Lestadiolaisuus on laajimmalle levinnyt Pohjoismaissa syntynyt uskonnollinen liike. Suomen 1800-luvun herätysliikkeistä se on myös kansainvälisin liike, jonka suurimmat osaryhmät ovat pystyneet jatkuvasti uusiin aluevaltauksiin. Toisaalta pohjoiskalottialueella syntynyt herätysliike on myös eniten kokenut hajaannuksia. Sata vuotta sitten alkaneen hajaantumiskehityksen tuloksena voimme uuden vuosituhannen alussa erottaa 17 eri lestadiolaisryhmää, jotka kukin edustavat liikkeen yhteistä,1800-luvun perinnettä omalla painoarvollaan. Kuitenkin on muistettava, että todellista merkitystä on Suomessa viidellä osaryhmällä (SRK-vanhoillisuus,
esikoislestadiolaisuus, Rauhan sanan ryhmä, uusiheräys, Elämän sanan ryhmä).
Suuri hajaannus
Lestadiolaisuuden hajaantuminen alkoi jo 1800-luvun loppupuolella Pohjois-Amerikassa.
1800-luvulla oli myös Pohjois-Norjassa jo vakavia kiistoja.
1800- ja 1900 -taitteeseen osunut ns. suuri hajaannus jakoi liikkeen kolmeen osaryhmään; uuteenheräykseen, esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Kittilästä liikkeelle lähtenyt uusiheräys halusi palata liikkeen alkuvaiheen voimakkaisiin pietistisiin korostuksiin ja vieroksui liian ”avaraa” evankeliumin julistusta. Uusiheräys torjui lestadiolaisyhteisön ainutlaatuisuuden merkityksen korostamisen ja halusi ottaa etäisyyttä rajattuun seurakuntakäsitykseen. Samalla se suuntautui pakanalähetystyöhön yhteistyössä Suomen lähetysseuran kanssa. Esikoiset halusivat painottaa Lapin ”vanhinten” auktoriteettia ja tehdä pesäeroa ”maailmaan” nimenomaan tapakulttuuriin liittyvissä asioissa.
Vanhoillislestadiolaisuus, joka lopulta järjestäytyi Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykseksi (SRK) 1914, painotti ”vapaan” ja ”avaran” evankeliumin julistusta. Suunnan seurakuntakäsitys muotoutui eksklusiiviseksi.
Viron lestadiolaisuudesta lähti samoihin aikoihin liikkeelle uudenheräyksen lieveilmiönä ns. narvalaisuuus ,joka levisi myös Venäjälle ja Suomeen. Narvalainen hurmos oli pääosaltaan sammunut 1920 -luvulle tultaessa.
1910 -luvulta alkaen alkoi Pohjois-Norjan Lyngenin alueen lestadiolaisuus yhä selvimmin erottautua muusta herätysliikkeen perinteestä. Johtavana saarnaajana alueella vaikutti eräänlainen patriarkkahahmo Erik Johnsen (1844-1941). Lyngenin suunta (Junsan Erkin suunta) pitää kiinni toisaalta vahvasti lestadiolaistraditiosta, mutta korostaa Lutherin ja luterilaisen tunnustuksen merkitystä voimakkaammin kuin muut lestadiolaisuuden kansanliikeryhmät. ”Lutherus-lestadiolaiset” opettavat kakistelematta kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä.
Suunta on ollut myös Norjan lestadiolaisryhmistä kirkkopoliittisesti kantaa ottavin. ( Erik Johnsen puhui tunnetussa sisälähetysväen ja herätyskristittyjen kokouksessa Oslossa 1920. Calmeyergatanin rukoushuoneella pidetty kokous torjui teologisen liberalismin ). Viime aikoina on Lyngenin suunnassa ollut sisäisiä jännitteitä. Vuonna 1992 suunta jakautui ns. fundamentalisteihin ja ”liberaaleihin”. Edelliseen kuuluu 1200, jälkimmäiseen 800 henkeä. Vuonna 1998 irtautui noin 50 hengen ryhmä ns. fundamentalisteista (ns. valkoiset enkelit, svärmeri). Ryhmä painottaa voimakkaasti evankeliumin näkökulmaa, mutta on samalla irtautunut myös Norjan evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tämä on ensimmäinen Fennoskandian lestadiolaisuudessa tapahtunut separaatio valtion(kansan)kirkosta.
Vanhoillislestadiolaisuuden hajaannukset
Vanhoillislestadiolaisuuden hajaantumiskehitys alkoi Pohjois-Amerikasta. SRK-vanhoillisuuden kanssa työyhteydessä olleesta ns. heidemannilaisuudesta eriytyi 1921-1922 saarnaaja Johan Pollarin (1865-1945) johtama äärimmäisevankelinen suunta, joka väheksyi ripin merkitystä. Ryhmää alettiin kutsua pollarilaisuudeksi. Tämä varsin omaperäinen pieni ryhmä on osoittautunut hyvin skismaattiseksi. Sen piirissä oli ensimmäinen hajaannus jo 1930-luvun puolivälissä. Myöhemmin jakautumisia on tapahtunut 1962-1963 ja 1978. Nykyään on Yhdysvalloissa neljä erillistä pollarilaisryhmää, joista suurimpaan alaryhmään (Independent Apostolic Lutheran Church) kuuluu 600 henkeä ja pienimpään (saarnaaja Melvin Hangan johtama ryhmä ) 25 henkeä.
Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaisuudessa esiintyi jännitteitä myös suhtautumisessa ns. suuriin seuroihin, joita oli Suomen mallin mukaan ryhdytty pitämään 1908. Osa esikoislestadiolaisista (Lannavaaran esikoiset) oli liittynyt uskoyhteyteen vanhoillisten kanssa näissä seuroissa. Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaisten voimahahmo, pastori A.L. Heideman (1862-1928) ei hyväksynyt tehtyä sovintoa.
Suhde ns. suuriin seuroihin alkoi jakaa liikettä. Vuonna 1928 perustettuun Amerikan suomalaiseen apostolis-luterilaiseen kirkkokuntaan liittyivät vain osa Yhdysvaltain vanhoillislestadiolaisista. Kun Suomen vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestö (SRK) takertui mianittuun Heidemanniin ja hänenpoikaansa, Suomessa opiskelleeseen, pastori Paul Heidemanniin katsoen heidät ”oikean” kristillisyyden edustajiksi Yhdysvalloissa, se merkitsi vähitellen liikkeen jakoa kirkkokunnan kannattajiin ja heidemannilaisiin.
Kun eräät Suomen vanhoillislestadiolaisuuden puhujat (mm. kirkkoherra V.A. Juntunen) lähtivät 1932 saarnamatkalle apostolis-luterilaisen kirkkokunnan kutsusta Pohjois-Amerikkaan, syntyi liikkeessä skisma, joka johti 1934 Rauhan Sanan ryhmän syntyyn. Jako oli ensi sijassa alueellinen. Pohjoisen Skandinavian vanhoillislestadiolaisten enemmistö, Tornionlaakso lähes kokonaisuudessaan ja Suomen ruotsinkieliset lestadiolaiset ”putosivat” Rauhan Sanan ”syliin” kuin kypsä omena. Varsinaista hajaantumista tapahtuikin lähinnä eräissä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan suomenkielisissä lestadiolaisyhteisöissä ja rauhanyhdistyksissä sekä Helsingissä.
1930-luvulla eriytyi Pohjois-Ruotsissa saarnaaja Toivo Korpelan kannattajien vaikutuksesta eskatologis-hurmoksellinenn suunta, ns. korpelalaisuus. Hurmoksen vaikutusta oli joinkin verran Suomen puolella. Korpelaisuus on kiehtonut tutkijoita ja kirjailijoita yllättävän runsaasti.
Korpelalaisuus oli käytännössä lestadiolaisuuden virallisesta päälinjasta irrallinen liike, vaikka yleisessä mielipiteessä, kirjallisuudessa ja "kulttuurianalyyseissä" se mielellään nähdään "lestadiolaisuutena".
Ruotsin vanhoillislestadioalisuus jakautui 1950-luvun puolivälissä kahteen ryhmään, joista Laestadianska missionsförbundet (ns. leskisläiset) ei pitänyt enää virallista yhteyttä Suomen SRK:n kanssa. Pieni ryhmä julkaisi lyhyen aikaa (1955-1958) jopa omaa A och O -julkaisuakin. Tällä sirpaleryhmällä ei ole vastinetta muissa pohjoismaissa tai Yhdysvalloissa.
SRK-vanhoillisuudessa käytiin todella rajua opillista välien selvittelyä 1960-1961. Kiista koski ennen kaikkea seurakunta- ja sakramenttikäsitystä sekä suhdetta pakanalähetystyöhön. Seurauksena oli pappien valtaenemmistön joutuminen ”ulos” SRK:n piiristä. Ns. pappislinja ei muodostunut kuitenkaan merkittäväksi kansanliikkeeksi. Vuonna 1963 perustettu Laestadius-seura on ollut löyhä henkilöjäseniin nojaava yhdistys. Lestadiolaisella pappislinjalla oli vahva rooloi 1960-1980 -luvuilla Pohjois-Suomen kirkollisessa elämässä sekä jonkin verran myös teologisen tieteen piirissä. Ne kolme lestadiolaistaustaista piispaa, jotka Suomen kirkkohistoria tuntee, nousivat juuri tämän pappisryhmittymän piiristä, nimittäin L.P.Tapaninen (Oulun piispa 1963-1965), Hannes Leinonen (Oulun piispa 1965-1979) ja kenttäpiispana toiminut Yrjö Massa.
1930-luvulta saakka SRK-vanhoillisuuden piirissä ”haisteltiin” ns. kososlaista henkeä (saarnaaja J.A. Kososen mukaan). Pappislinjan eriytymisen jälkeen ns. kososlaisuuteen kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. Erityisesti 1970-luvulla SRK:ssa ja paikallisissa rauhanyhdistyksissä käytiin rajua sisäistä keskusteua ja välien selvittelyä, joka ”hoitokokouksineen” herätti laajaa huomiota julkisuudessa. Pohjois-Amerikan heidemannilaisuus jakautui 1972-1973. Enemmistö amerikkalaisista katkaisi yhteyden Suomen vanhoillislestadiolaisiin. Suomessa eroon joutuneet perustivat 1977 Suomen vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen. Suomessa tätä yhä pienemmäksi käynyttä ryhmää kutsuttiin myös ”sillanpääläisyydeksi” kirkkoherra Paavo Sillanpään mukaan.
Uudenheräyksen skismat
Suhde Suomen Lähetysseuraan oli alusta saakka jossain määrin jakava kysymys ns. uudenheräyksen piirissä. Liike toimi 1908 perustettuna Suomen lähetysseuran haaraosastona. Itsenäisempää toimintaa kannattaneiden (mm. Martti E. Miettinen, Arvi Merikallio) ja kiinteän yhteistyön kannalla olleiden jännitys purkautui 1938, jolloin oppositio muodosti Suomen lestadiolaisen lähetysyhdistyksen. Hajaannus korjattiin kuitenkin jo 1940, jolloin molemmat ryhmät liittyivät yhdeksi muodollisesti SLS:sta irrallaan olevaksi järjestöksi.
1950-luvulla muodostui uudenheräyksen vanhan pietistisen perinteen ja osittain helluntaillaisuudestakin saatujen vaikutteiden pohjalta pieni oppositioryhmä kirkkoherra Einari Peuran johdolla. ”Peuralaisuutta” kutsuttiin suunnan julkaisun Kolkuttajan mukaan myös Kolkuttaja-suunnaksi. Toisen maailmansodan jälkeisessä ns. upseeriherätyksessä keskeistä roolia näytelleen kenraali Eskil Peuran hengellisenä kotina voidaan pitää Kolkuttaja- suuntaa. Myös everstien Niilo Simojen ja Jarl Jarkan lestadiolaisyhteydet suuntautuivat jossain vaiheessa tähän ryhmään.
Kolkuttajan ryhmä jakautui kahtia 1960. Varsinainen ”peuralaisuus”, jonka henkisenä johtajana toimi veljensä kuoltua Eskil Peura, on nyttemmin jo kirkkohistoriaa. Sen sijaan Kolkuttaja-suunnan toinen ryhmä, saarnaaja Heikki Kontiosta nimensä saanut ”kontiolaisuus” sinnittelee yhä hengissä. Kolkuttaja -lehteä ei tosin enää julkiasta. Suunnan järjestö, Suomen lestadiolainen lähetysliitto, lopetti toimintansa 1976. Ryhmällä ei ole enää yhtään varsinaista saarnaajaa. Kotiseuroja pidetään silti yhä Sodankylässä, Pyhäjoella ja Noormarkussa.
Esikoislestadiolaisuuden jakautumiset
Esikoislestadiolaisuus säilyi yhtenäisenä 1960-luvun puoliväliin. Jännite vanhan esikoisperinteen ja avaramman ajattelun kesken kulminoitui kiistaan kielellisesti uudistetusta Laestadiuksen postillasta. Saarnaaja August Isaksson veti Ruotsissa itsenäistä linjaa. Saarnaaja Levi €lvgren ei hyväksynyt Lapin ”vanhimman” Gunnar Jönssonin tukea rovasti Per Boremannin uudistamalle Laestadiuksen postillalle. Ns. leeviläisyys halusi tietoiseti tukeutua myös herätysliikkeen alkuperäiseen askeettis-rigoristiseen perinteeseen. Ensinsyntynyt seurakunta Ruotsin Lapinmaalla jakautui 1977 Älvgrenin ryhmään ( leeviläiset) saarnaaja Sten Johanssonin ryhmään ( steniläiset ). Hajannuksen vaikutus ulottui Suomeenkin.
Kokonaiskuva
Lestadiolaisuuden eräs piirre on alttius hajaantumiskehitykselle. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista pohtia seikkaperäisemmin eri hajaannusten dogmaattisia, sosiologisia tai kirkkomaantieteellisiä syitä eikä selvittää eri osaryhmien selitysmalleja ja tulkintoja skismoista.
Kiinnittäisin huomion kuitenkin kolmeen näkökohtaan. Hajaannukset ovat olleet herätysliikkeessä toistuvia. Kaikki kolme pääryhmää ovat aika ajoin pirstoutuneet. Herätysliikkeen perinteen ja uudistumisen dialektiikka on pulpahdellut esiin vuoroveden tavoin. Toiseksi hajaannukset ovat olleet globaalisia, ts. ne ovat ullottuneet yleensä kaikille liikkeen vaikutusalueille Pohjois-Amerikkaa myöden. Tosin on huomattava, että Lyngenin suunta on puhtaasti Norjan ilmiö.Ns. leskisläisyys vaikuttaa vain Ruotsissa. Pollarilaisuutta ei ole ollut juuri muualla kuin Pohjois-Amerikassa. Kolkuttajan suunta on niin ikään yhden maan -siis Suomen- ilmiö. Kolmanneksi on kysyttävä, mikä vaikutus hajannuksiin on ollut sillä, että lestadioalisuus on ollut tyypillinen maallikkoliike. Herätysliikkeen dogmatiikkaa ovat usein luoneet maallikkosaarnaajat, joiden oma kokemusteologia on yhtynyt perinteen raamatuntulkintaan.
Sovintoyritykset
Suomen lestadioalisuudessa on ollut eri ryhmien välisiä sovintoyrityksiä 1911,1920-luvun alussa ja vanhoillislestadiolaisten ryhmien välillä 1945-1946. Vain Venäjällä ovat lestadiolaiset yhdistyneet. Venäjän uusheränneet ja vanhoilliset yhdistyivät kommunismin puristuksessa 1924.
Vuoden 1911 sovintokokoukseen osallistuivat vanhoillislestadiolaiset, uusheränneet ja esikoiset. Kokous oli pääosin vanhoillisten ja uusheränneiden välien selvittelyä, ja se päättyi tuloksettomana. 1920-luvulla alussa uudenheräyksen piirissä tehtiin aloitteita eri ryhmien sovinnon aikaansaamiseksi. Tuloksia ei ollut.
Pastori Wäinö Havaksen ja saarnaaja Emil Spetsin vieraillessa Pohjois-Amerikassa 1920-luvun puolivälissä pidettiin Astoriassa (Ore) "sovintokokous" 28.1.1926, jossa keskusteltiin Suomessa tapahtuneista hajaannuksista. Kokous vetosi Suomen uusheränneisiin ja vanhoillisiin, jotta nämä voisivat vielä kerran kokoontua keskustelemaan ristiriidoista ja etsimään sovintoa. Havas toimikin jonkin verran näiden tavoitteiden puolesta. Vuonna 1929 hän siirtyi vanhoillislestadiolaisiin.
1934 SRK-vanhoillisuudesta syrjään joutunut vanha, karsimaattinen saarnaaja Pauli Rantala esitti vähän ennen kuolemaansa 1936, että lestadiolaiset ryhmät voisivat vielä kerran kokoontua yhteen neuvottelemaan.
"Tarkoitukseni on, että kaikista ryhmistä kokoontuisi sellaisia, joilla on kysymyksessä ainoastaan oman kuolemattoman sielun autuus, Jumalan kunnia ja muittenkin köyhäin lasten tarve, eivätkä jalot lahjat, ei kunnia eikä tavara, vaan kuolemattomabn sielun iankaikkinen autuus."
Tämä "nöyrä esitys" julkaistiin Rauhan Sana -lehdessä (4 / 1936) ja uudenheräyksen Vartiijan Ääni -julkaisussa. Tässä vaiheessa ei hanke mennyt eteenpäin.
Toisen maailmansodan jälkeen 1945 saatiin Oulussa pidetyssä ns. Antinpäivän kokouksessa aikaan sovinto SRK-vanhoillisuuden ja Rauhan sanan ryhmän kesken. Rauhan sanan ryhmän -jota tuolloin kutsuttiin yleisesti ns. pikkuesikoisuudeksi- positio määriteltiin nyt SRK:n näkökulmasta uudelleen. Kysymyksessä oli "Jumalan valtakunnan" ryhmien "erillään olo", ei "eriseura". Sovintoa ajoi erityisesti Oulun tuomiorovasti L.P.Tapaninen ja yleensä SRK:n "avarammat" aktiivit. Sovinto ei ollut pitkäaikainen. Rauhan sanan ryhmässä ei esim. 1930-luvun alun kiistassa kärsimään joutunut kirkkoherra V.A.Juntunen halunnut kiirehtiä asiassa. Monet saattoivat kysyä sitä, oliko kysymyksessä "aito" sovinto ja oliko "totuutta viety salatuimpaan saakka".
Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että SRK:n "jyrkkien maallikkojen" siipi nosti saarnaaja Heikki Saaren "johdolla" kovan metelin "ennen kuulumattomasta eksytyksestä". Tämä siipi koki, että herätysliikkeen pääsuunnan seurakuntaoppi oli annettu alttiiksi. Rauhan sanan ryhmää oli pidettävä "eriseurana". Sen edustajien oli yksilöinä tultava parannuksen kautta "Jumalan valtakuntaan" ja saatava kuulla "Pyhässä Hengessä täydellä valtakirjalla" julistettu synninpäästö omalle kohdalleen - ja piste. Raja ja "muuri" "Siionin" ympärillä oli selvä ja ehdoton.
Torniossa kevättalvella 1946 kariutti lopullisesti sovinntopyrkimykset, ja myös SRK:n sovintoa ajanut siipi joutui taipumaan perinteessä vakiintuneeseen seurakuntakäsitykseen.
Oheinen kaavio (taulu) esittää Suomen lestadiolaisryhmien aseman ja toiminnan uuden vuosituhannen alkaessa, jolloin rovasti Lars Levi Laestadiuksen syntymästä on tullut kuluneeksi 200 vuotta. Liitteenä on Pauli Rantalan "nöyrä esitys" vuodelta 1936.
lestadiolaisuuden hajaannukset...
20
1559
Vastaukset
- tyttö (vl)
jätin tuon kaavion pois...
tämä juttu on siis kopio jouko talosen luennosta..- muer
esikoiset = isoesikoiset
uusheräys= pikkuesikoiset=rauhansanalaisuus???? - Ande
muer kirjoitti:
esikoiset = isoesikoiset
uusheräys= pikkuesikoiset=rauhansanalaisuus????>>
esikoiset = isoesikoiset
uusheräys= pikkuesikoiset=rauhansanalaisuus????
>>
Se menee näin:
Esikoiset = isoesikoiset
Uusiherätys on oma joukkonsa
Pikkuesikoiset = Rauhan sanan Lestadiolaisuus
Sitten tietysti tämä suurin eli vanhoillislestadiolaisuus on oma porukkansa
ns. Pappislinja ja 70 luvun hajaannuksissa syntynyt joukko on käytännössä katsoen näivettynyt pois. Näin ainakin suomessa. Saattaa tietysti vaihdella maittain.
Merkittäviä lestadiolaisuuden haaroja on siis nykypäivänä neljä.
Ande - tyttö (vl)
Ande kirjoitti:
>>
esikoiset = isoesikoiset
uusheräys= pikkuesikoiset=rauhansanalaisuus????
>>
Se menee näin:
Esikoiset = isoesikoiset
Uusiherätys on oma joukkonsa
Pikkuesikoiset = Rauhan sanan Lestadiolaisuus
Sitten tietysti tämä suurin eli vanhoillislestadiolaisuus on oma porukkansa
ns. Pappislinja ja 70 luvun hajaannuksissa syntynyt joukko on käytännössä katsoen näivettynyt pois. Näin ainakin suomessa. Saattaa tietysti vaihdella maittain.
Merkittäviä lestadiolaisuuden haaroja on siis nykypäivänä neljä.
AndeSUOMEN LESTADIOLAISUUDEN OSARYHMÄT 2000
Ryhmä Organisaatio Lehdet Kannatusarvio
SRK-vanhoillisuus
Suomen rauhanyhdistysten
keskusyhdistys (Oulu)
Päivämies
Siionin Lähetyslehti
Siionin Kevät
80 000-100 000
Esikoislestadiolaisuus
Esikoislestadiolaiset ry (Lahti)
Rauhan Side
(Ruukku)
10 000
Rauhan Sanan ryhmä
Lähetysyhdistys Rauhan Sana (Oulu)
Laestadianernas fridsföreningars förbund (Pietarsaari)
Rauhan Sana
Zions Missionstidning
7 000
Uusiheräys
Uusiheräys ry (Oulu)
Lähettäjä
3 000
Elämän Sanan rymä
(ns. pappislinja)
Laestadius-seura
(Lestadiolaisten pappien veljespiiri)
Elämän Sana
300
Sillanpääläisyys
Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys
Armon ja Rauhan Tervehdys
?
Leeviläiset
-
-
170
Steniläiset
Hämeenseudun Vanha-Laestadiolais-Kristillinen yhdistys
20
Kontiolaiset
-
20 - Almi
Ande kirjoitti:
>>
esikoiset = isoesikoiset
uusheräys= pikkuesikoiset=rauhansanalaisuus????
>>
Se menee näin:
Esikoiset = isoesikoiset
Uusiherätys on oma joukkonsa
Pikkuesikoiset = Rauhan sanan Lestadiolaisuus
Sitten tietysti tämä suurin eli vanhoillislestadiolaisuus on oma porukkansa
ns. Pappislinja ja 70 luvun hajaannuksissa syntynyt joukko on käytännössä katsoen näivettynyt pois. Näin ainakin suomessa. Saattaa tietysti vaihdella maittain.
Merkittäviä lestadiolaisuuden haaroja on siis nykypäivänä neljä.
AndePikkuesikoisuus ei ole Rauhan Sanan virallinen nimi. Miksiköhän sitä kuitenkin käytetään?
- el kirahwi
Almi kirjoitti:
Pikkuesikoisuus ei ole Rauhan Sanan virallinen nimi. Miksiköhän sitä kuitenkin käytetään?
Esikoislestadiolaisuuskin on virallisena nimenä varsin uusi, eikä se vieläkään ole käytössä kuin Suomessa. Suomessa esikoislestadiolaiset ottivat käyttöön nimen "Esikoislestadiolaiset ry" joskus n. 10 vuotta sitten. Sitä ennen nimi oli "Vanha-laestadiolaiskristillinen yhdistys ry", joka tietysti aiheutti paljon sekoittamista vanhoillislestadiolaisuuteen ja siksi nimi päätettiin muuttaa.
Ruotsissa, Norjassa ja Amerikassa esikoislestadiolaiset käyttävät virallisena nimenään "apostolis-luterilainen" erilaisilla etuliitteillä.
Rauhan Sanan osalta tilanne on vähän ongelmallinen sikäli, koska ns. pikkuesikoisuus koostuu Suomessa eri järjestöistä eli suomenkielisellä puolella on nimenä yleensä Rauhan Sana ja ruotsinkielisellä puolella taas käytetään nimeä "fridsförening". Ruotsinkieliset yhdistykset ovat lisäksi liittyneet yhteisen kattojärjestön alle, jonka nimi LFF eli Lestadianernas fridsföreningars förbund. Eli kun puhutaan Rauhan Sanasta, niin siinä tavallaan jätetään tämä ruotsinkielinen puoli pois. Pikkuesikoisuudesta puhuessa se taas sisällytetään. Toisaalta pikkuesikoisuus saattaa kyllä ehkä jostain kuulostaa mahdollisesti loukkaavalta... Eli aika vaikea valinta. - El-Kaftaani
tyttö (vl) kirjoitti:
SUOMEN LESTADIOLAISUUDEN OSARYHMÄT 2000
Ryhmä Organisaatio Lehdet Kannatusarvio
SRK-vanhoillisuus
Suomen rauhanyhdistysten
keskusyhdistys (Oulu)
Päivämies
Siionin Lähetyslehti
Siionin Kevät
80 000-100 000
Esikoislestadiolaisuus
Esikoislestadiolaiset ry (Lahti)
Rauhan Side
(Ruukku)
10 000
Rauhan Sanan ryhmä
Lähetysyhdistys Rauhan Sana (Oulu)
Laestadianernas fridsföreningars förbund (Pietarsaari)
Rauhan Sana
Zions Missionstidning
7 000
Uusiheräys
Uusiheräys ry (Oulu)
Lähettäjä
3 000
Elämän Sanan rymä
(ns. pappislinja)
Laestadius-seura
(Lestadiolaisten pappien veljespiiri)
Elämän Sana
300
Sillanpääläisyys
Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys
Armon ja Rauhan Tervehdys
?
Leeviläiset
-
-
170
Steniläiset
Hämeenseudun Vanha-Laestadiolais-Kristillinen yhdistys
20
Kontiolaiset
-
20Esikoisten lehtenä on ainoastaan Rauhan Side. Ruukku lehti ei ole Esikoisten lehti missään muodossaan, edustaa luokkaa roskaposti lehti. Ruukku lehti nimittäin on kuin mato omenassa joka tuhoaa liikkeen sisällä tervettä evankeliumin sanan rieskaa.
- el kirahwi
El-Kaftaani kirjoitti:
Esikoisten lehtenä on ainoastaan Rauhan Side. Ruukku lehti ei ole Esikoisten lehti missään muodossaan, edustaa luokkaa roskaposti lehti. Ruukku lehti nimittäin on kuin mato omenassa joka tuhoaa liikkeen sisällä tervettä evankeliumin sanan rieskaa.
Tilaan molempia lehtiä, sekä Rauhan Sidettä että Ruukkua, ja olen siksi voinut tehdä vertailua.
Rauhan Side on tyypiltään esikoislestadiolaisuudessa tehtävän julistustyön jatke. Toisin sanoen sen sisältö on hyvin tarkkaan mietittyä ja harkittua. Ihan mitä tahansa ei tiukan seulan läpi mene.
Ruukku taas on luonteeltaan keskustelulehti, jonka materiaalista varsin suuri osa tulee joko nykyisiltä tai entisiltä esikoislestadiolaisilta. Lehden julkaiseman materiaalin suhteen ei tunnu olevan mitään kontrollia, vaan lehti julkaisee kaikenlaista laidasta laitaan. Ja kun kenelläkään mielipiteet eivät ole laidasta laitaan, niin osa on aina omasta mielestä huonoa ja osa on hyvää. En usko, että kukaan Ruukun lukijoista allekirjoittaa kaikkea, mitä sinne kirjoitetaan, koska jutut ovat niin erilaisia. Jos el kaftaani olisi lukenut Ruukkua, hän tietäisi, että siellä on julkaistu myös sellaisia kirjoituksia, joihin hän aivan varmasti voisi yhtyä.
Mutta pitää paikkansa, että Ruukku ei siis ole varsinaisesti esikoislestadiolaisuuden lehti, ja siksi se varmasti olikin listalla suluissa.
Tuhoaako se terveellistä sanan maitoa, se on taas sitten kokonaan eri kysymys. Osa voi olla rakentavaa ja osa voi olla alasrepivää. Ruukku (sekä lehti että nettikeskustelupalsta) on keskusteluareena, ja jos tällainen keskusteluareena itsessään tuomitaan huonoksi, niin silloin samalla periaatteella pitäisi tuomita kaikki keskustelu muiden kuin samanmielisten kanssa. Ja sehän ei olisi kovin kristillistä, eihän? - el kirahwi
el kirahwi kirjoitti:
Tilaan molempia lehtiä, sekä Rauhan Sidettä että Ruukkua, ja olen siksi voinut tehdä vertailua.
Rauhan Side on tyypiltään esikoislestadiolaisuudessa tehtävän julistustyön jatke. Toisin sanoen sen sisältö on hyvin tarkkaan mietittyä ja harkittua. Ihan mitä tahansa ei tiukan seulan läpi mene.
Ruukku taas on luonteeltaan keskustelulehti, jonka materiaalista varsin suuri osa tulee joko nykyisiltä tai entisiltä esikoislestadiolaisilta. Lehden julkaiseman materiaalin suhteen ei tunnu olevan mitään kontrollia, vaan lehti julkaisee kaikenlaista laidasta laitaan. Ja kun kenelläkään mielipiteet eivät ole laidasta laitaan, niin osa on aina omasta mielestä huonoa ja osa on hyvää. En usko, että kukaan Ruukun lukijoista allekirjoittaa kaikkea, mitä sinne kirjoitetaan, koska jutut ovat niin erilaisia. Jos el kaftaani olisi lukenut Ruukkua, hän tietäisi, että siellä on julkaistu myös sellaisia kirjoituksia, joihin hän aivan varmasti voisi yhtyä.
Mutta pitää paikkansa, että Ruukku ei siis ole varsinaisesti esikoislestadiolaisuuden lehti, ja siksi se varmasti olikin listalla suluissa.
Tuhoaako se terveellistä sanan maitoa, se on taas sitten kokonaan eri kysymys. Osa voi olla rakentavaa ja osa voi olla alasrepivää. Ruukku (sekä lehti että nettikeskustelupalsta) on keskusteluareena, ja jos tällainen keskusteluareena itsessään tuomitaan huonoksi, niin silloin samalla periaatteella pitäisi tuomita kaikki keskustelu muiden kuin samanmielisten kanssa. Ja sehän ei olisi kovin kristillistä, eihän?Unohtui mainita julkaisijat.
Lehteä nimeltä Rauhan Side julkaisee Esikoislestadiolaiset ry.
Ja lehteä nimeltä Ruukku julkaisee Fonticulus ry, joka on perustettu nimenomaan tämän lehden julkaisemista varten.
Eli Ruukku ei siis ole Esikoislestadiolaiset ry:n julkaisema lehti, jos se jäi jollekin epäselväksi. - Hansu
el kirahwi kirjoitti:
Unohtui mainita julkaisijat.
Lehteä nimeltä Rauhan Side julkaisee Esikoislestadiolaiset ry.
Ja lehteä nimeltä Ruukku julkaisee Fonticulus ry, joka on perustettu nimenomaan tämän lehden julkaisemista varten.
Eli Ruukku ei siis ole Esikoislestadiolaiset ry:n julkaisema lehti, jos se jäi jollekin epäselväksi.Ketäs tämä ruukkuporukka sitten on? Sanoit että sinne kirjoittaa niin es.lestadiolaiset kuin x-es.lestadiolaiset, mutta jotenkin sain sellaisen kuvan ettei se olisi kaikkien es.lestojen suosiossa. Onko lehti enemmänkin jotenkin vapaamielisempien es.lestadiolaisten lehti tai mahdollisesti es.lestadiolaisuudesta eroamassa olevan ryhmän lehti?
- El Nuinikkaan
El-Kaftaani kirjoitti:
Esikoisten lehtenä on ainoastaan Rauhan Side. Ruukku lehti ei ole Esikoisten lehti missään muodossaan, edustaa luokkaa roskaposti lehti. Ruukku lehti nimittäin on kuin mato omenassa joka tuhoaa liikkeen sisällä tervettä evankeliumin sanan rieskaa.
Oikeassa olet. Tulos ei voi olla muu, kun siellä joka-asian asiantuntijana on tämä REUHU-PETTERI.
- Ande
el kirahwi kirjoitti:
Esikoislestadiolaisuuskin on virallisena nimenä varsin uusi, eikä se vieläkään ole käytössä kuin Suomessa. Suomessa esikoislestadiolaiset ottivat käyttöön nimen "Esikoislestadiolaiset ry" joskus n. 10 vuotta sitten. Sitä ennen nimi oli "Vanha-laestadiolaiskristillinen yhdistys ry", joka tietysti aiheutti paljon sekoittamista vanhoillislestadiolaisuuteen ja siksi nimi päätettiin muuttaa.
Ruotsissa, Norjassa ja Amerikassa esikoislestadiolaiset käyttävät virallisena nimenään "apostolis-luterilainen" erilaisilla etuliitteillä.
Rauhan Sanan osalta tilanne on vähän ongelmallinen sikäli, koska ns. pikkuesikoisuus koostuu Suomessa eri järjestöistä eli suomenkielisellä puolella on nimenä yleensä Rauhan Sana ja ruotsinkielisellä puolella taas käytetään nimeä "fridsförening". Ruotsinkieliset yhdistykset ovat lisäksi liittyneet yhteisen kattojärjestön alle, jonka nimi LFF eli Lestadianernas fridsföreningars förbund. Eli kun puhutaan Rauhan Sanasta, niin siinä tavallaan jätetään tämä ruotsinkielinen puoli pois. Pikkuesikoisuudesta puhuessa se taas sisällytetään. Toisaalta pikkuesikoisuus saattaa kyllä ehkä jostain kuulostaa mahdollisesti loukkaavalta... Eli aika vaikea valinta.Ei pikkuesikoisuus ole käsittääkseni mitenkään virallinen nimi, vaan hajaannuksen yhteydessä vl-puolelta annettu.
Merkittävää on ettei uskon opin / käsityksen puolelta el-, vl- ja "pikku"-el- lestadiolaisuuden suunnilla ole merkittävää eroa.
Kirahwi varmaan tietää paremmin el:n eroavaisuuden, jos sitä nyt on?
Merkittävin ero Rauhan sanalla vl:iin verrattuna on väljempi seurakuntakäsitys. Korostetaan sitä että "tämä" on raamatun mukaan oikea oppi, mutta joukon korostamista ei juurikaan ole, ainoastaan uskon. Eri tavoilla uskovia "nuhdellaan", mutta silti halutaan että he pysyisivät seurakunnan yhteydessä, jos tuo käsitys vaikka myöhemmin kirkastuisi. Vastaava tilanne vl:ien puolelta tulee helposti tilanteeseen että tämä on usko, ota tai mene helvettiin.
Esikoisista taasen olen kuullut juttuja, että he haluavat vastustaa kaikkein eniten käytännön uudistuksia. "Vanhimmat" ovat nähneet hyväksi että ... Olisiko hajaannusvaara el:ssä olemassa juuri tämän vuoksi. Korostan nyt tätä mutua ja pelkkiä juoruja, ilman tarkempaa tietoa. "Pikkuesikoisia" vastaavan seurakuntakäsityksen ja "erilailla uskon ymmärtävän", vl:ää ystävällisemmän kohtelun, olen kuullut kuuluvan myös el:ään.
Olisiko vl:ien puolelta sen vuoksi alettu nimittää myöhemmin hajaantunutta Rauhan sanaa "pikkuesikoisiksi"?
Ande
ps. Olen myöskin kuullut, ettei itse yhdistys ole ainakaan Rauhan Sanan lestadiolaisille muuta kuin välttämätön paha, joka lain mukaan tarvitaan esim. seurojen järjestämistä varten. - Matkaaja
Ande kirjoitti:
Ei pikkuesikoisuus ole käsittääkseni mitenkään virallinen nimi, vaan hajaannuksen yhteydessä vl-puolelta annettu.
Merkittävää on ettei uskon opin / käsityksen puolelta el-, vl- ja "pikku"-el- lestadiolaisuuden suunnilla ole merkittävää eroa.
Kirahwi varmaan tietää paremmin el:n eroavaisuuden, jos sitä nyt on?
Merkittävin ero Rauhan sanalla vl:iin verrattuna on väljempi seurakuntakäsitys. Korostetaan sitä että "tämä" on raamatun mukaan oikea oppi, mutta joukon korostamista ei juurikaan ole, ainoastaan uskon. Eri tavoilla uskovia "nuhdellaan", mutta silti halutaan että he pysyisivät seurakunnan yhteydessä, jos tuo käsitys vaikka myöhemmin kirkastuisi. Vastaava tilanne vl:ien puolelta tulee helposti tilanteeseen että tämä on usko, ota tai mene helvettiin.
Esikoisista taasen olen kuullut juttuja, että he haluavat vastustaa kaikkein eniten käytännön uudistuksia. "Vanhimmat" ovat nähneet hyväksi että ... Olisiko hajaannusvaara el:ssä olemassa juuri tämän vuoksi. Korostan nyt tätä mutua ja pelkkiä juoruja, ilman tarkempaa tietoa. "Pikkuesikoisia" vastaavan seurakuntakäsityksen ja "erilailla uskon ymmärtävän", vl:ää ystävällisemmän kohtelun, olen kuullut kuuluvan myös el:ään.
Olisiko vl:ien puolelta sen vuoksi alettu nimittää myöhemmin hajaantunutta Rauhan sanaa "pikkuesikoisiksi"?
Ande
ps. Olen myöskin kuullut, ettei itse yhdistys ole ainakaan Rauhan Sanan lestadiolaisille muuta kuin välttämätön paha, joka lain mukaan tarvitaan esim. seurojen järjestämistä varten.Vuonna 1928 perustetun apostolis-luterilaisen kirkkokunnan kutsusta matkusti USA:an mm kirkkoherra Väinö Juntunen v. 1932 ja saarnaajat Antti Krekula ja Ville Kaikkonen 1932-1933 jne. Saarnaajat Heikki Jussila, R. Vepsäläinen ja Viktor Dyhr olivat selittäneet, että tämä kirkkokunta olisi jonkinlainen sekoitus eri suunnista, joka oli ristiriidassa heidemannilaisten (vanhoillisten) kanssa. Siksi oli kielletty Juntusen, Krekulan, Kaikkosen ym. saarnamatkat Amerikkaan. Mutta kyseiset saarnaajat olivat sitä mieltä, että heillä oli oikeus matkustaa kristittyjen kutsumina, koska Jumalan sana kehottaa saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille.
Pitkän ja katkeran lehtikirjoittelun jälkeen pidettiin v. 1934 Oulussa suuri kokous, jolla oli ratkaiseva merkitys. Enemmistö (vanhoilliset) mm. päätti pitkien ja kuumien keskustelujen jälkeen, että "ne jotka ovat vaeltaneet niin kuin 'pikkuesikoiset', eivät ole sopivia opettajiksi kristittyjen keskuudessa, ennen kuin he ovat puhdistaneet itsensä" (tehneet parannuksen ja katuneet). He eivät saaneet enää kuten ennen pitää seuroja yhteisissä rukoushuoneissa, koska "he olivat irtautuneet kristittyjen rakkaudesta". Juntunen ja hänen toverinsa pitivät tätä päätöstä vääränä, koska he eivät olleet eronneet mutta kuitenkin heitä rankaistiin eroamisen vuoksi ja pantiin "pakanoitten ja publikaanien joukkoon".
Tämän jälkeen vanhoillisten seurakuntiin lähetettiin kiertokirje, jossa kiellettiin vastaanottamasta kuutta nimeltä mainittua saarnaajaa ja kirkkoherra Juntusta. Niiden, jotka näitä ottaisivat vastaan ja tukevan heitä, katsottaisiin erottaneen itsensä kristittyjen rakkaudesta. Rukoushuoneet suljettiin näiltä saarnaajilta ja heidän kannattajiltaan.
Vuodesta 1934 julkaistaan lehteä Rauhan Sana, josta myöhemmin on tullut suunnan virallinen nimi.
Ruotsissa rauhansanalaisuutta kutsutaan itälestadiolaisuudeksi. Mikäli olen oikein ymmärtänyt tilanteen, on itälestadiolaisuus ainakin Ruotsissa kovin hajanainen ilmiö. En tiedä voidaanko puhua yhdestä ja samasta liikkeestä. Kuppikuntia on lukuisia, joilla kullakin on omat suosikkisaarnaajansa. Paikkakuntien ja saarnaajien välillä on suuria eroja.
Jos joku tietää tilanteesta paremmin, pyydän oikaisemaan. Tarkoitukseni ei ole levittää väärää informaatiota. - el kirahwi
Matkaaja kirjoitti:
Vuonna 1928 perustetun apostolis-luterilaisen kirkkokunnan kutsusta matkusti USA:an mm kirkkoherra Väinö Juntunen v. 1932 ja saarnaajat Antti Krekula ja Ville Kaikkonen 1932-1933 jne. Saarnaajat Heikki Jussila, R. Vepsäläinen ja Viktor Dyhr olivat selittäneet, että tämä kirkkokunta olisi jonkinlainen sekoitus eri suunnista, joka oli ristiriidassa heidemannilaisten (vanhoillisten) kanssa. Siksi oli kielletty Juntusen, Krekulan, Kaikkosen ym. saarnamatkat Amerikkaan. Mutta kyseiset saarnaajat olivat sitä mieltä, että heillä oli oikeus matkustaa kristittyjen kutsumina, koska Jumalan sana kehottaa saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille.
Pitkän ja katkeran lehtikirjoittelun jälkeen pidettiin v. 1934 Oulussa suuri kokous, jolla oli ratkaiseva merkitys. Enemmistö (vanhoilliset) mm. päätti pitkien ja kuumien keskustelujen jälkeen, että "ne jotka ovat vaeltaneet niin kuin 'pikkuesikoiset', eivät ole sopivia opettajiksi kristittyjen keskuudessa, ennen kuin he ovat puhdistaneet itsensä" (tehneet parannuksen ja katuneet). He eivät saaneet enää kuten ennen pitää seuroja yhteisissä rukoushuoneissa, koska "he olivat irtautuneet kristittyjen rakkaudesta". Juntunen ja hänen toverinsa pitivät tätä päätöstä vääränä, koska he eivät olleet eronneet mutta kuitenkin heitä rankaistiin eroamisen vuoksi ja pantiin "pakanoitten ja publikaanien joukkoon".
Tämän jälkeen vanhoillisten seurakuntiin lähetettiin kiertokirje, jossa kiellettiin vastaanottamasta kuutta nimeltä mainittua saarnaajaa ja kirkkoherra Juntusta. Niiden, jotka näitä ottaisivat vastaan ja tukevan heitä, katsottaisiin erottaneen itsensä kristittyjen rakkaudesta. Rukoushuoneet suljettiin näiltä saarnaajilta ja heidän kannattajiltaan.
Vuodesta 1934 julkaistaan lehteä Rauhan Sana, josta myöhemmin on tullut suunnan virallinen nimi.
Ruotsissa rauhansanalaisuutta kutsutaan itälestadiolaisuudeksi. Mikäli olen oikein ymmärtänyt tilanteen, on itälestadiolaisuus ainakin Ruotsissa kovin hajanainen ilmiö. En tiedä voidaanko puhua yhdestä ja samasta liikkeestä. Kuppikuntia on lukuisia, joilla kullakin on omat suosikkisaarnaajansa. Paikkakuntien ja saarnaajien välillä on suuria eroja.
Jos joku tietää tilanteesta paremmin, pyydän oikaisemaan. Tarkoitukseni ei ole levittää väärää informaatiota.Ns. pikkuesikoisuus on kyllä aika hajanainen suunta verrattuna keskusjohtoisempiin lestadiolaisuuden suuntiin juuri siitä syystä, että ei ole minkäänlaista keskusjohtoa, ja se taas helposti johtaa maantieteellisiin eroavuuksiin.
Mutta Ruotsin tilanteessa saattaa sekoittaa kuvaa myös se, että siellä on ns. itäpuolella ollut hajaannuksia ja on useita pikkuryhmiä, jotka eivät siis ole yhteydessä Suomen Rauhan Sanan ja LFF:n kanssa. Ensin 30-luvun hajaannuksessa osa Ruotsin itälestadiolaisista jatkoi yhteyden pitämistä SRK:laisten kanssa, ja erityisesti tässä haarassa on käsittääkseni ollut useita hajaannuksia myöhemmin.
Itse en ole koskaan kuullut Ruotsin itälestadiolaisten eli "pikkuesikoisten" puhuvan mistään suurista eroista Ruotsin sisällä. Tosin joku kuttaislainen taisi joskus mainita jotain vähän negatiivista kiirunalaisista, mutta muuta en ole kuullut. Sen sijaan kun mennään laajemmalle alueelle ja otetaan mukaan vertailuun muut maat, niin sitten alkaa jo eroja löytyä aika suuressakin määrin. Esim. Suomessa on tiettyä eroa suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä (ruotsinkieliset konservatiivisempia). - el kirahwi
Hansu kirjoitti:
Ketäs tämä ruukkuporukka sitten on? Sanoit että sinne kirjoittaa niin es.lestadiolaiset kuin x-es.lestadiolaiset, mutta jotenkin sain sellaisen kuvan ettei se olisi kaikkien es.lestojen suosiossa. Onko lehti enemmänkin jotenkin vapaamielisempien es.lestadiolaisten lehti tai mahdollisesti es.lestadiolaisuudesta eroamassa olevan ryhmän lehti?
Pitää paikkansa, että Ruukku ei ole kaikkien suosiossa. Suurin osa Ruukun materiaalista ei kosketa varsinaisesti esikoislestadiolaista herätysliikettä mitenkään, mutta siellä on myös sitä koskettavia kirjoituksia, ja valtaosa niistä on ollut liberaalimmasta näkökulmasta kirjoitettuja kirjoituksia. Mutta myös hyvinkin konservatiivisia kirjoituksia on julkaistu. Negatiiviseen asenteeseen kyseistä lehteä kohtaan voi tietysti olla monia syitä, mutta yksi suurimmista on varmasti juuri tämä Ruukun julkaisemissa kirjoituksissa esiintynyt kritiikki esikoislestadiolaisuutta kohtaan. Mutta korostan vielä, että Ruukku ei edusta mitään yhtenäistä suuntaa eikä sen piirissä olevista voi koskaan kehittyä mitään omaa "ruukkulaislestadiolaisuuden" suuntaa. Jos sellainen syntyisikin, niin se kaatuisi omiin sisäisiin riitoihinsa jo heti alkutaipaleella. Ei ole mitään "ruukkulaisia" eikä ole mitään "Ruukun linjaa".
Määrittelisin Ruukun siis hyvin erilaisten ajatusten keskustelufoorumiksi hengellisistä kysymyksistä.
- miekkamies
Jollet itse ole tajunnut, miten henkisesti ahdistavaa, kapea-alaista ja orjuuttavaa uskosi on, niin enpä voi auttaa. Voi Herran tähden!!
Auta näitä ihmisiä pääsemään sairaasta uskostaan eroon. Mahtaako tämä jengi edes ase kädessä maata puolustaa?- Kikka
Kaikki aseet ovat Perkeleestä. Sotia ei pidä eikä rottia tai ruotsalaisia hävittää tai herjata.
Paljon parempi olisi alistua Islamin miekan alle ja säilyä hengissä. - tyttö (vl)
Kyllä!
Itseasiassa ainakin vl:ien keskuudessa isänmaa on tärkeä elementti ja pojat käyvät lähes poikkeuksetta armeijan. (ottaen huomioon, että perheet on isoja, suomi saa vl:istä paljon miehiä armeijaan.) - tyttö (el)
tyttö (vl) kirjoitti:
Kyllä!
Itseasiassa ainakin vl:ien keskuudessa isänmaa on tärkeä elementti ja pojat käyvät lähes poikkeuksetta armeijan. (ottaen huomioon, että perheet on isoja, suomi saa vl:istä paljon miehiä armeijaan.)muutetaan se "vl" el:läksi! :)
- el kirahwi
Sikäli kuin ymmärrän, ylläolevat tiedot pitävät varmasti suurimmaksi osaksi paikkansa. Lyngenlestadiolaisuuden viimeisimmän kehityksen osalta kuitenkin ei ehkä ihan. Ensinnäkin lyngenlestadiolaisuuden pääsuuntien määrät ovat minun käsitykseni mukaan vähän korkeammat, eli molemmissa n. 2000. 1200 ja 800 voisivat olla paremminkin suuntien isoihin kesäseuroihin osallistuvien määrät.
Mitä tulee ns. "valkoisiin enkeleihin", niin he erkanivat omaksi ryhmäkseen jo hyvin pian suuren vuoden 1992-hajaannuksen jälkeen. Eli vuonna 1992 lyngenlestadiolaisuus hajosi fundamentalisteihin ja liberaaleihin, ja pian sen jälkeen fundamentalisteista erosi vielä jyrkempi suunta haukkumanimeltään "hvite engler".
Sittemmin fundamentalisteista on erkaantunut myös saarnaaja Egil Gundersenin virasta erottamisen myöstä joukko, ja se on saattanut tapahtua vuonna 1998 (näin lukee Talosen Iustitia-artikkelissa). Egil Gundersen tosin vaikutti vielä juhannusseuroissa 1998 nauttivan seurakunnan täyttä luottamusta, koska saarnasi seurojen aikana jopa 2 kertaa, vaikka yleensä yksi saarnaaja saarnaa vain kerran. Mutta ehkä tapahtumat sitten menivät nopeasti eteenpäin ja hänet erotettiin saarnavirasta vielä vuoden 1998 syksyn aikana.
En tiedä ovatko Gundersenin suunta ja ns. "valkoiset enkelit" saattaneet yhdistyä sittemmin, mikä kyllä voisi olla mahdollista. "Valkoisista enkeleistä" minulla ei ole muuta kuin kuulopuhetietoa, mutta kuulemani mukaan heidän opetukseensa kuuluu esim. naisten huivin käyttö. Ja myös Egil Gundersen saarnasi siitä, mikä ei ole kovin tavallista lyngenlestadiolaisuudessa muuten. Egil Gundersen oli muutenkin aika konservatiivinen, kutsui mm. tv:tä "Efeson hopeatemppeliksi".
Mutta ei niistä sen enempää. Voi olla, etteivät nämä kiinnosta muita kuin minua, tuskin moni edes on kuullut koko lyngenlestadiolaisuudesta täällä päin maailmaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oi mun haniseni
Mul on ihan törkee ikävä sua. En jaksais tätä enää. Oon odottanut niin kauan, mutta vielä pitää sitä tehdä. Tekis mieli305762Kyllä mulla on sua ikävä
Teen muita juttuja, mutta kannan sua mielessäni mukana. Oot ensimmäinen ajatus aamulla ja viimeinen illalla. Välissä läm144344Hei rakas sinä
Vaikka käyn täällä vähemmän, niin ikäväni on pahempaa. Pelkään että olen ihan hukassa😔 mitä sinä ajattelet? naiselle403237IS:n tiedot: Toni Immonen irtisanottiin MTV:ltä Toni Immonen työskenteli pitkään MTV:llä.
IS:n tiedot: Toni Immonen irtisanottiin MTV:ltä Toni Immonen työskenteli pitkään MTV:llä. IS uutisoi torstaina Toni Imm522941Israel aloitti 3. maailmansodan
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011297979.html Israel se sitten aloitti näköjään kolmannen maailmansodan.3391549Vihdoin tiedän että tämä on molemminpuolista
Saattoi se koko ajan olla silmiemme edessä mutta kumpikaan ei uskaltanut sitä toivoa. Kunpa nähtäisiin pian, toivottavas861338- 601259
Nainen, meidän talossa on säännöt
1. Mies on aina oikeassa. 2. Ei vastaväitteitä. 3. Mäkättäminen kielletty. 4. Suhde on tärkein. 5. Ei salaisuuksia. 6. E2301202- 791169
Natoon liittyminen on alkanut kaduttaa.
Nato on muuttunut niin paljon, että se ei ole enää se mihin haluttiin liittyä. Usa on vetäytynyt ja 5% osuus valtion tul4011161