ihmiset eläiminä lajiutuvat

tulevaisuudessa uskishihhuleihin ja taikauskottomiin ihmisiin.

Jo nyt on nähtävissä selkeät henkisen suorituskyvyn erot taikauskoisten ja muun populaation välillä, verrataanpa vaikka henkilöiden koulutustasoa, ÄO:ta, yhteiskunnallista asemaa tai esimerkiksi uskovaisten osuutta vangeista.

Lähiaikoina ei toki ole nähtävissä fysiologisia eroja jotka tekisivät lisääntymisen näiden kahden ryhmän välillä mahdottomaksi, sen sijaa psyykkiset erot ovat jo selkeitä, eihän parinvalinnassa taikauskoton halua itselleen hihhulia vaikka se satunnaiseen paritteluun saattaakin olla sopiva, mikä herättäjäjuhlilta tiedetään.

Tapahtuuko lajiutuminen siten että nollahermomme oppii haistamaan uskisgeenin ja näin alkukantaisella tavalla, evoluution omilla keinoilla tulee asian ratkaisemaan, jää nähtäväksi.

Valitettettavasti siihen menee vielä tuhansia vuosia, elleivät uskikset sitä ennen ole eri taikauskojen ja lahkojen välisessä sodassaan pamauttaneet koko palloa päreiksi.

12

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuullostaa

      ihan evoluution hommeleilta. Tuo on tod. näk suht pitkällä aikavälillä tapahtuva asia (ilmenevä fysiologinen muuttuminen).

      Mites on nasse, kuinka nopeasti luulet mielen'evoluution' ilmenevän?

      • kulttuurievoluution merkitys ja muutosnopeus on huomattavasti suurempi, joten jossain vaiheessa tulee vastaan eettinen ja moraalinen kysymys: miten paljon hölmöä saa manipuloida ja käyttää hyväkseen vain siksi että hänellä on mielikuvituskaverina itse luomansa Jumala?

        Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen?

      • kärryiltä
        Nas.se kirjoitti:

        kulttuurievoluution merkitys ja muutosnopeus on huomattavasti suurempi, joten jossain vaiheessa tulee vastaan eettinen ja moraalinen kysymys: miten paljon hölmöä saa manipuloida ja käyttää hyväkseen vain siksi että hänellä on mielikuvituskaverina itse luomansa Jumala?

        Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen?

        Perustelet meemien vahvuudella (vieläpä verraten geeneihin :)) kultturievoluution muutosnopeuteen, jossa (vapaa tulkinta) herää eettisenä kysmyksenä se että kuinka paljon saa toista juksata. Jos siis juksutettuna on jumaluskovainen...

        Tätä täytyy hieman pohtia :)

      • bubastis ei kirj.
        Nas.se kirjoitti:

        kulttuurievoluution merkitys ja muutosnopeus on huomattavasti suurempi, joten jossain vaiheessa tulee vastaan eettinen ja moraalinen kysymys: miten paljon hölmöä saa manipuloida ja käyttää hyväkseen vain siksi että hänellä on mielikuvituskaverina itse luomansa Jumala?

        Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen?

        Minusta tähän asiaan pitäisi puuttua jonkinlaisin varotoimin.

        a) ei mitään uskontoa alle 18 vuotiaille. Lasten suojelua. Ei uskontoa missään muodossa.

        b) uskontoon sekaantuneet hurmioissaan usein lahjoittavat koko omaisuutensa lahkolle ja katuvat kun hurmio on mennyt ohi. Tämän takia ehdotan 5 vuoden jäsenyyttä lahkossa ennenkuin lahko saisi laillisesti vastaanottaa lahjoituksia.

        c) holhouslautakunta tutkimaan lahkojen jäseniä säännöllisesti ja tarkistamaan lääkityksen tarpeen.

        d) vanhusten ja seniilien suojelua. Ehdotan että uskontoa saa tarjota vain 18-65 vuotiaille. Eläke ikään yltäneet pitäisi jättää rauhaan rangaistuksen uhalla.

      • Kristitty äiti
        bubastis ei kirj. kirjoitti:

        yhtenään puolelle jos toiselle. Ei minkäänlaista tiedonpalastakaan asioista. Koeta tutkia asioita, äläkä vain kuuntele omaa päätäsi!
        Suomessa ei ketään pakoteta mihinkään, ei sinuakaan!

        Nasse, olet kyllä melko, rohkenenko sanoa - tyhmä!

      • vaikka lääkkeillä

        mutta en tietenkään tarkoita mitään Isoveli-valvontayhteiskuntaa tai Orwellin wisioita,eihän toki.

      • bubastis ei kirj.
        Kristitty äiti kirjoitti:

        yhtenään puolelle jos toiselle. Ei minkäänlaista tiedonpalastakaan asioista. Koeta tutkia asioita, äläkä vain kuuntele omaa päätäsi!
        Suomessa ei ketään pakoteta mihinkään, ei sinuakaan!

        Nasse, olet kyllä melko, rohkenenko sanoa - tyhmä!

        nyt vedit herneen nenään oikein tukevasti kun ehdotin vanhusten suojelua uskiksilta rangaistuksen uhalla. Tuliko huono omatunto?

      • vesitomu
        Nas.se kirjoitti:

        kulttuurievoluution merkitys ja muutosnopeus on huomattavasti suurempi, joten jossain vaiheessa tulee vastaan eettinen ja moraalinen kysymys: miten paljon hölmöä saa manipuloida ja käyttää hyväkseen vain siksi että hänellä on mielikuvituskaverina itse luomansa Jumala?

        Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen?

        idea.

        tietty raja noille uskisjutuille pitäisi toki määritellä, nyt se tuntuu olevan (liian) kaukana jossain.

        rajojen asettaminen on kaukana totalitarismista, mitä jotkut eivät tunnu tajuavan =/

      • kristofobiaisuus
        Nas.se kirjoitti:

        kulttuurievoluution merkitys ja muutosnopeus on huomattavasti suurempi, joten jossain vaiheessa tulee vastaan eettinen ja moraalinen kysymys: miten paljon hölmöä saa manipuloida ja käyttää hyväkseen vain siksi että hänellä on mielikuvituskaverina itse luomansa Jumala?

        Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen?

        >>> Vai tuleeko kehitys pysäyttää ja antaa uskistumiselle sairausluokitus sekä kehittää asianmukaiset hoidot lääkityksineen? >>>

        -Sitä ennen kyllä sinunlaisillesikin mieleltään erittäin sairaille ja natsi-ideologiaa jäljitteleville olisi syytä saada kiireesti jotain hoitokeinoa aikaiseksi. Oirehtiminen on siinä määrin huolestuttavaa, uhkaavan käytöksen ilmentymineen ja jatkuvan agressiivisuuden osoituksineen, että tällaiset, olisiko sitten tautinimikkeeltään kristofobiaisuus-tapaukset, olisi kyllä erittäin aiheellista saada, jos nyt ei jatkuvaan valvontaan, niin ainakin tehokkaasti rauhoittavan lääkityksen piiriin.

        No, niin potilas-Nasse, ja tullaanpas ihan rauhallisesti sieltä tänne auton kyytiin...

        Paras luomuhoitomuoto olisi tietysti Kristuksen rakkauden vierihoito, mutta sen täytyy vain perustua potilaan taholta vapaaehtoisuuteen...

      • wayofcross...
        bubastis ei kirj. kirjoitti:

        Minusta tähän asiaan pitäisi puuttua jonkinlaisin varotoimin.

        a) ei mitään uskontoa alle 18 vuotiaille. Lasten suojelua. Ei uskontoa missään muodossa.

        b) uskontoon sekaantuneet hurmioissaan usein lahjoittavat koko omaisuutensa lahkolle ja katuvat kun hurmio on mennyt ohi. Tämän takia ehdotan 5 vuoden jäsenyyttä lahkossa ennenkuin lahko saisi laillisesti vastaanottaa lahjoituksia.

        c) holhouslautakunta tutkimaan lahkojen jäseniä säännöllisesti ja tarkistamaan lääkityksen tarpeen.

        d) vanhusten ja seniilien suojelua. Ehdotan että uskontoa saa tarjota vain 18-65 vuotiaille. Eläke ikään yltäneet pitäisi jättää rauhaan rangaistuksen uhalla.

        >>> uskontoon sekaantuneet hurmioissaan usein lahjoittavat koko omaisuutensa lahkolle ja katuvat kun hurmio on mennyt ohi. Tämän takia ehdotan 5 vuoden jäsenyyttä lahkossa ennenkuin lahko saisi laillisesti vastaanottaa lahjoituksia. >>>

        -Höpö ja höpö, täysin tuulesta temmattua mustamaalaamista taas ollaan sieltä tuputtamassa!

        Tässä maassa on kuitenkin aikuisilla holhoamisesta vapailla ihmisillä täysi oikeus ja vapaus päättää ITSE, OMIEN rahojensa käytöstä. Olin ollut virheellisesti siinä käsityksessä, että ateistit kuitenkin kannattaisivat vapaata ja demokraattista yhteiskuntamallia, mutta näköjään ei, vaan ovat kovalla innolla tekemässä tästä jotain isoveli-määrää-kaiken-yhteiskuntaa...

        >>> vanhusten ja seniilien suojelua. Ehdotan että uskontoa saa tarjota vain 18-65 vuotiaille. Eläke ikään yltäneet pitäisi jättää rauhaan rangaistuksen uhalla. >>>

        -Ja seuraavana "askeleena" olisi kai se, että eläkkeellä saisi olla korkeintaan 20v. ja jos ei siihen menssä ole tajunnut kuolla, niin sitten "vapautus"piikki hoitaa asian...

        Tämä sinulta oli jäänyt kirjoittamatta, eiköstä vain...

        Hyvin osaatte kyllä tuoda esille noita "humanismin huippuajatuksia"... Totta totisesti, minkälaisia hirviöitä elääkään keskellämme!

    • vesitomu

      "Jo nyt on nähtävissä selkeät henkisen suorituskyvyn erot taikauskoisten ja muun populaation välillä, verrataanpa vaikka henkilöiden koulutustasoa, ÄO:ta, yhteiskunnallista asemaa tai esimerkiksi uskovaisten osuutta vangeista.!"

      - Onko mielestäsi tieteellisen ajattelun mukaista väittää, että oletettu uskisgeeni ohjaa myös ÄÖ:tä?
      Oletetun uskonnollisuutta pääpiirteissään muovaavan geenin suhdetta muihin geeneihin tai lopulta esiintyviin ominaisuuksiin ei nimittäin käsittääkseni ole laisinkaan selvitetty tieteen piirissä.
      Ehkä sinulla on jotakin polttavan kuumaa tutkumuaineistoa, jakaisitko sen kanssamme?

      - Suhteuttettuna määräänsä väestössä myös mustia on enemmän vankilassa Amerikassa. Siitä voisitkin tuolla päättelyllä kätevästi tulla tulokseen, että kyseinen ihonväriä ohjaava geeni ohjaa myös ihmisen luonnollista taipuvuutta rikollisuuteen.

      - Voiko taikausko mielestäsi johtua myös koulutuksen puutteesta,
      eikä toisinpäin?

      - Minkä maan tilastoihin antamasi yleistykset perustuvat? Voisit laittaa muutenkin tarkat luvut.
      Veikkaan, että päätelmäsi pohjaavat "rapakon takaa" tuleviin lukuihin.

      - Laitappa esim. mikä on Virossa tai Ranskassa (suhteutettuna koko väestöön) ei-uskonnollisten koulutustaso vs.
      uskonnollisina itseään pitävien koulutustaso?

      - Tiestikö muuten, että useat vangit omien sanojensa mukaan tulevat vasta vankilassa uskoon,
      eli kyseiset ihmiset eivät siis ole olleet uskovaisia vielä rikoksia tehdessään, vaan uskonnottomia =)

    • SIE SE OOT HAUSKA VEKKULI JA FIKSU,,,,,,,,,,,,,,,,,AI NIIN TÄMÄ MUN PITI SANOA ETTÄ ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ SE NASSENKIN POLVI NOTKISTUU,KUN JEESUS SAAPUUU MAAN PÄÄLLE PERUSTAMAAN TUHATVUOTISTA VALTAKUNTAA.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18294
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5182
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4817
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4730
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4550
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4447
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4013
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3665
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2944
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2649
    Aihe