Tuskanhuutoja HELVETISTÄ!

Tarina levisi suomalaisesta Myllykummun jengityön Ammennusastia-lehdestä suomalaisen uskovan mukana Amerikkaan. Myllykumpuun se oli kopioitu jonkun lehden yleisönosastosta.

Vaan mistäpä Kalifornian juutalaiset saivat uutisen? Etteivät vain venäläisiltä tutkijoilta?

Kuulostaa aivan samalta kuin HELLuntailaisten kielilläpuhumis-, kaatamis- ja hurmoskokous.

monilla ihmiistä ei ole uskontoa ollenkaan

hyvin pärjää ilmankin

Nimetön kirjoitti:

monilla ihmiistä ei ole uskontoa ollenkaan

hyvin pärjää ilmankin

uskoo johonkin muuhun, niin kyllä sinunkin sitten kannattaa! Enemmistöhän määrää...

Toi juttu on varmaan kiertänyt maapallon moneen kertaan. Olen kuullut sen ennenkin. Täällä Ruotsissa.

Aritta kirjoitti:

Toi juttu on varmaan kiertänyt maapallon moneen kertaan. Olen kuullut sen ennenkin. Täällä Ruotsissa.

Hyvä on. Otan sen verran takaisin, että en kiellä joulupukin olemassa oloa... En voi todistaa sitä etteikö pukki olisi olemassa. Ainoa keino todistaa epäilijöille olisi kiikuttaa oikea ukko näytille.
Tosin lapsuudessani epäilykset alkoivat herätä, kun tuon hassun, pelottavan ja bensalta haisevan ukon silmistä alkoi valua oksennusta. ;)

_Koba kirjoitti:

Hyvä on. Otan sen verran takaisin, että en kiellä joulupukin olemassa oloa... En voi todistaa sitä etteikö pukki olisi olemassa. Ainoa keino todistaa epäilijöille olisi kiikuttaa oikea ukko näytille.
Tosin lapsuudessani epäilykset alkoivat herätä, kun tuon hassun, pelottavan ja bensalta haisevan ukon silmistä alkoi valua oksennusta. ;)

Lue lisää

Se ei ollut oikea pukki.

Aritta kirjoitti:

Se ei ollut oikea pukki.

En niin väittänytkään! ;) Sanoin vain että illuusio alkoi rapistua... Ajattele nyt miltä tuo skene näyttää pienestä pojasta: Kaiken ed. mainitun lisäksi pukki vielä kovaan ääneen yritti huutaa HOU HOU HOU! ( kielillä puhumista?) ...Ja yritti stuntmanmaisesti syöksyä takkaan. (Jossa oli tuli!) Surrealistista ja spektaakkelimaista todentotta! Vanhempien rahapussi taisi vielä keventyä muutamalla satasella. Halpaa hubaa nyt kun jälkeenpäin ajattelee... Kunnon lähiö sirkusta ja teatteria josta Jouko Turkka voi vain haaveilla, realistisessa raadollisuudessaan!

_Koba kirjoitti:

En niin väittänytkään! ;) Sanoin vain että illuusio alkoi rapistua... Ajattele nyt miltä tuo skene näyttää pienestä pojasta: Kaiken ed. mainitun lisäksi pukki vielä kovaan ääneen yritti huutaa HOU HOU HOU! ( kielillä puhumista?) ...Ja yritti stuntmanmaisesti syöksyä takkaan. (Jossa oli tuli!) Surrealistista ja spektaakkelimaista todentotta! Vanhempien rahapussi taisi vielä keventyä muutamalla satasella. Halpaa hubaa nyt kun jälkeenpäin ajattelee... Kunnon lähiö sirkusta ja teatteria josta Jouko Turkka voi vain haaveilla, realistisessa raadollisuudessaan!

Lue lisää

Meillä ainakin on käynyt vain ihan oikea Korvatunturin pukki. Paitsi että enää ei ole aikoihin näkynyt. Mihinkähän lienee joutunut?

Kertomus siitä, että tutkijat olisivat poranneet maahan ja kuulleet helvetistä tulevia ihmisten huutoja, ei ole uskottava. Vaikka hyväksytään ajatus siitä, että helvetillisiä olotiloja on olemassa, niitä ei ymmärretä fyysisinä paikkoina maan sisällä, joihin voitaisiin osua poraamalla.

Universumissa on monia eri tasoja ja maailmoja. Kuollut ei mene helvettiin näihin paikkoihin fyysisen ruumiin kanssa maan kautta, vaan vasta kuoleman jälkeen.

Lisäksi voidaan sanoa, että helvetti sekä on olemassa että ei ole olemassa. Vaikka sitä joskus kuvataan fyysisenä paikkana, samalla se ei ole fyysinen paikka tavallisessa merkityksessä. Helvetti voidaan ymmärtää ennen kaikkea mentaalisella tasolla – tietoisuuden tilana. Se on kärsimyksen ja ahdistuksen kokemus, joka syntyy tietoisuuden tilasta.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Lisäksi voidaan sanoa, että helvetti sekä on olemassa että ei ole olemassa. Vaikka sitä joskus kuvataan fyysisenä paikkana, samalla se ei ole fyysinen paikka tavallisessa merkityksessä. Helvetti voidaan ymmärtää ennen kaikkea mentaalisella tasolla – tietoisuuden tilana. Se on kärsimyksen ja ahdistuksen kokemus, joka syntyy tietoisuuden tilasta.

Lue lisää

helvetti on todellinen olemassa oleva paikka universumissa, mutta samalla kuitenkin opetetaan, että helvetti ei ole maan sisällä oleva fyysinen paikka, johon ihminen voisi päästä poraamalla maata. Se kuuluu universumin hienovaraisempaan alueeseen eikä sitä voi havaita tavallisilla fyysisillä välineillä.

On myös totta, että kärsimys liittyy tietoisuuden tilaan. Ihminen voi jo tässä elämässä kokea eräänlaista helvetillistä tilaa, jos hänen mielensä on täynnä negatiivia. Tässä mielessä helvettiä voidaan kuvailla myös tietoisuuden tilana.

Anonyymi00026 kirjoitti:

helvetti on todellinen olemassa oleva paikka universumissa, mutta samalla kuitenkin opetetaan, että helvetti ei ole maan sisällä oleva fyysinen paikka, johon ihminen voisi päästä poraamalla maata. Se kuuluu universumin hienovaraisempaan alueeseen eikä sitä voi havaita tavallisilla fyysisillä välineillä.

On myös totta, että kärsimys liittyy tietoisuuden tilaan. Ihminen voi jo tässä elämässä kokea eräänlaista helvetillistä tilaa, jos hänen mielensä on täynnä negatiivia. Tässä mielessä helvettiä voidaan kuvailla myös tietoisuuden tilana.

Lue lisää

Taso universumissa - on todellinen paikka universumissa.

Psykologinen tai tietoisuuden taso – ihminen voi jo tässä elämässä luoda helvetillisen kokemuksen omalla tietoisuudellaan.

Joissakin opetuksissa sanotaan esimerkiksi, että jos elämä täyttyy kärsimyksestä, ahdistuksesta ja vääristä teoista, “koko maailma muuttuu helvetiksi”

Anonyymi00027 kirjoitti:

Taso universumissa - on todellinen paikka universumissa.

Psykologinen tai tietoisuuden taso – ihminen voi jo tässä elämässä luoda helvetillisen kokemuksen omalla tietoisuudellaan.

Joissakin opetuksissa sanotaan esimerkiksi, että jos elämä täyttyy kärsimyksestä, ahdistuksesta ja vääristä teoista, “koko maailma muuttuu helvetiksi”

Lue lisää

Helvetti ja paratiisi ovat todellisia, mutta niiden olemassaolo ei rajoitu vain fyysisiin paikkoihin.

Helvetti ei ole ikuinen Maa-ajan kronologiassa. Vaikka se on paikka universumissa, sen kestot mitataan sielun karmallisen kokemuksen mukaan, eivätkä ne seuraa maan ajankulua.

Esimerkiksi korkeimmilla planeetoilla aika virtaa eri tavalla, sillä siellä menee muutama sekunti, mutta maan päällä sama ajanjakso on miljoonia, miljardeja vuosia.

Helvetissä sen aika voi maallisen ajan mittakaavassa tuntua äärimmäisen pitkältä, vaikka itse asiassa se vastaa vain muutamia sekunteja tai minuutin maapallon kronologian mukaan.

Ei mitään ikuista. Elävä olento jatkaa sansaraa; vaikka se olisi ollut paratiisissa lomamatkalla, se palaa maan päälle.


Lisäksi samoin kuin "paratiisi", myös helvetti on olemassa mentaalisella tasolla, ei vain fyysisenä paikkana.
Eli vaikka helvetti olisi fyysinen paikka, se on ensisijaisesti tietoisuuden tila ja mentaalinen tila.

Samoin se "paratiisi".

Anonyymi00028 kirjoitti:

Helvetti ja paratiisi ovat todellisia, mutta niiden olemassaolo ei rajoitu vain fyysisiin paikkoihin.

Helvetti ei ole ikuinen Maa-ajan kronologiassa. Vaikka se on paikka universumissa, sen kestot mitataan sielun karmallisen kokemuksen mukaan, eivätkä ne seuraa maan ajankulua.

Esimerkiksi korkeimmilla planeetoilla aika virtaa eri tavalla, sillä siellä menee muutama sekunti, mutta maan päällä sama ajanjakso on miljoonia, miljardeja vuosia.

Helvetissä sen aika voi maallisen ajan mittakaavassa tuntua äärimmäisen pitkältä, vaikka itse asiassa se vastaa vain muutamia sekunteja tai minuutin maapallon kronologian mukaan.

Ei mitään ikuista. Elävä olento jatkaa sansaraa; vaikka se olisi ollut paratiisissa lomamatkalla, se palaa maan päälle.


Lisäksi samoin kuin "paratiisi", myös helvetti on olemassa mentaalisella tasolla, ei vain fyysisenä paikkana.
Eli vaikka helvetti olisi fyysinen paikka, se on ensisijaisesti tietoisuuden tila ja mentaalinen tila.

Samoin se "paratiisi".

Lue lisää

Ei ole mitään ikuista, sen jälkeen sielu jatkaa kiertokulkua eli sansaraa karmansa mukaisesti.

Kertomus siitä, että tutkijat olisivat poranneet maahan ja kuulleet helvetistä tulevia ihmisten huutoja, ei ole uskottava. Tavallinen ihminen maan päällä ei voi kuulla tai kokea sellaisia ääniä, sillä helvetilliset olotilat eivät ole fyysisiä paikkoja maan sisällä, joihin voisi osua poraamalla. Vaikka helvetin olemassaolo hyväksytään, se ilmenee universumissa hienomateriaalisilla tasoilla ja tietoisuuden ulottuvuuksissa, ei tavallisessa fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Ei ole mitään ikuista, sen jälkeen sielu jatkaa kiertokulkua eli sansaraa karmansa mukaisesti.

Kertomus siitä, että tutkijat olisivat poranneet maahan ja kuulleet helvetistä tulevia ihmisten huutoja, ei ole uskottava. Tavallinen ihminen maan päällä ei voi kuulla tai kokea sellaisia ääniä, sillä helvetilliset olotilat eivät ole fyysisiä paikkoja maan sisällä, joihin voisi osua poraamalla. Vaikka helvetin olemassaolo hyväksytään, se ilmenee universumissa hienomateriaalisilla tasoilla ja tietoisuuden ulottuvuuksissa, ei tavallisessa fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Universumissa on monia eri tasoja ja maailmoja, "Kuollut" ei mene näihin paikkoihin fyysisen ruumiin kanssa maan kautta.

Helvetti ei ole tavallinen fyysinen paikka maan sisällä vaan sijaitsee universumin hienomateriaalisilla tasoilla, ja sen äänte kuuleminen ei tapahdu poraamalla maata.

Tavallinen ihminen maan päällä ei voi kuulla tai kokea helvetin ääniä. Helvetin kokemukset eivät ole saavutettavissa tavallisin aistein; ne ovat osa hienomateriaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Universumissa on monia eri tasoja ja maailmoja, "Kuollut" ei mene näihin paikkoihin fyysisen ruumiin kanssa maan kautta.

Helvetti ei ole tavallinen fyysinen paikka maan sisällä vaan sijaitsee universumin hienomateriaalisilla tasoilla, ja sen äänte kuuleminen ei tapahdu poraamalla maata.

Tavallinen ihminen maan päällä ei voi kuulla tai kokea helvetin ääniä. Helvetin kokemukset eivät ole saavutettavissa tavallisin aistein; ne ovat osa hienomateriaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia.

Lue lisää

Helvetin kokemukset ovat osa sielun hienomateriaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia, ja ne tapahtuvat tietoisuuden tasolla, mentaalisella tasolla.

Tämä korostaa myös sitä, että fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

Myös se "Paratiisi" on hienomateriaalisella tasolla ja saavutettavissa vain sielun tietoisuuden kautta.

Tavallinen maallinen ihminen ei voi nähdä, kuulla tai muuten havaita paratiisia samalla tavalla kuin fyysistä maailmaa – sen kokemus tapahtuu henkisessä ja tietoisuuden ulottuvuudessa.

Helvetti ja paratiisi - niiden olemassaolo ilmenee ensisijaisesti mentaalisella tasolla, ei fyysisesti maan päällä.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Helvetin kokemukset ovat osa sielun hienomateriaalisia ja henkisiä ulottuvuuksia, ja ne tapahtuvat tietoisuuden tasolla, mentaalisella tasolla.

Tämä korostaa myös sitä, että fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

Myös se "Paratiisi" on hienomateriaalisella tasolla ja saavutettavissa vain sielun tietoisuuden kautta.

Tavallinen maallinen ihminen ei voi nähdä, kuulla tai muuten havaita paratiisia samalla tavalla kuin fyysistä maailmaa – sen kokemus tapahtuu henkisessä ja tietoisuuden ulottuvuudessa.

Helvetti ja paratiisi - niiden olemassaolo ilmenee ensisijaisesti mentaalisella tasolla, ei fyysisesti maan päällä.

Lue lisää

Ajatus, että joku voisi porata maata ja kuulla helvetin huutoja, ei pidä paikkaansa. Tavallinen ihminen ei voi kokea tai havaita sellaisia ääniä maan päällä.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Ajatus, että joku voisi porata maata ja kuulla helvetin huutoja, ei pidä paikkaansa. Tavallinen ihminen ei voi kokea tai havaita sellaisia ääniä maan päällä.

Me emme pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin,

Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?

Anonyymi00033 kirjoitti:

Me emme pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin,

Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?

Lue lisää

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".

Joten meille se "pelastus" on myrkky, ja se heitetään pois roskiin.

Anonyymi00034 kirjoitti:

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".

Joten meille se "pelastus" on myrkky, ja se heitetään pois roskiin.

fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

Anonyymi00035 kirjoitti:

fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

Helvetti ei ole paikka, johon voisi porata reikää. Se ei sijaitse maan sisällä konkreettisena kolona tai kivenä, josta voisi kuulla huutoja.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Helvetti ei ole paikka, johon voisi porata reikää. Se ei sijaitse maan sisällä konkreettisena kolona tai kivenä, josta voisi kuulla huutoja.

Kaikki tarinat, joissa kerrotaan porauksesta helvettiin, ovat harhakuvia ja illuusioita. Ihmisen työkalut, vaikka kuinka tarkat, eivät voi avata niitä ulottuvuuksia. Ne tasot, joilla helvetti sijaitsee, ovat hienomateriaalisia, eikä tavallinen maallinen ihminen voi nähdä tai kuulla niitä aisteillaan.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Kaikki tarinat, joissa kerrotaan porauksesta helvettiin, ovat harhakuvia ja illuusioita. Ihmisen työkalut, vaikka kuinka tarkat, eivät voi avata niitä ulottuvuuksia. Ne tasot, joilla helvetti sijaitsee, ovat hienomateriaalisia, eikä tavallinen maallinen ihminen voi nähdä tai kuulla niitä aisteillaan.

Lue lisää

Helvetti on siis olemassa, mutta sen todellinen kokemus tapahtuu mentaalisella tasolla, eikä sitä löydetä poraamalla maata.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Kaikki tarinat, joissa kerrotaan porauksesta helvettiin, ovat harhakuvia ja illuusioita. Ihmisen työkalut, vaikka kuinka tarkat, eivät voi avata niitä ulottuvuuksia. Ne tasot, joilla helvetti sijaitsee, ovat hienomateriaalisia, eikä tavallinen maallinen ihminen voi nähdä tai kuulla niitä aisteillaan.

Lue lisää

Aivan.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Helvetti on siis olemassa, mutta sen todellinen kokemus tapahtuu mentaalisella tasolla, eikä sitä löydetä poraamalla maata.

fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

Anonyymi00042 kirjoitti:

fyysinen poraaminen tai tavallisten välineiden käyttö ei voi “löytää” helvettiä – se on henkisen ja hienomateriaalisuuden todellisuutta, ei maallista ilmiötä.

"Kuuntele ääniä helvetistä"

Ja jos joitakin ääniä kuuluu, niin ainakaan ne eivät tule mistään helvetistä. Vaikka sielläkin voi olla ääniä, mutta ihminen ei niitä kuule – ne ovat toisella tasolla.

Anonyymi00043 kirjoitti:

"Kuuntele ääniä helvetistä"

Ja jos joitakin ääniä kuuluu, niin ainakaan ne eivät tule mistään helvetistä. Vaikka sielläkin voi olla ääniä, mutta ihminen ei niitä kuule – ne ovat toisella tasolla.

Lue lisää

Kun mietimme tarinaa “helvetin äänistä”, sen ydin tuntuu olevan yritys ymmärtää kärsimystä ja sen kokemista. Tarina olettaa, että kärsimys olisi jotain, mikä voisi fyysisesti resonoida, kuten ääni, joka kantautuu maankuoren uumenista. Todellisuudessa kärsimys ei ole kiviä, ilmaa tai magmaa pitkin kulkevaa aaltoa, vaan se on tietoisuuden ja mielen kokemus. Se ei ole mitattavissa mikrofonilla, koska sen olemus on subjektiivinen – se tapahtuu sisäisessä maailmassamme, ei ulkoisessa fysikaalisessa ympäristössä.

Kärsimys, ajattelumme mukaan, on seurausta teoistamme, valinnoistamme ja siitä, miten suhtaudumme maailmaan. Se ilmenee suhteissamme, ajatuksissamme ja tunteissamme. Helvetti tai tuska ei siis ole pysyvä paikka, vaan olotila: voimme kokea sen syvää ahdistusta, syyllisyyttä, pelkoa tai katumusta – ja kun nämä kokemukset on käsitelty, ne muuttuvat. Tämä tekee kärsimyksestä väliaikaisen, jatkuvasti muuttuvan kokemuksen, ei pysyvän paikan, jonne voisi fyysisesti mennä tai jota voisi tallentaa teknologialla.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Kun mietimme tarinaa “helvetin äänistä”, sen ydin tuntuu olevan yritys ymmärtää kärsimystä ja sen kokemista. Tarina olettaa, että kärsimys olisi jotain, mikä voisi fyysisesti resonoida, kuten ääni, joka kantautuu maankuoren uumenista. Todellisuudessa kärsimys ei ole kiviä, ilmaa tai magmaa pitkin kulkevaa aaltoa, vaan se on tietoisuuden ja mielen kokemus. Se ei ole mitattavissa mikrofonilla, koska sen olemus on subjektiivinen – se tapahtuu sisäisessä maailmassamme, ei ulkoisessa fysikaalisessa ympäristössä.

Kärsimys, ajattelumme mukaan, on seurausta teoistamme, valinnoistamme ja siitä, miten suhtaudumme maailmaan. Se ilmenee suhteissamme, ajatuksissamme ja tunteissamme. Helvetti tai tuska ei siis ole pysyvä paikka, vaan olotila: voimme kokea sen syvää ahdistusta, syyllisyyttä, pelkoa tai katumusta – ja kun nämä kokemukset on käsitelty, ne muuttuvat. Tämä tekee kärsimyksestä väliaikaisen, jatkuvasti muuttuvan kokemuksen, ei pysyvän paikan, jonne voisi fyysisesti mennä tai jota voisi tallentaa teknologialla.

Lue lisää

Tarinoiden syntyä voi selittää myös psykologisesti ja kulttuurisesti. Ihmismieli on taipuvainen konkretisoimaan näkymättömiä asioita. Pelkoon perustuvat kertomukset vetoavat tunteisiin ja jäävät mieleen vahvasti. Ne toimivat enemmänkin varoituksena ja muistutuksena kuin kirjaimellisena kuvauksena todellisuudesta. Helvetti on symboleista rikkainta: se kertoo, mitä tapahtuu, kun toimimme vastoin viisautta ja myötätuntoa.

Kuolemanrajakokemukset ja muut äärikokemukset sopivat tähän näkemykseen: ne heijastavat yksilön omaa mieltä ja kokemusten merkityksiä, eivät ulkoista todellisuutta sellaisena kuin se “on”. Sama tapahtuu unissa tai voimakkaissa sisäisissä tiloissa: kokemus tuntuu todelliselta, mutta se on tietoisuuden sisäinen prosessi.

Lopulta tarinan opetus ei ole pelottaa ihmisiä helvetillä, vaan saada meidät tarkastelemaan kärsimystä, sen syitä ja keinoja sen ymmärtämiseen. Kärsimys ilmenee, kun olemme irti omasta kokonaisuudestamme, muista ja maailmasta. Vapautuminen ei tapahdu välttämällä jotain ulkoista paikkaa, vaan kehittämällä ymmärrystä, myötätuntoa ja kykyä käsitellä kokemuksia viisaasti. Silloin voimme ylittää sekä sisäiset helvetit että kiertokulun, jonka kärsimys meille tuo.

Näin “helvetin äänet” -tarina näyttäytyy metaforana: se ei kuvaa fyysistä ilmiötä, vaan muistuttaa meitä siitä, että kärsimys on tietoisuuden asia, ei geologinen tapahtuma.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Tarinoiden syntyä voi selittää myös psykologisesti ja kulttuurisesti. Ihmismieli on taipuvainen konkretisoimaan näkymättömiä asioita. Pelkoon perustuvat kertomukset vetoavat tunteisiin ja jäävät mieleen vahvasti. Ne toimivat enemmänkin varoituksena ja muistutuksena kuin kirjaimellisena kuvauksena todellisuudesta. Helvetti on symboleista rikkainta: se kertoo, mitä tapahtuu, kun toimimme vastoin viisautta ja myötätuntoa.

Kuolemanrajakokemukset ja muut äärikokemukset sopivat tähän näkemykseen: ne heijastavat yksilön omaa mieltä ja kokemusten merkityksiä, eivät ulkoista todellisuutta sellaisena kuin se “on”. Sama tapahtuu unissa tai voimakkaissa sisäisissä tiloissa: kokemus tuntuu todelliselta, mutta se on tietoisuuden sisäinen prosessi.

Lopulta tarinan opetus ei ole pelottaa ihmisiä helvetillä, vaan saada meidät tarkastelemaan kärsimystä, sen syitä ja keinoja sen ymmärtämiseen. Kärsimys ilmenee, kun olemme irti omasta kokonaisuudestamme, muista ja maailmasta. Vapautuminen ei tapahdu välttämällä jotain ulkoista paikkaa, vaan kehittämällä ymmärrystä, myötätuntoa ja kykyä käsitellä kokemuksia viisaasti. Silloin voimme ylittää sekä sisäiset helvetit että kiertokulun, jonka kärsimys meille tuo.

Näin “helvetin äänet” -tarina näyttäytyy metaforana: se ei kuvaa fyysistä ilmiötä, vaan muistuttaa meitä siitä, että kärsimys on tietoisuuden asia, ei geologinen tapahtuma.

Lue lisää

Todellisuudessa kärsimys ei ole mikään ulkoinen ilmiö, jota voisi kuulla, nähdä tai tallentaa laitteilla. Se ei ole kiviä, ilmaa tai magmaa pitkin kulkevaa aaltoa, kuten tarinassa kuvatut helvetin äänet, vaan syvästi henkilökohtainen kokemus, joka asuu tietoisuudessa. Se on mielen ja sydämen tila, jossa havaitsemme kipua, puutetta, menetystä tai epäoikeudenmukaisuutta. Tietoisuutemme muokkaa kokemuksen: saman tapahtuman voi yksi ihminen kokea syvästi tuskallisena, toinen neutraalina tai jopa opettavaisena.

Kärsimyksen subjektiivisuus tekee siitä mitattamattoman ulkoisin mittarein. Mikrofonit, lämpömittarit tai porakoneet voivat rekisteröidä fyysisiä ääniä, lämpöä ja tärinää, mutta ne eivät koskaan tavoita sitä kipua, joka syntyy mielen sisällä, kun yksilö kokee epätoivoa, syyllisyyttä tai pelkoa. Tämä johtuu siitä, että kärsimys ei ole vain aistien tuottamaa signaalia, vaan tietoisuuden reaktio siihen, miten maailma ja itsemme kohtaamme.

Siksi kärsimys on olemassa vain, kun tietoisuus on hereillä. Kun olemme syvästi tietoisia siitä, mitä koemme, kärsimys ilmenee, ja se tuntuu todelliselta – ehkä niin todelliselta, että mieli etsii tarinoita ja symboleja ulkoisesta maailmasta selitykseksi. Tarinat helvetistä, kauhusta tai tuonpuoleisesta heijastavat tätä tarvetta konkretisoida kokemusta, mutta todellinen kipu ei koskaan ole ulkoista: se on sisäinen, ja sen syvyyden ja laajuuden tuntee vain se, joka sen kokee.

Kärsimyksen merkitys avautuu silloin, kun ymmärrämme sen subjektiivisen luonteen. Se ei ole rangaistus, eikä mikään fysikaalinen paikka. Se on peili, joka näyttää meille, missä olemme irti itsestämme, muista ja maailmasta. Kun tarkastelemme kärsimystä näin, se muuttuu välineeksi kasvulle ja ymmärrykselle: sen kautta oppii myötätuntoa, viisautta ja kykyä kohdata elämän ristiriidat ilman, että tarvitsee pelätä ulkoisia helvetin ääniä.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Todellisuudessa kärsimys ei ole mikään ulkoinen ilmiö, jota voisi kuulla, nähdä tai tallentaa laitteilla. Se ei ole kiviä, ilmaa tai magmaa pitkin kulkevaa aaltoa, kuten tarinassa kuvatut helvetin äänet, vaan syvästi henkilökohtainen kokemus, joka asuu tietoisuudessa. Se on mielen ja sydämen tila, jossa havaitsemme kipua, puutetta, menetystä tai epäoikeudenmukaisuutta. Tietoisuutemme muokkaa kokemuksen: saman tapahtuman voi yksi ihminen kokea syvästi tuskallisena, toinen neutraalina tai jopa opettavaisena.

Kärsimyksen subjektiivisuus tekee siitä mitattamattoman ulkoisin mittarein. Mikrofonit, lämpömittarit tai porakoneet voivat rekisteröidä fyysisiä ääniä, lämpöä ja tärinää, mutta ne eivät koskaan tavoita sitä kipua, joka syntyy mielen sisällä, kun yksilö kokee epätoivoa, syyllisyyttä tai pelkoa. Tämä johtuu siitä, että kärsimys ei ole vain aistien tuottamaa signaalia, vaan tietoisuuden reaktio siihen, miten maailma ja itsemme kohtaamme.

Siksi kärsimys on olemassa vain, kun tietoisuus on hereillä. Kun olemme syvästi tietoisia siitä, mitä koemme, kärsimys ilmenee, ja se tuntuu todelliselta – ehkä niin todelliselta, että mieli etsii tarinoita ja symboleja ulkoisesta maailmasta selitykseksi. Tarinat helvetistä, kauhusta tai tuonpuoleisesta heijastavat tätä tarvetta konkretisoida kokemusta, mutta todellinen kipu ei koskaan ole ulkoista: se on sisäinen, ja sen syvyyden ja laajuuden tuntee vain se, joka sen kokee.

Kärsimyksen merkitys avautuu silloin, kun ymmärrämme sen subjektiivisen luonteen. Se ei ole rangaistus, eikä mikään fysikaalinen paikka. Se on peili, joka näyttää meille, missä olemme irti itsestämme, muista ja maailmasta. Kun tarkastelemme kärsimystä näin, se muuttuu välineeksi kasvulle ja ymmärrykselle: sen kautta oppii myötätuntoa, viisautta ja kykyä kohdata elämän ristiriidat ilman, että tarvitsee pelätä ulkoisia helvetin ääniä.

Lue lisää

Kärsimyksen todellinen luonne ei ole fyysinen, ulkoinen ilmiö, jota mikään laite voisi mitata.

Se ei ole paikka, jossa sielut huutavat, tai kuuma kallio, johon voi porata reikää. Kun artikkelissa kerrotaan drillistä, äänten kuulemisesta ja 2 000 Fahrenheit-asteesta, niin kyse on vain materialistisen mielen kuvitelmasta – tapa tulkita tietoisuuden kokemusta fysikaalisesti, mikä on itse asiassa erkaantumista todellisesta lähteestä.

Ei mikään ulkoinen kuilu tai ääni. Sielu ei kärsi “fysiikan lain mukaisesti”, vaan kärsimys on seurausta siitä, että sielun luontainen onnellisuus on tukahdutettu.
Siksi, vaikka joku väittäisi kuulleensa miljoonien ihmisten huutoja, se tulkitaan allegoriseksi kuvaksi siitä, mitä tapahtuu, kun tietoisuus eksyy illuusion valtaan: mieli kärsii, sielu tuntee erkaantumista, ja tästä syntyy “helvetin kaltaista” kokemusta. Ääni ei ole ulkoisen maailman todiste, vaan materiaalisen mielen projekti.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Kärsimyksen todellinen luonne ei ole fyysinen, ulkoinen ilmiö, jota mikään laite voisi mitata.

Se ei ole paikka, jossa sielut huutavat, tai kuuma kallio, johon voi porata reikää. Kun artikkelissa kerrotaan drillistä, äänten kuulemisesta ja 2 000 Fahrenheit-asteesta, niin kyse on vain materialistisen mielen kuvitelmasta – tapa tulkita tietoisuuden kokemusta fysikaalisesti, mikä on itse asiassa erkaantumista todellisesta lähteestä.

Ei mikään ulkoinen kuilu tai ääni. Sielu ei kärsi “fysiikan lain mukaisesti”, vaan kärsimys on seurausta siitä, että sielun luontainen onnellisuus on tukahdutettu.
Siksi, vaikka joku väittäisi kuulleensa miljoonien ihmisten huutoja, se tulkitaan allegoriseksi kuvaksi siitä, mitä tapahtuu, kun tietoisuus eksyy illuusion valtaan: mieli kärsii, sielu tuntee erkaantumista, ja tästä syntyy “helvetin kaltaista” kokemusta. Ääni ei ole ulkoisen maailman todiste, vaan materiaalisen mielen projekti.

Lue lisää

Samalla tavoin pelastus tai kärsimyksen loppuminen ei vaadi drillin syvyyksiä, vaan tietoisuuden muuttumista. Tämä on todellinen tie “helvetin” voittamiseen – ei fyysisten äänien tai tulikuumien paikkojen kautta.

Miksi fyysiset “helvetin äänet” eivät ole todiste

Artikkelissa Dr. Azzacove väittää kuulleensa miljoonien ihmisten huutoja, kun he porasivat maata. Materialistinen tulkinta yrittää nähdä kärsimyksen ulkoisena, mitattavana ilmiönä.

Mutta tämä ei ole mahdollista, koska:

Kärsimys on tietoisuuden kokemus, ei fysikaalinen ilmiö. Sielu on ikuinen, eikä fyysinen lämpötila tai mikrofoni voi mitata sen kokemuksia.

Mieli luo illuusion kärsimyksestä. Jos fyysiset laitteet “kuulevat” huutoja, ne todennäköisesti tallentavat resonansseja, kohinaa tai ihmisen projisoimia ääniä, ei sielun todellista kärsimystä.
Helvetti on tila, jossa sielu kokee erkaantumista Alkulähteestä. Tämä tila on subjektiivinen, ei geologinen.
Eli drillin ääniä ei voida pitää sielullisen kärsimyksen todisteena.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Samalla tavoin pelastus tai kärsimyksen loppuminen ei vaadi drillin syvyyksiä, vaan tietoisuuden muuttumista. Tämä on todellinen tie “helvetin” voittamiseen – ei fyysisten äänien tai tulikuumien paikkojen kautta.

Miksi fyysiset “helvetin äänet” eivät ole todiste

Artikkelissa Dr. Azzacove väittää kuulleensa miljoonien ihmisten huutoja, kun he porasivat maata. Materialistinen tulkinta yrittää nähdä kärsimyksen ulkoisena, mitattavana ilmiönä.

Mutta tämä ei ole mahdollista, koska:

Kärsimys on tietoisuuden kokemus, ei fysikaalinen ilmiö. Sielu on ikuinen, eikä fyysinen lämpötila tai mikrofoni voi mitata sen kokemuksia.

Mieli luo illuusion kärsimyksestä. Jos fyysiset laitteet “kuulevat” huutoja, ne todennäköisesti tallentavat resonansseja, kohinaa tai ihmisen projisoimia ääniä, ei sielun todellista kärsimystä.
Helvetti on tila, jossa sielu kokee erkaantumista Alkulähteestä. Tämä tila on subjektiivinen, ei geologinen.
Eli drillin ääniä ei voida pitää sielullisen kärsimyksen todisteena.

Lue lisää

Toisin sanoen, “huuto miljoonien ihmisten” voi olla opettavainen allegoria: materiaaliset olennot kärsivät, koska he ovat unohtaneet todellisen lähteen,

Drillit, ääniä tallentavat mikrofonit ja tulikuumat kaivot voivat olla kiinnostavia uutisia, mutta ne eivät kosketa sielun todellista kipua. Todellinen helvetti on tietoisuuden tila – ja bhakti tarjoaa sielulle vapautuksen.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Toisin sanoen, “huuto miljoonien ihmisten” voi olla opettavainen allegoria: materiaaliset olennot kärsivät, koska he ovat unohtaneet todellisen lähteen,

Drillit, ääniä tallentavat mikrofonit ja tulikuumat kaivot voivat olla kiinnostavia uutisia, mutta ne eivät kosketa sielun todellista kipua. Todellinen helvetti on tietoisuuden tila – ja bhakti tarjoaa sielulle vapautuksen.

Lue lisää

Helvetin planeetat kuuluvat materiaalisesti olemassa oleviin maailmoihin, mutta koska ne eivät ole näkyvissä tai saavutettavissa meidän tavallisilla aisteilla– eli ne ovat kokemuksellisesti konkreettisia sielulle, mutta eivät fyysisesti havaittavissa meidän maailmassamme.

Nämä planeetat eivät ole vain “alitajunnan mielikuvia”, vaan ne ovat todellisia, konkreettisia planeettoja materiaalisen maailman alapuolella, mutta niin syvällä, ettei mikään tavanomainen fyysinen laite voi niitä saavuttaa.

Korkeus-/syvyysmitta: ne voivat sijaita miljoonia kilometrejä maan pinnan alapuolella, syvyyksiä, jotka ylittävät minkään meidän geologisen tutkimuskaluston ulottuvuuden.
Havaitseminen: Ihmiset eivät voi nähdä, tuntea tai mitata näitä paikkoja tavallisilla aisteilla tai laitteilla.
Eli se ei ole metafora, vaan todellinen materiaalisessa maailmassa oleva paikka, mutta meidän fyysinen maailma on vain pintaa – nämä syvät tasot ovat sielun kokemuksen ja kosmisen rakenteen näkökulmasta konkreettisia.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Helvetin planeetat kuuluvat materiaalisesti olemassa oleviin maailmoihin, mutta koska ne eivät ole näkyvissä tai saavutettavissa meidän tavallisilla aisteilla– eli ne ovat kokemuksellisesti konkreettisia sielulle, mutta eivät fyysisesti havaittavissa meidän maailmassamme.

Nämä planeetat eivät ole vain “alitajunnan mielikuvia”, vaan ne ovat todellisia, konkreettisia planeettoja materiaalisen maailman alapuolella, mutta niin syvällä, ettei mikään tavanomainen fyysinen laite voi niitä saavuttaa.

Korkeus-/syvyysmitta: ne voivat sijaita miljoonia kilometrejä maan pinnan alapuolella, syvyyksiä, jotka ylittävät minkään meidän geologisen tutkimuskaluston ulottuvuuden.
Havaitseminen: Ihmiset eivät voi nähdä, tuntea tai mitata näitä paikkoja tavallisilla aisteilla tai laitteilla.
Eli se ei ole metafora, vaan todellinen materiaalisessa maailmassa oleva paikka, mutta meidän fyysinen maailma on vain pintaa – nämä syvät tasot ovat sielun kokemuksen ja kosmisen rakenteen näkökulmasta konkreettisia.

Lue lisää

Ne eivät ole vain pari kilometriä syvällä, vaan todella materiaalisen maailman alapuolella ulottuvia kerroksia, joita ei voi mitata tavanomaisilla geologisilla välineillä.
Jokainen syvyys vastaa erilaista tasoja.
Näitä syvyyksiä kuvataan yleensä tarkasti ja numeerisesti, esimerkiksi “X miljoonaa yojanaa alaspäin” – yojana on vanha mittayksikkö, jonka pituus vaihtelee 8–12 km:n välillä, ja miljoonilla yojanoilla päädytään lukuihin, jotka ovat miljoonien kilometrien luokkaa.

Ne sijaitsevat syvällä maan alla, mutta kyse ei ole tavallisesta geologisesta kuoresta – nämä kerrokset ovat osa toista materiaalisen maailman ulottuvuutta, joka on meidän havaintokykymme ulkopuolella.
Ääni, lämpö, paine ja muut fysikaaliset suureet siellä eivät “heijastu” meidän maailmaan mitattaviksi signaaleiksi.
Jos esimerkiksi mikrofonilla yrittäisi tallentaa “ ääniä”, se ei taltioisi mitään, koska mikään meidän fyysisistä laitteistamme ei voi vastaanottaa tuon tason subjektiivisia kokemuksia. Ääni siellä on sielullinen kokemus, ei mekaaninen ilmanpaineen värähtely.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Ne eivät ole vain pari kilometriä syvällä, vaan todella materiaalisen maailman alapuolella ulottuvia kerroksia, joita ei voi mitata tavanomaisilla geologisilla välineillä.
Jokainen syvyys vastaa erilaista tasoja.
Näitä syvyyksiä kuvataan yleensä tarkasti ja numeerisesti, esimerkiksi “X miljoonaa yojanaa alaspäin” – yojana on vanha mittayksikkö, jonka pituus vaihtelee 8–12 km:n välillä, ja miljoonilla yojanoilla päädytään lukuihin, jotka ovat miljoonien kilometrien luokkaa.

Ne sijaitsevat syvällä maan alla, mutta kyse ei ole tavallisesta geologisesta kuoresta – nämä kerrokset ovat osa toista materiaalisen maailman ulottuvuutta, joka on meidän havaintokykymme ulkopuolella.
Ääni, lämpö, paine ja muut fysikaaliset suureet siellä eivät “heijastu” meidän maailmaan mitattaviksi signaaleiksi.
Jos esimerkiksi mikrofonilla yrittäisi tallentaa “ ääniä”, se ei taltioisi mitään, koska mikään meidän fyysisistä laitteistamme ei voi vastaanottaa tuon tason subjektiivisia kokemuksia. Ääni siellä on sielullinen kokemus, ei mekaaninen ilmanpaineen värähtely.

Lue lisää

Eli se on olemassa suhteellisessa, määräaikaisessa merkityksessä, ei absoluuttisessa ikuisuudessa.

Ne planeetat kuuluu fyysisen maailman syvempiin, hienorakenteisiin kerroksiin, mutta ei meidän tavanomaisiin mittaustasoihin.
Tila vs. paikka: Se ei ole “paikka” kuten kaupunki tai maa, vaan todellisuuden tila. Tämä tila on konkreettinen, mutta sen kokemus on sielullinen, ei aistittavissa tavallisilla aisteilla tai laitteilla.
Ei ikuisesti: Sielut eivät viihdy siellä loputtomasti. Ne ovat ajallisia ja hän voi jälleen syntyä jossain muussa maailmassa.

Toisin sanoen: se on olemassa, mutta se on olemassa mielen, sielun ja henkisen kokemuksen tasolla, ei pysyvästi, eikä se ole meidän fysikaalisen maailman kiinteä kohde.


Kyseessä on todellinen tila, mutta sen todellisuus on kokemusperäistä ja henkistä, ei mitattavissa fysikaalisilla laitteilla.
“Syvyys” ei tarkoita geologista syvyyttä, vaan kokemuksen intensiteettiä ja karmallista painoa.

Mitkään aineelliset laitteet – mikrofonit, lämpöanturit, kaivinkoneet – eivät voi havaita sitä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Eli se on olemassa suhteellisessa, määräaikaisessa merkityksessä, ei absoluuttisessa ikuisuudessa.

Ne planeetat kuuluu fyysisen maailman syvempiin, hienorakenteisiin kerroksiin, mutta ei meidän tavanomaisiin mittaustasoihin.
Tila vs. paikka: Se ei ole “paikka” kuten kaupunki tai maa, vaan todellisuuden tila. Tämä tila on konkreettinen, mutta sen kokemus on sielullinen, ei aistittavissa tavallisilla aisteilla tai laitteilla.
Ei ikuisesti: Sielut eivät viihdy siellä loputtomasti. Ne ovat ajallisia ja hän voi jälleen syntyä jossain muussa maailmassa.

Toisin sanoen: se on olemassa, mutta se on olemassa mielen, sielun ja henkisen kokemuksen tasolla, ei pysyvästi, eikä se ole meidän fysikaalisen maailman kiinteä kohde.


Kyseessä on todellinen tila, mutta sen todellisuus on kokemusperäistä ja henkistä, ei mitattavissa fysikaalisilla laitteilla.
“Syvyys” ei tarkoita geologista syvyyttä, vaan kokemuksen intensiteettiä ja karmallista painoa.

Mitkään aineelliset laitteet – mikrofonit, lämpöanturit, kaivinkoneet – eivät voi havaita sitä.

Lue lisää

Ja mistä tiedät, että ne äänet tulevat helvetistä? Ehkä ne tulivat eduskunnan kyselytunnilta.

VITSI.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Ja mistä tiedät, että ne äänet tulevat helvetistä? Ehkä ne tulivat eduskunnan kyselytunnilta.

VITSI.

Hehh!

Mitä tarkoitat?

Anonyymi00056 kirjoitti:

Mitä tarkoitat?

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

Anonyymi00057 kirjoitti:

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

Lue lisää

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

• Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.

Lue lisää

Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Lue lisää

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Lue lisää

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Anonyymi00063 kirjoitti:

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Lue lisää

Ikuisen kidutuksen puolustajat ovat kiinnostava ilmiö.
Kuvitellaan hetki tavallinen ihminen. Hän näkee uutisen murhaajasta, kiduttajasta tai sotarikollisesta ja järkyttyy. Hän vaatii oikeutta, mutta samalla hän yleensä katsoo, että rangaistuksellakin pitäisi olla rajansa. Jopa pahimmille rikollisille annetaan elinkautinen, ei loputonta kidutusta. Jopa kaikkein julmimpien tekojen kohdalla ajatus ikuisesta piinaamisesta tuntuu useimmista ihmisistä vastenmieliseltä.
Sitten tapahtuu jotain merkillistä.
Sama ihminen saattaa siirtyä teologiseen keskusteluun ja alkaa puolustaa ajatusta, että ääretön olento ylläpitää tietoista kärsimystä ikuisesti. Ei vuosisataa. Ei miljoonaa vuotta. Ei biljoonaa vuotta. Vaan kirjaimellisesti ilman loppua.
Yhtäkkiä mittasuhteet katoavat.
Jos ihminen tekisi näin, häntä kutsuttaisiin hirviöksi. Jos valtio tekisi näin, sitä kutsuttaisiin rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Jos diktaattori rakentaisi vankilan, jossa rangaistus ei koskaan pääty eikä armoa koskaan anneta, maailma pitäisi sitä pahuuden monumenttina.
Mutta lisää sana "jumalallinen" eteen, niin sama asia muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi.
Tässä kohtaa sarkasmi kirjoittaa itse itsensä.
Ajatellaanpa puolustuspuhetta.
"Jumala on täydellinen rakkaus."
Hienoa.
"Mitä hän tekee niille, jotka eivät hyväksy häntä?"
"No, osa joutuu kärsimään ikuisesti."
"Ahaa. Kuinka kauan ikuisesti?"
"Ikuisesti."
"Eli ilman loppua?"
"Kyllä."
"Ja tämä on rakkautta?"
"Kyllä."
Se alkaa muistuttaa tilannetta, jossa joku yrittää vakuuttaa sinulle, että tuli on vettä ja yö on päivä.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Ikuisen kidutuksen puolustajat ovat kiinnostava ilmiö.
Kuvitellaan hetki tavallinen ihminen. Hän näkee uutisen murhaajasta, kiduttajasta tai sotarikollisesta ja järkyttyy. Hän vaatii oikeutta, mutta samalla hän yleensä katsoo, että rangaistuksellakin pitäisi olla rajansa. Jopa pahimmille rikollisille annetaan elinkautinen, ei loputonta kidutusta. Jopa kaikkein julmimpien tekojen kohdalla ajatus ikuisesta piinaamisesta tuntuu useimmista ihmisistä vastenmieliseltä.
Sitten tapahtuu jotain merkillistä.
Sama ihminen saattaa siirtyä teologiseen keskusteluun ja alkaa puolustaa ajatusta, että ääretön olento ylläpitää tietoista kärsimystä ikuisesti. Ei vuosisataa. Ei miljoonaa vuotta. Ei biljoonaa vuotta. Vaan kirjaimellisesti ilman loppua.
Yhtäkkiä mittasuhteet katoavat.
Jos ihminen tekisi näin, häntä kutsuttaisiin hirviöksi. Jos valtio tekisi näin, sitä kutsuttaisiin rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Jos diktaattori rakentaisi vankilan, jossa rangaistus ei koskaan pääty eikä armoa koskaan anneta, maailma pitäisi sitä pahuuden monumenttina.
Mutta lisää sana "jumalallinen" eteen, niin sama asia muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi.
Tässä kohtaa sarkasmi kirjoittaa itse itsensä.
Ajatellaanpa puolustuspuhetta.
"Jumala on täydellinen rakkaus."
Hienoa.
"Mitä hän tekee niille, jotka eivät hyväksy häntä?"
"No, osa joutuu kärsimään ikuisesti."
"Ahaa. Kuinka kauan ikuisesti?"
"Ikuisesti."
"Eli ilman loppua?"
"Kyllä."
"Ja tämä on rakkautta?"
"Kyllä."
Se alkaa muistuttaa tilannetta, jossa joku yrittää vakuuttaa sinulle, että tuli on vettä ja yö on päivä.

Lue lisää

Sanoja käytetään edelleen, mutta niiden merkitykset ovat kadonneet.
Ehkä kaikkein kummallisinta on yritys esittää tämä järjestelmä vapaan tahdon voittona.
"Olet vapaa valitsemaan."
Todellako?
Jos vaihtoehdot ovat ääretön autuus tai ääretön kärsimys, kyse ei enää muistuta vapaata valintaa. Se muistuttaa lomaketta, jonka alareunassa lukee pienellä tekstillä: "Väärä vastaus johtaa loputtomaan katastrofiin."
Sellaista kutsutaan normaalisti pakottamiseksi.
Mutta teologisessa versiossa sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Ja mitä enemmän asiaa pyörittelee, sitä oudommaksi se muuttuu.
Ihmisen elämä on rajallinen. Tieto rajallista. Ymmärrys rajallista. Kulttuuri, kasvatus, kokemukset ja olosuhteet vaihtelevat valtavasti. Silti tämän muutaman vuosikymmenen mittaisen elämän seurauksena määrätään rangaistus, joka ei koskaan pääty.
Ei miljoonan vuoden jälkeen.
Ei miljardin vuoden jälkeen.
Ei silloinkaan, kun jokainen tähti on sammunut.
Ei koskaan.
Ja tämän pitäisi olla täydellisen oikeudenmukaisuuden huipentuma.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen hahmon romaaniin, kriitikot pitäisivät häntä kosmisena tyrannina. Mutta kun hahmoa kutsutaan Jumalaksi, osa ihmisistä alkaa puolustaa järjestelmää sellaisella innolla, että itse oikeuden käsite näyttää menevän solmuun.
Lopulta kysymys on yksinkertainen.
Jos ikuisen kidutuksen oppi esitetään ilman uskonnollisia etikettejä, kuinka moni pitäisi sitä moraalisesti hyväksyttävänä?
Kuinka moni katsoisi sitä ja sanoisi:
"Tässä on täydellisen rakkauden teko."
Ja jos vastaus on, ettei juuri kukaan, silloin ongelma ei ehkä ole kriitikoissa.
Ongelma voi olla siinä, että jotkut sanat ovat muuttuneet niin pyhiksi, että niiden varjossa voidaan puolustaa asioita, joita muuten pidettäisiin käsittämättömän julmina.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Sanoja käytetään edelleen, mutta niiden merkitykset ovat kadonneet.
Ehkä kaikkein kummallisinta on yritys esittää tämä järjestelmä vapaan tahdon voittona.
"Olet vapaa valitsemaan."
Todellako?
Jos vaihtoehdot ovat ääretön autuus tai ääretön kärsimys, kyse ei enää muistuta vapaata valintaa. Se muistuttaa lomaketta, jonka alareunassa lukee pienellä tekstillä: "Väärä vastaus johtaa loputtomaan katastrofiin."
Sellaista kutsutaan normaalisti pakottamiseksi.
Mutta teologisessa versiossa sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Ja mitä enemmän asiaa pyörittelee, sitä oudommaksi se muuttuu.
Ihmisen elämä on rajallinen. Tieto rajallista. Ymmärrys rajallista. Kulttuuri, kasvatus, kokemukset ja olosuhteet vaihtelevat valtavasti. Silti tämän muutaman vuosikymmenen mittaisen elämän seurauksena määrätään rangaistus, joka ei koskaan pääty.
Ei miljoonan vuoden jälkeen.
Ei miljardin vuoden jälkeen.
Ei silloinkaan, kun jokainen tähti on sammunut.
Ei koskaan.
Ja tämän pitäisi olla täydellisen oikeudenmukaisuuden huipentuma.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen hahmon romaaniin, kriitikot pitäisivät häntä kosmisena tyrannina. Mutta kun hahmoa kutsutaan Jumalaksi, osa ihmisistä alkaa puolustaa järjestelmää sellaisella innolla, että itse oikeuden käsite näyttää menevän solmuun.
Lopulta kysymys on yksinkertainen.
Jos ikuisen kidutuksen oppi esitetään ilman uskonnollisia etikettejä, kuinka moni pitäisi sitä moraalisesti hyväksyttävänä?
Kuinka moni katsoisi sitä ja sanoisi:
"Tässä on täydellisen rakkauden teko."
Ja jos vastaus on, ettei juuri kukaan, silloin ongelma ei ehkä ole kriitikoissa.
Ongelma voi olla siinä, että jotkut sanat ovat muuttuneet niin pyhiksi, että niiden varjossa voidaan puolustaa asioita, joita muuten pidettäisiin käsittämättömän julmina.

Lue lisää

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Anonyymi00066 kirjoitti:

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Ajatellaan asiaa hetki ilman koristeita.

Olento luo tietoisia olentoja. Osa näistä olennoista erehtyy, epäilee, uskoo väärin, syntyy väärään kulttuuriin, päätyy vääriin johtopäätöksiin tai yksinkertaisesti kuolee vakuuttumatta.

Rangaistus?

Ei korjaus.

Ei kasvatus.

Ei kuntoutus.

Ei edes armollinen loppu.

Vaan tietoinen kärsimys, joka jatkuu niin kauan, että sana "kauan" menettää merkityksensä.

Ja sitten joku nousee ylös ja sanoo:

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Anonyymi00067 kirjoitti:

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Ajatellaan asiaa hetki ilman koristeita.

Olento luo tietoisia olentoja. Osa näistä olennoista erehtyy, epäilee, uskoo väärin, syntyy väärään kulttuuriin, päätyy vääriin johtopäätöksiin tai yksinkertaisesti kuolee vakuuttumatta.

Rangaistus?

Ei korjaus.

Ei kasvatus.

Ei kuntoutus.

Ei edes armollinen loppu.

Vaan tietoinen kärsimys, joka jatkuu niin kauan, että sana "kauan" menettää merkityksensä.

Ja sitten joku nousee ylös ja sanoo:

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Lue lisää

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Miten ihmeessä?

Jos joku ehdottaisi tällaista järjestelmää työpaikalla, hänet erotettaisiin.

Jos joku ehdottaisi sitä oikeustieteellisessä tiedekunnassa, häntä pidettäisiin vaarallisena.

Jos joku ehdottaisi sitä psykologian luennolla, professorit luultavasti kysyisivät, onko kyse ajatuskokeesta vai satiirista.

Mutta lisää mukaan sana "jumalallinen", ja yhtäkkiä kaikkein äärimmäisin julmuus muuttuu joidenkin silmissä moraaliseksi mestariteokseksi.

Se on hämmästyttävää.

Kuvittele tuomari.

Hänen eteensä tuodaan ihminen.

Syyte?

Väärät uskomukset.

Riittämätön vakuuttuneisuus.

Epäily.

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Anonyymi00068 kirjoitti:

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Miten ihmeessä?

Jos joku ehdottaisi tällaista järjestelmää työpaikalla, hänet erotettaisiin.

Jos joku ehdottaisi sitä oikeustieteellisessä tiedekunnassa, häntä pidettäisiin vaarallisena.

Jos joku ehdottaisi sitä psykologian luennolla, professorit luultavasti kysyisivät, onko kyse ajatuskokeesta vai satiirista.

Mutta lisää mukaan sana "jumalallinen", ja yhtäkkiä kaikkein äärimmäisin julmuus muuttuu joidenkin silmissä moraaliseksi mestariteokseksi.

Se on hämmästyttävää.

Kuvittele tuomari.

Hänen eteensä tuodaan ihminen.

Syyte?

Väärät uskomukset.

Riittämätön vakuuttuneisuus.

Epäily.

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Lue lisää

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Ikuisesti.

Ja yleisö puhkeaa aplodeihin.

"Kuinka viisas tuomari!"

"Kuinka rakastava tuomari!"

"Kuinka oikeudenmukainen tuomari!"

Tässä vaiheessa ei enää tiedä, pitäisikö itkeä vai ihailla kielen uskomatonta venyvyyttä.

Sanojen täytyy tehdä valtavasti töitä.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Ikuisesti.

Ja yleisö puhkeaa aplodeihin.

"Kuinka viisas tuomari!"

"Kuinka rakastava tuomari!"

"Kuinka oikeudenmukainen tuomari!"

Tässä vaiheessa ei enää tiedä, pitäisikö itkeä vai ihailla kielen uskomatonta venyvyyttä.

Sanojen täytyy tehdä valtavasti töitä.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Lue lisää

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Oikeus tarkoittaa rangaistusta, joka ei koskaan pääty.

Mikä tahansa sana voidaan ilmeisesti saada tarkoittamaan mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Ehkä kaikkein merkillisintä ei kuitenkaan ole itse oppi.

Ihmiset ovat uskoneet kaikenlaisiin asioihin.

Merkillisintä on se into, jolla jotkut puolustavat sitä.

He eivät vain hyväksy sitä.

He eivät vain siedä sitä.

He ylistävät sitä.

He katsovat loputonta kärsimystä ja sanovat:

"Näin kuuluu olla."

Siinä kohtaa jokin tuntuu kääntyneen nurin.

Normaalisti ihmisen moraalinen vaisto reagoi kärsimykseen myötätunnolla.

Lapsi ymmärtää tämän.

Kun joku itkee, lapsi yrittää lohduttaa.

Kun joku kärsii, lapsi haluaa auttaa.

Mutta ikuisen kidutuksen oppia puolustettaessa tapahtuu outo muodonmuutos.

Yhtäkkiä kärsimys ei enää herätä myötätuntoa.

Se herättää puolustuspuheita.

Mitä suurempi tuska, sitä monimutkaisemmaksi selitykset muuttuvat.

Mitä pidempi kärsimys, sitä enemmän tuotetaan teologisia alaviitteitä.

Ja lopulta päädytään tilanteeseen, jossa loputonta kidutusta pidetään moraalisesti ongelmattomampana kuin sen kyseenalaistamista.

Se on suorastaan nerokasta.

Uhri muuttuu ongelmaksi.

Järjestelmä muuttuu ratkaisuksi.

Anonyymi00071 kirjoitti:

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Oikeus tarkoittaa rangaistusta, joka ei koskaan pääty.

Mikä tahansa sana voidaan ilmeisesti saada tarkoittamaan mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Ehkä kaikkein merkillisintä ei kuitenkaan ole itse oppi.

Ihmiset ovat uskoneet kaikenlaisiin asioihin.

Merkillisintä on se into, jolla jotkut puolustavat sitä.

He eivät vain hyväksy sitä.

He eivät vain siedä sitä.

He ylistävät sitä.

He katsovat loputonta kärsimystä ja sanovat:

"Näin kuuluu olla."

Siinä kohtaa jokin tuntuu kääntyneen nurin.

Normaalisti ihmisen moraalinen vaisto reagoi kärsimykseen myötätunnolla.

Lapsi ymmärtää tämän.

Kun joku itkee, lapsi yrittää lohduttaa.

Kun joku kärsii, lapsi haluaa auttaa.

Mutta ikuisen kidutuksen oppia puolustettaessa tapahtuu outo muodonmuutos.

Yhtäkkiä kärsimys ei enää herätä myötätuntoa.

Se herättää puolustuspuheita.

Mitä suurempi tuska, sitä monimutkaisemmaksi selitykset muuttuvat.

Mitä pidempi kärsimys, sitä enemmän tuotetaan teologisia alaviitteitä.

Ja lopulta päädytään tilanteeseen, jossa loputonta kidutusta pidetään moraalisesti ongelmattomampana kuin sen kyseenalaistamista.

Se on suorastaan nerokasta.

Uhri muuttuu ongelmaksi.

Järjestelmä muuttuu ratkaisuksi.

Lue lisää

Kärsimyksen lopettamista ehdottava ihminen nähdään epäilyttävänä.

Mutta kärsimyksen ikuisuuden puolustaja nähdään vakaana uskovana.

Täytyy melkein nostaa hattua.

Jos joku sanoisi:

"Minun mielestäni kaikkien kärsimysten pitäisi joskus päättyä."

Häntä saatetaan pitää hengellisesti heikkona.

Mutta jos joku sanoo:

"Minun mielestäni joidenkin kärsimysten ei pitäisi päättyä koskaan."

Häntä pidetään joskus erityisen uskollisena.

Tässä kohtaa maailma alkaa muistuttaa peilisalia, jossa kaikki käsitteet ovat vääristyneet.

Ja ehkä juuri siksi kysymys jää vaivaamaan.

Ei niinkään se, onko helvetti olemassa.

Vaan se, mitä tapahtuu ihmiselle, joka oppii pitämään loputonta kärsimystä hyvänä asiana.

Mitä tapahtuu moraaliselle vaistolle, kun sitä opetetaan kumartamaan sellaista, mitä se luonnostaan kauhistuu?

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Anonyymi00072 kirjoitti:

Kärsimyksen lopettamista ehdottava ihminen nähdään epäilyttävänä.

Mutta kärsimyksen ikuisuuden puolustaja nähdään vakaana uskovana.

Täytyy melkein nostaa hattua.

Jos joku sanoisi:

"Minun mielestäni kaikkien kärsimysten pitäisi joskus päättyä."

Häntä saatetaan pitää hengellisesti heikkona.

Mutta jos joku sanoo:

"Minun mielestäni joidenkin kärsimysten ei pitäisi päättyä koskaan."

Häntä pidetään joskus erityisen uskollisena.

Tässä kohtaa maailma alkaa muistuttaa peilisalia, jossa kaikki käsitteet ovat vääristyneet.

Ja ehkä juuri siksi kysymys jää vaivaamaan.

Ei niinkään se, onko helvetti olemassa.

Vaan se, mitä tapahtuu ihmiselle, joka oppii pitämään loputonta kärsimystä hyvänä asiana.

Mitä tapahtuu moraaliselle vaistolle, kun sitä opetetaan kumartamaan sellaista, mitä se luonnostaan kauhistuu?

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Lue lisää

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Ja kaikkein ironisinta on tämä:

Monet näistä ihmisistä ovat muuten ystävällisiä.

He ruokkivat nälkäisiä.

He auttavat naapureitaan.

He silittävät koiria.

He lahjoittavat hyväntekeväisyyteen.

He eivät hyväksyisi tunninkaan kidutusta ihmiselle tässä maailmassa.

Mutta kun kärsimys siirretään kosmiseen mittakaavaan, he voivat yhtäkkiä hyväksyä siitä äärettömän version.

Siinä on jotain lähes runollisen omituista.

Ihminen, joka ei voisi katsoa minuuttiakaan todellista kidutusta, kykenee puolustamaan kidutusta, joka ei pääty miljardienkaan vuosien jälkeen.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Ja kaikkein ironisinta on tämä:

Monet näistä ihmisistä ovat muuten ystävällisiä.

He ruokkivat nälkäisiä.

He auttavat naapureitaan.

He silittävät koiria.

He lahjoittavat hyväntekeväisyyteen.

He eivät hyväksyisi tunninkaan kidutusta ihmiselle tässä maailmassa.

Mutta kun kärsimys siirretään kosmiseen mittakaavaan, he voivat yhtäkkiä hyväksyä siitä äärettömän version.

Siinä on jotain lähes runollisen omituista.

Ihminen, joka ei voisi katsoa minuuttiakaan todellista kidutusta, kykenee puolustamaan kidutusta, joka ei pääty miljardienkaan vuosien jälkeen.

Lue lisää

Ja kaiken tämän keskellä hän lausuu rauhallisesti:

"Tämä on täydellistä rakkautta."

Siinä vaiheessa sarkasmi ei enää edes tiedä, miten kilpailla todellisuuden kanssa.


Minua ei ehkä hämmästytä eniten ajatus ikuisesta kidutuksesta.

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Ja kaiken tämän keskellä hän lausuu rauhallisesti:

"Tämä on täydellistä rakkautta."

Siinä vaiheessa sarkasmi ei enää edes tiedä, miten kilpailla todellisuuden kanssa.


Minua ei ehkä hämmästytä eniten ajatus ikuisesta kidutuksesta.

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

Lue lisää

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

On vaikea olla hämmästymättä sitä ekstremismin määrää, jolla dogmaatikot puolustavat järjestelmää, jossa ihmisen korkein moraalinen ihanne muistuttaa lähinnä kosmista bonusohjelmaa. Tee oikein, saat palkinnon. Tee väärin, saat rangaistuksen. Kerää tarpeeksi pisteitä, lunasta ikuinen jäsenyys paratiisiin. Ja tätä kutsutaan vielä hengelliseksi syvyydeksi. Jos sama logiikka esiteltäisiin minkä tahansa muun asian yhteydessä, sitä pidettäisiin lapsellisena käyttäytymisen ohjaamisena, mutta kun siihen lisätään taivas, enkelit ja ikuisuus, siitä tulee muka moraalin huippu.
Vielä erikoisempaa on se, miten tätä järjestelmää kutsutaan oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaiseksi. Sanana se kuulostaa kauniilta, kunnes pysähtyy miettimään, mitä sillä tarkoitetaan. Äärellinen ihminen tekee rajallisia virheitä muutaman vuosikymmenen ajan, ja vastineeksi häntä uhkaa ääretön rangaistus. Tai vaihtoehtoisesti hän hyväksyy oikean oppijärjestelmän ja saa äärettömän palkinnon. Missä kohtaa tätä yhtälöä oikeudenmukaisuus tarkalleen sijaitsee? Se muistuttaa enemmän mielivaltaista kosmista arvontaa kuin mitään moraalifilosofian saavutusta. Mutta ilmeisesti kun laskutoimitukseen lisätään sana "jumalallinen", ristiriidat lakkaavat olemasta ristiriitoja.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

On vaikea olla hämmästymättä sitä ekstremismin määrää, jolla dogmaatikot puolustavat järjestelmää, jossa ihmisen korkein moraalinen ihanne muistuttaa lähinnä kosmista bonusohjelmaa. Tee oikein, saat palkinnon. Tee väärin, saat rangaistuksen. Kerää tarpeeksi pisteitä, lunasta ikuinen jäsenyys paratiisiin. Ja tätä kutsutaan vielä hengelliseksi syvyydeksi. Jos sama logiikka esiteltäisiin minkä tahansa muun asian yhteydessä, sitä pidettäisiin lapsellisena käyttäytymisen ohjaamisena, mutta kun siihen lisätään taivas, enkelit ja ikuisuus, siitä tulee muka moraalin huippu.
Vielä erikoisempaa on se, miten tätä järjestelmää kutsutaan oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaiseksi. Sanana se kuulostaa kauniilta, kunnes pysähtyy miettimään, mitä sillä tarkoitetaan. Äärellinen ihminen tekee rajallisia virheitä muutaman vuosikymmenen ajan, ja vastineeksi häntä uhkaa ääretön rangaistus. Tai vaihtoehtoisesti hän hyväksyy oikean oppijärjestelmän ja saa äärettömän palkinnon. Missä kohtaa tätä yhtälöä oikeudenmukaisuus tarkalleen sijaitsee? Se muistuttaa enemmän mielivaltaista kosmista arvontaa kuin mitään moraalifilosofian saavutusta. Mutta ilmeisesti kun laskutoimitukseen lisätään sana "jumalallinen", ristiriidat lakkaavat olemasta ristiriitoja.

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Lue lisää

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Lue lisää

Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.

Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.

Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Lue lisää

Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.

On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.

On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva.

Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Lue lisää

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Ja mikä merkillisintä, tätä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi. Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä. Mutta jostain syystä puuhun näyttää kasvaneen aivan toisenlaisia hedelmiä: epäluuloa, kaunaa, pakkomielteistä vastakkainasettelua ja loputonta tarvetta julistaa muita väärässä oleviksi. Jos tämä on rauhaa, miltä sota sitten näyttää? Jos tämä on rakkautta, mitä viha enää edes tarkoittaa?

Anonyymi00085 kirjoitti:

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Ja mikä merkillisintä, tätä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi. Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä. Mutta jostain syystä puuhun näyttää kasvaneen aivan toisenlaisia hedelmiä: epäluuloa, kaunaa, pakkomielteistä vastakkainasettelua ja loputonta tarvetta julistaa muita väärässä oleviksi. Jos tämä on rauhaa, miltä sota sitten näyttää? Jos tämä on rakkautta, mitä viha enää edes tarkoittaa?

Lue lisää

Erityisen ironista on, että ihminen voi kirjoittaa kymmenen kappaletta anteeksiannosta ja käyttää yhdennentoista siihen, että selittää kuinka aikoo käyttää koko loppuelämänsä tietyn ihmisryhmän, uskonnon tai filosofian vastustamiseen. Tässä vaiheessa rakkaus ei enää kuulosta hyveeltä vaan markkinointiosastolta. Julkisivu on täynnä lämpimiä sanoja, mutta konepellin alla käy lakkaamatta sama vanha moottori: pelko, tuomitseminen ja viholliskuvien rakentaminen.
Ehkä kaikkein huvittavinta on se, kuinka usein tällainen ihminen kuvittelee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka hänen koko maailmankuvansa pyörii pahan ympärillä. Hän näkee sitä kaikkialla. Kirjoissa, filosofioissa, kulttuureissa, uskonnoissa, ihmisissä ja ajatuksissa. Maailma muuttuu valtavaksi miinakentäksi, jossa jokaisen kulman takana väijyy uusi harhaoppi. Hän puhuu rakkaudesta, mutta hänen huomionsa ei kohdistu rakastamiseen vaan vihollisten tunnistamiseen. Hän ei tunnu kysyvän: "Kuinka voisin ymmärtää?" vaan: "Ketä vastaan minun pitäisi seuraavaksi taistella?"
Ja juuri siinä piilee tragedia. Rakkaus muuttuu iskulauseeksi. Armo muuttuu koristeeksi. Anteeksianto muuttuu retoriikaksi. Sanoja toistetaan niin paljon, että niiden sisältö katoaa kokonaan. Jäljelle jää vain ihminen, joka julistaa rakastavansa koko maailmaa samalla kun hän käyttää suuren osan elämästään todistaakseen, miksi niin suuri osa siitä maailmasta on väärässä. Se on erikoinen rakkauden muoto: sellainen, joka löytää vihollisen nopeammin kuin lähimmäisen. Sellainen, joka puhuu armosta loputtomasti mutta näyttää antavan sitä kaikkein niukimmin. Sellainen, joka vakuuttaa olevansa rakkauden asialla, mutta jonka ympärillä rakkaus tuntuu olevan aina puheenaihe — ei koskaan lopputulos.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Erityisen ironista on, että ihminen voi kirjoittaa kymmenen kappaletta anteeksiannosta ja käyttää yhdennentoista siihen, että selittää kuinka aikoo käyttää koko loppuelämänsä tietyn ihmisryhmän, uskonnon tai filosofian vastustamiseen. Tässä vaiheessa rakkaus ei enää kuulosta hyveeltä vaan markkinointiosastolta. Julkisivu on täynnä lämpimiä sanoja, mutta konepellin alla käy lakkaamatta sama vanha moottori: pelko, tuomitseminen ja viholliskuvien rakentaminen.
Ehkä kaikkein huvittavinta on se, kuinka usein tällainen ihminen kuvittelee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka hänen koko maailmankuvansa pyörii pahan ympärillä. Hän näkee sitä kaikkialla. Kirjoissa, filosofioissa, kulttuureissa, uskonnoissa, ihmisissä ja ajatuksissa. Maailma muuttuu valtavaksi miinakentäksi, jossa jokaisen kulman takana väijyy uusi harhaoppi. Hän puhuu rakkaudesta, mutta hänen huomionsa ei kohdistu rakastamiseen vaan vihollisten tunnistamiseen. Hän ei tunnu kysyvän: "Kuinka voisin ymmärtää?" vaan: "Ketä vastaan minun pitäisi seuraavaksi taistella?"
Ja juuri siinä piilee tragedia. Rakkaus muuttuu iskulauseeksi. Armo muuttuu koristeeksi. Anteeksianto muuttuu retoriikaksi. Sanoja toistetaan niin paljon, että niiden sisältö katoaa kokonaan. Jäljelle jää vain ihminen, joka julistaa rakastavansa koko maailmaa samalla kun hän käyttää suuren osan elämästään todistaakseen, miksi niin suuri osa siitä maailmasta on väärässä. Se on erikoinen rakkauden muoto: sellainen, joka löytää vihollisen nopeammin kuin lähimmäisen. Sellainen, joka puhuu armosta loputtomasti mutta näyttää antavan sitä kaikkein niukimmin. Sellainen, joka vakuuttaa olevansa rakkauden asialla, mutta jonka ympärillä rakkaus tuntuu olevan aina puheenaihe — ei koskaan lopputulos.

Lue lisää

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan. Ei enää tavallinen uskova, ei etsijä, ei oppija, vaan itse "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee. Tehtävänä ei ilmeisesti ole rakastaa lähimmäistä, kehittää nöyryyttä tai kasvaa viisaudessa, vaan pitää taivaallista rikosrekisteriä väärin ajattelevista ihmisistä. Päivät kuluvat harhaoppien laskemisessa, yöt vihollislistojen päivittämisessä. Joku voisi luulla, että hengellinen elämä tarkoittaisi oman sydämen tutkimista, mutta paljon tärkeämpää näyttää olevan muiden ihmisten ajatusten vartioiminen.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Rakkaudesta hän kyllä puhuu lakkaamatta. Rakkaus vilisee jokaisessa tekstissä kuin pakollinen mainoslause tuotepakkauksessa. Mutta mitä kauemmin häntä kuuntelee, sitä vaikeampi sitä rakkautta on löytää mistään muualta kuin sanoista. Sillä rakkaus ei ole sana. Rakkaus ei ole iskulause. Rakkaus ei ole tunnuslause, jonka voi liimata jokaisen vihamielisen puheenvuoron alkuun. Rakkaus näkyy siinä, miten ihmisistä puhutaan ja miten heihin suhtaudutaan.


Siinäkö se on? Siinäkö on vuosien hengellisen kasvun lopputulos? Siinäkö näkyvät rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä? Jos joku olisi kertonut tämän lausunnon ilman uskonnollista kehystä, useimmat tunnistaisivat sen välittömästi pakkomielteeksi. Mutta kun sen ympärille kiedotaan hengellinen sanasto, jotkut alkavat kutsua sitä vakaumukseksi.

Anonyymi00087 kirjoitti:

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan. Ei enää tavallinen uskova, ei etsijä, ei oppija, vaan itse "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee. Tehtävänä ei ilmeisesti ole rakastaa lähimmäistä, kehittää nöyryyttä tai kasvaa viisaudessa, vaan pitää taivaallista rikosrekisteriä väärin ajattelevista ihmisistä. Päivät kuluvat harhaoppien laskemisessa, yöt vihollislistojen päivittämisessä. Joku voisi luulla, että hengellinen elämä tarkoittaisi oman sydämen tutkimista, mutta paljon tärkeämpää näyttää olevan muiden ihmisten ajatusten vartioiminen.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Rakkaudesta hän kyllä puhuu lakkaamatta. Rakkaus vilisee jokaisessa tekstissä kuin pakollinen mainoslause tuotepakkauksessa. Mutta mitä kauemmin häntä kuuntelee, sitä vaikeampi sitä rakkautta on löytää mistään muualta kuin sanoista. Sillä rakkaus ei ole sana. Rakkaus ei ole iskulause. Rakkaus ei ole tunnuslause, jonka voi liimata jokaisen vihamielisen puheenvuoron alkuun. Rakkaus näkyy siinä, miten ihmisistä puhutaan ja miten heihin suhtaudutaan.


Siinäkö se on? Siinäkö on vuosien hengellisen kasvun lopputulos? Siinäkö näkyvät rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä? Jos joku olisi kertonut tämän lausunnon ilman uskonnollista kehystä, useimmat tunnistaisivat sen välittömästi pakkomielteeksi. Mutta kun sen ympärille kiedotaan hengellinen sanasto, jotkut alkavat kutsua sitä vakaumukseksi.

Lue lisää

Ja ehkä kaikkein paljastavinta on, ettei tällainen ihminen enää tunnu huomaavan ristiriitaa. Hän lausuu sanan "rakkaus" ja lauseen "aion käyttää loppuelämäni tämän ryhmän vastustamiseen" lähes samassa hengenvetossa ilman, että mikään hälytyskello soi. Ikään kuin sanat olisivat korvanneet todellisuuden. Ikään kuin rakkaudesta puhuminen olisi sama asia kuin rakastaminen.

Mutta ei se ole. Jos ihmisen maailmankuva tarvitsee jatkuvasti vihollisia pysyäkseen pystyssä, kyse ei enää ole rakkauden projektista. Se on viholliskuvien projekti, joka on vain puettu hengelliseen kieleen. Ja silloin "Jumalan kirjurin" työ alkaa muistuttaa vähemmän hengellistä kasvua ja enemmän loputonta.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Ja ehkä kaikkein paljastavinta on, ettei tällainen ihminen enää tunnu huomaavan ristiriitaa. Hän lausuu sanan "rakkaus" ja lauseen "aion käyttää loppuelämäni tämän ryhmän vastustamiseen" lähes samassa hengenvetossa ilman, että mikään hälytyskello soi. Ikään kuin sanat olisivat korvanneet todellisuuden. Ikään kuin rakkaudesta puhuminen olisi sama asia kuin rakastaminen.

Mutta ei se ole. Jos ihmisen maailmankuva tarvitsee jatkuvasti vihollisia pysyäkseen pystyssä, kyse ei enää ole rakkauden projektista. Se on viholliskuvien projekti, joka on vain puettu hengelliseen kieleen. Ja silloin "Jumalan kirjurin" työ alkaa muistuttaa vähemmän hengellistä kasvua ja enemmän loputonta.

Lue lisää

Ironisinta on, että samaan aikaan hän puhuu taukoamatta armosta. Armosta, anteeksiannosta, rakkaudesta ja rauhasta. Mutta mitä kauemmin hänen puhettaan kuuntelee, sitä enemmän huomaa, että nämä sanat eivät näyttäydy tekoina vaan iskulauseina. Ne ovat koristeita tekstissä, eivät sisältöä. Sillä ihminen, joka ilmoittaa käyttävänsä koko loppuelämänsä jonkin aatteen, filosofian tai uskonnollisen perinteen vastustamiseen, ei kuulosta ihmiseltä, jonka sydän on täynnä rauhaa. Hän kuulostaa ihmiseltä, jonka elämä tarvitsee vihollisen pysyäkseen käynnissä.

"Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Anonyymi00089 kirjoitti:

Ironisinta on, että samaan aikaan hän puhuu taukoamatta armosta. Armosta, anteeksiannosta, rakkaudesta ja rauhasta. Mutta mitä kauemmin hänen puhettaan kuuntelee, sitä enemmän huomaa, että nämä sanat eivät näyttäydy tekoina vaan iskulauseina. Ne ovat koristeita tekstissä, eivät sisältöä. Sillä ihminen, joka ilmoittaa käyttävänsä koko loppuelämänsä jonkin aatteen, filosofian tai uskonnollisen perinteen vastustamiseen, ei kuulosta ihmiseltä, jonka sydän on täynnä rauhaa. Hän kuulostaa ihmiseltä, jonka elämä tarvitsee vihollisen pysyäkseen käynnissä.

"Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Lue lisää

Ja siinä kohtaa syntyy huvittava ristiriita. Hän julistaa olevansa rakkauden asialla, mutta puhuu jatkuvasti siitä, mitä vihaa. Hän kertoo olevansa vapautunut, mutta vaikuttaa olevan täydellisessä riippuvuussuhteessa niihin asioihin, joita vastustaa. Hän sanoo löytäneensä rauhan, mutta käy loputonta sotaa. Hän puhuu anteeksiannosta, mutta ei tunnu kykenevän päästämään irti yhdestäkään kaunasta. Jos tämä on hengellisen kasvun lopputulos, moni saattaa perustellusti kysyä, kannattaako koko kasvuprosessiin edes ryhtyä.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle. Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Kun rakkaudesta tulee pelkkä sana ja vihollisten etsimisestä elämäntapa, tapahtuu jotain nurinkurista. Ihminen alkaa muistuttaa enemmän syyttäjää kuin opettajaa, enemmän tuomaria kuin rakastajaa, enemmän ideologian vartijaa kuin hengellisyyden etsijää. Silloin "rakkaus" ei enää kuvaa toimintaa vaan toimii savuverhona, jonka takana kytee jatkuva tarve jakaa maailma puhtaisiin ja saastuneisiin, oikeisiin ja vääriin, pelastettuihin ja kadotettuihin.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Ja siinä kohtaa syntyy huvittava ristiriita. Hän julistaa olevansa rakkauden asialla, mutta puhuu jatkuvasti siitä, mitä vihaa. Hän kertoo olevansa vapautunut, mutta vaikuttaa olevan täydellisessä riippuvuussuhteessa niihin asioihin, joita vastustaa. Hän sanoo löytäneensä rauhan, mutta käy loputonta sotaa. Hän puhuu anteeksiannosta, mutta ei tunnu kykenevän päästämään irti yhdestäkään kaunasta. Jos tämä on hengellisen kasvun lopputulos, moni saattaa perustellusti kysyä, kannattaako koko kasvuprosessiin edes ryhtyä.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle. Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Kun rakkaudesta tulee pelkkä sana ja vihollisten etsimisestä elämäntapa, tapahtuu jotain nurinkurista. Ihminen alkaa muistuttaa enemmän syyttäjää kuin opettajaa, enemmän tuomaria kuin rakastajaa, enemmän ideologian vartijaa kuin hengellisyyden etsijää. Silloin "rakkaus" ei enää kuvaa toimintaa vaan toimii savuverhona, jonka takana kytee jatkuva tarve jakaa maailma puhtaisiin ja saastuneisiin, oikeisiin ja vääriin, pelastettuihin ja kadotettuihin.

Lue lisää

Ja jos puusta todella tunnetaan hedelmät, niin silloin kannattaa katsoa niitä eikä runkoa ympäröiviä julisteita. Jos hedelminä ovat jatkuva kauna, loputon vastakkainasettelu, pakkomielteinen muiden tuomitseminen ja elämänmittainen ristiretki erilaisia ihmisiä vastaan, silloin ongelma ei ehkä olekaan maailmassa. Ehkä ongelma on siinä, että ihminen on oppinut lausumaan sanan "rakkaus" tuhat kertaa päivässä ymmärtämättä siitä yhtäkään.

Hän on "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Ja jos puusta todella tunnetaan hedelmät, niin silloin kannattaa katsoa niitä eikä runkoa ympäröiviä julisteita. Jos hedelminä ovat jatkuva kauna, loputon vastakkainasettelu, pakkomielteinen muiden tuomitseminen ja elämänmittainen ristiretki erilaisia ihmisiä vastaan, silloin ongelma ei ehkä olekaan maailmassa. Ehkä ongelma on siinä, että ihminen on oppinut lausumaan sanan "rakkaus" tuhat kertaa päivässä ymmärtämättä siitä yhtäkään.

Hän on "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Lue lisää

Hän avaa Raamtun kuin todisteaineiston, kopioi siitä lauseita kilometrikaupalla ja asettaa ne palstalle kuin sinettejä todellisuuden ylle. Rakkaus toistuu jokaisessa kappaleessa, armo jokaisessa virkkeessä, anteeksianto jokaisessa lopetuksessa — niin usein, että sanat alkavat kuulostaa vähemmän kokemukselta ja enemmän järjestelmältä, joka täytyy pitää käynnissä.
Ja silti, mitä pidemmälle teksti etenee, sitä vähemmän siinä näkyy sitä, mistä se puhuu. Rakkaus ei ilmene katsomisen tavassa, vaan vastustamisen kohteissa. Armo ei näy siinä miten ihmisiä kohdataan, vaan siinä miten heidät jaetaan oikeisiin ja vääriin ennen kohtaamista. Anteeksianto on olemassa, kunhan ensin on riittävän tarkasti määritelty, ketkä ovat sen ulkopuolella.


Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä — mutta puun oksilla näyttääkin roikkuvan jotakin toista: loputonta varmuutta, joka ei koskaan väsy, ja erottelukykyä, joka aina löytää syyn jakaa maailma kahteen leiriin. Siinä missä rauha lupaa hiljaisuutta, syntyykin jatkuva tarve puhua yli, oikaista ja julistaa. Siinä missä rakkaus lupaa katseen, syntyykin järjestelmä, joka ei katso vaan luokittelee.
Ja ehkä kaikkein oudointa on se, että tämä esitetään rauhana. Että jatkuva sisäinen sota oikeassa olemisen puolesta onkin muka levollisuutta. Että loputon taistelu “väärää” vastaan onkin rakkautta. Että ääni, joka ei koskaan lakkaa määrittelemästä muita, puhuisi samaan aikaan armosta.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Hän avaa Raamtun kuin todisteaineiston, kopioi siitä lauseita kilometrikaupalla ja asettaa ne palstalle kuin sinettejä todellisuuden ylle. Rakkaus toistuu jokaisessa kappaleessa, armo jokaisessa virkkeessä, anteeksianto jokaisessa lopetuksessa — niin usein, että sanat alkavat kuulostaa vähemmän kokemukselta ja enemmän järjestelmältä, joka täytyy pitää käynnissä.
Ja silti, mitä pidemmälle teksti etenee, sitä vähemmän siinä näkyy sitä, mistä se puhuu. Rakkaus ei ilmene katsomisen tavassa, vaan vastustamisen kohteissa. Armo ei näy siinä miten ihmisiä kohdataan, vaan siinä miten heidät jaetaan oikeisiin ja vääriin ennen kohtaamista. Anteeksianto on olemassa, kunhan ensin on riittävän tarkasti määritelty, ketkä ovat sen ulkopuolella.


Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä — mutta puun oksilla näyttääkin roikkuvan jotakin toista: loputonta varmuutta, joka ei koskaan väsy, ja erottelukykyä, joka aina löytää syyn jakaa maailma kahteen leiriin. Siinä missä rauha lupaa hiljaisuutta, syntyykin jatkuva tarve puhua yli, oikaista ja julistaa. Siinä missä rakkaus lupaa katseen, syntyykin järjestelmä, joka ei katso vaan luokittelee.
Ja ehkä kaikkein oudointa on se, että tämä esitetään rauhana. Että jatkuva sisäinen sota oikeassa olemisen puolesta onkin muka levollisuutta. Että loputon taistelu “väärää” vastaan onkin rakkautta. Että ääni, joka ei koskaan lakkaa määrittelemästä muita, puhuisi samaan aikaan armosta.

Lue lisää

Hänen eksplisiittinen vastakkainasettelunsa — esimerkiksi väite jonkin kulttuurisen tai uskonnollisen tradition “kumoamisesta” — ei ole poikkeama tästä logiikasta vaan sen suora seuraus. Kun järjestelmä määrittelee itsensä absoluuttiseksi totuudeksi, muut järjestelmät eivät voi olla vaihtoehtoja vaan virheitä.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Hänen eksplisiittinen vastakkainasettelunsa — esimerkiksi väite jonkin kulttuurisen tai uskonnollisen tradition “kumoamisesta” — ei ole poikkeama tästä logiikasta vaan sen suora seuraus. Kun järjestelmä määrittelee itsensä absoluuttiseksi totuudeksi, muut järjestelmät eivät voi olla vaihtoehtoja vaan virheitä.

Lue lisää

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Tätä asetelmaa kutsutaan hän itse “hengelliseksi kasvuksi”. Termi on kuitenkin tässä yhteydessä ongelmallinen, koska se kuvaa prosessia, jossa emotionaaliset hyveet (kuten rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä) määritellään läsnä oleviksi, vaikka toimintatasolla näkyy jatkuva konfliktiin orientoitunut tulkinta ympäröivästä maailmasta.

Tällöin syntyy rakenteellinen ristiriita: julistettu arvopohja painottaa rakkautta ja rauhaa, mutta käytännön kognitiivinen malli toimii jatkuvan vastakkainasettelun kautta. Jokainen uusi havainto maailmasta suodatetaan sen kysymyksen läpi, vahvistaako se omaa järjestelmää vai uhkaako sitä.

Seurauksena on vakaalta näyttävä mutta suljettu tulkintajärjestelmä. Sen sisällä kaikki on johdonmukaista, mutta sen ulkopuolella olevia näkökulmia ei voida käsitellä aidosti vaihtoehtoina, vaan ne palautetaan aina samaan luokkaan: virhe, harha tai vastustettava oppi.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Tätä asetelmaa kutsutaan hän itse “hengelliseksi kasvuksi”. Termi on kuitenkin tässä yhteydessä ongelmallinen, koska se kuvaa prosessia, jossa emotionaaliset hyveet (kuten rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä) määritellään läsnä oleviksi, vaikka toimintatasolla näkyy jatkuva konfliktiin orientoitunut tulkinta ympäröivästä maailmasta.

Tällöin syntyy rakenteellinen ristiriita: julistettu arvopohja painottaa rakkautta ja rauhaa, mutta käytännön kognitiivinen malli toimii jatkuvan vastakkainasettelun kautta. Jokainen uusi havainto maailmasta suodatetaan sen kysymyksen läpi, vahvistaako se omaa järjestelmää vai uhkaako sitä.

Seurauksena on vakaalta näyttävä mutta suljettu tulkintajärjestelmä. Sen sisällä kaikki on johdonmukaista, mutta sen ulkopuolella olevia näkökulmia ei voida käsitellä aidosti vaihtoehtoina, vaan ne palautetaan aina samaan luokkaan: virhe, harha tai vastustettava oppi.

Lue lisää

Tässä mielessä “rakkaus” ei enää toimi suhteessa toiseen ihmiseen, vaan sisäisen järjestelmän itsekuvauksen osana. Se ei kuvaa toimintaa vaan identiteettiä. Ja juuri siksi se voi esiintyä samanaikaisesti voimakkaan tuomitsevan retoriikan kanssa ilman, että ristiriitaa koetaan sisäisesti ongelmalliseksi.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle.

Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Tässä mielessä “rakkaus” ei enää toimi suhteessa toiseen ihmiseen, vaan sisäisen järjestelmän itsekuvauksen osana. Se ei kuvaa toimintaa vaan identiteettiä. Ja juuri siksi se voi esiintyä samanaikaisesti voimakkaan tuomitsevan retoriikan kanssa ilman, että ristiriitaa koetaan sisäisesti ongelmalliseksi.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle.

Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Lue lisää

Hassu aloitus ja sellaiseen vielä uskotaan, kuinka noloa!

Anonyymi00096 kirjoitti:

Hassu aloitus ja sellaiseen vielä uskotaan, kuinka noloa!

Kyllä!

Anonyymi00096 kirjoitti:

Hassu aloitus ja sellaiseen vielä uskotaan, kuinka noloa!

Olet oikeassa!

Anonyymi00099 kirjoitti:

Olet oikeassa!

Yes!