Ystävyys ja seurustelu

koskaan, et kyllä voi tietää noita asioita etukäteen :) Siis, että miten paljon haluat nähdä poikaystävää ja miten tulet vuosien kuluessa puhumaan hänelle jne. Voihan noita aina suunnitella, mutta se käytäntö onkin eri :)

Ellet itse tiedä tarkasti, millaista on seurustella vakavasti jonkun kanssa, ei kannata heti arvostella ja tuomita muiden käyttäytymistä sinulle vieraassa tilanteessa.

Toki siis tiedän paljon niitä, jotka lähes tulkoon lopettavat yhteydenpidon ystäviinsä ja kavereihinsa, koska alkavat seurustella. Ja sitten kun se alkuhuuma on ohi, huomataan, ettei olekaan enää ystäviä ja kaveritkin ovat kaikonneet, kun yhteyttä ei ole pidetty. Pahimmassa tapauksessa eron sattuessa sitä jääkin yksin.

Voin kertoa oman tarinani esimerkkinä:
Sinkkuna ollessani näin 3 ystävääni jokaista 1-2 kertaa viikossa, lisäksi muutamaa kaveria väh. 1 kerran kuukaudessa. Eli aika paljon vietin aikaa ystävien ja kavereiden kanssa. Mm. kahden ystävän kanssa oli tapana joka perjantai lähteä viihteelle pitämään hauskaa.

Aloin seurustella ja näin poikaystävääni aluksi 2 kertaa viikossa (arki-iltaisin) ja ystävieni näkemistä en juurikaan vähentänyt. Tietenkin siis ystäville oli aikaa "enää" 5 iltaa viikossa, kun ennemmin periaatteessa 7 iltaa oli käytettävissä. Mutta en itse huomannut eikä kukaan ole valittanut siitä, että olisin nähnyt heitä vähemmän kuin aikaisemmin.

Paras ystäväni alkoi seurustella. Hän näki poikaystäävänsä JOKA PÄIVÄ, ensimmäisen kerran he olivat erossa toisistaan yhden päivän ja yön, kun he olivat seurustelleet jo yli vuoden! Eli he olivat käytännössä koko ajan yhdessä. Ystävälläni ei todellakaan ollut aikaa ystävilleen ja kavereilleen. Ystävyyssuhteemme siitä tietenkin kärsi ja lopulta olemme nykyään enää kavereita. Asiasta puhuminen ei auttanut, koska ystäväni ei nähnyt "metsää puilta" eli poikaystävä oli aina se 1. ja jos joku mainitsi, että ystävää ei ollut näkynyt moneen kuukauteen, hän otti sen hyökkäyksenä poikaystäväänsä kohtaan.

Myöhemmin olen saanut ymmärtää tämän ystäväni puheista, että tuo kaikki oli poikaystävän "syytä", ettei poikaystävä päästänyt ystävääni kavereidensa kanssa mihinkään, sillä oli niin mustasukkainen. En sitten tiedä, onko tuo tekosyy vai oikea syy. Uskon kuitenkin, että syitä tuollaiselle käyttäytymiselle on monia.

Itse en ole edes yhteen muuttamisen myötä vähentänyt kavereiden näkemistä ainakaan sen vuoksi, että seurustelen. Toki joskus käy niin, että jos ystävä ehdottaa näkemistä, olenkin jo sopinut mieheni kanssa meneväni johonkin tms. mutta ystäväni kyllä ymmärtävät, he tietävät, miten vähän minulla ja miehelläni on yhteistä vapaa-aikaa, joten he kyllä antavat meidän viettää aikaa yhdessä. Onhan minulla silti tasapuolisesti aikaa myös kavereille ja ystäville.

Se on kuitenkin mielestäni aika pitkälti kiinni itsestä, miten aikansa jakaa. Mutta ymmärrän sen, että monille se poikaystävä on niin tärkeä, että hlauaa mahdollisimman paljon viettää aikaa hänen kanssaan - ystävien ja kavereiden kustannuksella.

Ehkä kannattaa mainita tuosta ystävällesi, jos hän toimii niin, että "unohtaa" sinut, kun alkaa seurustella. Toisaalta kehottaisin olemaan myös kärsivällinen. Ethän voi koskaan tietää, miten tulet itse toimimaan vastaavassa tilanteessa. Ja koskaan et voi ennalta arvata, millainen dynamiikka tulevassa suhteessasi on, joten voi olla, että oletkin ystäväni lailla poikaystäväsi "tossun alla" ja et pystykään näkemään kavereita niin paljon kuin haluaisit.

IMISIKÖ JOKU KYRPÄÄNI KUN EN ITSE SIIHEN YLETY
EHKÄ JUMPPA AUTTAISI ?

hmm..omakohtaista kokemusta löytyy henkilöstä, joka jättää ystävyyssuhteet hoitamatta, räikeintä juurikin seurustellessa..jotenkin tulee olo, että kaikki ei ole päässä ok, jos tällä tavalla toimii kerta toisensa jälkeen. en ole pitänyt ko. henkilöä ystävänäni vuosiin. eikä tyyppi kyllä muutenkaan kiinnosta enää. kohtelee muutenkin ihmisiä ihan miten itseä sattuu huvittamaan joka ikisessä asiassa, mutta siis erityisesti seurustellessa.
itse seurustelen pitkässä parisuhteesse ja pidän yhteyttä ystäviin ja teen heidän kanssaan asioita. mieheni on vapaa matkustamaan yms. kavereidensa kanssa. eli omaa elämää pitää myös olla. ei toisella muuten ole paljoa tarjottavaa parisuhteessakaan, jos ihan kaikki tehdään aina yhdessä.

Kai se suurin ongelma on siinä, ettei seurusteleva ihminen välttämättä ymmärrä sitä kuinka vähän häneltä liikenee sitä aikaa vanhoille ystävilleen ja kavereilleen kun hänellä itsellään on seura enemmän kuin tarpeeksi koko ajan.

Seurustelevalle ihmiselle saattaa olla ihan tarpeeksi tavata joku ihan ok kaveri kerran kuussa tai parissa, kun siitä omasta poika/tyttöystävästä on seuraa muina päivinä ja viikkoina. Taas sille ei-seurustelevalle osapuolelle tapaamisten väheneminen kertaan kuukaudessa saattaa tuntua todella turhauttavalta, jos ei ole hirveästi muita kavereita kenen seurassa viettää aikaa. Valitettavasti se kärsivä osapuoli ystäväsuhteessa on käytännössä aina se ei-seurusteleva osapuoli, jolla olisi edelleen tarpeen tavata ihan yhtä paljon kuin ennemminkin.


Ei tuo kaikki varmastikkaan islti sitä tarkoita ettei vanha ystävä/kaveri edelleen jossain määrin välittäisi vanhoista kamuistaan. Valitettavan moni kuitenkin unohtaa valtaosan vanhoista kaverisuhteistaan seurustelun alkaessa. Omakohtaisesti ei riitä sormet laskemaan kaverisuhteita, jotka ovat etääntynyt lähes olemattomiin sen jälkeen kun toinen osapuoli on alkanu seurustelemaan. En oikeen voi sanoa että olisi pelkkää sattumaa, että noin tapahtuu juuri sillä hetkellä. Ja kyllä se toisinaan pistää miettimään kannattaako tälläsiä kavereita enää sanoa kavereiksi tuon jälkeen.

Itselläni on tällainen tilanne, että kaverini on seurustellut noin puolivuotta erään tytön kanssa. Ymmärrän kyllä että seurustelu vaatii aikaa ja kavereiden kanssa oleilu jää vähemmälle mutta ihmettelen sitä kun tämä kaverini ei enää pysty mitään suunnitelmia tekemään enää pitkäjänteisesti, esim. mökkireissuja tai muita "poikien iltoja" ei enää pysty suunnittelemaan. Aina saa vastaukseksi "pitää kattoa". Eli siis parisuhteen ehdoilla kaikki tuntuu menevän, esimerkiksi kerran käytiin tämän kaverin kanssa vuokraamassa elokuva (asiasta oli sovittu jo aiemmin päivällä) ja olimme n. tunnin verran katsoneet elokuvaa kunnes kaverini sai tekstarin likkakaveriltaan ja yhtäkkiä "joo mun pitää ny heittää likkakaveri bileistä kotiin" ja lähti. Tunnen kyllä tämän kyseisen tytön kans ja tiedän että kyllä hän olisi saanut kyydin joltain toiselta.

Ja kerran tämän kaverin kanssa olimme kaupungilla ja hän sitten päätti mennä katsomaan tätä likkakaveriaan, joka oli sillä hetkellä töissä eräässä ravintolassa. Siinä he sitten lääppivät toisiaan hetken aikaa asiakkaiden edessä.

Ihme takertumista tollanen jos ei edes yhtä työpäivän mittaista aikaa pysty olemaan rakkaastaan erossa.

Olin ensiks mun poikaystävän kanssa puol vuotta läheisiä kavereita nähtiin tosi usein yms. Vietin sillon kun tapasin hänet tiiviisti aikaa 6 tyttökaverini kanssa.´Ja kun aloin seurustelemaan hänen kanssa niin pikku hiljaa olin ihan ilman ystäviä ja ehkä tilannetta pahensi että poikaystäväni ei voinu sietää yhtä kaveriani. Sen takia ehkä välttelin välillä kavereita,mutta tykkäsin myöskin jotenkin viettää aikaaki enemmän poikaystävän kanssa.Olin pari vuotta ilman kunnollisia tyttö kavereita ja poikaystäväni
sai vakituisen työn ja joutui matkustelemaan ympäri maailmaa. Joskus oli pari päivää pois ja joskus pari viikkoa. Masennuin ihan totaallisesti ja lopulta meille tuli ero. Olin silloin ihan yksin perhe ja muut asui oulussa ja mä taas helsingissä. Meinasin muuttaa ouluun mutta menin yhteen vaateliikkeeseen töihin ja ystävystyin parin ihanan ihmisen kanssa. Nykyään mulla on tyttö kavereita tosi monia ja seurustelen myöskin. Pidän siitä huolta etten vietä poikaystävän kanssa pelkästään
aikaa yleisimmin nähdään 3 kertaa viikossa ja kavereitten kanssa 3-5 kertaa.

Monella tuntuu olevan se tyyli, että kun seurustelukumppani, tai edes jotain sinne päin, löytyy, niin ystävät jäävät siinä kohtaa taka-alalle, jollei niitä karkoteta täysin.

Huvittavin esimerkki omasta mielestäni on lapsuudenystäväni, joka tapasi miehensä yli 30-vuotiaana ja siihen asti aina valitteli juuri täällaisia ihmisiä, jotka jättävät kaverinsa, kun alkavat seurustelemaan. Ja mitä hän itse tekikään, kun miehen löysi.... Kyllä siinä kaverit jäivät ja kun muutti miehen perässä toiselle puolelle Suomea ja vähän vihjasin, että ehkä kaverisuhteistakin pitää huolehtia, niin hän kovasti ihmetteli, että mihin hän mitään kavereita tarvitsee, kun on tämä mies. Jep, mieshän on parempi kuin kymmenen ystävää. Ystävät harvemmiten jättävät, mutta mies sen voi tehdä silmää räpäyttämättä.

Miten suhtautuisitte ystävään joka vittuilee porukan ainoalle sinkulle hänen sinkkuudestaan? Kylläkin vain humalassa eikä silloinkaan kokoajan mutta satunnaisesti napauttaen.

On hyvin tavallista että suurin osa niin sanotuista ystävistä karsiintuu kun alkaa parisuhde. Ja sehän on ihan normaalia. Parisuhde vie aikaa ja - huomion. Mutta täytyy ottaa se totuus vaan huomioon että todellisia ystäviä on elämän aikana suunnilleen 2-4 loput ovat kavereita. Elämän aikana kerkiää kohdata lukemattoman määrän kavereita joiden kanssa yhteinen aika risteilee joitakin aikoja ja sitten häviää elämästä. Näin se vain on.

Oon mies (34v.) ja tuntenut yhden mukavan naisen johon tutustuin jo marraskuussa 2006, tällä hetkellä tuntuu että meidän ystävyys hiukan laahaa, ei pahasti sillä en jaksa uskoa että olen vähäpätöinen hänelle.

Mun henkinen tilanne on seuraavanlainen: mulla on ollut vuodesta 2003 lähtien asperger-diagnoosi ja tällä naisella taasen on kehitysvammadiagnoosi muttei oo tyypillisiä down-naisen piirteitä kasvoillaan.

Voin sanoa ihan suoraan, että kyllä on tämä nainen perin seksikäs, siis kehariksi.

Tainnut olla mä pihkassa kaiken aikaa tähän naiseen. Ei vaan olla seurusteltu, romanttis-eroottisina unina tulee sitten mieleen tämä nainen öisin, ei sentään joka yö.

Kumma että tämä nainen on pysynyt mun vanavedessä kaikki nämä vuodet, kun mun ystävyyssuhteet ovat menneet jotkut vähän niin ja näin vuosien saatossa, ei ihan mallikelpoisesti, lopahtaneet vain.

Joo, toi on tyypillinen kuvio että ystävät jää sivuseikaksi kun aletaan seurustelemaan jonkun kanssa ja sitten kun suhde lopahtaakin niin tarvittais kipeästi näiltä ystäviltä tukea, mutta ovatkin häipyneet muihin maisemiin taikka ovat vain vaikeasti tavoiteltavia.

Ja ystäviä on hyvä olla, ne tuo oman lisämausteen elämään, ja helpottaa yksinäisenkin tallustelijan olotilaa kun voi jutella jollekulle, purkaa sydäntään. Kun suomalaiset olis sosiaalisesti reippaampia ja iloisempia eikä mitään myrtsejä synkistelijöitä ja pirujen seinille maalailijoita, niin avot!

Tällä hetkellä mun sosiaalisessa piirissä on monenkirjavaa ihmistä, mutta hyvin tuun toimeen ja hyväksyn heidät, vaikka itselläni järki ja taju luistaa moitteettomasti.

Mulla ja tällä naisella on 4 vuotta ikäeroa, että justiinsa täytti 30v. tämä nainen viime kuussa elokuussa.

Tykkään ku hullu puurosta tästä naisesta, mutkaton nainen, mukavaa ja hauskaa seuraa kuitenkin vaikka onkin kehari, ja enempi vietävissä ku mä
järkevämpänä. Harvoja naisia kuitenkin joka on hyväksynyt mut tällaisena kuin olen, epätäydellisenäkin (kukapa meistä oliskaan ihan täysin täydellinen).

Tuntuu että useimmilla 18-30v. naisilla on joku hitonmoinen kompleksi varsinkin nyt tämän #Metoo-kampanjan myötä viime marraskuussa. Ei tartte ku ottaa rennosti, hymyillä, ajatella positiivisemmin ja avata sitä sanaista arkkuaan, tästä se lähtee käyntiin, eikä moittia meitä miehiä ties mistäkin aina. Kyllä kunnollisiakin miehiä on olemassa, vaikkapa itseni mukaanlukien.

Kaunista iloista naista on ilo katsella, kuule on monet kerrat katsonut pitempääkin sitä mun naisystävää vuosien varrella, ihaillut miten olenkaan sattunut tutustumaan juuri häneen. Tunnen kiitollisuutta häntä kohtaan.

Taidan kuulua niihin poikkeustapauksiin miehiin, kun lapsesta asti olen ollut herkkä aistimaan ja muutenkin herkkä ja tunteellinen olen ollut pienestä asti, äiti aina kannusti mua että saa pojatkin itkeä, on mulla sitten hieno äiti edelleen, kiitos hänelle, vaikka todettiinkin sydämen vajaatoiminta hänellä 7 vuotta sitten ja sairastui 3 vuotta sitten aivoinfarktiin. Olen sitä mieltä että totta kai pojat ja miehet saavat itkeä kun siltä tuntuu, ei sitä tarvitse hävetä ja peitellä.

Juu no se seurustelu on varmaan niin ihanaa ja kaverit unohtuu.
Mielestäni nämä on järjestely kysymyksiä siitä millä tavalla haluaa jakaa omaa aikaansa.
Sitten, kun kaverit yrittää huomauttaa ystävällisesti myös omaa olemassa oloaan niin ymmärrystä ja yhteistä aikaa ei näytä löytyvän.
Mutta sitten, kun tulee draamaa, ryppyjä rakkauteen niin alkaa kummasti olemaan aikaa taas kavereille.
Eli kunhan nyt on vain joku tukihenkilö joka voisi toimia likasankona ja terapeuttina.
Arvatkaa annoinko minä silloin juuri sitä omaa aikaani kyseiselle henkilölle ?
Sanoin: Sorry mun kalenteri on täynnä !
Näyttää siltä että moni elää niin itsekeskeistä elämää jotka elää omien tarpeitensa mukaisesti.

Pidätkö miehistä paras paikka homoille ----> https://bit.ly/suommi24 <---- Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!