kun olen vieraillut näillä keskustelufoorumeilla ja lukenut kirjoituksia uskonnon aikaansaamista traumoista ei voi välttyä siltä, että mitä uskonto aikaansaa uskovaisissa.
Ensinnäkin, välttäisin uskonnon opetusta päiväkodeissa ja peruskoulun ala-asteella.
näin siksi , että uskontosuunnat ja lahkot pitävät tiukassa ohjauksessaan seurakuntalaisia.
Toiseksi henkilön psyyke pitää olla vahvasti rakennettu, jotta ylenmääräinen manipulointi kestää sen.
Enemmän painottaisin päiväkodeissa ja ala-asteella "ekumeenista", eettistä ja moraalista kasvatustyötä.
Sen joka uskosta saa elämän rakennusaineita ja voimaa en haulua sitä kiistää mutta herkkien ihmisten johdatus vaikeaselkoisiin uskonasioihin on oma riskinsä.
usnonnollisuus ja henkinen vahvuus
6
290
Vastaukset
- Johannes_Erävalo
Määrittelisin alkutekstin pohjalta otsikon "Milloin ihminen on tarpeeksi kypsä omaksumaan uskontoa", koska eihän asiassa puhuta henkisestä vahvuudesta. Ellei sitten johdeta monimutkaisten käyrien jälkeen sitä että uskonto aiheuttaa henkisen vahvuuden heikkenemistä uskonnon omaksuneen ihmisen kasvaessa aikuiseksi.
Tämä on siis sama teksti mitä lukee jokaiselta itseään kehittämään pyrkivältä. Onhan itsensä tiedostamisessa tärkeää tietää miten minusta tuli tällainen. Yleensä ihmiset juuttuvat vastuuta siirtäen syyttelemään muita. Kuten tässä tapauksessa uskontoa.
Oma mielipide on se että yhteiskuntamme on luotu 1500-2000 vuotta opettamalla kansalaisille uskonnollisia arvoja. Kymmenen käskyä, omatunto jne.
Ilman uskontoa yhteiskuntamme olisi täysin erilainen. Yhteiskuntamme on meidän luoma maailma.
Jotkin meistä ajattelee että uskonnolisia arvoja ajatellen me olemme huonommilla sijoilla maailmassamme. Joissakin uskontoja halveksuvissa piireissä asia on näin. Ja pyrimmehän me sijoittumaan mahdollisimman hyvin maailmassamme, jo eläiminä pelkästään.kyse kristinuskosta johon viittasin vaan uskonnot yleisesti.
Kun Suomessa oli vallitseva vain ev.lut. kirkko ja lisäksi valtion kirkko asia oli mutkattomampi.
Ihmiset eivät juurikaan liikkuneet ulkomailla ennen 1960 lukua ja Suomessa olivat vähemmistönä sopeutuneet Tataarit.
Se, että Suomessa opetettiin uskontoa noin 1900 alulla oli todella ahdasmielistä- lieneekö sitten katsottu tarpeellisena- aiheutti melkoista ahdasmielisyyttä.
Toisaalta kirkko aloitti lukemisen opettelun, mikä heijastuu yhä, että Suomi on maailman kärkeä.
Itse kylläkin näen, että kirkon ja valtion pitäisi erota toisistaan koska instituutiot ovat toisilla motiiveilla.
Lisäksi liike joka on olevinaan uskonto, scientologia on toodella vaarallinen ja siihen on "hurahtaneet" monet jopa korkeaa opillista koulutusta saaneet.
- :pp.
>Ensinnäkin, välttäisin uskonnon opetusta päiväkodeissa ja peruskoulun ala-asteella>Toiseksi henkilön psyyke pitää olla vahvasti rakennettu, jotta ylenmääräinen manipulointi kestää sen. >Enemmän painottaisin päiväkodeissa ja ala-asteella "ekumeenista", eettistä ja moraalista kasvatustyötä.>Sen joka uskosta saa elämän rakennusaineita ja voimaa en haulua sitä kiistää mutta herkkien ihmisten johdatus vaikeaselkoisiin uskonasioihin on oma riskinsä.
- mievain
Olen kuullut että suomessakin on ahdistaviakin lahkoja, joissa ihmisillä ei ole henkisesti hyvä olla. Itse en ole vielä moiseen törmännyt.
Liian uskonnollinen ihminen voi jäädä omien ajatuksiensa kanssa yksi, ja sen takia olisi hyvä käydä kirkossa tai sellaisessa seurakunnassa jossa kokee että on hyvä olla.
Suosittelen radiodeitäkin jos sinulla toimii kuuluvuudet ja saat radiosi toimimaan, koska sieltä tulee välillä hyvää ja kiinnostavaa ohjelmaa, ei aina musiikkia tai pelkkää saarnaamista. Uutisia ja muutakin löytyy.
Uskovaisen ei pidä jäädä yksin, kotiin miettimään uskon asioita, mutta jos seurakunta ahdistaa niin kannattaa vaikka muuttaa toiseen paikkaan ja samalla vaihtaa seurakuntaakin. Silloin ei tarvitse selitellä. Kirkko on ilmainen (jollei anna kolehtiin rahaa) ja sinne saa sunnuntaisin mennä, ihan jokainen!- :pp.
psyke_ kirjoitti:
geeni altistaa, mutta se ei valitse minkälaiselle "jumalalle/jumalille, se on jätetty aivosolujen tehtäväksi joko mielikuvituksen, tai opetuksen avulla uskottavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594
