tuttu tunne, ettei oikein tunne oloaan kotoisaksi missään kristittyjen yhteisössä. Kansankirkossa ollaan toisaalta liian jylhiä kaikkine liturgioineen, papin kaapuineen ja urkumusiikkeineen, niin että välillä luulee eksyneensä vanhan testamentin juutalaiseen temppeliin. Helluntailaisten keskuudessa tuntee itsensä osattomaksi, kun ympärillä ihmiset nousevat ylös kädet ojennettuina silmät kiinni ja jotkut päästelevät huudahduksia, ja itsestä ei tunnu miltään tai vaan vaivautuneelta ja sitä miettii miksi en tunne mitään tuollaista, olenko jotenkin huonompi, väärällä tavalla uskossa. Ortodoksit laulavat kaiken, niin että tuntuu kuin katselisi oopperaa. Tunnustukselliset lukevat kaiken tiukimman tulkinnan mukaan, niin että haluaa olla monessa kohtaa eri mieltä.
Ja kuitenkin tietää olevansa uskossa, syntinen ja armon jatkuvassa tarpeessa ja janoaa yhteyttä muihin armon kerjälaisiin.
Vika voi olla minussa, olen liian varautunut. Mutta saattaa se vika olla siinäkin, että olen luonteeltani varautunut. Tai sitten minua kuljetetaan kohti sitä pelastusta, johon avattiin tie ( onneksi liturgioista, näkyvistä uskon eleistä, kirjaimeen tai sävelkulkuun pitäytymistä vapaa sellainen! ) Golgatalla.
Miksei muuten kukaan pitkällä kaavalla, hitaasti ilman merkkejä, parantumisia ja humahduksia uskoon tullut kerro missään todistustaan. Se vahvistaisi kaltaisiani varautuneita. Onko kyse siitä, ettei sellainen kohahduta, ei sisällä tarpeeksi ytyä ja särmää, ole kyllin hyvä mukaansa tempaava?
Ja kuitenkin tietää olevansa uskossa, syntinen ja armon jatkuvassa tarpeessa ja janoaa yhteyttä muihin armon kerjälaisiin.
Vika voi olla minussa, olen liian varautunut. Mutta saattaa se vika olla siinäkin, että olen luonteeltani varautunut. Tai sitten minua kuljetetaan kohti sitä pelastusta, johon avattiin tie ( onneksi liturgioista, näkyvistä uskon eleistä, kirjaimeen tai sävelkulkuun pitäytymistä vapaa sellainen! ) Golgatalla.
Miksei muuten kukaan pitkällä kaavalla, hitaasti ilman merkkejä, parantumisia ja humahduksia uskoon tullut kerro missään todistustaan. Se vahvistaisi kaltaisiani varautuneita. Onko kyse siitä, ettei sellainen kohahduta, ei sisällä tarpeeksi ytyä ja särmää, ole kyllin hyvä mukaansa tempaava?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunsin olevani puristuksissa luterilaisessa kirkossa, mutta en ollut helluntailaisiin tarpeeksi "karismaattinen", adventtioppia en hyväksy ja muutkaan uskonnot eivät kiinnosta... Kotiseurakunta löytyi Vapaakirkosta.
oppinut käymään ev.lut kirkossa niin ei sitä enää osaa muuta haikailla.
Tuomasmessuyhteisöt viehättävät minua ja siellä tunnen olevani omieni parissa.Niitä vaan ei ole kaikissa seurakunnissa.
Nokia missiotakin kuuntelen/katselen netin kautta joskus.
Moni asia ottaa toki päähän aina välistä ,lähinnä just jumalanpalvelusten muodollisuus ja kirjasta luetun maku .
Olen iloinen aina kun/jos tulee erehdyksiä "virheitä " toimituksen aikana , en ole vahingoniloinen , vaan haluaisin enemmän inhimillisyyttä ,luonnikkuutta ja vapaamuotoisuutta.
Liturgi voi saada kaavastakin luonnikkaan ja saarna voidaan pitää välillä alhaalta....
Itse jumalanpalveluksen sisältö on ihan jees.
vanhus.
Tuttuja tunnelmia, minua on häirinnyt monissa seurakunnissa uskonnollisuus ja tietynlainen kaksinaamaisuus. Usko on sydämen asia, joka tulisi elää todeksi joka päivä eikä vain harrastaa uskonnollista hurskastelua sunnuntaisin. Jumala on taivaallinen isä, jolle voi puhua aivan normaalilla äänellä ja selkeällä suomen kielellä, siihen ei tarvita kaapuja ja liturgioita. Itse olen löytänyt paikkani pienestä kodeissa kokoontuvasta seurakunnasta.