Miksi todistajat ovat niin itsekkäitä ja omahyväisiä ihmisiä? Ruokkiiko jt-uskonto tuohon ajatteluun. Todistajien mielestä vain he ovat ainoastaan oikeassa.
Miksi
4
171
Vastaukset
Ainoiden Oikeiden Totuuksien edustajilla tuppaa olemaan sellainen kuva, että nämä ovat jollakin tavalla etuoikeutettuja kaikkiin muihin nähden. Kyse on luonnollisesta seurauksesta kun ihminen kuvittelee itsestään ja edustamastaan asiasta liikoja.
- ..,,.
< Miksi
epäitsekäs
- Juu, opetuksessamme nimenomaa opetetaan olemaan epäitsekkäitä ja osoittamaan empatiaa toisia kohtaan.
< Miksi todistajat ovat niin itsekkäitä ja omahyväisiä ihmisiä?
- Äkkiäpä sinulla mieli muuttui?
Luopiot levittävät kuin kuolio väärää tietoa Jumalasta. Paavalikin kertoo siitä kirjeessään Timoteukselle.
2.Tim.2:14 Muistuta heitä jatkuvasti näistä asioista ja velvoita heitä todistajana olevan Jumalan edessä olemaan taistelematta sanoista, mistä ei ole mitään hyötyä, sillä se on niiden turmioksi, jotka kuuntelevat.
15 Tee kaikkesi osoittautuaksesi Jumalalle hyväksytyksi, työmieheksi, jolla ei ole mitään hävettävää, joka käsittelee totuuden sanaa oikein.
16 Mutta vältä tyhjiä puheita, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
17 ja heidän sanansa leviää kuin kuolio. Näitä ovat Hymenaios ja Filetos,
18 jotka ovat poikenneet totuudesta sanoessaan, että ylösnousemus on jo tapahtunut, ja he mullistavat muutamien uskon.
19 Kaikesta huolimatta Jumalan vahva perustus pysyy, ja siinä on tämä sinetti: ”Jehova tuntee ne, jotka kuuluvat hänelle” ja: ”Luopukoon epävanhurskaudesta jokainen, joka mainitsee Jehovan nimeä.”
Olisi todella itsekästä pitää itsellä maailman tärkein tieto totuudesta, ja jättää toteuttamatta Jeesuksen kehoituksen Matt.28:19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.”
< Ruokkiiko jt-uskonto tuohon ajatteluun.
- Noudatamme Raamatun totuutta. Eikä meille sellaista opeteta. Kannustetaan kunnioittamaan ihmisiä työssämme.
< Todistajien mielestä vain he ovat ainoastaan oikeassa.
- Ei pidä paikkaansa, ihmiset ovat erehtyväisiä. Raamattu, Jumalan sana on totuus. Totuuden perään Pilatuskin haikaili.- Repe-Pekka
>> - Noudatamme Raamatun totuutta. >>
Minkä Raamatun totuutta ?
>> Raamattu, Jumalan sana on totuus. >>
Kyllä ja sen vuoksi Raamatussa varoitetaan hyvin
voimakkaasti, ettei Jumalan sanaa pidä mennä
muuttamaan.
5. Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
6. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.
( Sananlaskut )
- Ari-JT
"ylpeitä", koska Jumalan viisus ilmenee seurakunnastamme niin monin tavoin, meillä on maailman laajuinen yksimielinen joukko joka seuraa Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä kaikessa. Kuten hyvän uutisen puhumisessa..:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011001
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54918Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142751- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto88519- 39508
- 40506
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel100504