Punainen risti on ottanut räikeästi Israel-vastaisen poliittisen linjan kommentoidessaan palestiinalaisten hätää.
Eipä tarvitse kristittyjen enää osallistua sen järjestön antisemitistisiin tarkoituksiin meneviin keräyksiin.
Antisemitistinen punainen risti
3
231
Vastaukset
Se on hyvä että palestiinalaisten hätä huomioidaan. Minäkin annan säännöllisesti apua palestiinalaisille kirkon ulkomaanavun kautta kuten kunnon kristityn tuleekin.
- agan
Punainen Risti on tänä päivänä poliittisesti sitoutumaton järjestö. Ja niin on myös moni muu hyväntekeväisyys- tai ihmisoikeusjärjestö, joka on kommentoinut palestiinalaisten hätää. Asiaa on käsitelty jopa YK:ssa. Asiasta kirjoitetaan lähes päivittäin sitoutumattomissa sanomalehdissä,esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Olet siis sitä mieltä, että Israelin valtion harjoittamaa terrorismia palestiinalaisia kohtaan ei saisi kritisoida? Kuitenkin on oikein, että vain palestiinalaisten suorittamaa väkivaltaa saa mielestäsi arvostella?
Tilanne palestiinalaisten keskuudessa on tällä hetkellä todella huono ja se kiristyy koko ajan, sen tietää jokainen, joka on poliittisesti valveutunut - "MAIN"
mulla olis punasta verta tarjolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5701957- 93960
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18947Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2777Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69728
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74668- 65553