Tällä palstalla on ollut juttua yksin jäämisestä uudessa opiskelupaikassa. Kun on opiskelun alkuviikkoina joutunut syystä tai toisesta jäämään pois tutustumispäiviltä tms. Jää helposti syrjään ja yksin, kun kaveriporukat alkavat muodostua. Haluaisin vedota teihin, jotka olette jo saaneet kavereita ja kuulutte johonkin "ryhmään" : Ottakaa myös hiljaiset ja syrjään jääneet huomioon! Joillekin on todella vaikea lyöttäytyä mukaan keskusteluun, etenkin, jos kaveriporukat ovat jo alkaneet muodostua. Puhukaa Heille! Ottakaa mukaan keskusteluun! Tutustukaa ja pyytäkää vaikka mukaan kahville! Auttakaa heitä pääsemään mukaan joukkoon. Se on paljon helpompaa, jos aloite tulee teiltä.
hiljaiset ja syrjäänvetäytyvät tyypit
Tutor
173307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
no hyvä että huolehdit, ei asiat noin huonosti kuitenkaan ole
Ihmisiin kyllä tutustuu juoksemalla mukana tapahtumissa, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kaikki löytäisivät jotain muutakin kuin satunnaisia juttutovereita - oman viiteryhmän. Sellaista ei löydy kaikille, vaikka kuinka olisi mukana kaikissa riennoissa ja yrittäisi ottaa osaa keskusteluihin.
Jo alussa uusien opiskelijoiden suuresta ryhmästä alkaa eriytyä pienempiä viiteryhmiä, joissa samankaltaiset ihmiset löytävät toisensa. Tämä on kriittinen vaihe, jossa luodaan kaverisuhteita. Ongelmat eivät siis koske vain alussa syrjäänvetäytyviä.
Kaikki eivät halua kuulua minkäänlaisiin porukoihin ja eivät siitä todellakaan kärsi vaan siitä jos nämä laumasieluiset pellet tulevat tyrkyttämään seuraansa. Tarkkuutta, kaikki eivät ole samanlaisia laumassa viihtyviä nössöjä. Ymmärrän kyllä, että isoon porukkaan mahtuu aina itkusilmäisiä seuraan kaipaavia nössöjäkin, mutta katselkaa kriittisesti, kenelle tulette seuraanne tyrkyttelemään, voi tulla äkäinen lähtö murinan säestyksellä.
Neljäs vuosi on menossa ja hyvä jos tunnen pari henkilöä etunimellä, ja sekin ainoastaan siksi että jouduin tekemän niiden kanssa 4kk kestäneen projektityön. Mutta toivon että nuokin unohtaisivat minut, eikä tarvitsisi moikata kun kerran kuukaudessa törmää käyttävässä. En todellakaan halua ystäviä, kavereita enkä edes tuttavia.
Minulla on kavereita koulun ulkopuolella ja olen onnellisesti naimisissa vaikka nuori (23-vuotias) olenkin. Olen aina ollut aika syrjäänvetäytyvää tyyppiä ihan siksi, etten oikeasti hallitse sosiaalisen elämän kaikkia ihme kiemuroita.
Ystävystyn erittäin harvojen ihmisten kanssa, koska en jaksa tietyn tyyppisiä ihmisiä hetkeäkään. On äärimmäisen rasittavaa jos joku ylikaverillinen "mä pelastan sut yksinäisyydeltä"-tyyppi änkeää juttelemaan. Eli en kaipaa yliopistolta ystäviä. Enkä halua käydä bileissä enkä mitään sellaista, ne yksinkertaisesti eivät kiinnosta paskaakaan. Jokainen tekee sen mikä itseä kiinnostaa.
Joten on aivan turha kuvitella, että vaikka olisi nuori ja syrjäänvetäytyvä niin kaipaa jotenkin porukoihin. En minä ainakaan kaipaa. Lisäksi se, että joillekin ihmisille on tosi vaikeaa tajuta, että toiset opiskelevat vakavasti. Suoritan kahta tutkintoa ja elän opintotuella. Ei minulla ole varaa ryypätä tai tehdä kaikkea "opiskelijamaista". Sen vapaa-ajan joka minulla on haluan käyttää miehen kanssa enkä sosialisoitua jossain epämielenkiintoisten ihmisten kanssa.
Olisi hyvä harjoitella tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa jo opintojen aikana, sillä työelämässä ei juuri voi valita, kenen kanssa töitä tekee. Tietysti, jos perustaa oman yrityksen, voi palkata samanhenkisiä työntekijöitä, mutta mistä sitten samanhenkiset asiakkaat firmalle...
En itsekään ole erityisen sosiaalinen, mutta olen oppinut tulemaan toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Ei kaikkien kanssa tarvitse tietenkään parhaita kavereita olla, mutta riittää, että saa asiat hoidetuiksi. Ja kuten sanottua, myös sosiaalisissa tilanteissa harjoitus tekee mestarin, tai ainakin osaavan kisällin.
Dokaamista, bilettämistä ruohon polttoa, jne ???
En aio työelämässäkään dokata, biletä enkä polta ruohoa, en työkavereiden enkä asiakkaiden kanssa! Ja asialliset opiskelu/työasiat hoituvat nytkin aivan mainiosti. Enkä oikein usko että se etten vietä perskänneitä kollegojen kanssa oikein vaikuttaa mun työsuoritukseen.
Hyvä kun joku on tämänkin näkökulman tuonut esiin. Oon 18-vuotias tyttö ja just aloittanut yliopisto-opiskelun. Mä en halua enkä oo pienenäkään halunnut luoda mitään tiiviitä kaverisuhteita. En vaan oo mikään laumasielu.
Joissakin riennoissa olen käynyt, lähinnä siksi, josko täältä löytyisi joku kiva miespuolinen henkilö. :)
Siis muiden opiskelijoiden kanssa ei voi keskustella kuin vain tiukoissa asiayhteyksissä? Ei siis taukojen aikana tai muuna vapaa-aikana?
Kuka tuolla edellä on kännäämisestä tai ruohon röyhyttelystä maininnutkaan? Kyse on ollut vain normaaleista sosiaalisista tilanteista kuten juttelusta tai muusta yhdessäolosta, joihin ihminen elämänsä aikana väkisinkin joutuu.
Olet näköjään niin täynnä omaa ainutlaatuista itseäsi, etteivät muut mitenkään ole arvoisiasi. Toivottavasti tukehdut omaan erinomaisuuteesi!
Anteeksi, mutta minua ei kiinnosta miten olet viettänyt viikonloppusi, missä oksensit, missä heräsit ja kuinka hyvä perse on sillä ja sillä. En hyödy näistä turhanpäiväisistä keskustelusta mitään, mieluummin rauhassa kertaan seuraavan luennon materiaalit.
Kun keskustellaan oikeista kehittävistä asioista, kuten esimerkiksi tunneilla, niin kyllä kerron kantani ja vastaan kysymyksiin.
Enkä koe itseäni parempana (enkä myöskään huonoimpana) ihmisenä koska en käy bileissä enkä juoruile. Mutta sinä jotain kumman syystä pidät minua parempana ja vielä haukut kaiken lisäksi. Mistä hyvästä? Mitä olen tehnyt sinulle? Suututtaako jopa se, etten ole tehnyt sinulle mitään?
Suorastan ennakkoluuloista epäsuvaitsevaisuutta, rasismia, joten jällen kerran olen jopa iloinen etten tunne sinua, enkä haluakaan tuntea, anteeksi vaan.
Olet tainut joutua örveltäjistä ja pissiksistä koostuvaan pentulaumaan, jonka jutut ovat jatkuvasti juuri tuollaisia. Oletin, että olet jo hieman varttuneemmassa opiskelijajoukossa, jonka kiinnostuksen kohteet ovat yleensä jo hieman laajemmalla.
Siksi ajattelin, että olet niitä nirppanokkia, joille muut eivät ole riittävän hyviä edes tuttavaksi opiskelu- tai työpaikalla. Olen nimittäin tavannut muutamia tapauksia näitä erinomaisuuksia.
Siitä tämä hieman aggressiivinen tyyli. Anteeksi!
uusi paras ystävä kävelee vastaan.. itsekin koitan välttää sopulielämää, mutta sen sijaan luoda kahdenvälisiä kontakteja, joista on itsellenikin hyötyä. Tällä tavalla maailmankuva laajenee, koska mielipiteitä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Kyllä autonomiansa voi säilyttää, vaikka "tuhlaisikin" aikaansa joskus muihinkin ihmisiin.
eipä mulle ole koskaan kukaan tullut juttelemaan missään koko 12 koulu/opiskeluvuoden aikana ala-asteelta lähtien, enkä itse yleensä puhu vasta kun on pakko. opiskelen mielummin yksin ja teen ryhmätyöt itse kuin yritän sinnitellä jonkun porukassa jolla ei ole mitään yhteistä itseni kanssa.
Ihan kaunis ajatus, mutta yritä hyväksyä, että on myös meitä, jotka yksinkertaisesti syystä tai toisesta haluammekin olla vain omissa oloissamme. Muista, että yliopisto-opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä, jotka todellakin itse tietävät, mitä tekevät. Minusta on tekopyhää ja lapsellista juosta toisten perässä. Jos ensimmäisenä syksynä tuutoreinani olisi ollut kaltaisiasi kanaemoja, olisin varmasti kieltäytynyt kaikista tuutoritapaamisista.
Aivan uskomatonta porukkaa täällä. En kyllä saata uskoa, että maailma olisi oikeasti mennyt tällaiseen, että jos joku ystävällisesti pyytää huomioimaan toisiakin ihmisiä niin saa tämänlaisen vastaanoton. Ei se todellakaan tarkoita että täytyy ryhtyä idiootimaisuuksiin tai alkaa puhua toisten persuksista tai dokaamisesta jos joskus osoittaa ystävällisyyttä toisia ihmisiä kohtaan enkä voi käsittää sitä, ettei muka voi olla ystävällinen toisia kohtaan jos nyt sattumalta onkin jo elämässä muutenkin sosiaalisia kontakteja. Syrjäytyminen on oikeasti suuri ongelma joillekin uusille paikkakunnalle opiskelemaan muuttaneille, ja ei se nyt todellakaan ole mitään "säälittävää seuranhakua" tms jos pyrkii edes vähän tutustumaan toisiin ihmisiin!
rajansa kaikella. Tänne kirjoittaneet monet syrjäänvetäytyvät henkilöt ovat varmasti itseni tavoin kokeneet yli-innoikkaiden emoihmisten holhousta. En ole sentään niin ilkeä, että tohtisin kieltäytyä sellaista näennäisen ystävälliseltä eleeltä. Oman kokemukseni mukaan nämä ylisosiaaliset tuppautujat eivät kuitenkaan ole kovin pyyteettömiä, vaan pyrkivät pönkittämään itsetuntoaan laajentamalla tuttavapiiriään valtaviin mittoihin. Todellisesta ystävyydestä tai edes kaverisuhteesta ei tällaisten ihmisten kanssa voi tulla mitään, koska he eivät jaksa keskittyä yhteen henkilöön pidempään, vaan liihottelevat luomaan uusia tuttavuuksia. Lisäksi he selkeästi mieltävät syrjäänvetäytyvät jotenkin säälittäviksi tapauksiksi, mikä ei tee ainakaan minun itsetunnolleni yhtään hyvää.
Viihdyn yksin, tai hyvässä seurassa, ja olen muutaman ystävän ihminen. Hyvänpäiväntutuilla ei tee yhtään mitään ja kouluelämässä heistä on lähinnä riesaa. En jaksaisi miettiä, keitä kaikkia on tervehdittävä, tai pitäisikö ruokalassa mennä jonkun pöytään istumaan, jottei loukkaisi. Toivoisin siis, että tutustumisyrityksenne pohjautuisivat aitoon mielenkiintoon eivätkä hyväntekeväisyyteen!
Mene takaisin lastentarhaan kotkottamaan.