Äitini sairastui äkillisesti vilustumisen jälkeen ankaraan tulehdussairauteen.
Menimme tätini kanssa katsomaan äitiä sairaalaan. Ihan säikähdin hänen kuntoaan.
-Pelkäätkö sinä Aino kuolla?, kysyi tätini suoraan.
-En minä pelkää, sanoi äiti hyvin levollisesti.
Ankara tauti kuihdutti 65v äidin muutamassa päivässä.
Olen pohtinut, työstänyt kuolemanajatusta ehkä epätavallisen paljon.
Ilmeisesti lähestyvän 'lähtemisen' työstäminen toimii ikäänkuin siedätyshoitona.
Kun näkee viikoittain nuorempien ihmisten poistuvan, sitä ajattelee; mikäpä se siinä:
kukapa se ikäänsä kauemmin elää.
Menimme tätini kanssa katsomaan äitiä sairaalaan. Ihan säikähdin hänen kuntoaan.
-Pelkäätkö sinä Aino kuolla?, kysyi tätini suoraan.
-En minä pelkää, sanoi äiti hyvin levollisesti.
Ankara tauti kuihdutti 65v äidin muutamassa päivässä.
Olen pohtinut, työstänyt kuolemanajatusta ehkä epätavallisen paljon.
Ilmeisesti lähestyvän 'lähtemisen' työstäminen toimii ikäänkuin siedätyshoitona.
Kun näkee viikoittain nuorempien ihmisten poistuvan, sitä ajattelee; mikäpä se siinä:
kukapa se ikäänsä kauemmin elää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niinpä. Eihän kukaan elä ikuisesti. 65 vuotta on jo aika paljon elettyä elämää. Onko se nykyaikaa ettei elämän rajallisuutta oteta huomioon ja sitten ihmetellään kun aika loppui. Kanssa ihmisten huomiointi ja läheisten kanssa yhteyden pito on tärkeää iästä huolimatta. Emme tiedä päiviemme määrää, mutta se, että elimme "täysillä" on tärkeää!
luulen että aika harva oikeasti pelkää omaa kuolemaansa.
(Toki sellaisiakin on)
Läheistensä poismeno , etenkin lasten, puolison, sisarusten ja lastenlasten, sen sijaan on pelon ja surun paikka.
Kunei mitään iankaikkisen näkyvää näytä jäävän näkösälle kun noutaja tulee.
Esim Sahara jää ehkä metsittämättä, kehitysmaiden puhdasjuomavesihuolto jotenkin vaan piimii ja piimii...
minua jatkuvasti. Kun aina vaan tutkitaan ja tutkitaan...pelkään, että löytyy jotain vakavaa ja että miten kestän sen. Kadehdin ihmisiä, jotka ottavat elämän vastaan sellaisena, kuin se tulee...miten pääsisin edes sinnepäin? Olen aikuinen ihminen ja "jokin" pelottaa - ja luon itse koko ajan lisää pelkoja...Siis olen heikko ihminen - minussa ei ole suuruutta, että pystyssä päin osaisin ottaa vastaan sen, minkä päivä tuo.
Lapsi ei vielä voi käsittää, että kaikkien on kerran kuoltava.
Kun se aikanaan selviää, se on ensimmäinen iso kynnys. Lapset tästä kyselevät.
Pelonaiheita löytyy jokaisen osalle.
Elämänvaiheet tuovat niitä jokaisen kestettäviksi.
Vanhemmat huolehtivat ja pelkäävät lastensa puolesta.
On myös epämääräistä ahdistusta ilman syytä ja kohdetta.
Nämäkin pitäis oppia kanavoimaan ilman medikalisoitumista, lääkehoitoa.
Eilenillalla viimeksi tuli vastaan tällainen 'burnoutilaisille' ominainen tyhjän tunteen alue.
Tuhosin sen meditaatiolla ennen nukkumaanmenoa. Eli. Mentaaliset keinot auttavat.
iäksesi 69 vuotta - miten ääitisi voi olla sinua nuorempi...? Vai onko tuo 69 vuotta sinun "tapasi" ilmaista ikäsi...?
kuinka kauan on aikaa hänen äitinsä kuolemasta???
On 1905. Toinen lapsistaan, pikkusisareni on menehtynyt alle 1v:n ikäisenä.
Aloittajan äiti kuoli 1970 jos kerran oli s.1905 ja kuoli 65 vuotiaana sellaisen käsityksen saa kun lukee aloittajan kirjoitusta. Sen mukaan aikaa on kulunut 37 vuotta hänen äitinsä kuolemasta.
Kuolintodistuksen mukaan äitini menehtyi syksyllä v.1973. Hän oli kuollessaan 68v.
Väestörekisterikirjojen mukaan syntymästäni tulee v. 2008 kuluneeksi 70v.
Oman arvioni mukaan psykologinen ikäni on parhaimmillaan 14v. tasolla.
Tähän löytyy tautiluokituksen mukainen syynsä. Nämä vauriot eivät ole korjattavissa.