Salainen ohje oikeustapausten käsittelystä

Johanneksen_poika

Sain täysin yllättäen odottamatta ja pyytämättä monien välikäsien kautta mielenkiintoisen asiakirjan. Se koskee Jehovan todistajien seurakunnissa tapahtuvia oikeustapauksia. Suomen haaratoimisto on ohjeistanut seurakuntia hyvin yksityiskohtaisesti melko tuoreessa ohjeessa, joka käsittelee mm. oikeuskomitean toimintaa, valituskomiteaa ja "sinisiä kirjekuoria". Oletko kuullut sinisistä kirjekuorista? Nyt voit lukea, mitä ne ovat. Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on aidon Jumalan palvelemisen kanssa? En nyt keksi itse yhtään asiaa, mutta mitä mieltä muut olette, kun olette lukeneet nyt tämän salaisen ohjeen?

Suomen haaratoimisto ilmeisesti täysin tietoisesti johtaa seurakuntia harhaan henkilötietolain suhteen. Se väittää komiteoista tehtyjä pöytäkirjoja vanhinten omaisuudeksi, vaikka ne todellisuudessa kuuluvat aina seurakunnan arkistoon. Tällä kikkailulla Betel voi kirkkain silmin valehdella päin naamaa kaikille, jotka kyselevät papereidensa perään seurakunnista tai haaratoimistosta. Lukekaa itse ja hämmästelkää. Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet eivät olisi ikinä päässeet lähellekään Betelin tasoa, mitä tulee ihmistekoisten sääntöjen keksimiseen.

http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/

Sähköposti: [email protected]

PS. Myllynkivisivusto vastaanottaa mielellään lisää tämänkaltaisia dokumentteja. Olen saanut syksyn aikana monta kummallista todistetta Järjestön toiminnasta. Osa on sellaisia, että lähettäjän pyynnöstä en niitä julkaise. Mutta kiitollisena vastaanotan edelleen sekä julkaistavaksi tarkoitettuja että vain tiedoksi itselleni. Kiitos kaikille, jotka olette valistaneet minua.

Johanneksen poika

29

4417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Milloin

      "Kaksi oikeuskomitean jäsentä ilmoittaa Johanneksen pojan kotona tämän erottamisesta 23.11.2006"

      "Johanneksen poika tekee valituksen valituskomitealle 29.11.2006"

      Milloin nämä aineistot on saatavilla?

    • Vuoden vitsi

      Oletpas huvittava...Ha haa...Salainen asiakirja...He heee....Vuoden veto!

      • Jerobeam

        Vaikka en äidinkielentunneille
        suomenkielellä olekaan osallistunut,
        niin avoimen vastakohta voisi olla
        salainen.

        Korjaa ihmeessä jos olen väärässä.

    • Jerobeam

      Eipä taitaisi mennä oikeudessa läpi tuo
      "se ei ole osa seurakunnan arkistoa vaan
      komitean veljien omaisuutta, jota kukaan
      muu ei saa avata", koska se pitää lähettää
      seuralle.

      Tuskin se suljettuna siellä haaratoimistossa
      pysyy.

      Eikös jenkeissä komitean rippisalaisuus-
      argumentit kumottu juuri samasta syystä,
      kun pedofiliakeissejä on käsitelty?

    • voihan viini[hapannut]

      KIERROSVALVOJAN ANTAMA LISÄYS:
      Kuusi ilmausta, joita ei tule käyttää lomakkeissa S77-79:

      Mitään, mikä nimeää Seuran virallisen edustajan.
      Mitään mainintaa Seuran lakiosastosta.

      Mitään lausuntoa, jotka viittaavat Seuralta saatuun ohjaukseen.

      Mitään lausuntoa, jotka ilmaisevat jonkin muun kuin komitean vaikuttaneen päätöksiin.

      Mitään lausuntoa, joka voisi saada jonkin kriittisesti suhtautuvan ajattelemaan, että komitea ei tehnyt ratkaisuja itsenäisesti vaan salli jollakin tavalla jonkun toisen ulkopuolisen vaikuttaa ratkaisuun.

      Mitään sellaista lausuntoa, että vanhimmat käsittelivät tapausta väärin tai tekivät jonkin virheen käsitellessään tapausta oikeuskomitean istunnossa.

      • >>Mitään sellaista lausuntoa, että vanhimmat käsittelivät tapausta väärin tai tekivät jonkin virheen käsitellessään tapausta oikeuskomitean istunnossa.

        Juuri tämän kohdan takia komiteatilaisuuksista voi kehkeytyä varsin yksipuolinen tilaisuus, jossa syytetyllä ei ole juurikaan mahdollisuutta muuttaa komitean ennakkokäsityksiä tilanteista.

        Tällainen kohta on myös omiaan kertomaan komitean ja vartiotorniseuran todellisen nöyryyden asteen.

      • Kirjoitetut

        Eikö ollut vielä niin että nämä kirjoitettiin käsin tuohon vanhimpien kirjaan, jotta nämä lisäykset saataisiin tarvittaessa näyttämään siltä että kyseessä on tuon yksittäisen henkilön tekemät lisäykset eikä mikään seuran virallinen ohje?

      • teko
        Kirjoitetut kirjoitti:

        Eikö ollut vielä niin että nämä kirjoitettiin käsin tuohon vanhimpien kirjaan, jotta nämä lisäykset saataisiin tarvittaessa näyttämään siltä että kyseessä on tuon yksittäisen henkilön tekemät lisäykset eikä mikään seuran virallinen ohje?

        tehdään vasta yli viiden promillen humalan jälkeen, niin ei jää muistikuvaa mitä tuli tehtyä.

    • Lähimmäinen.

      Kohta Poliisi kolkuttaa Johanneksen pojan oven takana!

      • houhou.

        eipäs kun joulupukki !!!

      • Pääkallopaikka

        Voi jopa olla että pääkallopaikalla mietitään mahdollisia oikeustoimia näiden paljastusten takia. Wt-seura käyttää erittäin hanakkaasti oikeuslaitoksen ja poliisin apua omien tarkoitusperien ajamiseen, mutta kun tulee tilanne jossa itse pitäisi toimia yhteiskunnan hyväksi esim. kriisitilanteessa niin silloin vetäydytään sivuun ja sanotaan että turha tätä Saatanan maailmaa on yrittää pitää pystyssä. Jäädään odottelemaan tilanteen rauhoittumista (ollaan esim turvassa linnan muurien sisäpuolella) ja kun tilanne on rauhoittunut niin taas voidaan kutsua poliisia apuun kun jonkun naama ei mielytä.

      • varmaan

        vievätkö "piiriin leikkimään"?
        Ovatko alkaneet tekemään kenttätyötä ovilla?

      • hakevat

        Kyselevät yhteistyökumppanilta vinkkejä.
        Menisivät vain suoraan Espoon bunkkerin salaisiin kellaritiloihin.

      • Siinä nelikkö joka unohti jotain.

        Siksi Job42:7."Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen(nyt kolmeen) kumppaniisi,sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta,toisin kun palvelijani Job."

      • Lähimmäinen.
        m.naat kirjoitti:

        Siinä nelikkö joka unohti jotain.

        Siksi Job42:7."Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen(nyt kolmeen) kumppaniisi,sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta,toisin kun palvelijani Job."

        Vertaatko Johanneksen poikaa Jobiin? Juudas sopisi paremmin!

      • Q/A

        Saatana Panettelijastakin saisi aikaan melkoisen nyyhkytarinan, mikä varmasti myy nykyisessä skandaaliyhteiskunnassa.

      • EpäileväTuomas
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Vertaatko Johanneksen poikaa Jobiin? Juudas sopisi paremmin!

        Rakastatko vihollistasi? Selkeästi :)

      • Elsa kohtalon lapsi

        "Kohta Poliisi kolkuttaa Johanneksen pojan oven takana!" [Lähimmäinen]

        Miinä sanon sinulle tänään poliisi pamputtaa sinua kohta perseeseen, ruotsalainen kun olet.

        \'/
        '.'
        `-´

    • Netissä ennenkin

      Jos kyse on noista käsintehdyistä merkinnöistä, niin ne ovat olleet netissä ennenkin. Eli vaikka asia on Johanneksen pojalle uusi, ei se kunnon "saatanalliselle luopiolle" ole.

      T. Saatanallinen luopio

    • sööpäri.

      Olipas mielenkiintoinen kirjoitus, joka kertoo kuinka "järjestö" pitää Suomen lakia pilkkanaan.

      Minua pisti silmään maininta siitä miten ihminen luokitellaan itse eronneeksi. Jos "luopuu puolueettomuudestaan", katsotaan henkilö itse eronneeksi. Näin seura siis kikkailee sanoilla ja voi "puhtaalla omallatunnolla" sanoa, että jokainen jt-nuori saa ihan vapaasti päättää suhtautumisestaan ase- tai siviilipalvelukseen ilman mitään rangaistuksia seurakunnan taholta. Henkilöhän eroaa silloin itse, vaikkei välttämättä sitä tahtoisikaan. Ovelaa.

    • Hyvä, että tuli tuokin ohje avoimesti esille. Tuo on osoitus siitä, millainen totalitaarinen kontrolliyhteisö jehovantodistajat todellisuudessa on.

      Jumala armahtaa, Vartiotorniseura ei. Arkistoissa säilytetään arkaluonteiset tiedot nykyisten ja entisten seurakuntalaisten synneistä hamaan tulevaisuuteen saakka.

    • järjestöstä

      Niin mielivaltaista toimintaa muka Jumalaa maan päällä edustavan järjestön taholta, etteivät sanat meinaa riittää. Onneksi järjestö ei voi estää jäseniään käymästä netin palstoilla!

      Johanneksen pojan ja hänen tovereidensa kokemusten takia monet todistajat alkavat olla vähintäänkin varuillaan, osa miettii jo seurakunnasta lähtöä, ja minun kaltaiseni ovat tyytyväisiä jo aiemmin tehtyyn lähtöpäätökseen. Mitä mieltä tuommoisessa 'Jumalaa' palvelevassa järjetössä mukana pysymisessä olisi? Ei niin yhtään mitään! Viimeistään siinä vaiheessa, kun lukee Lähimmäisen 'rakkaudellisia' kommentteja, alkaa puistattamaan.

      • Lähimmäinen.

        Kaikki kritiikki JT järjestöä vastaan on sallittua Luopioiden mielestä, heidän "sankarinsa" Johanneksen poika on syytön kuin "pulmunen"

      • nousee hyvin esiin
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Kaikki kritiikki JT järjestöä vastaan on sallittua Luopioiden mielestä, heidän "sankarinsa" Johanneksen poika on syytön kuin "pulmunen"

        Johanneksen pojan sivuilta.
        Hiljaistakin miestä hirvittää tuo totuus.
        Sinun kaltaisesi "lähimmäiset" ovat sokeita totuudelle.
        Te vain toistatte niinkuin robotit, mitä teidän käsketään toistaa.
        Olette kuin klooneja amerikkalaisen mallin mukaan.
        Eikö sinuakaan lähimmäinen siellä Ruotsissa lainkaan hävetä seurasi farisealainen käytäntö???????????

      • Jim.B.
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Kaikki kritiikki JT järjestöä vastaan on sallittua Luopioiden mielestä, heidän "sankarinsa" Johanneksen poika on syytön kuin "pulmunen"

        Unohdetaan myllynkivi hetkeksi ja palataan yleistyksiin ja todellisuuteen ja kokonaisuuteen:

        Mutta järjestön mielestä järjestön sisällä ei rivitaviksen kritiikki ole sallittua vanhinta vastaa, vaikka vanhin olisi kuinka tehnyt väärin ja vaikka jopa todistajien läsnäollessa.

        Tässä vaiheessa tulee esiin "ei veli käy veljeä vastaan" sekä "seurakunnan rauha ja yhteneväisyys" sekä "vanhimmiston tulisi olla yksimielinen" sekä myös vanhimman suhteet muihin vanhempiin.

        Rivitaviksen mahdollisuudet ovat melko vähissä taistelussa vanhimpaa vastaan vaikka vanhin OLISI TODELLA toiminut ja tehnyt väärin.

        Populaation säädellyt etuudet ja säännöt populaation hyväksi käyvät yksilön edelle jeppula-populaatoissa !

      • MENKÄÄ ITTEENNE!!
        Jim.B. kirjoitti:

        Te olette kaikki katkeria siitä, että teidät on suljettu pois seurakunnasta väärän käytöksenne vuoksi...seurakunnassa on oltava säännöt, jotta se pysyy puhtaana.
        Jos te olisitte täysin pulmusia , olisittehan jatkaneet elämäänne ja jättäneet asian taaksenne, miksi hampaankoloonne jäi kaivelemaan, omatunto!
        Ja jos ette seurakunnassa ole koskaan muka olleetkaan, mikä teidät saa "ajamaan tällaista asiaa?" Totuuden jano? Eikö teillä todella ole parempaa tekemistä... mitä jos hankkisitte elämän ja menisitte pönkittämään sitä uskoa, jonka uskotte olevan oikea? Ette ainakaan noudata Jeesuksen oppeja, kun "tuomitsette muita" ja loukkaatte vielä Suomen lakia, kiihottamalla ihmisryhmää vastaan ja polkemalla uskonnonvapautta, syyllistytte myös kunnianloukkaukseen.Oletteko valmiitä vastaamaan oikeudessa näihin syytteisiin ,jos teidät haastetaan?
        Mutta älkää pelätkö, "ei helmiä sioille" sanoi jo Jeesus aikanaan... Tottakai teitä sapettaa ja harmittaa, kun ette saaneet jatkaa...

      • Helmi Askonen
        MENKÄÄ ITTEENNE!! kirjoitti:

        "Mutta älkää pelätkö, "ei helmiä sioille" sanoi jo Jeesus aikanaan... Tottakai teitä sapettaa ja harmittaa, kun ette saaneet"

        Hiertääkö kaulassasi?

    • päivityksiä

      uusia päivityksiä odotellaan. Jaksamisia sulle Johanneksen poika.

    • Johanneksen_poika

      Valituskomitean veljet olivat suivaantuneet siihen, että sivuillani lukee "salainen" ohje. Se pitää kuulemma olla "luottamuksellisena pidetty" ohje. Näin kuulin asianajajani kertomana, kun hän tuli valituskomitean istunnosta. Todellakin, ainoa asia, mihin he pystyivät tarttumaan Myllynkivisivuilla, oli tuo termi "salainen". Toisaalta, kaikkihan on totta sivuilla, joten arvostelijoiden täytyy turvautua suunnitelma B:hen, jonkin sanamuodon mollaamiseen.

      Koska komitea oli noinkin suivaantunut, muutin sivuillani tekstin "luottamuksellisena pidetty" ohje. Ovatko nyt kaikki tyytyväisiä? :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      529
      1693
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      833
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      657
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      656
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      64
      574
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      523
    Aihe