Koira opettajana

jukka.finland

Profiilisivullani kerron, että viihdyn luonnossa sen elämää ja ihmeitä tarkastellen. Jo vuosia sitten luovuin televisiosta seuratakseni ennemmin Luojamme luomistöiden ihmeitä.

Minulla on ollut kuukauden aikana kolme kertaa Mr. Bond hoidossa, kullakin kerralla 3-4 päivää. Se on sekarotuinen terierin oloinen ja siinä on luolakoiran piirteitä. Jokaiseen koloon ja onkaloon se tunkee itseään ja osaa mennessään murista kuin taisteluun valmis susi. Bond on 8 kuukautta vanha ja alkoholistiperheessä saamansa huonon kohtelun tähden ominut minut isännäkseen.

Tulin äsken aamulenkiltä koiran kanssa ja mietiskelin sen käytöstä pimeässä metsässä. Monia ajatuksia nousi mieleeni sen käytöksen opettamana.

Ensiksikin koira luottaa minuun. Mitään talutushihnaa ei tarvita, sillä se ei jätä minua hetkeksikään silmistään vaan seuraa askeliani muutaman metrin etäisyydellä. Jos vastaan tulee jotakin sitä pelottavaa niin se hakeutuu heti jalkojeni juureen, missä kokee olevansa turvassa. Sille on itsestään selvää, että annan sille ruokaa sopivin väliajoin eikä se näytä epäröivän, ettenkö saisi asuntojeni ovia auki päästäkseen sisälle lämpimään. Itse asiassa koira ei huolehdi mistään vaan kokee olonsa turvalliseksi lähelläni.

Tämä mr. Bond on puhutellut minua. Se on luontokappale, joka luottaa minuun elämänsä arjessa ja se taas on saanut minut ajattelemaan omaa suhdettani Jumalaan. Minulla on Isä, johon voin luottaa. Hän pitää minusta huolen ja täyttää päivittäiset tarpeeni. Huomisesta minun ei tarvitse murehtia, sillä Hän pitää huolen ja avaa ovet tai sulkee ne, koska Hän tietää, mikä on minulle parasta. Hoitamani koira tulee innoissaan mukaan autosta, kun käyn jossain, mutta jää myös rauhallisena autoon odottamaan ellen voi ottaa sitä mukaan. Se näyttää luottavan siihen, että en jätä sitä yksin, vaikka poistunkin autosta asioilleni. Se siirtyy autosta poistuttuani takapenkiltä kuljettajan istuimelle ja seuraa tärkeän näköisenä ympäristönsä tapahtumia.

Tiedän, että tämän kaltainen aloitus tuntuu monesta naivilta, mutta koiran käytös ja luottamus puhuttelee minua. Jospa meistä jokainen Herraan Jeesukseen uskovainen voisi panna täyden luottamuksensa Jumalaan siinä varmassa tietoisuudessa, että "Hän, joka antoi oman Poikansa meidän edestämme niin kuinka Hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin Hänen kanssaan". Ja jos me silloin, kun vielä olimme Hänen vihollisiaan pahoissa teoissamme, tulimme sovitetuiksi Hänen Poikansa kuoleman kautta, niin kuinka paljoa ennemmin me pelastumme Hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut.

Elämästämme tulee turvallista ja rauhallista, kun luotamme Häneen, joka on meidät lunastanut. Hän täyttää tarpeemme tänään ja huomisesta ei meidän tarvitse huolehtia. Hän on Jumala taivaassa ja Jumala maan päällä, myös huomenna.

Mutta tällaisia ajatuksia nousi mieleeni hoidossa olevan koiran opettamana. Jumala puhuu meille tavalla jos toisellakin. Suokoon Hän meille silmävoidetta, nähdäksemme ja luottavaisen mielen, kuullaksemme. Tänään auttaa Herra ja saamme laittaa täyden luottamuksen Häneen, että Hän pitää lapsistaan huolen. "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, niin kuinka paljoa ennemmin teidän Taivaallinen Isänne antaa Pyhän Henkensä niille, jotka sitä Häneltä anovat".

Turvallista ja siunattua tiistaipäivää jokaiselle palstaa lukevalle.

9

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitus

      ja opetus siitä, että saamme kaikessa luottaa Jeesukseen.

    • luotan..

      ... niihin jotka järjestävät minulle ruokaa ja lämpimän asunnon, aivan niinkuin Mr.Bond'kin.
      Tavalliselle tallaajalle ne eivät tosin tule rukoilemalla tai isännän velvollisuutena lemmikkiään kohtaan, vaan palkkiona siitä työstä jota hän järjestäytyneen yhteiskunnan osana tekee.

      Pelkäävätköhän koirat sitä, mitä niiden kuoleman jälkeen tapahtuu ?

      • vaan

        Raamattu sanoo--Room. 8:19
        Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
        luomakuntaan kuuluu kaikki Jumalanluoma.l-h


    • Kadun*Nainen

      Ihminen on vähän samanlainen luolakoira ja etsijä, joka haluaa koluta joka kolon etsien omaa paikkaansa maailmassa ja olemisensa tarkoitusta. KOiran luottamuksen saamme palautettua hyvin kunhan muistetaan, ettei sitä jätetä Yksin, antamalla säännöllinen ravinto mikä tulee ruokakupin ja sydämen kautta, sekä
      riittävästi aikaa yhdessäoloon. Ihminen ei paljon
      eroa ollessaan Isän talutushihnassa

    • hieno kirjoitus, tälläista täällä tarviitaankin, kun sivukaupalla syötetään palstalle jonnin joutavaa löpinää ja herjaa ja rienaa, jokaiselle ihmiselle tärkeistä asioista.

      Oli piristävää lukea vaihteeksi asiaakin tällä palstalla, kiitos Jukka! Hyvää päivää Bondisi kanssa Herran suojissa!

    • Jeesuksen oma

      Täysi luottamus Jeesukseen tekee melkoisen iloiseksi ja vapaaksi, todella vapaaksi!

      Itsekkin olen päässyt pitkälle tässä luottamuksessa, vaikkei huoleni kovin valtavia olekkaan.

      Tosin joskus sitä myrsky säikäyttää ja sitä alkaa vajota ja luottamus katoaa myrskyävän maailman alle, mutta aina se Jeesus ojentaa auttavan kätensä ja rakkauden täyteisellä äänellä kysyy "Miksi aloit epäillä?"

      Matt. 14:25-33


      Siunausta sinulle, ja mukavaa päivänjatkoa

    • Jukka ja Mr.Bond!!!

    • K-mies!

      sinä rakastat koiria ja sikojakin oletettavasti?
      Tuntuu että puhuisit lahko seurakuntalaisistasi?
      Eikö totta?

      Ehkä ne koirat ja siat luottavat sinuun mutta minuun et tee vaikutusta sillä tunnen sika paimenet ja koiran kusettajat ja muut eläimet?

      Miksi tekeydyt Kristuksen apostoliksi vaikka et ole muu kuin perkeleen valtakunnan eräs hämäräperäinen eksyttäjä ja mistä syistä?
      Sen jätän arvailujen varaan.

      Vai koirille ja sioille pitäisi rakkautensa antaa ja käyttää niitä olemattoman uskon todistamiseen.

    • on kuullut jo evankeliumin. tiedäthän sen kohdan:"Hän sanoi heille:"Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille."
      nyt on sulla tainnut kaydä toiste päin eli se sun tyttöystäväsi koira on julistanut sinulle evankeliumin.
      Mä oon miettinyt Ottoa...mistä voi tietää ettei se ole se koulutettu itsemurhalentäjä, joka kuoli WTC:n torniin?
      Nyt hän täällä minun luonani opettelemassa rauhallista ja väkivallatonta elämää. Se on jo oppinut että ei saa purra ihmistä jalasta eikä mennä naapurin tädille koska síellä voi olla vihaisia koiria.
      Minusta on liikuttavaa että mr.bond on vahvistanut uskoasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      170
      4116
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      113
      3571
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      248
      3007
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      7
      1739
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      164
      1376
    6. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      76
      1275
    7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1161
    8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      63
      961
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      67
      842
    10. Jos saisit yhden

      Asian muuttaa kaivatussasi
      Ikävä
      88
      830
    Aihe