teitä jotka kirjoitatte tänne vakituiseen. Miten teistä on tullut jt riippuvaisia ? Katsoo päivä määriä ja kellon aikoja. Tuntuu ettei teillä ole muuta elämää kuin kirjoittaa panettelevia kirjoituksia heistä. Kannattaisiko hakea apua vaikka uskonnon uhreilta.
vaikea
24
1272
Vastaukset
- Markku_Meilo
>>Miten teistä on tullut jt riippuvaisia ?
Harmin paikka, tiedät riippuvuuden, mutta et osaa sanoa syytä. Jatka tutkimuksiasi.
>> Katsoo päivä määriä ja kellon aikoja.
Mitä väärää niissä on?
>> Tuntuu ettei teillä ole muuta elämää
Millaisen kokemuksen suomalla varmuudella kirjoitat tällaista sinulle täysin tuntemattomista henkilöistä?
>>kuin kirjoittaa panettelevia kirjoituksia heistä.
Kuten esimerkiksi?
>>Kannattaisiko hakea apua vaikka uskonnon uhreilta.
Jos siihen kokee tarvetta, niin miksi ei. Jos tunteilen tavallasi, niin tuntuu sinulla olevan tarvetta UUT:n tarjonnalle.- tuo kysymyksen
esittäjä on melko oikeassa.
Koskee mitä suuremmassa määrin sinuakin.
Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Luulisi heidän jo saaneen tarpeekseen.
luultavasti heillä, kuten sinullakaan ei ole muuta elämää.
Olen minäkin joskus mielenkiinnosta seuraillut sitä, mihin aikaan vuorokaudesta täällä usein rekisteröidyillä nimimerkeillä varustetut esiintyvät.
Havainto on hätkähdyttävä: melkein ympäri vuorokauden!
Jonkinlaista hoitoa he tarvitsevat.
Ei se ole hyväksi fyysisellekään terveydelle.
Mahdollisesti heillä on huono omatunto, ja yrittävät vakuutella näillä kirjoituksilla ajatuksiaan itselleen.
Luopiot ottavat usein esille Harmagedonin odotuksen. Jehovan todistajia se ei pelota, mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan. Paanevat aivan kuin päänsä pensaaseen.
Aika säälittävää joukkoa! tuo kysymyksen kirjoitti:

Aika säälittävää joukkoa!>>Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Miten se että valistaa ihmisiä lahkon valheellisuudesta tarkoittaa että on jotenkin kiinni siinä? Eikö tuo ole lähinnä luonnollista jos huomaa tulleensa kusetetuksi, että kertoo kokemuksistaan muillekin, ettei muiden tarvitsisi kokea samaa, tai että muutkin huomaisivat tulleensa huiputetuksi?
>>Olen minäkin joskus mielenkiinnosta seuraillut sitä, mihin aikaan vuorokaudesta täällä usein rekisteröidyillä nimimerkeillä varustetut esiintyvät. Havainto on hätkähdyttävä: melkein ympäri vuorokauden!
Kerropa nyt mitä ihmeen merkitystä sillä minä vuorokauden aikana asia on esitetty, on itse asiaan?
>>Luopiot ottavat usein esille Harmagedonin odotuksen. Jehovan todistajia se ei pelota,
Yksi kantava voima olla jehovantodistaja liittyy nimenomaan Jehovan.. tai siis vt-seuran masinoiman harmagedonin pelkoon. Eli tässäkin kohtaa höpiset puuta heinää. Meitä entisiä jehovantodistajia ei pääsääntöisesti enää tuollaiset höpöhöpöt henkilökohtaisesti liikuta mihinkään suuntaan.
>>mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan.
Tai sitten hiukan perustellummin: kun asiasta ei ole mitään varteenotettavia todisteita, sellaisen pelkääminen on turhaakin turhempaa elämänsä tärväämistä.
>>Aika säälittävää joukkoa!
Tulihan se sieltä: henkilökohtainen inho entisiä jehovantodistajia kohtaan, ihan vain siksi että ovat entisiä jehovantodistajia.- Markku_Meilo
tuo kysymyksen kirjoitti:
esittäjä on melko oikeassa.
Koskee mitä suuremmassa määrin sinuakin.
Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Luulisi heidän jo saaneen tarpeekseen.
luultavasti heillä, kuten sinullakaan ei ole muuta elämää.
Olen minäkin joskus mielenkiinnosta seuraillut sitä, mihin aikaan vuorokaudesta täällä usein rekisteröidyillä nimimerkeillä varustetut esiintyvät.
Havainto on hätkähdyttävä: melkein ympäri vuorokauden!
Jonkinlaista hoitoa he tarvitsevat.
Ei se ole hyväksi fyysisellekään terveydelle.
Mahdollisesti heillä on huono omatunto, ja yrittävät vakuutella näillä kirjoituksilla ajatuksiaan itselleen.
Luopiot ottavat usein esille Harmagedonin odotuksen. Jehovan todistajia se ei pelota, mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan. Paanevat aivan kuin päänsä pensaaseen.
Aika säälittävää joukkoa!>>Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Kiinni järjestössä? Millä tavalla tällainen on havaittavissa? Vai ajatteletko myös, että esimerkiksi entinen narkkari on edelleen kiinni kamoissa kun hän valistaa huumeiden vaaroista? Vai mistä kiinni-jutusta tässä on oikein kysmys?
>>Luulisi heidän jo saaneen tarpeekseen.
Ainakin minä sain tarpeekseni Vartiotorniseuran epärehellisyydestä, mutta valitettavan myöhään, josta taas en voi syyttää kuin itseäni.
>>luultavasti heillä, kuten sinullakaan ei ole muuta elämää.
Luule pois, luuleminen on merkittävin kantava voima monelle Vt-seuran mielenhallinnassa olevalle.
>>Jonkinlaista hoitoa he tarvitsevat.
Millä perusteella niin päättelet ja millaista hoitoa suositat? Ja millä ammattitaidolla tuon arvion teet tapaamatta henkilöä?
>>Ei se ole hyväksi fyysisellekään terveydelle.
Oletko myös huolestunut vuorotyöläisistä, joiden on valvottava säännönmukaisesti ja velvollisuudesta? Ainakin minulla on edelleen täysi vapaus nukkua tuntienkin päikkärit jos vaan siltä tuntuu ja emo suo.
>>Mahdollisesti heillä on huono omatunto, ja yrittävät vakuutella näillä kirjoituksilla ajatuksiaan itselleen.
Mielestäni tuo on typerintä mitä motiivistani voisi ajatella. Toki ymmärrän, että ainoastaan pönkität tuolla ajattelulla omaa uskoasi. Minä harmittelen ainoastaan tyhmyyttäni, että alistuin moiseen mielenhallintaan.
>>Jehovan todistajia se ei pelota, mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan. Paanevat aivan kuin päänsä pensaaseen.
Minä en pelkää maailmanloppua tippaakaan, puolitusinaa olen Vt-mallisia selvittänyt hengissä ja jos sen seitsemännen vielä näkisi, niin se olisi "jumalallisen" täydellistä.
Itse asiassa Vt-seuran ennustuksiin uskominen on melkoisen naiivia kun ottaa huomioon, että aivan jokainen Vt-seuran ennustus on ollut jullikka. Siis aivan jokainen ja niitä on ollut ihan Rutherfordin paranoiasta siitä, että fasistit valloittavat USA:n.
Siihen kun lisää vielä monet läpivalheelliset opetukset ja väitteet, niin en käsitä mistä ihmeestä ajatteleva ihminen voisi kärsiä huonoa omaatuntoa, jos kerran on päässyt niihin uskomisesta eroon?
>>Aika säälittävää joukkoa!
Saahan tuollakin tuettua ylemmyydentuntoa kun asiakysymyksistä ei kykene kesksutelemaan. - mitä sinä...
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Miten se että valistaa ihmisiä lahkon valheellisuudesta tarkoittaa että on jotenkin kiinni siinä? Eikö tuo ole lähinnä luonnollista jos huomaa tulleensa kusetetuksi, että kertoo kokemuksistaan muillekin, ettei muiden tarvitsisi kokea samaa, tai että muutkin huomaisivat tulleensa huiputetuksi?
>>Olen minäkin joskus mielenkiinnosta seuraillut sitä, mihin aikaan vuorokaudesta täällä usein rekisteröidyillä nimimerkeillä varustetut esiintyvät. Havainto on hätkähdyttävä: melkein ympäri vuorokauden!
Kerropa nyt mitä ihmeen merkitystä sillä minä vuorokauden aikana asia on esitetty, on itse asiaan?
>>Luopiot ottavat usein esille Harmagedonin odotuksen. Jehovan todistajia se ei pelota,
Yksi kantava voima olla jehovantodistaja liittyy nimenomaan Jehovan.. tai siis vt-seuran masinoiman harmagedonin pelkoon. Eli tässäkin kohtaa höpiset puuta heinää. Meitä entisiä jehovantodistajia ei pääsääntöisesti enää tuollaiset höpöhöpöt henkilökohtaisesti liikuta mihinkään suuntaan.
>>mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan.
Tai sitten hiukan perustellummin: kun asiasta ei ole mitään varteenotettavia todisteita, sellaisen pelkääminen on turhaakin turhempaa elämänsä tärväämistä.
>>Aika säälittävää joukkoa!
Tulihan se sieltä: henkilökohtainen inho entisiä jehovantodistajia kohtaan, ihan vain siksi että ovat entisiä jehovantodistajia.sitten kiertelet Jehovan todistajien ympärillä?
Monet luopiot ovat kuin leijonia lammastarhan ulkopuolella ja yrittävät niellä uusia ja heikkoja.
Niinhän Raamattu kuvailee Saatanaakin
Ei sinulla pitäisi olla mitään tekemistä, jos jotkut ovat vielä uskollisia kristittyjä.
Sinun "valistuksesi" on pelkkää pimeyttä. Itseäsi vain yrität vanhurskauttaa.
Olet pelkkä epäonnistunut luopio, jolla kuitenkin on mahdollisuus katua ja tulla takaisin.
Jos sinä manipuloit omia ajatuksiasi tyhjänpäiväisyyksillä, niin paluu tulee vaikeammaksi.
Sellaista se luopioiden "itsenäinen" ajattelu on: sisäänlämpiävää oman itsensä surkuttelemista.
"Voi kun entise ystävät eivät minua raukkaa enää tervehdikään, voi voi..." - pörräät
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Mikä luopioita oikein ajaa pysymään kiinni järjestössä, josta heidät on potkaistu pois.
Kiinni järjestössä? Millä tavalla tällainen on havaittavissa? Vai ajatteletko myös, että esimerkiksi entinen narkkari on edelleen kiinni kamoissa kun hän valistaa huumeiden vaaroista? Vai mistä kiinni-jutusta tässä on oikein kysmys?
>>Luulisi heidän jo saaneen tarpeekseen.
Ainakin minä sain tarpeekseni Vartiotorniseuran epärehellisyydestä, mutta valitettavan myöhään, josta taas en voi syyttää kuin itseäni.
>>luultavasti heillä, kuten sinullakaan ei ole muuta elämää.
Luule pois, luuleminen on merkittävin kantava voima monelle Vt-seuran mielenhallinnassa olevalle.
>>Jonkinlaista hoitoa he tarvitsevat.
Millä perusteella niin päättelet ja millaista hoitoa suositat? Ja millä ammattitaidolla tuon arvion teet tapaamatta henkilöä?
>>Ei se ole hyväksi fyysisellekään terveydelle.
Oletko myös huolestunut vuorotyöläisistä, joiden on valvottava säännönmukaisesti ja velvollisuudesta? Ainakin minulla on edelleen täysi vapaus nukkua tuntienkin päikkärit jos vaan siltä tuntuu ja emo suo.
>>Mahdollisesti heillä on huono omatunto, ja yrittävät vakuutella näillä kirjoituksilla ajatuksiaan itselleen.
Mielestäni tuo on typerintä mitä motiivistani voisi ajatella. Toki ymmärrän, että ainoastaan pönkität tuolla ajattelulla omaa uskoasi. Minä harmittelen ainoastaan tyhmyyttäni, että alistuin moiseen mielenhallintaan.
>>Jehovan todistajia se ei pelota, mutta luopiot kai jollakin tavalla ajattelevat, että kun minä en siihen usko, niin se ei silloin ole tottakaan. Paanevat aivan kuin päänsä pensaaseen.
Minä en pelkää maailmanloppua tippaakaan, puolitusinaa olen Vt-mallisia selvittänyt hengissä ja jos sen seitsemännen vielä näkisi, niin se olisi "jumalallisen" täydellistä.
Itse asiassa Vt-seuran ennustuksiin uskominen on melkoisen naiivia kun ottaa huomioon, että aivan jokainen Vt-seuran ennustus on ollut jullikka. Siis aivan jokainen ja niitä on ollut ihan Rutherfordin paranoiasta siitä, että fasistit valloittavat USA:n.
Siihen kun lisää vielä monet läpivalheelliset opetukset ja väitteet, niin en käsitä mistä ihmeestä ajatteleva ihminen voisi kärsiä huonoa omaatuntoa, jos kerran on päässyt niihin uskomisesta eroon?
>>Aika säälittävää joukkoa!
Saahan tuollakin tuettua ylemmyydentuntoa kun asiakysymyksistä ei kykene kesksutelemaan.niinkuin sontakärpänen jätteittesi ympärillä.
Mitä ihmeen "asiakysymyksiä" täällä keskustellaan - ei mitään. - on puhe

Saahan tuollakin tuettua ylemmyydentuntoa kun asiakysymyksistä ei kykene kesksutelemaan.asiakysymyksistä, niin oikeuskomitea on sellaiset sinun kanssasi aikanaan puhunut valmiiksi.
Oikeuskomitea kertoi sinulle, mitä tarvitaan, jotta sen kaltaisista asioista voitaisiin sinun kanssasi jatkossa puhua.
Täällä voit odottaa vain "jätkämäistä" (ilman, että halveksisin niitä pohjoisen jätkiä) huulenheittoa, jollaista sinunkin erilaiset aikalaskelmasi todellisuudessa ovat.
Todellisten veljien ja vilpittömästi kiinnostuneiden kanssa niistä puhutaan. Ja aivan erilaisissa olosuhteissa.
Luopiot ovat jo saaneet oman mahdollisuutensa, ja hylänneet sen. mitä sinä... kirjoitti:
sitten kiertelet Jehovan todistajien ympärillä?
Monet luopiot ovat kuin leijonia lammastarhan ulkopuolella ja yrittävät niellä uusia ja heikkoja.
Niinhän Raamattu kuvailee Saatanaakin
Ei sinulla pitäisi olla mitään tekemistä, jos jotkut ovat vielä uskollisia kristittyjä.
Sinun "valistuksesi" on pelkkää pimeyttä. Itseäsi vain yrität vanhurskauttaa.
Olet pelkkä epäonnistunut luopio, jolla kuitenkin on mahdollisuus katua ja tulla takaisin.
Jos sinä manipuloit omia ajatuksiasi tyhjänpäiväisyyksillä, niin paluu tulee vaikeammaksi.
Sellaista se luopioiden "itsenäinen" ajattelu on: sisäänlämpiävää oman itsensä surkuttelemista.
"Voi kun entise ystävät eivät minua raukkaa enää tervehdikään, voi voi...">>No...mitä sinä...sitten kiertelet Jehovan todistajien ympärillä?
Milloin ja missä tämä yleensä tapahtuu, kun en ole itse huomannut heidän ympärillään kierteleväni.
>>Ei sinulla pitäisi olla mitään tekemistä, jos jotkut ovat vielä uskollisia kristittyjä.
Kristillisyydellä ja vt-seuran huuhaakerhossa jäsenenä olemisella on kovin vähän tekemistä toistensa kanssa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan jos joku haluaa olla kristitty. Kunhan eivät kiristä ihmisiä näiden sosiaalisilla suhteilla, vaadi toisiaan tekemään veri-itsemurhia, uskomaan kaiken mitä tuon porukan johto raamatusta keksii totuudeksi veistellä tai käy ovilla kertomassa ihmisille että liity meihin tai kuole pian alkavassa harmagedonissa.
>>Olet pelkkä epäonnistunut luopio, jolla kuitenkin on mahdollisuus katua ja tulla takaisin.
Tiedä sitten missä tässä pitäisi kokea olevan erikoisen onnistunut tai epäonnistunut, mutta takaisin mateleminen ei tulisi mieleenikään. Jos et sitten keksi jotain hyvää syytä miksi valehtelevan lafkan helmoihin jonkun olisi syytä madella - missään tapauksessa?
>>Jos sinä manipuloit omia ajatuksiasi tyhjänpäiväisyyksillä, niin paluu tulee vaikeammaksi.
Tuon lauseen merkitystä en jaksa ymmärtää minkään sanan kohdalta. Toisinsanoen siinä ei ole mitään järkeä.
>>Sellaista se luopioiden "itsenäinen" ajattelu on: sisäänlämpiävää oman itsensä surkuttelemista.
Olet ymmärtänyt asian valitettavan väärin. Ainakin minä surkuttelen jehovantodistajien puolesta, hehän ovat edelleen kiinni mielenhallinnassa ja ovat sen uhreja.
>>"Voi kun entise ystävät eivät minua raukkaa enää tervehdikään, voi voi..."
Inhimillisyys ei ole vt-seuran, eikä sitä kautta kaikkien jehovantodistajienkaan päällimmäisiä hyveitä, joten ymmärrän sikäli kylmän asenteesi entisiä jehovantodistajia kohtaan. Toivon vain ettet tule koskaan kokemaan yhtä epäinhimillistä kohtaloa kuin monet entiset jehovantodistajat ovat joutuneet kokemaan.- Markku_Meilo
pörräät kirjoitti:
niinkuin sontakärpänen jätteittesi ympärillä.
Mitä ihmeen "asiakysymyksiä" täällä keskustellaan - ei mitään.>>niinkuin sontakärpänen jätteittesi ympärillä.
Voihan Vt-seuran materiaalia tuollakin tavalla nimitellä, joku voisi pitää kuvaustasi jopa oikeaan osuvana.
>>Mitä ihmeen "asiakysymyksiä" täällä keskustellaan - ei mitään.
Siinä olet toki oikeassa, että jehovantodistajat tuntuvat karttavan useita kysymyksiä. Jos asiakysymystä olet paitsi, niin pääset osoittamaan todellisen motiivisi osoittamalla Raamatulla:
-Että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista tarkoitettiin nimenomaan Nebukadnessarin hulluuden seitsemää aikaa.
-Että nämä seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta.
-Että nämä vuodet eivät olisi tavallisia babylonialaisia kalenterivuosia, vaan ovat profeetallisia vuosia.
-Että nämä 2520 päivää soveltuisivat johonkin muuhunkin kuin Nebukadnessarin hulluuteen, eli niillä olisi suurempi täyttymys.
-Että tässä mahdollisessa suuremmassa täyttymyksessä laskettaisiin yksi vuosi päivää kohden.
-Että näin laskettu 2520 vuoden jakso olisi alkanut Nebukadnessarin autioitettua Jerusalemin.
Vartiotorniseura kun esittää, että tuon 2520-vuoden jakson laskennalle on peruste Raamatussa. Jos yksikin kysymys jää vastaamatta, niin valitettavasti siihen kaatuu Vt-seuran vuosi 1914. Luulisi 1914-uskovan kaivavan vastaukset vaikka kiven alta, mutta on kuitenkin muistettava, että pelkkä Raamattu, pelkkä Raamattu. - Markku_Meilo
on puhe kirjoitti:
asiakysymyksistä, niin oikeuskomitea on sellaiset sinun kanssasi aikanaan puhunut valmiiksi.
Oikeuskomitea kertoi sinulle, mitä tarvitaan, jotta sen kaltaisista asioista voitaisiin sinun kanssasi jatkossa puhua.
Täällä voit odottaa vain "jätkämäistä" (ilman, että halveksisin niitä pohjoisen jätkiä) huulenheittoa, jollaista sinunkin erilaiset aikalaskelmasi todellisuudessa ovat.
Todellisten veljien ja vilpittömästi kiinnostuneiden kanssa niistä puhutaan. Ja aivan erilaisissa olosuhteissa.
Luopiot ovat jo saaneet oman mahdollisuutensa, ja hylänneet sen.>>...asiakysymyksistä, niin oikeuskomitea on sellaiset sinun kanssasi aikanaan puhunut valmiiksi.
Kuinka se voi olla mahdollista kun mut erotettiin kirjeellä kun olin ollut pitemmän aikaa toisessa maanosassa? Jos tiedät enemmänkin asioistani, niin kerro ihmeessä lisää?
>>Täällä voit odottaa vain "jätkämäistä" (ilman, että halveksisin niitä pohjoisen jätkiä) huulenheittoa, jollaista sinunkin erilaiset aikalaskelmasi todellisuudessa ovat.
Mitä omia aikalaskelmia olen esittänyt? Vai kutsutko Vt-seuran raamattumatematiikkaa sen oikealla nimellä.
Itse asiassa en odotakaan asiallisia vastauksia kysymyksiin, joihin ei olekaan vastausta. Niihin riittää vastaamattomuus ja laistesi kirjoittajien vastaukset oikein hyvin.
>>Todellisten veljien ja vilpittömästi kiinnostuneiden kanssa niistä puhutaan. Ja aivan erilaisissa olosuhteissa.
Ai jaa, kyllä ovelleni on myös tultu puhumaan samaa soopaa.
>>Luopiot ovat jo saaneet oman mahdollisuutensa, ja hylänneet sen.
Mikä valheen hylkäämistä parempaa, paitsi jos haluaa jatkaa kusetuksen kohteena. - taas jehnukalta
on puhe kirjoitti:
asiakysymyksistä, niin oikeuskomitea on sellaiset sinun kanssasi aikanaan puhunut valmiiksi.
Oikeuskomitea kertoi sinulle, mitä tarvitaan, jotta sen kaltaisista asioista voitaisiin sinun kanssasi jatkossa puhua.
Täällä voit odottaa vain "jätkämäistä" (ilman, että halveksisin niitä pohjoisen jätkiä) huulenheittoa, jollaista sinunkin erilaiset aikalaskelmasi todellisuudessa ovat.
Todellisten veljien ja vilpittömästi kiinnostuneiden kanssa niistä puhutaan. Ja aivan erilaisissa olosuhteissa.
Luopiot ovat jo saaneet oman mahdollisuutensa, ja hylänneet sen.hyvä vastaus,siis ei vastauksia kysymyksiin joihin ei osaa vastata!!
- Arskavain
Tällaisiahan ne monet todistajat ovat. Mieleen tulee väistämättä raamatun sanat: "Heillä on kyllä intoa, mutta ei täsmällisen tiedon mukaan".
Kun ei osata vastata asioista perillä olevien kysymyksiin - mennään henkilökohtaisuuksiin. - meilon tunteva
tosi on että meilo tarivis hoitoo, samoin kuin muutamat muut senhenkiset, elämä on ainukertainen,mikis tuhlata se entisen uskonsa haukkumiseen, eiköelämässä ole muutkakin, vai onko niin että asia vaivaa.... nimittäin selvästi näyttää siltä. Niinettä mun on pakko sanoa sille meilolle että jos hän kuvittelee että muut eivät pidä häntä todistajana niin se on kukkua. Me pidämme häntä JT:nä joka protestoi omiaan vastaan. Ja´siksi häntä on vaikea ottaa todesta, varsinkin kun puhuu sevästi puppua sopivissa tilanteisa. Ei kai kukaan seilaa JT, palstoilla näin paljon olematta itse JT?
- Arskavain
meilon tunteva kirjoitti:

Minäkin tunnen Markun ja voin vain todeta, että huonostipa tunnet Markun.
En tiedä oletko itse kokenut karttamisoppia käytännössä. Eikö ole suorastaan velvollisuus kertoa aina totuus ja kaikki kusetus - sen Jeesuskin teki. Markun rohkean ja valistavan asenteen vuoksi pidän Markun esimerkkiä todellisena Jeesuksen esimerkin seuraamisena. Se, että meitä vaivaa todellakin jotkut asiat, on suoranaista raamatun tekstin soveltamista käytännössä;
Ilm. 3:16
Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. - Markku_Meilo
meilon tunteva kirjoitti:
tosi on että meilo tarivis hoitoo, samoin kuin muutamat muut senhenkiset, elämä on ainukertainen,mikis tuhlata se entisen uskonsa haukkumiseen, eiköelämässä ole muutkakin, vai onko niin että asia vaivaa.... nimittäin selvästi näyttää siltä. Niinettä mun on pakko sanoa sille meilolle että jos hän kuvittelee että muut eivät pidä häntä todistajana niin se on kukkua. Me pidämme häntä JT:nä joka protestoi omiaan vastaan. Ja´siksi häntä on vaikea ottaa todesta, varsinkin kun puhuu sevästi puppua sopivissa tilanteisa. Ei kai kukaan seilaa JT, palstoilla näin paljon olematta itse JT?
>>tosi on että meilo tarivis hoitoo,
Milloin, missä ja kuka hoidontarpeen on todennut minua tapaamatta?
>>elämä on ainukertainen,mikis tuhlata se entisen uskonsa haukkumiseen,
Pidätkö esimerkiksi entisten alkoholistien tekemää vapaaehtoistyötä tuhlauksena? Elämä se on heilläkin ainutkertainen, kuten niillä vartiotorniseuraan uskoneilla miljoonilla, joiden ei tullut koskaan kuolla.
>>Niinettä mun on pakko sanoa sille meilolle että jos hän kuvittelee että muut eivät pidä häntä todistajana niin se on kukkua.
Tämä selviää hissukseen, olen lähettänyt paikallisseurakuntaan kirjeen ja jos pitävät minua jehovantodistajana, niin vastannevat.
>> varsinkin kun puhuu sevästi puppua sopivissa tilanteisa.
Kuten esimerkiksi?
>>Ei kai kukaan seilaa JT, palstoilla näin paljon olematta itse JT?
Oletkohan nyt ihan tolkuissasi? - millään pahalla mutta....

Oletkohan nyt ihan tolkuissasi?kyllä monet ovat täällä havainneet, että sinä kierrät yhtä kehää ja tarvitset kyllä jonkinlaista apua.
- Voimantorni
millään pahalla mutta.... kirjoitti:
kyllä monet ovat täällä havainneet, että sinä kierrät yhtä kehää ja tarvitset kyllä jonkinlaista apua.
Sulla on kyllä nyt aivan turhia viestejä. Huomaatko, että sä et perustele mitään, mutta käyt vain kiinni yhteen henkilöön. Ja miksi? Siksi, että hän tuo esiin sinulle epämieluisia asioita uskonnostasi.
Muista nyt hyvä ihminen, että ei sinun ole mikään pakko täällä norkoilla, jos tuntuu vaikealta kohdata nämä asiat. Valtakunnansalilla todennäköisesti kuulet vain itsellesi mieluisia ja turvallisia näkemyksiä.
Hyvää uutta, ja entistä parempaa vuotta sinulle! - itse(kin)
Voimantorni kirjoitti:
Sulla on kyllä nyt aivan turhia viestejä. Huomaatko, että sä et perustele mitään, mutta käyt vain kiinni yhteen henkilöön. Ja miksi? Siksi, että hän tuo esiin sinulle epämieluisia asioita uskonnostasi.
Muista nyt hyvä ihminen, että ei sinun ole mikään pakko täällä norkoilla, jos tuntuu vaikealta kohdata nämä asiat. Valtakunnansalilla todennäköisesti kuulet vain itsellesi mieluisia ja turvallisia näkemyksiä.
Hyvää uutta, ja entistä parempaa vuotta sinulle!se potilas.
- viimeinen oljenkorsi!
itse(kin) kirjoitti:
se potilas.
Kannattaisko katsoa peiliin...
Outoa kommentointia! - Markku_Meilo
millään pahalla mutta.... kirjoitti:
kyllä monet ovat täällä havainneet, että sinä kierrät yhtä kehää ja tarvitset kyllä jonkinlaista apua.
>>kyllä monet ovat täällä havainneet,
Kuten esimerkiksi? - että sellainen
Markku_Meilo kirjoitti:
>>kyllä monet ovat täällä havainneet,
Kuten esimerkiksi?ymmärtäväinen: heh heh
- !!!!!!!!!
että sellainen kirjoitti:
ymmärtäväinen: heh heh
>>ymmärtäväinen: heh heh
- tuursteen
Minun nimeni on Torsti.En minä ainakaan ole
riippuvainen kellosta.Kesällä kerään marjoja.
Nyt odotan lumisadetta. saan sitten tehdä paljon
lumitöitä.Kyllä kannattaa hakea apua jos siitä
maksetaan hyvin.En tiedä miten hyvin uskonnon
uhrit maksavat - koo.koo
Panettelua. Ainakin jos katsot oikeassa sydämentilassa minun Pyhän Henkäistyksen vallassa kirjoittamaniana erittäin jt myönteisiä kirjoituksia.
Kannattaisiko hakea apua vaikka "näkee, vaikkei oikeasti näekkään"-yhdistykseltä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581061Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140964- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75765Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342731