Hei kaikille,
Olen jonkin aikaa käynyt lukemassa tätä palstaa. On ollut mielenkiintoista lukea JT.stä eronneiden/erotettujen mielipiteitä.
Nyt joulun alla olen taas alkanut miettiä miten paljon tuo uskonto on vaikuttanut koko elämääni. Olen ollut lapsuudessani mukana liikkeessä. Murrosikäisenä aloin kuitenkin kapinoida ja jäin pois. Muut perheestäni jäivät edelleen todistajiin.
Koska en lapsuudessani saanut viettää joulua en osaa sitä oikein vieläkään viettää. Tosiasiassa en pidä koko joulunvietosta, vaikka haluaisinkin pitää siitä. Onhan se kuitenkin ihan mukava valon juhla näin pimeään aikaan.
Olen nyt jo 50 vuotias, nuorempana lähdin yleensä pois Suomesta jouluksi, näin vältin koko joulun. Joulukuustakaan en oikein osaa kotiini ottaa. Lahjoja tosin annan jonkin verran vaikkakin mielelläni ostan lahjoja läheisilleni pitkin vuotta.
Muistan miten helvetillistä oli joulunaika silloin lapsena kun muut viettivät joulua ja saivat lahjoja. Koulussa sitten vertailtiin mitä kukin oli saanut. Kyllä silloin tunsi itsensä todella ulkopuoliseksi. Ilmeisesti tämä inhontunne joulua kohtaan on sitten seurannut minua läpi elämäni....sääli.
Kyllä tuo uskonto jättää niin hirveät arvet ihmiseen jos on joutunut lapsena olemaan mukana ja häpeämään uskontoaan koko lapsuutensa. Säälin todella niitä lapsia jotka sinne kokouksiin nykyäänkin pakoitetaan. En usko, että sinne kukaan ihan mielellään menee.
Kunpa vanhemmat ymmärtäisivät!
Miten teillä muilla eronneilla sujuu joulun aika?
Joulun vietosta......
4
426
Vastaukset
>>Muistan miten helvetillistä oli joulunaika silloin lapsena kun muut viettivät joulua ja saivat lahjoja. Koulussa sitten vertailtiin mitä kukin oli saanut. Kyllä silloin tunsi itsensä todella ulkopuoliseksi.
Meillä isovanhemmat kyläilivät joulun pyhinä tai me heillä. Antoivat vielä lahjojakin, ihan täysin ilman mitään syytä tietenkin. Kinkut syötiin ja puhuttiin jehovantodistajuudesta, erotetuista, eronneista, ihmisistä joilla oli ongelmia "totuuden" kanssa ja tietenkin kaikista muista asioista, muisteltiin vanhoja jne. Jonkinlaista joulun korviketta siinä vietettiin. Näin jälkeenpäin tuon tekopyhyyden huomaa, mutta eihän se tietenkään silloin vaivannut pätkääkään.
>>Säälin todella niitä lapsia jotka sinne kokouksiin nykyäänkin pakoitetaan. En usko, että sinne kukaan ihan mielellään menee.
Oli tuo kyllä sanalla sanoen täysin perseestä koko kokoustoiminta. Pakolla sinne mentiin usein koko perhe, näyttämään teokraattisilta. Ilolla sieltä poistuimme. Kummallista pakkopullaa näin jälkeenpäin analysoituna. Ehkä se vain oli sitä, että piti näyttää paremmilta kuin likimainkaan oli.
>>Miten teillä muilla eronneilla sujuu joulun aika?
Kiitos kysymästä todella mukavasti. Hännystelen vaimoni suvun joulunvietossa mielelläni ja korjaan talteen yhteisen ajanvieton hedelmät. Tosin en itse tee kyllä tuon joulun toteutumiseen paljoakaan. Ja arvelen, etten tekisi asialle yhtään mitään jos yksin asuisin. Eli ei tuo joulunvietto mikään pakollinen asia ole entisille jehovantodistajille. Varsinkaan jos se tuntuu yhtä pakkopullalta kuin jotkut kokoukset minulle tuntuivat. Ihan rela vaan ja nauti vapaapäivistä ihan sellaisinaankin. Turhaa se on stressata siitä, että pitäisikö alkaa harrastamaan joulustressiä.- Harmillista
Meillä on suvussa jehovia, ja kyllä he hyvin hyvin mielellään tulevat joulun aikaan kyläilemään kun tietävät, että pöydät notkuvat ruokaa ja heitä passataan. Itse he eivät ole koskaan kutsuneet ruokavierailulle sukulaisia. Eräs toinen pariskunta päätti olla kutsumatta jehovaperhettä yökylään, vaikka ovat aika läheisiä muuten. He ovat odottaneet kohta kolme vuotta vastavuoroisuutta. Me toiset olemme seurannet hiljaa sivusta, miten tuossa lopulta käy.
Harmillista kirjoitti:
Meillä on suvussa jehovia, ja kyllä he hyvin hyvin mielellään tulevat joulun aikaan kyläilemään kun tietävät, että pöydät notkuvat ruokaa ja heitä passataan. Itse he eivät ole koskaan kutsuneet ruokavierailulle sukulaisia. Eräs toinen pariskunta päätti olla kutsumatta jehovaperhettä yökylään, vaikka ovat aika läheisiä muuten. He ovat odottaneet kohta kolme vuotta vastavuoroisuutta. Me toiset olemme seurannet hiljaa sivusta, miten tuossa lopulta käy.
>>He ovat odottaneet kohta kolme vuotta vastavuoroisuutta. Me toiset olemme seurannet hiljaa sivusta, miten tuossa lopulta käy.
Siinä käy juuri näin, kuten kolme vuotta ovat osoittaneet. Vastavuoroisuus "maailmallisia" kohtaan ei ole niitä vahvimpia osa-alueita, joita vartiotorniseura jäsenilleen painottaa julkaisuissaan.
- Emeritus-Corrector
Joulusta oppii pitämään hyvin helposti, varsinkin kun pitää mielessä, että Joulu on ennen kaikkea hengellinen juhla.
Niin, siis Joulu on hengellisen valon juhla siksi että se on Jeesuksen syntymäjuhla, ei minkään muun takia.
Suosittelen kaikille - jehnuudesta eroa ottaville sekä jehnuille - että valmistakaa kunnon Jouluateria ja lukekaa ennen ateriaa Jouluevankeliumi ja laulakaa Joululauluja!
-Corrector-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571858Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18907- 85891
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2727- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74648- 65543