Mikä siinä monia naisia vaivaa?
Jos ei ole mukuloita nurkissa pyörimässä ja villakoiria keuhkorakkuloihinsa vetämässä, niin mitä se pieni sotku ja villakoirat sohvan alla haittaa?
Eläkää ja lopettakaa se siivousvouhotus.
Vai onko joillekin elämää se, että kotona pöytäpinnat ja parketit kiiltää ja verhot sekä sisustustyynyt on viimeistä huutoa?
epäsiivo
33
1014
Vastaukset
- kasvattavat........
allergialapsia
- KoppavaHoro
minun äitini on siivousteknikko ja toimi siivoustyönjohtajana kun olin pieni. Opin pesemään vessan ennen kuin opin kirjoittamaan.
Meillä ei ollut mitenkään supersiistiä, mutta perussiistiä ja perjantainen siivous kuului meidän lasten hommiin.
Veljeni oli allerginen kaikelle mahdolliselle manteleista pölyyn ja hänelle puhesi myös astma, kun minulla ei ole mitään allergioita, vaikka olenkin laktoosi-intolerantikko. Meillä oli selkeästi kyse sukurasitteista.
- KoppavaHoro
ja siisteys kuuluu estetiikkaan. Koirataloudessa pitää muistaa, että myös koira on talon asukas, mutta siistiä pitää olla, vaikka olisikin epäjärjestystä.
Minä siivoan, kun alkaa ahdistaa paskaisuus. Miten se kenenkään miehen napaa kaivaa?
Sitäpaitsi siivoaminen on terapeuttista ja mukavaa.- yhdessä..
miehen kanssa, joka ei niin paljon arvosta esteettisiä arvoja, niin siivoaisitko nurisematta?
Ite tykkään teknisemmistä askareista ja hoidan ne kyllä nurisematta ja käskyttämättä, vaikka nainen ei telesion kuvanlaadusta tai kahvinkeittimen oikeasta ajastuksesta niin paljon välitäkään. - KoppavaHoro
yhdessä.. kirjoitti:
miehen kanssa, joka ei niin paljon arvosta esteettisiä arvoja, niin siivoaisitko nurisematta?
Ite tykkään teknisemmistä askareista ja hoidan ne kyllä nurisematta ja käskyttämättä, vaikka nainen ei telesion kuvanlaadusta tai kahvinkeittimen oikeasta ajastuksesta niin paljon välitäkään.Se siivoaa, jota alkaa ensin vituttaa. :)
..jatkuva epäjärjestys! X(
En vois kuvitella eläväni missään kämpässä, jossa on epäjärjestystä tai likaista!
Ei kaikkien pintojen tartte hohtaa tms, mut perus siistiä ja puhdasta PITÄÄ olla!
Varsinkin ku on elukoita ja muksuja sotkemassa, ni paskaanhan tänne hukkuis jos ei pitäis hommaa kuosis..!- ja eläimelliset
ihmiset erikseen.
Ite en kestäis edes sitä paskan määrää, minkä ne tuottaa. Sitte varmaan joutuis ittekki siivoamaan. Ja siihen siivoamiseen hajoais. ja eläimelliset kirjoitti:
ihmiset erikseen.
Ite en kestäis edes sitä paskan määrää, minkä ne tuottaa. Sitte varmaan joutuis ittekki siivoamaan. Ja siihen siivoamiseen hajoais...aikuista ihmistä siivoomas ja muksut auttamas minkä voi, ni ei se siivoominen mikään mahdoton rasti ole! ;)
Mut jos se kaatuu ainoastaan yhden aikuisen niskaan, ni sit kyl se kamelin selkä katkeais.. ;(- mirame81
ja eläimelliset kirjoitti:
ihmiset erikseen.
Ite en kestäis edes sitä paskan määrää, minkä ne tuottaa. Sitte varmaan joutuis ittekki siivoamaan. Ja siihen siivoamiseen hajoais.no siulla ei vissii tulevaisuudessav ole minkään näköistä perhettä.Päättelin vaan...Lapset ainakin kotonta ottaa mallia tai paremminkin saa mallin siivokseen.Tartteeko sitä tehdä vai ei:)
- KoppavaHoro
ja eläimelliset kirjoitti:
ihmiset erikseen.
Ite en kestäis edes sitä paskan määrää, minkä ne tuottaa. Sitte varmaan joutuis ittekki siivoamaan. Ja siihen siivoamiseen hajoais.kannata hankkia kumpiakaan. Simple as that.
- ei lapsia
mirame81 kirjoitti:
no siulla ei vissii tulevaisuudessav ole minkään näköistä perhettä.Päättelin vaan...Lapset ainakin kotonta ottaa mallia tai paremminkin saa mallin siivokseen.Tartteeko sitä tehdä vai ei:)
eikä elukoita.
Muija sentäs on vielä pysynyt :) - juuri.
KoppavaHoro kirjoitti:
kannata hankkia kumpiakaan. Simple as that.
Sulla on asenne kohdallaan, tuosta aiemmasta kommentista päätellen.
Miksi tehdä elämästään vaikeampaa kuin se väkipakolla jo on? juuri. kirjoitti:
Sulla on asenne kohdallaan, tuosta aiemmasta kommentista päätellen.
Miksi tehdä elämästään vaikeampaa kuin se väkipakolla jo on?..on kaikki kaikessa...
En itse koe et lapset ja eläimet olisivat vaikeuttaneet elämääni, vaan päinvastoin!
Lapset ja eläimet eivät ole koko elämäni, mutta he tekevät elämästäni kokonaisen! ;)
..mutta viihdyn toki siistissä kodissa ts ei haittaa jos joku huushollissa siivoaa. ;) Kunhan ei ryhdy siivousnatsiksi ja kulje perässä määräilemässä minne mikäkin tavara pitää laittaa.
Ihan kaameata sikolättiä en kovin montaa kuukautta jaksa.Meillä on onneksi suht samanlainen siisteyskäsitys miehen kanssa eli ei ole ollut kauheita riitoja asian tiimoilta.- mirame81
Se siisteyskasvatus juonna juurensa lapsuuden kodista.Joissakin perheissä siivotaan yhdessä ja kaikki tekee kotitöitä sukupuoleen katsomatta.Joissakin taasen äiti tai isä passaa loputtomasti.Eniten minua henk koht kyrpee. Jos ns mies tai nainen ei osaa laittaa:
-Astioita pesukoneeseen ja huuhdella niitä.
-Pyykkejä pesukoneeseen (ne löytyvät lattialta tai pöydiltä).
-Puhumattakaan imuroinnista.
Vaikka ei olisi lapsia niin jokaisen aikuisen pitäisi kyetä ITSE siivoamaan jälkensä.Ylipäätänsä tuomaan kortensa kekoon yhteisen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden eteen.Ihan parisuhteenkin nimissä olisi parempi oppia ne AIKUISTEN hommat kun lapsetkin osaa.Eikä kukaan jaksa olla loputtomasti puolisolleen ISÄNÄ TAI ÄITINÄ.
Tietysti on sellaisia Boheemeja immeisiä, joitten kannattaisi valita sopiva kumppani joka viihtyy villakoirien,paskakärpästen,ja paskanlemussa.
Mikä se sitten sinun mielestä on se ``Pieni sotku``,sekin on suhteellinen käsitys??
Kannattaa katsoa ohjelma oliko se nyt mtv3:sella...Sillä siisti..vai mikä se nyt oli:)
Niin oikein saa ihmetellä minkä PASKANseassa immeiset voi elää...En ymmärrä.T:SINIPIIKA.- olevani
suhteellisen siisti boheemi.
Esimerkkejä, jos vaimo ei ole kotona vähän pidempään aikaan:
- Tiskit voivat olla tiskaamatta vaikka viikon, mutta odottavat huuhdeltuna tiskaamistaan keittiön pöydillä kohtuullisesti pinoihin kasattuina. Eivät siis haise. Tämä johtuu teknisestä perusongelmasta. Ei ole tiskikonetta. Jos olis, niin ne olis koneessa, joko huuhdeltuina tai sitten konepestyinä, mutta astiakaappeihin ne eivät järjesty. Miksei tiskikonetta voi käyttää säilytystilana? Onko jollain tähän jotain järkevää/tehokasta selitystä?
- Imurointi kerran kahteen viikkoon. Lattioita ei mopata.
- Roskis tyhjennetään, kun se on täysi, ei aiemmin.
Kyse on vaan asioiden optimoimisesta energiatehokkaasti. - mirame81
olevani kirjoitti:
suhteellisen siisti boheemi.
Esimerkkejä, jos vaimo ei ole kotona vähän pidempään aikaan:
- Tiskit voivat olla tiskaamatta vaikka viikon, mutta odottavat huuhdeltuna tiskaamistaan keittiön pöydillä kohtuullisesti pinoihin kasattuina. Eivät siis haise. Tämä johtuu teknisestä perusongelmasta. Ei ole tiskikonetta. Jos olis, niin ne olis koneessa, joko huuhdeltuina tai sitten konepestyinä, mutta astiakaappeihin ne eivät järjesty. Miksei tiskikonetta voi käyttää säilytystilana? Onko jollain tähän jotain järkevää/tehokasta selitystä?
- Imurointi kerran kahteen viikkoon. Lattioita ei mopata.
- Roskis tyhjennetään, kun se on täysi, ei aiemmin.
Kyse on vaan asioiden optimoimisesta energiatehokkaasti.Tuohon voi vaan todeta että samalla kun esipeset astian (samalla vaivalla sen vois pestäkkin).Vai mitä luulet?? Ei se voi olla vaikeaa tiskiharja käteen ja Fairya mukaan.
Tuohon säilytystila pohdintaasi voisin antaa sellaisen järellisen vastauksen...(mielestäni jopa loogisen).Katsos ettei puhtaat ja likaiset menis sekaisin.Mihin sie ne paskaset astiat ladot ,jos puhtaat on koneessa?
Onhan se toki todella vaikeaa tyhjentää se astianpesukone:D
Ei vaan onneksi siulla on ilmeisesti pitkäpinnanen kumppani ja sie korvaat nää siisteys ``puutteet``jollakin muulla hyveellä:) - onhan se
mirame81 kirjoitti:
Tuohon voi vaan todeta että samalla kun esipeset astian (samalla vaivalla sen vois pestäkkin).Vai mitä luulet?? Ei se voi olla vaikeaa tiskiharja käteen ja Fairya mukaan.
Tuohon säilytystila pohdintaasi voisin antaa sellaisen järellisen vastauksen...(mielestäni jopa loogisen).Katsos ettei puhtaat ja likaiset menis sekaisin.Mihin sie ne paskaset astiat ladot ,jos puhtaat on koneessa?
Onhan se toki todella vaikeaa tyhjentää se astianpesukone:D
Ei vaan onneksi siulla on ilmeisesti pitkäpinnanen kumppani ja sie korvaat nää siisteys ``puutteet``jollakin muulla hyveellä:)paljon kovempi homma hinkata harjalla, ku vaan huuhtasta heti tuoreeltaan lämpimän veden alla.
Tiskikone tyhjentyy toisesta laidastaan, kun astian ottaa käyttöön. Siihen samaan koloonhan se huuhtasta mahtuu. Hyvin yksinkertaista ja tehokasta. Järjestys säästää vaivaa. - mirame81
onhan se kirjoitti:
paljon kovempi homma hinkata harjalla, ku vaan huuhtasta heti tuoreeltaan lämpimän veden alla.
Tiskikone tyhjentyy toisesta laidastaan, kun astian ottaa käyttöön. Siihen samaan koloonhan se huuhtasta mahtuu. Hyvin yksinkertaista ja tehokasta. Järjestys säästää vaivaa.entäs ne alimmaiset tiskit sitten. Eihän ne vaan paskaannu, kun ladot paskasia yläritsille...joo no siulla on tietty joku miehenlogiikkaan sopiva ratkaisu:D Kun siulla se järjestys säilyy ja sujuu.
Niin no teillähän ei ole astianpesukonetta, niin kenen sie luulet sen siun tiskit hoitavas,jos et sie itse sitä tee? - tuo muijahan
mirame81 kirjoitti:
entäs ne alimmaiset tiskit sitten. Eihän ne vaan paskaannu, kun ladot paskasia yläritsille...joo no siulla on tietty joku miehenlogiikkaan sopiva ratkaisu:D Kun siulla se järjestys säilyy ja sujuu.
Niin no teillähän ei ole astianpesukonetta, niin kenen sie luulet sen siun tiskit hoitavas,jos et sie itse sitä tee?ne on enimmäkseen hoidellu, mutta kyllä sitä täytyy armahtaa ja hommata se kone. Onneks on asunnon vaihto edessä.
Kannattanee käyttää sekä ylä- että alatasolta samaan tahtiin ja samalta puolen aloittaen ne puhtaat?
Vai riittäsköhän kahen ihmisen taloudessa semmonen pöytämalli? Niissä ei ole kait ku yks taso? - mirame81
tuo muijahan kirjoitti:
ne on enimmäkseen hoidellu, mutta kyllä sitä täytyy armahtaa ja hommata se kone. Onneks on asunnon vaihto edessä.
Kannattanee käyttää sekä ylä- että alatasolta samaan tahtiin ja samalta puolen aloittaen ne puhtaat?
Vai riittäsköhän kahen ihmisen taloudessa semmonen pöytämalli? Niissä ei ole kait ku yks taso?mie no ainakin puhtaat kattilat ja kipot korjaisin alatasolta pois..Mutta ehottomasti ostakee astianpesukone,koska sitten ei tarvii riidellä niistä asioista.Meillä kumpikin vihaa tiskaamista. Joten pöytäpesurikin oli,mutta pyöri kokoajan kun on tää kersakin:)Et eiköhän se pöytäperu riitä jos ette kokkaa ruokaa paljon.
Siivoan silloin kun on pakko. Ei tämä mikään läävä ole mut en siivoa joka viikko. Vältän sotkemista, sekin auttaa. Tykkään käyttää aikaani muuhun kuin kotitöihin.
- useammat
tajua tätä sotkemisen välttämisen taktiikkaa ja pienen pölyn sietämistä?
Elämä on vaan helpompaa niin. useammat kirjoitti:
tajua tätä sotkemisen välttämisen taktiikkaa ja pienen pölyn sietämistä?
Elämä on vaan helpompaa niin.en osaa sanoa. Minua ei pieni pöly haittaa. En kiinnitä sen olemassaoloon huomiota.
- KoppavaHoro
useammat kirjoitti:
tajua tätä sotkemisen välttämisen taktiikkaa ja pienen pölyn sietämistä?
Elämä on vaan helpompaa niin.toisten siivoaminen on niin iso ongelma? Miten minun siivoamiseni ovat esim. sinun elämääsi vaikuttaneet negatiivisesti?
- siivoaminen,
KoppavaHoro kirjoitti:
toisten siivoaminen on niin iso ongelma? Miten minun siivoamiseni ovat esim. sinun elämääsi vaikuttaneet negatiivisesti?
mutta tuo vaimon touhottaminen joskus rassaa.
Jos useammat naiset osais ottaa tässä asiassa rennommin, niin ehkä mullekin olis sattunu semmonen nainen?
on että verhot ja matto natsaa yhteen, kuin pölyhiukkaset. En tykkää kyllä myöskään väärissä paikoissa olevista esineistä tai vaatteista tai aukinaisita kaaapin ovista. Muuten ei niin nokonuukaa. Kokonaisuuden pitää näyttää hyvältä, mielummin vaikka sammuttelen valoja, niin pöly ei erotu:P Kyllä mä kerran viikossa siivoan, pitkin hampain.
Yleensä mun suhteissa on ollut niin, että miehet on ollut siivousasioissa niitä nalkuttajia:(- vaihtaa..
muijaa lennosta? Tuo kuulostaa huomattavasti tutummalta, ku oman muijan touhotus :) Tavarat paikoillaan, ehdoton kyllä. Kaapit kiinni, juuri niin. Verhojen ja mattojen sävyeroilla ei ole kyllä maailmanhistoriaan vaikuttavaa merkitystä.
Vieläkö oot vapaa? :)
- Papeete1
Ainakin allergia. Jo pelkästeen se pistää minut imuroimaan ja pölyjä pyyhkiin silmittömällä innolla. Ei viitsis allergialääkeitäkään sen takia popsia ettei viitsi imuroida.
Jos en imuroi 2 päivään, niin alan saada oireita kolmantena päivänä. Nyt en ole imuroinut olkkaria vajaaseen viikkoon, ihan siitä syystä, että haluan testata tämän uuden asunnon systeemejä. Mitä täällä pitää tehdä ja kuinka paljon.
Voin sanoa että istun tässä olohuoneen tietokonepöydän ääressä ja kasvoja kutittaa ja kaulaa raavin siihen malliin, että pilleripurkille pitää mennä. Aamulla oli myös selvää allergiaperäistä tukkoisuutta. Huomista pidempään en enää testaile vaan imuri alkaa laulaan heti aamusta.
Tutkimuksen tulos.. tämä asunto pitää imuroida ihan täysin nurkkia myöten max. 2-3pv:n välein, niin pysyy ainakin pöly ja kissa-allergia kurissa. Vanhassa, isommassa asunnossa, kesti yli puolta pidempään ennenkuin alkoi huomaan pölyn yms. vaikutukset. Niin ja kissa ei saanut tulla mun makuuhuoneeseen, mikä helpotti huomattavasti. Nyt taas nukun olohuoneessa, ja kissa on usein sohvalla joten elelen allergeenien ympäröimänä 24/7.
Minä olen allerginen monelle eri jutulle, alkaen paristakin pölypunkista. Myös lapsissa on eri asioihin allergisia.
Lisäksi pidän siististä kodista. Niinkuin jossain mainoksessakin sanottiin, niin puhdas koti vetää puoleensa, ja se pätee kyllä muhun. Lisäksi siivoaminen on todella helppoa ja vaivatonta kun joka päivä tekee jotain eikä päästä mitään kertyyn musertavaksi määräksi. - rusalkaa
Miks ihmeessä miesten pitää murehtia kaikkia naisia? Eikö yks kelpaa? Onko pakko keskittyä aina siihen ainoaan yhteen ongelmaan? Sitte, jos se nainen ei siivoo? Valitetaa just siitä. Siivoo prkle itte!
Hirveetä valitusta vaan. Oisko sulla alottaja itellä joku ongelma? Ei taida olla sisustuksessa tyynyn tyynyä...eikä sitä naistakaan- ripulipaskaa
Naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä ja välillä harjan varressa miehen toruessa vieressä! Olette pelkkää saastaa jonka pitää totella miehen käskyjä!
- nimimerkki...
ripulipaskaa kirjoitti:
Naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä ja välillä harjan varressa miehen toruessa vieressä! Olette pelkkää saastaa jonka pitää totella miehen käskyjä!
sattunut enemmän kuin kohdilleen! =D
- random_N
Minua ihan konkreettisesti ahdistaa pöly. Aamulla tukkoinen olo, silmissä kirvelyä jne. Siksi tykkään imaista pintoja ihan päivittäin. Ei koko huushollia, vaan pikkuimurilla makkarista ja usein eteisestä hiekat veks ja keittiöstä murut. Jos on käsitelty pyykkejä niin siitäkin tahtoo tulla pölyjä. Aikaa imurointi vie muutaman minuutin päivittäin.
Muuten ei ole fanaattista hommaa; tavarat pidetään pääosin omilla paikoillaan ja puuhailuihin kuuluu luontevana osana jälkijärjestely. Ei meille kerry kauheasti sotkuja tällä systeemillä.
Jos tulee yllätysvieraita niin pöyhitään sohvatyynyt, kliksautetaan läppäri kiinni ja nostetaan sohvalta hyllyyn ja pannaan kahvinkeitin hurisemaan ja pötyä pöytään.
Yksi naisille tyypillinen asia on minusta se, että tavaraa on ihan pirusti mutta kodissa ei haluttaisi näyttää yhtään sitä oikeaa elämää (vieraille). Eli esillä on vettä kestämätön valtava vati ja miehenmittainen nivaska pajunvarsia ja ehkä muutama antiikkipesulauta ja kaapeissa sitten vyöryy se käyttösetti ja tahtoo tulvia sieltä pinnoille ja lattioille. Oikeassa arjessa on kampetta levällään ja se sitten ärsyttää naista ja näkyy siivousäksyilynä.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4018721Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683091- 171514
- 741056
- 761048
- 271005
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta63958- 55943
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73894- 65890