle, että todistan parantumisestani kaikkialla", Annikki sanoo. Minulla on lääkärintodistukset tapahtuneesta. "Jumala on niin hyvä, Hän tekee vielä valtavia ihmeitä", Annikki Mustajärvi sanoo.

Kaksi vuotta myöhemmin todistus pysyy samana. Annikin syöpä parani tuossa hetkessä, juuri kun tiedonsanat lausuttiin. Tauti ei ole myöskään uusinut.
11.5.2003

11

5901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos jos

      Mutta jos se on totta?

      • Hmmmm

        Ei se ole totta. Koko juttu kuulostaa kusetukselta.

      • valtava vitutus
        Hmmmm kirjoitti:

        Ei se ole totta. Koko juttu kuulostaa kusetukselta.

        Saatana sitämieltä että syöpä on vittu sammoinen asia että sillä ei saisi perkele leikkiä yhtään!

        Kyllä vituttaa kaikkien syöpää sairastavien puolesta, että heidän vakavalla sairaudella joku perkeleen mielipuoli (markku koivsisto) tekee bisnestä.

        Se on kyllä jumalauta semmoinen juttu että pitkälle levinnyt syöpä ei palturia puhumalla parane ja ei juuri koskaan kovalla hoidollakaan.

        Lisää kummia paranemisia, todisteet paranemisista vai puuttuu. Toinen mahdollisuus on että sairautta ei ole koskaan ollutkaan kunhan lämpimikseen puhutaan paskaa.

        U U S I
        Eeva
        essentielli trombosytoosi ja polysytemia vera, sekä osteoporoosi parantunut
        Kiitosaihelapun sisältö:
        Eeva lähetti kiitosaiheen: hänen suureksi ilokseen hän sai tiistaina, 28.3. kuulla veriarvonsa laskeneen niin, ettei syöpälääkitystä veritautiin (=essentielli trombosytoosi ja polysytemia vera) tarvinnutkaan aloittaa. Samalla viikolla torstaina lääkäri vielä ilmoitti, että osteoporoosi on niin hyvin parantunut, että lääkitys voitiin lopettaa; nyt hän syö vain kalkkia. Hänen puolestaan on usein rukoiltu Nokia Missiossa.
        Kiitosaihe - julkaistu Mission lehdessä 05/2006.

        Syöpäpotilaan tytär
        ÄIDIN SYÖPÄKIVUT POIS
        Kiitosaihelapun sisältö:
        Pyysin esirukousta äidin puolesta, jolla diagnostisoitiin syöpä. Herra on antanut rauhan ja ilon. Sekä sekä kivut ovat lähteneet.

        Lääkäri Maarit Aro-Heinilä: Voisin sanoa lääkärinä, että ei se yleensä niin käy, että syöpäppotilaan kivut ja säryt lähtevät muusta syystä kuin että alkaa parantua.
        Kiitosaihelappu luettu 26.3.2006 kokouksessa - kiitosaihe tullut netitse

        HAIMASYÖPÄ PARANI
        Kiitosaihelapun sisältö:
        Kiitos Herralle että paransi haimasyövän.
        Kiitosaihelappu luettu 19.3.2006 kokouksessa - kiitosaihe tuotu paperilapulla Areenalle

        Syövästä kärsinyt
        SYÖPÄ PARANI
        Kiitos Herra. Hän on parantanut minut syövästä.
        Kiitosaihelappu luettu 12.3.2006 kokouksessa - kiitosaihe tuotu Areenalle

        U U S I
        Alkoholisoituneen naisen puolesta jätetty aihe
        KURKKUKASVAIN HÄVISI TÄYSIN HELSINGIN KOKOUKSEN JÄLKEEN
        Kiitosaihelapun sisältö:
        Tuija jätti rukouspyynnön la 1.4. Helsingin kokouksessa, erään alkoholisoituneen naisen puolesta, että Herra poistaisi hänen kurkustaan kasvaimen ja vapauttaisi alkoholismista. 3.4. tämä nainen oli kurkkuklinikalla eikä kasvaimesta ollut mitään jäljellä: toimenpiteitä ei siis tarvinnut tehdä. Nainen on nyt selkeästi herätyksen tilassa.
        Kiitosaihe - julkaistu Mission lehdessä 05/2006.

        Aina
        SYÖPÄ PARANI
        Aina parani syövästä. Toin rukousaiheen puoli vuotta sitten, kun tauti todettiin. Nyt syöpä on parantunut.
        Kiitosaihelappu luettu 26.2.2006 kokouksessa - tuotu paperilapulla

        Syöpäpotilas
        SYÖPÄ VÄISTYI
        Syöpä parani, kiitos Herralle.
        Kiitosaihelappu luettu 26.2.2006 kokouksessa - tuotu paperilapulla

        Syöpäpotilaan tytär
        ÄIDIN SYÖPÄ PARANI
        Kiitos että olet parantanut äitini syövän. Kiitos että olet hänen kanssaan.
        Kiitosaihelappu luettu 26.2.2006 kokouksessa - tuotu paperilapulla

        Keuhkokasvainta sairastanut tuli uskoon
        KEUHKOJEN VÄLISSÄ KASVAIN PIENENTYNYT
        Minulla todettiin viime elokuussa kasvain keuhkojen välikarsinassa. Nyt kasvain on pienentynyt kuusi kertaa pienemmäksi. Kasvain on nyt 1,5 sentin kokoinen. Pystyn urheilemaan ja hengittämään ilman kipuja. Kiitos Herralle siitä. Herra on tämän prosessin, että sain kasvaimen, kautta ottanut minut maailmasta pois. Ja olen tullut uskoon. Olen saanut kavereita seurakunnasta. Herra on hyvä!
        Kiitosaihelappu luettu 26.2.2006 kokouksessa - tullut INTERNETIN KAUTTA

        37-vuotias perheenisä
        UUSIUTUNUT IMUSOLMUKESYÖPÄ PARANI
        Kiitos Herralle! 37-vuotias perheenisä on parantunut uusiutuneesta imusolmukesyövästä.
        Kiitosaihe luettu 15.1.2006 kokouksessa

        Pohjanmaalainen nainen
        SYÖPÄ PARANI
        Nokia Mission rukousaiheisiin on jätetty useampi rukouspyyntö pohjanmaalaisen naisen puolesta. Hänellä on ollut syöpä.

        15.1.2006 kokouksessa oli sitten kiitosaihe siitä, että tämä pohjanmaalainen nainen on nyt ihan terve.
        Kiitosaihe luettu 15.1.2006 kokouksessa

        Timo Virta
        HYVÄNLAATUINEN KASVAIN HÄVISI RUKOUKSEN JÄLKEEN
        Minulla oli viime vuonna jonkin aikaa jo kasvanut kasvain - joka ei ollut haitannut kauheasti.

        Vaimo sanoi että kyllä sinun pitää mennä lääkäriin tutkituttamaan mikä tuo kasvain on.

        Tilattiin aika lääkäriin ja sain lähetteen kuvauksiin.

        Kasvain kuvattiin ultralla. Todettiin, että kasvain ei ollut pahanlaatuinen - mutta se on siinä. Lääkäri sanoi, että sitä ei ole pakko leikata. Mutta siitä oli sen verran vaivaa ja jotenkin tuntui siltä, että siitä vetää(kiristää) jotenkin ihmeellisesti.

        Ajattelin että katsotaan kesän 2005 ja menen syksyllä poistattamaan jos se vielä kasvaa. Lääkärikin oli sanonut että jos se vielä suurenee niin se on hyvä leikata.

        Oltiin vaimon kanssa sitten syksyllä taas kerran Areenalla ja siellä minunkin puolestani rukoiltiin.

        Rukouksen jälkeen sitä kasvainta tuli aina silloin tällöin kokeiltua että onko se pienentynyt. Meni jonkin aikaa - muutamia viikkoa - ja sitten selvästi huomasin että se oli pienentynyt.

        Sitten taas meni muutamia viikkoja ja nyt sitä ei ole ollenkaan!! Kyllä Jumala on parantanut ja poistanut sen. En tiedä mikä se oli. Mutta Kiitos Jumalalle, se on häipynyt. Jumala voi ja tahtoo parantaa meitä kaikin tavoin! Ylistys ja kunnia Hänelle.
        Timo todisti bussissa matkalla Kajaaniin 6.1.2006

        Syöpäsairas pelastui
        Syöpä hävisi, käsi parani ja sielu pelastui
        Kiitosaiheen sisältö:
        Kiitos Jeesus että olet pelastanut minut. Parantanut syövästä ja parantanut käteni.
        Kiitosaihe luettu 15.1.2006 kokouksessa

        SUOMALAISNAINEN ESPANJASSA
        Hengitystä vaikeuttanut polyyppikasvain parani Espanjassa,
        kun hänen siskonsa tuli rukousjonoon Suomessa
        Syksyllä 2005 Helsingin kokouksessa oli ollut tämänlainen Rukouspalvelussa oli tullut nainen joka oli tullut sisarensa puolesta rukoilemaan rukouspalveluun. Rukouspalvelija oli sanonut että "nenässä oleva patti paranee". Sisarella joka oli ollut Espanjassa oli ollut polyyppikasvain nenässä aiheuttaen hengitysvaikeuksia.

        Sitten tämä ystävä joka oli tullut rukouspalveluun sisarensa puolesta soitti Espanjaan sisarelleen ja nenä Espanjassa oli parantunut.

        Jumala toimii yli ja ohi tälläisten luonnollisten rajojen.
        Parantuneen naisen sisaren lähettämä
        todistus luettiin 13.11.2005 illassa

        Nainen syöpäpotilaan puolesta
        LAAJALLE LEVINNYT SYÖPÄ PARANI UUDESTAAN
        Kiitosaihelapun sisältö: "Mies parantui laajasta syövästä toistamiseen."
        Missioon lähetetty kiitosaihe luettiin 20.11.2005 kokouksessa

        MIA
        MIAN SYÖPÄ PARANI
        11.9 kokoukseen lähetetty kiitosaihe:

        Syöpä on parantunut.
        11.9.2005

        Nainen, jonka syöpä parani
        SYÖPÄ PARANI, KIITOS HERRALLE
        Kiitosaihelappu luettu kokouksessa:

        "Kiitos siitä että minun syöpäni on parantunut."
        4.9.2005 kokouksessa luettu kiitosaihe

        Marjatta, Helsingin kokous KASVAINPERÄINEN TAI REUMAPERÄINEN KIPU PARANI
        Marjatta soitti Nokia Mission toimistoon ilouutisensa. Hän oli ollut Nokia Mission parantumiskokouksessa Helsingissä 21.5.2005 ja kertoi seuraavaa:
        "Helsingissä oli tullut tiedon sanat, että vasemmassa kädessä oleva hyvänlaatuinen kasvain paranee. Minulla oli ollut parin vuoden ajan outoa kipua kädessä. Olin luullut sen johtuvan sairastamastani sidekudosreumasta, en kasvaimesta.

        Kipu on nyt kokouksen jälkeen hävinnyt ja sydämessäni on usko, että Herra on minut parantanut.
        Marjatta soitti Mission
        toimistoon toukokuun lopulla 2005

      • bibliassa
        valtava vitutus kirjoitti:

        Vaikka ihme tapahtuisikin niin eksytyksiin ei pidä mennä mukaan seuraamaan ihmeiden tekijöitä.

        1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
        2 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
        3 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
        4 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.

    • pitää saada

      Tuollaiset parantajat pitää saada sairaalaan töihin niin ei tarvii maksaa niin suuria veroja!

    • tälläisissä

      on kyse suorastaan rikollisesta toiminnasta, ja yhteiskunnan pitäisi puuttua ankarasti tämänkaltaiseen kansankiihotukseen. Vakavilla, jopa kuoleman aiheuttavilla asioilla ei pitäisi voida leikitellä.. Ikävä, että ne henkilöt, jotka eivät ole uskostaan huolimatta pelastuneet, eivät ole täällä kertomassa miten valheellinen uskonto tappoi heidät. Siis mikäli syöpähoidoista on kieltäydytty koska "Jumala pelastaa".

      • vielä, että

        toivottavasti ihmiset kehittyvät pian sellaiselle tasolle, että kykenemme normaaliin, oikeudenmukaiseen ja eettiseen ajatteluun ilman "jumalolentoja". Luonnonuskontojen aika kesti sen minkä kesti, kohta on toivottavasti näiden nykyisten uskontojen aika hiipua sinne kulttuurin laminoiduille lehdille. Jokainen ihminen on oman itsensä herra, älkää pitäkö muita jumalia.

    • muukalainen 4

      tällainen viesti on saanut jäädä???

    • Pola

      Hei!

      Uskallatpa ottaa vahvasti kantaa ilman todisteita ja omakohtaista kokemusta. Uskon että ko. henkilö
      on todella parantanut rukouksen avulla ja kun sellaisen ihmeen kokee, kertoo varmasti kaikille.
      Olen itse saanut avun ongelmiini kun omassa olohuoneessani sanoin ääneen "Herra auta, en jaksa enää". Tätä "ihmettä" en unohda ja kerron sitäkin varmasti kaikille, sillä se on niin vahva todistus Jumalan olemassaolosta.
      Mene ihmeessä katsomaan ne lääkärintodistukset, kysy hoitaneelta lääkäriltä, henkilöltä itseltään, eli tutki juttu perusteellisesti niin voit varmistua asiasta. Toivon, ettet itsepäisesti vain kieltäydy uskomasta ja näin menetä suurinta juttua mitä voit maan päällä kokea. Kokeile Jumalaa, et voi hävitä mitään, voit vain voittaa!!!

    • Parempi myöhään...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1898
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      91
      920
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      747
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe