Kun toisinaan kysellään, miksi "me ateistit" teemme tällä palstalla sitä taikka tätä aivan kuin olisimme jossakin yhteisessä päämajassa punoneet sotasuunnitelmia, niin vastataanpa.
En pidä viesteistä, joissa varastetaan aloittajan nimimerkki ja sanotaan "Jumala tappoi taas Mumbaissa. Ei se auta t: Aloittaja". Turhaa riidanhaastamista, vaikka avaus olisikin trollausta. Trollaukset voi jättää omaan arvoonsa jättämällä vastaamatta.
En hyväksy viestejä, joissa sanotaan vaikkapa "Jeesus on hintti, hän tuli Uskoon" tms. Kyllä hihujen kanssa saadaan riita aikaiseksi ihan oikeastakin aiheesta kuten vaikka Jumalan olemassaolosta, ei tarvitse trollata.
Minun mielestä myöskään krisseleiden palstoille ei pidä noiden kahden mainitun kaltaisia provoja kirjoitella. Saa kai niillä atetkin käydä, mutta jos riidellään, niin riidellään sitten aiheesta, niinkuin vaikkapa erilaisista moraalikäsityksistä, opillisista kysymyksistä tai vaikkapa Raamatun totuudenmukaisuudesta. Toki esim. lessuja saa kritisoida siitä, että he pitävät naisia orjan ja lapsentekokoneen asemassa, mutta selkeät provoilut voisi jättää pois.
Minua ärsyttää, kun sanotaan että "ateistit ovat sellaisia." Me olemme yksilöitä jumalauta! Jos jotkut teinit provoilee, niin ei se tarkoita että me kaikki hyväksyisimme sen.
Ärsyttääkö tämä?
7
383
Vastaukset
- olevan
ihmisrakas ja kaikin puolin mukava otus!
Moni tekopyhä uskovainen (myös ateisti) saisi ottaa sinusta esimerkkiä.
Kadehdin tuota kykyä ymmärtää ja hyväksyä kaikenlaisia mielipiteitä...
itselläni kun ei ole siihen tarvittavaa 'pitkää pinnaa'.
:)Kyllä minulla omat ikävät luonteenpiirteeni on olemassa, mutta ainakin yritän olla suht säädyllinen immeinen. Kyllä minä joskus ihan vittuilenkin ihmisille täällä, mutta koetan pitää sen jossakin rajoissa ja suunnilleen aiheessa.
erittäin oikeassa. Olen itse syyllistynyt noihin provokatiivisiin aloituksiin, koska olen journalisti ja haluan otsikolle herättävän vaikutuksen. Minun otsikoitani luetaan myös lehdissä. Mutta asialliseen keskusteluun vaaditaan kyllä enemmän analyyttistä pohdintaa, kuin provoa.
saatat olla joskus provokatiivinen, mutta en muista sinun provoilleen siinä mielessä kuin aloituksessa tarkoitin. Trollit tekevät palstasta ikävämmän luettavan ja se koskee sekä krisu- että attetrolleja.
Kiitos hyvästä ja asiallisesta kirjoituksesta ja kannanotosta. Ikäviä noi trollaajat ovat puolin ja toisin. Ja ymmärrän, että jokaisessa "ryhmässä" on kuitenkin yksilöitä. Eikä koko "ryhmää" pidä leimata yhden jäsenen toiminnan mukaan.
Ja yleensäkkin asiallisessa keskustelussa minusta kumpikin puoli saa jotain, ainakin itse olen saanut ymmärrystä.ovat sinunkin kannanottosi. Pitääkin muistaa, etten sinua hihuksi nimittele viesteissäni. Et ole hihu, vaan uskova (näillä kahdella on selkeä ero ainakin minun mielestäni). Eli kuten sanoit, ei koko ryhmää pidä leimata ääripään tekojen mukaan ja se koskee myös krisseleitä.
Ja niin, on hyvä yrittää ymmärtää vastapuolen perusteluita, vaikkei olisikaan samaa mieltä. Silloin tietää ainakin mitä kritisoi. Asialliset keskustelut kunniaan.
- K.O.N.E.
Oletko huomannut kuinka lapsentekokone tuottaa elämää, kun aborttikone tuhoaa sitä? Pitäisiköhän sinut viedä ateismiklinikalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811248
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t235569Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520