http://raamattu.tarinoi.fi
Raamattu tarinoi sivuilla on sitä samaa vanhaa jaarittelua, kuin tälläkin palstalla. Tarkastellaan väitteitä pikkuisen.
15:11 Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
15:12 Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva.' Niin hän jakoi heille omaisuutensa.
15:13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.
15:14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.
15:18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
15:19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
15:20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
15:21 Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan.'
Tyypillistä näissä Jehovan todistajiin kohdistuneissa väitteissä on Raamatun kääntäminen heitä vastaan. Tässä on hyvä esimerkki siitä.
Kun poika lähti maailmalle jättäen perheensä elääkseen toisenlaista elämää kuin isä oli varmaankin hänelle opettanut, mutta poika ei halunnut elää isän ja Jumalan normien mukaan, vaan hylkäsi perheensä elääkseen irstaudessa. Isä varmaan tiesi mikä poikaa kohtaisi, mutta eipä lähtenyt etsimään "lammasta"!
Aikanaan poika tuhlasi kaiken, ja hän alkoi KATUA ja ymmärtää väärin tekonsa ja päätti palata kotiin perheensä luokse ymmärtäessään, että oli tehnyt syntiä TAIVASTA ja isäänsä kohtaan 15:18,19,21.
Kertomusta käytetään JT;a vastaan unohtaen, että poika ensin katui tekojaan sitten päätti palata kotiin. Luopiot, jotka eivät voi katua ja palata takaisin asettuvat JT;a vastaan valheeseensa tukeutuen. Sellainen ihminen joka on eroitettu katumattomana, vaikka hänellä olisi ollut aikaa katua, ei enää kuulu niihin lampaisiin, joista Jeesus puhui. Tämän todistaa Paavali useampaan kertaan 1.Kor.5:1-5
1 Teistä jopa kuullaan, että keskuudessanne on haureutta, ja sellaista haureutta, jota ei ole kansakuntienkaan keskuudessa, että eräällä miehellä on isänsä vaimo.
2 Ja oletteko te pöyhistyneitä ettekä ennemmin surreet, jotta se mies, joka tämän teon teki, poistettaisiin keskuudestanne?
3 Minä puolestani, ruumiillisesti tosin poissa mutta hengessä läsnä, olen ikään kuin läsnä olevana totisesti jo tuominnut sen miehen, joka on toiminut tällä tavalla,
4 niin että Herramme Jeesuksen nimessä, kun te sekä minun henkeni olemme kokoontuneet Herramme Jeesuksen voiman kanssa, 5 luovutatte sellaisen miehen Saatanalle lihan tuhoksi, jotta henki pelastuisi Herran päivänä.
Vielä toinen esimerkki, 1.Tim.1:18,19,20
18 Tämän toimeksiannon uskon sinulle, lapsi, Timoteus, niiden ennusteiden mukaisesti, jotka johtivat suoraan sinuun, jotta niiden nojalla jatkaisit hyvää sodankäyntiä
19 ja säilyttäisit uskon ja hyvän omantunnon, jonka jotkut ovat työntäneet syrjään ja siten haaksirikkoutuneet uskonsa suhteen. 20 Hymenaios ja Aleksandros kuuluvat näihin, ja olen luovuttanut heidät Saatanalle, jotta heidät opetettaisiin kurin avulla olemaan rienaamatta.
Kummassakaan näissä tapauksissa ei lähdetty etsimään "lammasta" takaisin. Eikä myöskään näissäkään, päinvastoin kehoitettiin varomaan heitä. 2.Tim.4:10,14,15
10 Sillä Demas on jättänyt minut, koska hän rakasti nykyistä asiainjärjestelmää, ja hän on mennyt Tessalonikaan,
14 Kupariseppä Aleksandros on aiheuttanut minulle monta vahinkoa — Jehova tulee maksamaan hänelle hänen tekojensa mukaan —
15 ja varo sinäkin häntä, sillä hän on vastustanut tavattomasti meidän sanojamme.
Tarinoija tarinoi
12
868
Vastaukset
>>Tyypillistä näissä Jehovan todistajiin kohdistuneissa väitteissä on Raamatun kääntäminen heitä vastaan.
No ei kai se ole kenenkään muun kuin vt-seuran vika, että jehovantodistajien käytännöt ovat usein jostain aivan muualta kuin raamatusta?
>>Kertomusta käytetään JT;a vastaan unohtaen, että poika ensin katui tekojaan sitten päätti palata kotiin.
Hehheh, kuka unohtaa ja mitä. Sinä nimittäin näytät unohtavan että henkilö joka haluaa takaisin seurakuntaan, on satavarmasti katunut omissa oloissaan, ennen liikettään kohti takaisin seurakuntaan. Täysin samalla tavalla kuin tuhlaajapojan tapauksessa. Mikäli tuhlaajapojan tapauksessa tämän olisi pitänyt nöyristellä isänsä edessä ennalta määräämätön aika, isän edes tervehtimättä poikaansa, voitaisiin jehovantodistajien katumusharjoitteista ja käytännöstä kohdella entisiä jäseniä puhua raamatullisena näkemyksenä. Monen ikäväksi ja suruksi noin ei kuitenkaan ole.
>>Sellainen ihminen joka on eroitettu katumattomana, vaikka hänellä olisi ollut aikaa katua, ei enää kuulu niihin lampaisiin, joista Jeesus puhui. Tämän todistaa Paavali useampaan kertaan 1.Kor.5:1-5
Yhdistelet raamatunkertomuksia omiin tarkoituksiisi arpomalla, perusteettomasti. Korinttolaisten paikassa kerrottiin miehestä, joka duunasi omaa mutsiaan, tai ainakin faijansa vaimoa. Tämän esimerkin ja toimintamallin sinä venytät koskemaan aivan kaikkia väärinkäytöksiä, ja jopa tapauksia joissa mitään muuta väärinkäytöstä ei ole tapahtunut kuin omatoiminen eroaminen jehovantodistajista.
Yhtä kaikki, raamattu ei anna tukeaan jehovantodistajien toteuttamille katumusharjoitteille seurakuntaan takaisin haluavien osalta.- neitoni
tietysti vain mun mielipide,mut aiheellisesti ihmistä pitää seurata hetken aikaa onko hän tosiaan muuttanu jonkin tavan miks hänet ylipäätään piti erottaa tai ite erosi
- ma tahto veiva
Mikähän tässä on taas SE pointti? Lainattuasi muutaman ulkoaopitun jakeen raamatusta osoitat olevasi oikeassa? ...niin tyypillistä jt:tä.
Monikohan tuntee todistajan, joka elää itse kuten opettaa? Joka on parempi kuin Me Luopiot? Onnistuneempi? Täydellisempi? Lähempänä Tosi Jumalaa? Enempi lammas? Kauempana synnistä?
Mitä ihmettä muuten kunnon todistaja tekee näillä palstoilla? Eikö meitä kadonneita lampaita tule varoa.
Itseasiassa ramatuntulkintojenne "nykyaikaistuminen" joista hyviä esimerkkejä verikysymys, kahvi, tärkeät vuosilukunne, siviilipalvelus etc. on muodostumassa siellä suihkuseurapiireissäkin ongelmaksi...
Karttamisasiassa jatkatte kuitenkin samalla linjalla ajasta toiseen. Jostakin syystä nykyaika ja sen tuomat muutokset eivät koske tätä asiaa. Ei ihan parasta peeärrää toiminnallenne.
Esitätte mielellänne asianne usein myös kuinka raamattua käännetään "teitä vastaan", mutta toisella suulla luette jakeita sieltä täältä jaellen raamatullisia tuomioita meille muille.
Ristiriitojako?
Toivottavasti tällä Viisaalla on edes helkkarin hauskaa kustannuksellamme tuolla jossakin, jos jaksaa tällaista säälittävyyttä seurailla ylipäätään...- kerromme Raamatun totuutta ...
Mikähän tässä on taas SE pointti? Lainattuasi muutaman ulkoaopitun jakeen raamatusta osoitat olevasi oikeassa?
- Kun et nyt ymmärtänyt pointtia, niin väännetään rautalangasta toivottavasti ymmärrettävään tyyliin lyhyesti.
Kyseinen poika kävi hurvittelemassa maailmalla ennakko perinnöllään, samalla uskonsa pois heittäen, ja lopulta tuhlasi kaiken. Siinä vaihessa huomaa alkuperäisen arvon, jonka oli saanut kotonaan ja taivaan Isältään. Lopulta tuli järkiinsä ja katui tekojaan. Palasi isänsä ja taivaiden Isänsä luokse, isä oli sanoinkuvaamattoman iloinen poikansa paluusta.
Pointti, katumus ja takaisin palaaminen.
Monikohan tuntee todistajan, joka elää itse kuten opettaa? Joka on parempi kuin Me Luopiot? Onnistuneempi? Täydellisempi? Lähempänä Tosi Jumalaa? Enempi lammas? Kauempana synnistä?
- Monia hyviä kysymyksiä! Kaikki eivät ole pystyneet elämään haluammallaan tavalla, jotta täyttäisi taivaallisen isänsä tahdon. Raamatun normien mukanen elämä on oikeaa, jota kannattaa vaalia.
Mitä ihmettä muuten kunnon todistaja tekee näillä palstoilla? Eikö meitä kadonneita lampaita tule varoa.
- Olet oikeassa, kyllä tulee varoa. Kun surffailee netissä, törmää mitä uskomattomiin asioihin. Tämä on niistä yksi. Täällä keskustellaan Jehovan todistajuudesta. Mutta palstan nimi pitäisi olla, "Miten pilkkaan Jehovan todistajia". Olen vasta löytänyt/törmännyt tähän palstaan. Tosin olen pienen alku viehätyksen jälkeen tympääntyä niin yksipuolisiin kommentteihin, joita eronneet sun muut tarjoilevat ja vääristelevät Raamattua mielensä mukaan. Esim. 'kuka tahansa voi uskoa Jumalaan ihan yksityisesti, olematta minkään seurakunnan jäsen'. Taidankin vetäytyä sivuun piakoin, tosin voin vilkaista silloin tällöin kun huvittaa, jos kaipaan vaihtelua elämääni, jota tosin ei puutu nytkään.
Itseasiassa ramatuntulkintojenne "nykyaikaistuminen" joista hyviä esimerkkejä verikysymys, kahvi, tärkeät vuosilukunne, siviilipalvelus etc. on muodostumassa siellä suihkuseurapiireissäkin ongelmaksi...
Karttamisasiassa jatkatte kuitenkin samalla linjalla ajasta toiseen. Jostakin syystä nykyaika ja sen tuomat muutokset eivät koske tätä asiaa. Ei ihan parasta peeärrää toiminnallenne.
Esitätte mielellänne asianne usein myös kuinka raamattua käännetään "teitä vastaan", mutta toisella suulla luette jakeita sieltä täältä jaellen raamatullisia tuomioita meille muille.
Ristiriitojako?
- Ei ristiriitoja. Mikä on minulle tärkeää, on se, ettei jäädä paikalleen, vaan edistytään koko ajan. Ja tämä on joillekkin tervan juontia. Mikä ihmeen uskonto se on, jossa ei mennä eteenpäin Raamatun ymmärtämisessä. Onhan Jehova luvannut uudistuksia Jesajan 42:8 Minä olen Jehova. Se on minun nimeni, ja kunniaani minä en anna kenellekään muulle enkä ylistystäni veistetyille kuville.
9 Ensimmäiset asiat — katso, ne ovat tulleet, mutta uusia minä ilmoitan. Ennen kuin ne alkavat orastaa, annan teidän kuulla ne.”
43:19 Katso! Minä teen uutta. Nyt se orastaa. Ettekö tulekin tietämään sen? Tosiaankin, erämaan halki minä teen tien, aavikon halki jokia.
Toivottavasti tällä Viisaalla on edes helkkarin hauskaa kustannuksellamme tuolla jossakin, jos jaksaa tällaista säälittävyyttä seurailla ylipäätään...
- Ei ole tällä viisaalla hauskaa teidän kustannuksella. Minä en pidä kenenkään ihmisen elämää pilkkana. Sellaiset ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan totuuden ja hylkäävät sen, ei ole pilkan kohde, vaan säälin kohde?
Eikä heiden seuraan pidä iestyä, sillä heillä on aina jotain totuutta vastaan.
Sellaiset ihmiset jotka ovat jättäneet totuuden, jotka eivät halua siitä keskustella, heidän kanssaan voin jutella monista aiheista kumpaakaan loukkaamatta, esim. sukulaisen kanssa. - Markku_Meilo
kerromme Raamatun totuutta ... kirjoitti:

Sellaiset ihmiset jotka ovat jättäneet totuuden, jotka eivät halua siitä keskustella, heidän kanssaan voin jutella monista aiheista kumpaakaan loukkaamatta, esim. sukulaisen kanssa.>>Sellaiset ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan totuuden ja hylkäävät sen, ei ole pilkan kohde, vaan säälin kohde?
Voiko nk. totuudessa olla suoranaista valehtelua, ja jos niin kuinka paljon?
Yllä mainitulla valehtelulla tarkoitan sellaista epärehellisyyttä, joka on osoitettavissa valehteluksi tuota nk. totuutta markkinoivan omalla aiemmalla materiaalilla. - ihan hyvä ihmiseksi
kerromme Raamatun totuutta ... kirjoitti:
Mikähän tässä on taas SE pointti? Lainattuasi muutaman ulkoaopitun jakeen raamatusta osoitat olevasi oikeassa?
- Kun et nyt ymmärtänyt pointtia, niin väännetään rautalangasta toivottavasti ymmärrettävään tyyliin lyhyesti.
Kyseinen poika kävi hurvittelemassa maailmalla ennakko perinnöllään, samalla uskonsa pois heittäen, ja lopulta tuhlasi kaiken. Siinä vaihessa huomaa alkuperäisen arvon, jonka oli saanut kotonaan ja taivaan Isältään. Lopulta tuli järkiinsä ja katui tekojaan. Palasi isänsä ja taivaiden Isänsä luokse, isä oli sanoinkuvaamattoman iloinen poikansa paluusta.
Pointti, katumus ja takaisin palaaminen.
Monikohan tuntee todistajan, joka elää itse kuten opettaa? Joka on parempi kuin Me Luopiot? Onnistuneempi? Täydellisempi? Lähempänä Tosi Jumalaa? Enempi lammas? Kauempana synnistä?
- Monia hyviä kysymyksiä! Kaikki eivät ole pystyneet elämään haluammallaan tavalla, jotta täyttäisi taivaallisen isänsä tahdon. Raamatun normien mukanen elämä on oikeaa, jota kannattaa vaalia.
Mitä ihmettä muuten kunnon todistaja tekee näillä palstoilla? Eikö meitä kadonneita lampaita tule varoa.
- Olet oikeassa, kyllä tulee varoa. Kun surffailee netissä, törmää mitä uskomattomiin asioihin. Tämä on niistä yksi. Täällä keskustellaan Jehovan todistajuudesta. Mutta palstan nimi pitäisi olla, "Miten pilkkaan Jehovan todistajia". Olen vasta löytänyt/törmännyt tähän palstaan. Tosin olen pienen alku viehätyksen jälkeen tympääntyä niin yksipuolisiin kommentteihin, joita eronneet sun muut tarjoilevat ja vääristelevät Raamattua mielensä mukaan. Esim. 'kuka tahansa voi uskoa Jumalaan ihan yksityisesti, olematta minkään seurakunnan jäsen'. Taidankin vetäytyä sivuun piakoin, tosin voin vilkaista silloin tällöin kun huvittaa, jos kaipaan vaihtelua elämääni, jota tosin ei puutu nytkään.
Itseasiassa ramatuntulkintojenne "nykyaikaistuminen" joista hyviä esimerkkejä verikysymys, kahvi, tärkeät vuosilukunne, siviilipalvelus etc. on muodostumassa siellä suihkuseurapiireissäkin ongelmaksi...
Karttamisasiassa jatkatte kuitenkin samalla linjalla ajasta toiseen. Jostakin syystä nykyaika ja sen tuomat muutokset eivät koske tätä asiaa. Ei ihan parasta peeärrää toiminnallenne.
Esitätte mielellänne asianne usein myös kuinka raamattua käännetään "teitä vastaan", mutta toisella suulla luette jakeita sieltä täältä jaellen raamatullisia tuomioita meille muille.
Ristiriitojako?
- Ei ristiriitoja. Mikä on minulle tärkeää, on se, ettei jäädä paikalleen, vaan edistytään koko ajan. Ja tämä on joillekkin tervan juontia. Mikä ihmeen uskonto se on, jossa ei mennä eteenpäin Raamatun ymmärtämisessä. Onhan Jehova luvannut uudistuksia Jesajan 42:8 Minä olen Jehova. Se on minun nimeni, ja kunniaani minä en anna kenellekään muulle enkä ylistystäni veistetyille kuville.
9 Ensimmäiset asiat — katso, ne ovat tulleet, mutta uusia minä ilmoitan. Ennen kuin ne alkavat orastaa, annan teidän kuulla ne.”
43:19 Katso! Minä teen uutta. Nyt se orastaa. Ettekö tulekin tietämään sen? Tosiaankin, erämaan halki minä teen tien, aavikon halki jokia.
Toivottavasti tällä Viisaalla on edes helkkarin hauskaa kustannuksellamme tuolla jossakin, jos jaksaa tällaista säälittävyyttä seurailla ylipäätään...
- Ei ole tällä viisaalla hauskaa teidän kustannuksella. Minä en pidä kenenkään ihmisen elämää pilkkana. Sellaiset ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan totuuden ja hylkäävät sen, ei ole pilkan kohde, vaan säälin kohde?
Eikä heiden seuraan pidä iestyä, sillä heillä on aina jotain totuutta vastaan.
Sellaiset ihmiset jotka ovat jättäneet totuuden, jotka eivät halua siitä keskustella, heidän kanssaan voin jutella monista aiheista kumpaakaan loukkaamatta, esim. sukulaisen kanssa.>>Pointti, katumus ja takaisin palaaminen.
Ja SE pointti?
>>Mutta palstan nimi pitäisi olla, "Miten pilkkaan Jehovan todistajia".
Pata kattilaa soimaa. Samanlaista huttua täällä tuntuu heittävän todistajatkin mm. eronneista nimitellet heitä mm. luopioksi. Jahka pääset saitsiingilläsi riittävän syvälle tunkioon, huomaat kyllä, että täällä ei paljon jyvät akanoista erotu. Vaikka totta tosiaan toivoisi erottuvan, itse kukin.
Eiköhän tällä palstalla jokainen ole vapaaehtoisesti. Mikäli tuntuu pahalta, nokka kohti kritiikittömiä palstoja...
Raamatun vääristelystä voi kysyä, että Kuka todella sitä vääristelee - tulkitsee vääryydellä ja tuomitsee läheisiään?
>>Ei ristiriitoja. Mikä on minulle tärkeää, on se, ettei jäädä paikalleen, vaan edistytään koko ajan. Ja tämä on joillekkin tervan juontia. Mikä ihmeen uskonto se on, jossa ei mennä eteenpäin Raamatun ymmärtämisessä.
Edistytäänkö todella vai sopeudutaan hitaasti (monille varmasti liiankin) ympäröivään maailmaan? Moni näennäinen edistysaskel on vain hidas luovutusvoitto vastapuolelle. Se siitä.
Ristiriitoja on todellakin esim. juuri karttamisasioissa, joista julkisuuteen annetaan toisia ja sisäpiirissä toisia kommentteja. Silotellun julkisivun ylläpitäminen ei ole helppoa kun peruskivet alkavat hiljalleen murentua.
>>Ei ole tällä viisaalla hauskaa teidän kustannuksella. Minä en pidä kenenkään ihmisen elämää pilkkana.
Puhutaankohan nyt ihan samasta Viisaudesta...?
Noh, huumoria ja ymmärrystä olisi ainakin syytä kehittää, sillä kritiikiltä täällä tuskin kukaan säästyy.
Palstalle kirjoittelevien joukko on laaja, kaikkien kokemuspohjat ovat erilaisia. Eronneiden, erotettujen, todistajien ja kiinnostuneidenkin tarinat usein häkellyttävät. Niitä lukiessa ymmärtää (toisinaan ei) paremmin kuinka täysin takapajulassa vielä monien asioiden suhteen ollaan.
Edistystä esim. ihmisoikeusasioissa tulisi tapahtua niin valtavasti, että tuskin yhden sukupolven aikana siihen kyetään. Toivoahan aina voi.
Katkeruus, rankatkin kokemukset, epäinhimillisyydet ja tuon kaiken läpikäyminen on prosessi, jota ihmiset työstävät eri tavalla.
Katkeruutta, kritiikkiä, jopaa vihaakin pursuavat kirjoitukset ovat vain osoitus siitä ja siitä kuinka Rakkaudellisen, Oikean ja Suvaitsevan Tosi Totuuden kanssa ollaan tekemisissä tai oltu joskus. - neitoni
ihan hyvä ihmiseksi kirjoitti:
>>Pointti, katumus ja takaisin palaaminen.
Ja SE pointti?
>>Mutta palstan nimi pitäisi olla, "Miten pilkkaan Jehovan todistajia".
Pata kattilaa soimaa. Samanlaista huttua täällä tuntuu heittävän todistajatkin mm. eronneista nimitellet heitä mm. luopioksi. Jahka pääset saitsiingilläsi riittävän syvälle tunkioon, huomaat kyllä, että täällä ei paljon jyvät akanoista erotu. Vaikka totta tosiaan toivoisi erottuvan, itse kukin.
Eiköhän tällä palstalla jokainen ole vapaaehtoisesti. Mikäli tuntuu pahalta, nokka kohti kritiikittömiä palstoja...
Raamatun vääristelystä voi kysyä, että Kuka todella sitä vääristelee - tulkitsee vääryydellä ja tuomitsee läheisiään?
>>Ei ristiriitoja. Mikä on minulle tärkeää, on se, ettei jäädä paikalleen, vaan edistytään koko ajan. Ja tämä on joillekkin tervan juontia. Mikä ihmeen uskonto se on, jossa ei mennä eteenpäin Raamatun ymmärtämisessä.
Edistytäänkö todella vai sopeudutaan hitaasti (monille varmasti liiankin) ympäröivään maailmaan? Moni näennäinen edistysaskel on vain hidas luovutusvoitto vastapuolelle. Se siitä.
Ristiriitoja on todellakin esim. juuri karttamisasioissa, joista julkisuuteen annetaan toisia ja sisäpiirissä toisia kommentteja. Silotellun julkisivun ylläpitäminen ei ole helppoa kun peruskivet alkavat hiljalleen murentua.
>>Ei ole tällä viisaalla hauskaa teidän kustannuksella. Minä en pidä kenenkään ihmisen elämää pilkkana.
Puhutaankohan nyt ihan samasta Viisaudesta...?
Noh, huumoria ja ymmärrystä olisi ainakin syytä kehittää, sillä kritiikiltä täällä tuskin kukaan säästyy.
Palstalle kirjoittelevien joukko on laaja, kaikkien kokemuspohjat ovat erilaisia. Eronneiden, erotettujen, todistajien ja kiinnostuneidenkin tarinat usein häkellyttävät. Niitä lukiessa ymmärtää (toisinaan ei) paremmin kuinka täysin takapajulassa vielä monien asioiden suhteen ollaan.
Edistystä esim. ihmisoikeusasioissa tulisi tapahtua niin valtavasti, että tuskin yhden sukupolven aikana siihen kyetään. Toivoahan aina voi.
Katkeruus, rankatkin kokemukset, epäinhimillisyydet ja tuon kaiken läpikäyminen on prosessi, jota ihmiset työstävät eri tavalla.
Katkeruutta, kritiikkiä, jopaa vihaakin pursuavat kirjoitukset ovat vain osoitus siitä ja siitä kuinka Rakkaudellisen, Oikean ja Suvaitsevan Tosi Totuuden kanssa ollaan tekemisissä tai oltu joskus.niitä ihmisiä joita jännittää palata takas ja olla monien silmäparien katseen kohteena.He kaikki kuitenkin toivoo et tulis takas.
Onhan se selvää ku epätäydellisiä ollaan,jotku voi supista et katotaan mites käy,mut sen yli on päästävä ja ite aattelin kohalleni et jos meen takas,minua ei haittaa yhtään ihmisten mielipiteet,en mee takas ihmisten takia,ainoastaan Jehovan ja elämän takia.Pittää olla itsetunto kohillaan eikä mua oo kertaakaan hirvittäny mennä salille,ihan oon marssinu sinne ku paikalliseen kauppaan.Ihan hyvä fiilis ollu ja moni on hymyilly mulle,ei tervehtiny mut ok - 100 v; sadalta
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Sellaiset ihmiset jotka ovat oppineet tuntemaan totuuden ja hylkäävät sen, ei ole pilkan kohde, vaan säälin kohde?
Voiko nk. totuudessa olla suoranaista valehtelua, ja jos niin kuinka paljon?
Yllä mainitulla valehtelulla tarkoitan sellaista epärehellisyyttä, joka on osoitettavissa valehteluksi tuota nk. totuutta markkinoivan omalla aiemmalla materiaalilla. - Markku_Meilo
100 v; sadalta kirjoitti:
>>- Vastaus löytyy sinulle Raamatusta.
Ei nyt sekoiteta Raamattua ja Vartiotorniseuraa. Jos tuntuu vaikealta vastata, niin pidätkö asiallisena, että Vt-seura on jo yli puoli vuosisataa valehdellut opettaneensa Jeesusken 1914-paluuta jo ennen vuotta 1914?
- salaisuus?
Jt srk aikaan, jos päättäisin palata takaisin vt seuran suojelukseen. Minun suurin syntini on, että olen itse eronnut järjestöstä....!
>Itse vielä mukana ollessani huomasin, ettei takaisin palaviin mitenkään riemuiten suhtauduttu ja ikuisen kakkoskansalaisen leima useimpien päällä oli..
>Olen jutellut useiden uudestaan järjestön jättäneiden kanssa, jotka sanoivat paluun olleen pettymys... en yhtään kyllä ihmettele.- JT:t on kusipäitä
Oon teini poika joka kuuluu jehkuihin ja ne puhuu täyttä paskaa ei sitä kukaan kestä faija ja mutsi tunkee mut aina sinne kokouksiin vaikka en haluis , jos en mene lähtee kk raha pois , tietokone ja saldo lukitaan :/
Miten päästä irti noista kaikista , on ihan vitun ahdistavaa olla jehku.
- -RaM-
...vai tämmöinenkin avaus on joskus tehty. No myöhäisenä vastakommenttina avaajalle, että tuhlaajapoikaa ei laitettu kuudeksi kuukaudeksi navettaan asumaan ja käsketty pitää turpansa kiinni - kuten Jehovan todistajat tekevät. Nuo katumusharjoitkset ovat täysin erilaiset - vai onko joskus Jehovan todistajat järjestäneet juhlat kun joku eronut/erotettu on tulla tupsahtanut yllättäen salille?
Mitä sitten tulee sinulle joka tämän nostit ylös (miten muuten löysit tämän?) niin koitahan vain sinnitellä ja jaksaa vielä tovi siellä kotosalla asumista. Käytä tuo kotona olemisen aika sivistämällä itseäsi oikealla tiedolla ja hankkimalla ymmärrystä siitä, millaista soopaa lahko opettaa ja mikä on tieteellinen käsitys asioista. Kun olet valmistanut omaa tietämystäsi riittävästi, niin koitahan sitten esittää viattomia kysymyksiä niistä kotonasi. Tekemättä niistä kuitenkaan kiistakysymyksiä sillä sinulla on mahdollisuus herättää vanhempiasikin ajattelemaan asioita. Kunhan olet kärsivällinen ja taitava sanoissasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533