'Haluan parantaa hengellisyyttäni'

cartmanni

Tämä oli otsikko viestille, jota serkkuni tänään laittoi sähköpostilla.

(((Taustaa sen verran, että kyseinen serkkuni on jehovan todistaja. No, ainakin olevinaan.. Hän asui ennen naimisiinmenoa poikaystävänsä (ei JT) kanssa, harrasti tämän kanssa seksiä koko seurustelun ajan jne. Suku tiesi seurustelusta, jonka seurauksena kyseistä tyttöä syrjittiin, painostettiin jättämään poikaystävä, haukuttiin ja mustamaalattiin. Minua kehoitettiin ainakaan vielä JT ollessani, pysymään erossa tästä tytöstä, hän oli huonoa seuraa, vaikkei tästä yhdessäasumisesta yms tiedetty eikä tiedetä tänäkään päivänä. Minä olin kuitenkin ainoa joka häneen oli yhteydessä ja tuki. Protestiksi kieltäydyin menemästä tytön veljen eli serkkuni häihin, kun tytön poikaystävä ei JT:nä ei ollut tervetullut. Tein kaikille selväksi että pidän tytön puolia viimeiseen asti. Tuki kelpasi kyllä silloin vallan mainiosti.)))

Nyt sitten tuli tuo viesti jonka sisältö oli seuraavanlainen:

'Rakastan Jehovaa koko sydämestäni ja haluan parantaa hengellisyyttäni. Näin ollen sinä et kuulu enää elämääni. Välitän sinusta, ja toivon että tulet järkiisi vielä. Jehovan luona on ainoa oikea uskonto. Poista numeroni puhelimestasi samoin kuin minä poistan sinun numerosi. Ymmärrät varmastin päätökseni. Hengellisyyteni on tärkeintä, ja se että suhde Jehovaan säilyy hyvänä.'

Olen ihan shokissa.. Tämänkö sitä saa palkaksi kun ensiksi siedät paskaa toisen takia ja tuet ja kuuntelet. Kun itse tarvitsisit tukea ja apua, selkä käännetään kylmästi! Nyt viimeistään tuli todistettua että jehovalaisuus on paha lahko jossa rakkaudella, empatialla ja hyvyydellä ei ole sijaa.

PYSYKÄÄ HYVÄT IHMISET KAUKANA TÄSTÄ SAIRAASTA LAHKOSTA!!!!

11

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapaus.

      vaikkei tästä yhdessäasumisesta yms tiedetty eikä tiedetä tänäkään päivänä.

      Ehkä voisit kertoa eteenpäin kaikki asiat seurakuntaan, että ovat asuneet yhdessä ja harrastaneet seksiä yms.
      Kerran tyttö haluaa parantaa hengellisyyttään, niin ottakoot sitten ansaitsemansa vastuun teoistaan.

      Näin ollen sinä et kuulu enää elämääni. Välitän sinusta, ja toivon että tulet järkiisi vielä. Jehovan luona on ainoa oikea uskonto

      Se tekee tuon pelkästään lahkon takia. Voi olla että myöhemmin katuu päätöstään. Itse en ainakaan enää ottaisi takaisin ystäväksi, jos kerran itse alkoi pelleilemään ihmissuhteilla. Ystävien jättäminen ja eristäytyminen lahkoon, ei välttämättä anna hänelle tyytyväisyyttä pidemmän päälle. Mutta sehän oli hänen valintansa. Kyllä se ystävyyssuhteen lopettaminen on menetys myös hänelle.

      jehovalaisuus on paha lahko jossa rakkaudella, empatialla ja hyvyydellä ei ole sijaa

      Kýllä. Sinä kuitenkin toimit fiksusti ja oikein. Sun ei tarvitse pahaa omaatuntoa kärsiä ainakaan omien tekojesi vuoksi. Tosiasia on että sait epäreilua kohtelua. Sille ei voi mitään.

      Kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti ystäviin jotka kuuluvat jt lahkoon. Heihin ei voi luottaa, ja heillä on tuollaisia kummia juttuja.

      Nyt sitten tuli tuo viesti jonka sisältö oli seuraavanlainen

      Viesti oli todella typerä. Vähintä mitä hän olisi voinut tehdä, olisi ollut kiittää saadusta tuesta ja ymmärryksestä sinua.

    • vio-letti

      >>>'Rakastan Jehovaa koko sydämestäni ja haluan parantaa hengellisyyttäni..jne..'>>Olen ihan shokissa..

      • tilanteeseen?

        Sinulla ei ole mitään syytä katkaista suhdettasi häneen, mikään ei sellaista sinulta vaadi, jos et ole jehovantodistaja.

        Mikä olisi se oikea tapa suhtautua tuollaiseen tapaukseen? Entisen jt:n ei tarvitse karttaa tai laittaa välejä poikki, mutta toisaalta moni varmaan tulee vihaiseksi saatuaa epäasiallista kohtelua, vaikka on itse ollut ystävällinen ja koittanut tukea. Varmaan monet yleensä jättävät sellaisen ystävän joka kohtelee huonosti edes anteeksipyytämättä tai pahoittelematta.
        Olisiko järkevää osoittaa suuttumuksensa ja loukkaantumisensa vai hillitä tunteensa ja olla myötätuntoinen sekä kertoa ystävyyden jatkuvan jos toinen osapuoli vielä haluaa? Entä jos ei oikeasti pysty ajattelemaan noin, koska on niin pettynyt ja vihainen?

        Ehkä alkuperäinen voisi antaa tilanteen ja tunteiden tasaantua ja miettiä jonkunajan päästä miten tuohon suhtautuu.

      • tilanteeseen? kirjoitti:

        >>Mikä olisi se oikea tapa suhtautua tuollaiseen tapaukseen? Entisen jt:n ei tarvitse karttaa tai laittaa välejä poikki, mutta toisaalta moni varmaan tulee vihaiseksi saatuaa epäasiallista kohtelua, vaikka on itse ollut ystävällinen ja koittanut tukea.

        Tuossapa hyvä kysymys onkin. Ihminen suljetaan sosiaalisen verkostonsa ulkopuolelle, mahdollisesti sukulaisiaan myöten, ja sitten ihmetellään että miksi ne entiset jehovantodistajat ovat niin kovin katkeria. Tuohon kun liittyy vielä entisen jehovantodistajan havahtuminen vt-seuran valehtelun suhteen, niin kyllä siinä kenen tahansa käämit lämpenee. Tavallisella oikeustajulla varustetulle ihmiselle kyseessä on huutava vääryys, vt-seuran raukkamaisuus ja oman totuutensa pelkääminen. Totta hemmetissä tuollaisesta saa olla käärmeissäänkin jos siltä tuntuu.

        Yhtälö jossa lahko valehtelee jäsenilleen, jotka taas karttavat henkilöä, joka on tietoinen tuosta valehtelusta aiheuttaa luonnollisesti kartettavassa kitkeriä tunteita vt-seuraa kohtaan.

        Syy entisen jäsenen kitkeryyteen on vain ja ainoastaan vt-seurassa, ei missään muussa. Avoimen keskustelun salliminen poistaisi osaltaan noita vt-seuran tarkoituksella luomia kuiluja jehovantodistajien ja entisten sellaisten välillä. Avointa keskusteluahan ei tietenkään tulla sallimaan niin kauan kuin vt-seuran totuus perustuu totuuden vääristelyyn.

        >>Ehkä alkuperäinen voisi antaa tilanteen ja tunteiden tasaantua ja miettiä jonkunajan päästä miten tuohon suhtautuu.

        Ei tuossa mielestäni ole paljoakaan tehtävissä. Jos henkilö haluaa olla vt-seuran mielenhallinnassa, niin henkilö myös on. Siinä vaiheessa kun henkilö itse ottaa yhteyttä ja ilmaisee keskusteluhalunsa vt-seuran edesottamuksista, tai muista asiaan liittyvistä seikoista, niin silloin on taas jotain tehtävissä. Ei se alkoholistikaan raitistu vaikka muija kuinka paljon nalkuttaisi, muutokset lähtevät ihmisistä itsestä.

      • asiaan...
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        Totta hemmetissä tuollaisesta saa olla käärmeissäänkin jos siltä tuntuu.

        Kyllä minunkin mielestä. Kyseessä on kuitenkin epäreilu kohtelu, eikä ole ihme jos se suututtaa. Myös sellaiset tunteet ovat sallittuja. Jos itse kohtelisin jotain ystävällisesti, uhraisin aikaani ja olisin tukena, ja myöhemmin saisin tuollaisen sähköpostin, niin tottakai olisin suuttunut.
        Jos sanoisin toiselle: "Mikäpä siinä,ymmärrän kyllä, jatketaan ystävyyttä taas jos sinulle sopii", niin kokisin että antaisin itseäni kohdeltavan kynnysmattona.
        Ehkä on järkevää, ettei samantien reagoi asiaan koska tunteiden vallassa tulee toimittua hätiköidysti. Parempi on koota ajatuksensa ensin ja sitten perustella tuntemuksensa ja näkemyksensä rehellisesti ja järkevällä tavalla.
        Omia tunteitaan ei kannata kätkeä. Jos suhtautuu kaltoinkohteluun ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, eikä oikeasti sitä tarkoita, niin se ei ole minkään arvoista. Mieleen jää patoutunutta suuttumusta. Helpommin asiasta pääsee yli, kun purkaa tunteensa rehellisesti.

        Kyllähän se karttaminen voi olla JT:llekin raskasta. Myöhemmin saattaa katua, koska on itse pilannut ihmissuhteensa ja varsinkin jos tulee jälleen toisiin ajatuksiin lahkosta. Kyseisellä Jt:llä näytti olevan aiemminkin paljon vaikeuksia sopeutua sääntöihin. Voi olla että muutaman vuoden kuluttua hän tulee jälleen huomaamaan että "eihän tätä kukaan jaksa".

      • vio-letti
        tilanteeseen? kirjoitti:

        Sinulla ei ole mitään syytä katkaista suhdettasi häneen, mikään ei sellaista sinulta vaadi, jos et ole jehovantodistaja.

        Mikä olisi se oikea tapa suhtautua tuollaiseen tapaukseen? Entisen jt:n ei tarvitse karttaa tai laittaa välejä poikki, mutta toisaalta moni varmaan tulee vihaiseksi saatuaa epäasiallista kohtelua, vaikka on itse ollut ystävällinen ja koittanut tukea. Varmaan monet yleensä jättävät sellaisen ystävän joka kohtelee huonosti edes anteeksipyytämättä tai pahoittelematta.
        Olisiko järkevää osoittaa suuttumuksensa ja loukkaantumisensa vai hillitä tunteensa ja olla myötätuntoinen sekä kertoa ystävyyden jatkuvan jos toinen osapuoli vielä haluaa? Entä jos ei oikeasti pysty ajattelemaan noin, koska on niin pettynyt ja vihainen?

        Ehkä alkuperäinen voisi antaa tilanteen ja tunteiden tasaantua ja miettiä jonkunajan päästä miten tuohon suhtautuu.

        >>>Mikä olisi se oikea tapa suhtautua tuollaiseen tapaukseen?

    • suomi 1

      joo on käynyt niin sai hengellisen huuma kohtauksen..! se on niin vaan että tätä on itseki nähnyt sisaret ravintolassa ei minulle puhuneet huonoa
      seuraa.. mutta itse maailmaliselle tarjosivat itseä...........! bointti älä ota perunateatteria tosisaan..!sitä jt on..!sitä kyllä ajatelee hullua.... jt touhu monella on...!bointti oli ....sisaret ei mulle puhuneet vaikka olin veli...mutta persettä antoivat maailman miehille..! pari ravaria myös mukana..!

    • suomi 1

      Terve serkku sai hengellisen herätyksen...! peruna teatteriin...!siis älä tee niinku mä tee niikun sanon...!

    • Perin juurin harmillista, täytyy sanoa. Jaksamisia vaan sinullekin! Minusta et ole tehnyt mitään väärin, tai en nyt puhu koko elämästä, vaan tuohon liittyen.

      "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    • >>Olen ihan shokissa.. Tämänkö sitä saa palkaksi kun ensiksi siedät paskaa toisen takia ja tuet ja kuuntelet.

      Näin se vain menee. Serkkusihan kokee karttamisesi olevan sinun parhaaksi, onhan kyse sentään vt-seuran mielestä rakkaudellisesta järjestelystä.

      >>Kun itse tarvitsisit tukea ja apua, selkä käännetään kylmästi! Nyt viimeistään tuli todistettua että jehovalaisuus on paha lahko jossa rakkaudella, empatialla ja hyvyydellä ei ole sijaa.

      Henkilökohtaiset kokemukset - jos jotkin - ovat omiaan näyttämään vt-seuran ylläpitämän uskonlahkon todellisen luonteen päivänvalossa. Yhtenä kantavana teemanahan vt-seuralla on 'yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä', ja se toteutetaan myös keinoilla millä hyvänsä. Siinä eivät inhimillisyys tai muut hyveet paina vaa'assa montaakaan grammaa kun lahkon etuja punnitaan lahkon itsensä toimesta. Tuostahan lahkot ja kultit parhaiten tunnetaankin.

      On aika irvokasta että vt-seura jättää huomioimatta esimerkiksi sellaiset Jeesuksen sanat, joissa antamistaan käskyistä tuo entisaikojen hippi painotti suurimpana rakkautta. Rakkaus ja vt-seura eivät yksinkertaisesti mahdu samaan lauseeseen.

      Voimia sinulle!

    • Arskavain

      Monet jehovantodistajat ja eroteut, jotka "polkevat paikallaan", kokevat usein ahdistuneisuutta. Se muistuttaa skitsofreniaa eli persoonallisuuden jakautumista "Jekyll ja Hide tyyliin".

      Jehovantodistaja, joka tekee virheitä, on ahdistunut siitä jos jää kiinni teoistaan, ja huomaa todellisen persoonansa, jota haluaa niin peitellä kristillisellä naamiolla, mutta ahdistuu siitä, mitä se voisi tuoda tullessaan jos kaikki oikeasti tietäisivät, millainen hän todellisuudessa on.

      Kaikki apu kelpaa siihen asti, kun hän on saanut taas kristillisen naamion. Saanut apua ahdistukseensa ja naamio ottaa taas vallan. Hän alkaa tehdä pesärakoa niihn, jotka oikeasti voivat paljastaa naamion. Yksi "hyvä" tapa on tietenkin uskotellla asioista tietävällekkin ja vedota "uuteen persoonaansa", sillä se hän on nyt ja punnukset hänen etunsa mukaisesti painaa enemmän järjestössä/lahkossa (voi olla uusi poika/tyttökaveri tai jokin muu hänen edun pönkittämiseen oleva asia).

      Muistan itse nuorempana, miten välillä tervehdin jotakin tuttua erotettua ja sitten taas naamion päällä ollessani en tervehtinyt. Se oli iänikuista tsiktsakkia.

      Nykyinen jt veljeni soitteli minulle usein erotettuna ollessaan humalassa, kun taas itse olin todistaja, että hän ei jaksa enää elää ja kertoi makaavansa milloin missäkin ja odottamassa kuolemaa...

      Hän koki helpotusta tuskaansa, kun soitti minulle ja koitin saada hänet uskomaan, että hän oli edelleen hieno ihminen ja Jumala näkee hänen hyvän sydämmensä ja rohkaisin muutenkin, sillä hän polki vielä erotettunakin jt elämää ja koki ahdistusta.

      Sitten hän alkoi kulkea kokouksissa otettiin mukaan ja minut oli puolestaan erotettu ja kun en enää ajatellut samoin, kuin jehovantodistajan täytyy ajatella, hän sanoi minulle, että hän ei enää vastaisi soittoihini ja ei halua muutenkaan olla tekemisissä kanssani....Tätä on nyt jatkunut reilut kolme vuotta. Aikansa kutakin, sanon nykyään, vaikka tuntuikin alussa pahalta, mutta voin vakuuttaa, että et menetä mitään, kuin ne, jotka eivät ole tosi ystäviä.

      Aika parantaa haavat ja se mikä ei tapa vahvistaa. Nykyään en halua itsekkään olla erityisemmin tekemisissä sellaisten kaksinaamaisten lahkoajattelun vankien kanssa, vaikka koitan tietenkin aina tilaisuuden tulle valistaa heitä ja olen osittain jo onnistunut, kun en ole koskaan mennyt henkilökohtaisuuksiin ja olen auliisti aina myöntänyt omat virheeni ja yksi piintyneimmistä jt veljistäni sanoikin minulle, kun hoidin jt isääni koskevia asioita, että "et sinä voi olla nuin viisas"?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1753
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      853
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      687
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe