Laki määrää käyttämään heijastinta!

halpa henkivakuutus

"Suomen liikenteessä kuolee vuosittain keskimäärin 50 jalankulkijaa. Onnettomuuksista puolet tapahtuu pimeällä tai hämärässä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jalankulkija on aina liikkunut ilman heijastinta.

Heijastin on yhtä tarpeellinen taajamissa kuin taajamien ulkopuolellakin. Kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä kaksi kertaa suurempi kuin valoisana aikana. Kuolemanriski ilman heijastinta pimeässä kulkevalla jalankulkijalla on jopa kymmenkertainen verrattuna heijastinta käyttävään.

Lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta. Käyttövelvoite koskee myös valaistuja teitä.

Selvitysten mukaan vain vajaa kolmannes jalankulkijoista oli varustautunut taajamissa asianmukaisella heijastimella. Valtaosa valtakunnan miljoonista heijastimista on toimettomina kotien kaapeissa ja laatikoissa. Siellä ne eivät pelasta yhtään ihmishenkeä.

- Liikenne on yhteispeliä. Jalankulkijan ei pidä yliarvioida näkyvyyttään. Myös jokaisen autolla liikkuvan pitää muistaa jalkautuessaan ottaa heijastin esiin, kehottaa liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala."



Lähde: poliisi.fi

5

947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Op omistaja asiakas

      Osuuspankista saa hienoja ilmaisia OP heijastimia. Siitä vain hihaan killumaan syksyn pimeille ilmainen henkivakuutus.

    • pilkunnu.....

      Mutta ei se heijastimen käyttö niin pakollista ole johtuen tuosta yleensä -sanasta

      TLL
      42 § (15.11.2002/954)
      Heijastimen käyttö

      Jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.

      • Onhan se järkevää käyttää, mutta ei poliisi siitä saa sakottaa joten pakollista ja pakollista, korkeintaan huomauttaa voi.

        Ja muistetaan että nykyisinkin on "heijastimia" mitkä auttavat yhtä paljon kuin kiiltävä kalju. Eli jos ei ole ce merkintää on heijatimen teho heikko eikä sitä ole hyväksytty.


      • illukka#

        Heijastinta. Tarkoitan metsän eläimille. Hirvet, kaurit, jänikset jne jotka kävelevät pimeällä tiellä.
        Ei vaan... vauhti pitää aina sopeutta näkyvyyten. Jos et näe esteitä osta uudet silmälasit. Tai jätä auto kotiin.


    • se on...

      Kuinkahan moni jalankulkija on jättänyt heijastimen kaappiin ihan vaan sen takia, että kävellessäänkin mieltää itsensä autoilijaksi? Ihan vaan nopeasti kipaisen tuossa korttelin päässä olevassa myymälässä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      18947
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5905
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      25
      5492
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5377
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5232
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      92
      5134
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4633
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4297
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3621
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3275
    Aihe