Ilmestyneessä numerossaan julkaisemaansa valhetta: "Jehova Jumalan hävitti Poikansa uhratun ruumiin"? Hiljentyvätkö he koskaan rukoillen katumaan ja pyytämään anteeski Jumalalta, tätä ilmaistua väärää todistusta ja valehtelua kaikkein tärkeimmästä asiassa maan päällä?
Vastaukset 27
- kysymyksen suoraan
Jehovan Todistajien päätoimistoon yhdysvaltoihin. Tällä palstalla ei pyyntöäsi voida toteuttaa. Muuten osaatko sen verran englannin kieltä laatiaksesi kysymyksen.? Toivon menestystä sinulle.!
- Brooklynin sillan pieleen
Firman pääkonttoriin, kun silloin kun viimeiksi kävin siellä Tikkurilassa vieraana, minulle kehuttiin koko ajan kuinka monella sadalle kielelle jo kuvalehtiä painetaan sekä sitä mieten kielitaitoisia siellä ollaan, ja uusilla keilelläkin puhutaan hyvää sanomaa? Minä en haluaisi myöskaan että valhe jää voimaan täällä vähemmän kielitaitoisessa maassamme, sillä kyllä leviävä vale tekee tuhojaan ihan yksinkertaistenkin suomalaisten mieleen kylvettynä. Hoidenkaa te fiksuina ihmisinä se vastina valheeseen sieltä Ameriikasta, niin minä jään sitä mielenkiinnolla odottamaan ja taistelen valhetta vastaan, kunnes toisin osoitetaan täällä Suomessa. Kertokaa sinne pääkottorinne pojille, että rahaakin olisi selväsanaisesta vastauksesta ja selkeästä raamatunkohdasta, jos se saisi siellä liikettä nimeliin. Ystävällisensti ja vastauksia Ameriikasta odottaen: Jeesuksen veli Suomesta.
- koskaan ajatellut....
sitä mahdollisuutta, joka on mitä ilmeisimmin todennäköinen, että sinun tulisi muuttaa näkemystäsi, ja pyytää anteeksi toistuvia valheellisia syytöksiä.
- Jumalan sanasta
Sellainen kohta jossa sanotaan "Jehova Jumalan hävittäneen Poikansa uhratun ruumiin"; ja sen lisäksi lupaan koko omaisuuteni seuralle: sellaisen epäämättömän Raamatun sanan todistuksen edessä ja lupaan laukata henkihieveriin itseni ihmisten ovilla todistamassa asiasta, jos se todella ei olisi valhetta.
- huomioon
Jumalan sanasta kirjoitti:

se saattaa löytyä UM käännöksestä?
- Rasvasen valheen
huomioon kirjoitti:
se saattaa löytyä UM käännöksestä?
lisääminen siihen olisikin heiltä ihan mahdollista, - vaikka kaikki heille ei kaikki todellakaan: "kirkastu kirkastumistaa" vaan: kello jo lyö ja synkkä on yö.
- Raamattuun voi
Jumalan sanasta kirjoitti:
Sellainen kohta jossa sanotaan "Jehova Jumalan hävittäneen Poikansa uhratun ruumiin"; ja sen lisäksi lupaan koko omaisuuteni seuralle: sellaisen epäämättömän Raamatun sanan todistuksen edessä ja lupaan laukata henkihieveriin itseni ihmisten ovilla todistamassa asiasta, jos se todella ei olisi valhetta.
lisätä sinun keksimiäsi fraaseja.
huomioon kirjoitti:
se saattaa löytyä UM käännöksestä?
Siinä tapauksessa se olisi jo moneen otteeseen tuotu esille. Mutta eipä ole näkynyt.
- alkaa jo
kyllästyttää tuo sama ainainen narina ! Vai etkö muuta Raamatustasi tiedä ?
- koo.koo
Minua taas suunnattomasti naurattaa kuinka jt kiemurtelee kakat housuissa asian kanssa. Kun ei löydy pipliasta, niin ei löydy. ÄHÄHÄHÄHÄHÄÄ! Kovia valehtelemaan nuo YHWH-sedän valitut. En minä kehtaisi. HOHOHOHOOHOO. Pelle-hermannit hävetkää!
- Eihän sellainen aihe
OLE RAAMATUSTA VAAN PANETTELIJAN SANOJA!
- He eivät suinkaan ole
koo.koo kirjoitti:
Minua taas suunnattomasti naurattaa kuinka jt kiemurtelee kakat housuissa asian kanssa. Kun ei löydy pipliasta, niin ei löydy. ÄHÄHÄHÄHÄHÄÄ! Kovia valehtelemaan nuo YHWH-sedän valitut. En minä kehtaisi. HOHOHOHOOHOO. Pelle-hermannit hävetkää!
"YHWH-sedän valitut"; lainkaan eikä heidän jumalansa ole YHWH, jonka nimen kirjaimet ovat OMAVALTAISESTI KÄYTTÖÖNOTTANEET RAAMATUSTA JA KÄYTTÄVÄT SIITÄ VÄÄRIN VOKALISOITUA PITKÄÄ NIMIMUOTOA "JEHOVA" > jota oikein käännetyissä raamatussa ei esiinny kertaakaan. Tämä raamatulle vieras lahko käyttää siis väärinkäänettyä Jumalannimeä, joka on anastettu juutalaisilta masoreeteilta, jotka tekivät käännösvirheen todonnäköisimmin vokalisoinnissa vasta 500jKr, ja nykyisin pidetäänkin kielintuntijoiden parissa muotoa "Jahve" oikeana vokolisointina. Jehovantodistajat siis anastivat juutalaisilta käyttöönsä Jumalan väärän nimen. Heistä voidaankin, siis hyvällä syyllä sanoa että he ovat: Vääriä todistajia, väärän jumalan nimissä eli sentään: jotain meni oikein, - vai kuinka?
- Hallitseeko se ryhmäkurillaan
Tehden ihmisistä valheellisen ja kollektiivisen omantunnon omaavia petollisia pelokkaita valehtelijoita?
poikansa ruumiin? Tätähän ei raamatusta löydy, mutta J.Greberin kirjasta Yhteydestä henkimaailman kanssa sellainen väite löytyy. Vartiotorniseura ja Greber kuuluvat yhteen erottomattomasti. 1930-luvulla Vt-seura käytti runsaasti Greberin kirjan materiaalia omassa raamatunkäännöksessään.Vt-seura tiesi jo tuolloin hyvin Greberin spiritistisen taustan.MM. monet raamatunjakeet seura käänsi suoraan Greberin henkiopettajan mukaisesti. Vt-seura jäi kiinni tästä, ja seuraneen kohun jälkeen Vt-seura teki täyskäännoksen ja julisti spiritismin saatanalliseksi. Aika kummallista, sillä sekä Russel ja Rutherford olivat innokkaita henkienmanaajia. C.T.Russel sai kuulemma sanomia "enkeliltä" joka katui Luciferin joukkoon loikkaamistaan. Lainaus Greberin kirjasta,osa II,sivu 438. >>EI Kristuksen maallinen ruumis myöskään noussut. Se oli niinkuin kaikki muutkin aineelliset ihmisruumiit syntynyt maan elämänvoimasta ja palasi niinkuin nekin maahan takaisin. MUTTA SE EI SULANUT MAALLISEEN ELÄMÄNVOIMAAN; VAAN HENKIMAAILMA DEMATERIALISOI SEN.>> Mikael/Jeesus sadun on Vt-seura kopioinut suoraan URANTIA-kirjasta. Se löytyy luvusta Mikaelin lahjoittautuminen Urantialle. Tämä Urantia on maapallomme. Tämä kirja ilmestyi Valloissa 1950-luvulla. Tämäkin "kanavoinnin" tulosta. Lienee joku Brooklynissa lukenut sen ja saanut ahaa-elämyksen. Eimuuta kuin kirjoitusosaston sanasepot töihin.
- Baltasar ei kirjautuneena
MarkkuP kirjoitti:

Sieltä löytyy siis selvät kytköksenkin henkivaltoihin taustalta ja en enää ihmettele että näitä "autuaita paavaleita" viedään "hiekkaa silmissä" kuin "pässiä narussa", koska takana ovat todellakin, - ei vain ihmisjärjen päätelmät, vaan todellakin demoonisen voimat ja henkivallat, - toki antikristuksen henki olikin jo ilmeinen perusta. Onko näitä kirjoja/tietoja saatavana suomenkielellä ja mitä jos, - tutkisin vähän tarkemmin? Tallensin jo kirjoituksesi, hyvää jatkoa ja kiitos.
- Joilta tuo "Elämänvoim...
MarkkuP kirjoitti:
poikansa ruumiin? Tätähän ei raamatusta löydy, mutta J.Greberin kirjasta Yhteydestä henkimaailman kanssa sellainen väite löytyy. Vartiotorniseura ja Greber kuuluvat yhteen erottomattomasti. 1930-luvulla Vt-seura käytti runsaasti Greberin kirjan materiaalia omassa raamatunkäännöksessään.Vt-seura tiesi jo tuolloin hyvin Greberin spiritistisen taustan.MM. monet raamatunjakeet seura käänsi suoraan Greberin henkiopettajan mukaisesti. Vt-seura jäi kiinni tästä, ja seuraneen kohun jälkeen Vt-seura teki täyskäännoksen ja julisti spiritismin saatanalliseksi. Aika kummallista, sillä sekä Russel ja Rutherford olivat innokkaita henkienmanaajia. C.T.Russel sai kuulemma sanomia "enkeliltä" joka katui Luciferin joukkoon loikkaamistaan. Lainaus Greberin kirjasta,osa II,sivu 438. >>EI Kristuksen maallinen ruumis myöskään noussut. Se oli niinkuin kaikki muutkin aineelliset ihmisruumiit syntynyt maan elämänvoimasta ja palasi niinkuin nekin maahan takaisin. MUTTA SE EI SULANUT MAALLISEEN ELÄMÄNVOIMAAN; VAAN HENKIMAAILMA DEMATERIALISOI SEN.>> Mikael/Jeesus sadun on Vt-seura kopioinut suoraan URANTIA-kirjasta. Se löytyy luvusta Mikaelin lahjoittautuminen Urantialle. Tämä Urantia on maapallomme. Tämä kirja ilmestyi Valloissa 1950-luvulla. Tämäkin "kanavoinnin" tulosta. Lienee joku Brooklynissa lukenut sen ja saanut ahaa-elämyksen. Eimuuta kuin kirjoitusosaston sanasepot töihin.
Synnnyttämä "dematerialisoituneen" henkiruumiin "oppi on ilmeisesti peräisin". Teidätkö onko "Uratia kirjaa" saatavilla suomenkielisenä, olisi mielenkiintoista vilkaista sitä vertaillen JT:den oppiin. JT:ovat mielestäni 100-varmasti antikristuksen hengessä toimivia "spiritualisteja" riippumatta siitä ymmärtäväkö he itse asiaa vai eivät.
Joilta tuo "Elämänvoim... kirjoitti:
Synnnyttämä "dematerialisoituneen" henkiruumiin "oppi on ilmeisesti peräisin". Teidätkö onko "Uratia kirjaa" saatavilla suomenkielisenä, olisi mielenkiintoista vilkaista sitä vertaillen JT:den oppiin. JT:ovat mielestäni 100-varmasti antikristuksen hengessä toimivia "spiritualisteja" riippumatta siitä ymmärtäväkö he itse asiaa vai eivät.
kirja löytyy verkkoversiona. Sen lainaaminen on kiellettyä edes sähköisessä muodossa. Urantia kirja ilmestyi Jenkeissä 1955. Hyvin mielenkiintoinen on luku Mikaelin lahjoittautuminen Urantialle. Kyseessä on ns."kristillinen kosmologinen teos", jos tätä sanaa sopii käyttää. Kyllä tästä kirjasta löytyy samat termit kuin Vartiotornilehdestä.
- Pitänee vertailla

Onvatko lainaukset sieltä ilmeisiä ja ainakin okkultisti Greberin ajatuksia ovat selvästi JT:eet omaksuneet. Kiitos.
Pitänee vertailla kirjoitti:
Onvatko lainaukset sieltä ilmeisiä ja ainakin okkultisti Greberin ajatuksia ovat selvästi JT:eet omaksuneet. Kiitos.
Urantia kirjasta löytyy tieto,että Jeesuksen ruumis(lihallinen) hajotettiin atomeiksi.
- Baltasar ei kirjautuneena
MarkkuP kirjoitti:
Urantia kirjasta löytyy tieto,että Jeesuksen ruumis(lihallinen) hajotettiin atomeiksi.
Mutta koko visio on sitä salatiedettä nykymuodossa, jota kuvataan nykyään sanalla New Age ja ennenvanhaan occultismi tai salatiede. Huomasin kyllä ruumiin "hävittämiskokouksen" tehneen kadottamistempun kuten "Jehova Jumala joka hävitti Poikansa uhratun ruumiin", mutta tämänsuuntaisia ja samansuuntaisiahan ne visiot ovat kaikilla okkultisteilla: niin Vartiotorni lehdessä kuin Urantia kirjassakin ja ne ovat riivaajien oppeja, kaikesta naiviudestaan ja jopa naurattavuudestaan huolimatta, joten en enään yhtään ihmettele heidän ympärillään vaikuttavien pahojen "valtojen ja voimien" sanomisia voimavaikutuksineen, eli kyse on paljon vakavammasta asiasta kuin vain: "yksinkertaisten ihmisten eksymisestä terveen opin mukaisista kirjoituksista".
Baltasar ei kirjautuneena kirjoitti:

olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten jehovien hallintoelin oikein tekee päätöksensä? Täytyy olla täysin sokea luottaessaan lahkojohtoon , joka on kaikissa päätöksissään on ollut väärässä. C.T.Russel uskoi tosissaan että demoonit voivat pakotettuina antaa oikeitakin tietoja. Samoin toimi Rutherford 1920-luvulla spirististiistunnoissaan. Kaikki hänen saamansa tiedot ja "profetiat" ovat osoittautuneet vääriksi. Tämä jo osoittaa että ne tulivat riivaajilta.
- Spiritualistinen okkultismi

Ennen suhtauduin tähän marginaaliseen lahkoon kevymielisemmin määritellen sen lähinnä opetuksen: demoosiseen suggestioon perustuviksi, selektiiviseksi järkeisopiksi, mutta nyt näen ensi kertaa, että tämä järjestöhän kuuluu taustaltaan itse asiassa, - suureen riivaajien oppeja välittävään saatanan uskontojen maailmanperheeseen, aivan ilmeisenä ja yhtenä sen jäsenistä. Tämän käy vielä ilmeisemmäksi, kun tajuaa sen että tämä: 'maailmasta tehtävän ennallistettavan paratiisin oppia', levittävä ryhmä, joka on liikkeellä Jehovan nimessä sanoo opetuksessaan tulevaa "maailmanajan hallitsijaa" johtavaksi korkeimmaksi "luoduksi henkiolennoksi" ja kuten enkeli Mikael tai juuri hän, eli he korottavat opetuksellaan enkeliä ja aivan selvästi saatanaa: joka on tekeytynyt heidän opissaa: valkeuden enkeliksi eli "kosmokratoria" joka on saatana, eivätkä suinkaan Jumalan ainosyntyistä Poikaa, joka on kreikaksi: "Pantokrator" eli Jumala Kaikkivaltias/Kaikkiriittävä : Ilm.1:7,8.
- Zhanya
Spiritualistinen okkultismi kirjoitti:

??????????????????????? mistä tiedätte kuka puhuu totta... ette välttämättä itsekään tiedä totuutta ja sitä mitä on totuus en tiedä itsekään no äh tulipas sekavasti
- Hän sanoi olevansa:
Zhanya kirjoitti:
??????????????????????? mistä tiedätte kuka puhuu totta... ette välttämättä itsekään tiedä totuutta ja sitä mitä on totuus en tiedä itsekään no äh tulipas sekavasti
"MINÄ OLEN tie ja TOTUUS ja elämä. Joka tuntee Raamatun ilmoittaman Jeesuksen tuntee totuuden, ja voi myös tuntien Hänet erottaa kaikki väärennöksen aidosta Kristuksesta. JT:eet saarnaavat toista Jeesusta kuin se mitä apostolit ja Paaavali saarnasi. Raamatun tärkein kysymys on Messiaan/Kristuksen Jeesuksen tunteminen ja se on kaikkein oleellisin ja keskeisin kysymys Raamatussa kuka ja millainen Jeesus on. 2 Kor.11:4. Raamatun ilmoittama Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika, mutta JT:den: 'toinen Jeesus' on "henkiolento", jota he pitävät korkeimpana enkelinä ja vertaavat häntä yli enkeli Mikaeliin, mutta mm. Hebrealiskirje 1:6,8:n sanoo ainokaisesta POJASTA: "Ja siitä kun Hän tuo esikoisensa maailmaan, Hän sanoo: 'Ja kumartankoon Häntä KAIKKI JUMALAN ENKELIT" (SIIS MIKAEL MUKAAN LUKIEN)... mutta POJASTA: 'Jumala, Sinun valtaistuimesi pysyy iankaikkisesti'. JA KENELLE ENKELEISTÄ HÄN ON KOSKAAN SANONUT: 'SINÄ OLET MINUN POIKANI, TÄNÄ PÄIVÄNÄ SINUT SYNNYTIN (EI LUODA VERBI); JA TAAS: 'MINÄ OLEN HÄNEN ISÄNSÄ, JA HÄH ON OLEVA POIKANI'? (jae.1:5.) Tutki itse Raamatusta ilman ulkopuolisia selitysteoksia, ja sitä millainen Jeesus todella on ja mitä Hän on tehnyt, sekä miksi, ja Jumalan Henki sinua siinä auttakoon, - totuuden Henki. Joh.16:13.
- EIKÄ SUINKAAN JÄRJESTÖSTÄ
Zhanya kirjoitti:
??????????????????????? mistä tiedätte kuka puhuu totta... ette välttämättä itsekään tiedä totuutta ja sitä mitä on totuus en tiedä itsekään no äh tulipas sekavasti
1 Joh.5: 9-11. >> Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. JA TÄMÄ ON JUMALAN TODISTUS, SILLÄ HÄN ON TODISTANUT POJASTANSA. JOKA USKOO POIKAAN (ei tarkoita mitään järjestöä, eikä uskonnollista yhdyskuntaa), HÄNELLÄ ON TODISTUS ITSESSÄNSÄ; JOKA EI USKO JUMALAA, TEKEE HÄNET VALHETTELIJAKSI, KOSKA EI USKO TODISTUSTA, JONKA JUMALA ON TODISTANUT POJASTANSA. Ja tämä on se todistus; JUMALA ON ANTANUT MEILLE IANKAIKKISEN ELÄMÄN, JA TÄMÄ ELÄMÄ ON HÄNEN POJASSANSA." >> Eikä suinkaan siinä että: ihminen kuuluu johonkin uskontokuntaan tai sen jäsenyyden perusteella perisi ikuisen elämän. Siksi, myös puhuttaessä elämästä Kristuksessa: käyttetään väärentämättömissä kirjoituksissa sijamuotoa inessiivi, joka ilmaisee: kenessä ja missä katoamaton tämä Jumalan lahjoittama elämä ON, ja sijaitsee: kuten esim: Room.8:1; 2 Kor.5:17; jne. Ja siksi myös esim. Vartiotorniseura, kuten myös luterilaiset ovat korvanneet inessiivin toisella sanamuodolla väärentäen kirjoituksia: käyttäen muotoa: "Kristuksen yhteydessä", ja viittaavat tällä tietysti nimenomaisesti OMAAN LAHKOONSA, JONKA YHTEYDESSÄ JA KAUTTA VÄITTÄVÄT VAIN ELÄMÄN PERITTÄVÄN. Tämä on törkeää Jumalan sanan ja todistuken pilkaa ja väärentämistä, ja väärän tosistuksen ja väärän vaikutelman antamista sekä avulla tapahtuvaa harhauttamista ja ihmiset saalistamista, vastoin Jumalan antamaa todistusta "lakoihin" sekä "ihmisten ja heidän luomiensa järjestöjen orjuuteen ja arpapeleihin sielusta". MUTTA: >> JOLLA POIKA ON, SILLÄ ON ELÄMÄ; JOLLA JUMALAN POIKAA EI OLE, SILLÄ EI OLE ELÄMÄÄ. Tämän minä olen kirjoittanut teille, JOTKA USKOTTE JUMALAN AINOKAISEN POJAN NIMEEN, TEITÄÄKSENNE, ETTÄ TEILLÄ ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ. >> 1 Joh.5:12,13.
EIKÄ SUINKAAN JÄRJESTÖSTÄ kirjoitti:

kirjan on kanavoinut adventisti pastori(amerikkalainen). Adventistit ovat jehovain henkisiä oppi-isiä. Lisäksi Vt-seuralla on kytköksiä vapaamuurareihin ja mahdollisesti illuminaatteihin. Heidän vanha valtakunnansalinsa on kuin vanha egyptiläinen temppeli.Sen julkisivu.
- Baltasar ei kirjautuneena
MarkkuP kirjoitti:
kirjan on kanavoinut adventisti pastori(amerikkalainen). Adventistit ovat jehovain henkisiä oppi-isiä. Lisäksi Vt-seuralla on kytköksiä vapaamuurareihin ja mahdollisesti illuminaatteihin. Heidän vanha valtakunnansalinsa on kuin vanha egyptiläinen temppeli.Sen julkisivu.
Ja olenkin jo havainnut näiden samojen juurten olemassaolon: "salatiedon" puusta siis taisikin versota kaksi harhaoppia samoihin aikoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641071Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27687- 90685
- 9671
- 46648
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629- 42560
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22558- 63556
- 61549
- 43534
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46530Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29443Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa47442