Tärkeitä faktoja tästä maailmasta

JumalaOnLuojaJaHerra

Haluan kertoa tässä teille ateisteille nyt joitakin tärkeitä faktoja tästä maailmasta jossa elämme. Kyseiset faktat ovat Kristinuskon maailmankuvaan kuuluvia, mutta Kristinuskon maailmankuva on kuitenkin ainoa oikea maailmankuva. Monet näistä asioista, jotka tulen nyt kertomaan, on kuullut lähes jokainen ihminen joka elää sellaisessa maassa jossa on Kristinuskoa. Kuitenkin osa näistä Kristinuskon maailmankuvan faktoista on sellaisia joista monet kristitytkään eivät ole tietoisia. Haluankin nyt kertoa teille hyvin tärkeitä asioita liittyen Kristinuskon maailmankuvaan - uskotte sitten niihin tai ette. Todennäköisesti ette. Kerron nämä asiat teille vain siksi että saisitte edes kuulla totuuden siitä minkälaisessa maailmassa elätte, vaikka ette siihen totuuteen sitten uskoisikaan, ainakaan tietoisesti. Tuleepa teille nyt ainakin kerrotuksi nämä asiat ja alitajunnassanne ainakin tiedätte ne. Kerron ne teille nyt lyhyesti ranskalaisilla viivoilla:

- Alussa oli vain Jumala. Sitten Jumala loi kuuden päivän aikana maailman ja myös kasvit ja eläimet ja muut elävät olennot, ihminen mukaan lukien. Ihmisen Jumala loi omaksi kuvakseen. Maailman luomisen ohessa Jumala loi myös enkelit palvelijoiksensa.

- Ihminen eli kaikessa ilossa paratiisissa nimeltä Eden.

- Vahvin kaikista enkeleistä, Lucifer, kääntyi kuitenkin Jumalaa vastaan ja sai 1/3 kaikista Jumalan luomista enkeleistä mukaansa vastustamaan Jumalaa. Langenneet enkelit ajettiin alas taivaasta maan päälle. Näin Luciferista tuli Saatana, ja hänen puolelleen liittyneistä enkeleistä tuli demoneita.

- Langennut Lucifer houkutteli käärmeen muodossa ihmisen syntiinlankeemukseen.

- Rangaistuksena syntiinlankeemuksesta joudumme elämään tätä maanpäällistä elämää jossa on pahuutta, surua, tuskaa ja syntiä

- Jumala kuitenkin lupasi hyvittää ihmisen syntiinlankeemuksen, laittamalla Jeesuksen, joka on yksi Jumalan kolmesta persoonasta, kuolemaan ristille.

- Nyt ihminen sitten voi päästä taivaaseen, jos uskoo Jeesukseen ja siihen että hän hyvitti meidän syntiinlankeemuksemme kuolemalla ristillä. Taivaassa, jonne nyt Jeesuksen avulla voimme päästä, meitä odottaa samanlaiset riemut ja ilot kuin meillä oli joskus Edenissä. Olisimme edelleen Edenissä eli paratiisissa jos emme olisi noudattaneet Luciferin käskyä syödä Hyvän ja pahan tiedon puusta. Mutta syntiinlankeemus oli kuitenkin varma asia (mikä selviää seuraavasta kohdasta).

- Maailman tapahtumat ovat alusta loppuun Jumalan kirjoittamia. Sattumaa ei ole. Kaikki mitä tulevaisuudessakin tulee tapahtumaan on ennalta kirjoitettua.

- Saatanan ja hänen demoniensa tarkoitus on johtaa ihmiset harhaan ja pois uskosta Jumalaan - ja saada ihmiset ikuiseksi ajaksi kidutettavaksi tulimereen, eli Helvettiin, jossa langenneet enkelit myös itse joutuvat ikuisesti olemaan kidutettavina.

- Muut uskonnot kuin Kristinusko ja Juutalaisuus ovat Saatanan ja demonien tekemiä. He ovat esiintyneet ihmisille jumalina ja luoneet näin pakanoiden uskonnot. Pakanat, kuten vaikkapa hindulaiset, palvoessaan jumaliaan palvovat Saatanaa ja demoneita.

- Lopun aikoina Saatana haluaa jäljitellä Jumalaa kolminaisuudessa, ja Saatana esiintyy kolmessa eri persoonassa. Jumalan kolme persoonaa ovat Isä (Jumala), Poika (Kristus) ja Totuuden Henki (Pyhä Henki). Saatanan vastaavat persoonat tulevat lopun aikoina olemaan Lohikäärme (Saatana), Peto (Antikristus) ja Väärä Profeetta (Epäpyhä Henki).

12

202

Äänestä

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tango_Delirium

      Jaaha. Mikä saa kuvittelemaan, ettei kaikkia noita "faktoja" ole kerrottu jo kymmeniä kertoja aiemmin pelkästään tällä palstalla?

    • Thronos

      ...ja mikä saa sinut kuvittelemaan, ettei Jumalalla ole pikku kepposia varalla siellä taivaassa ihan niinkuin ensimmäisellä kerrallakin? Käärmeitä, vääriä puita ja sen sellaista...

      • mf

        Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.

        Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen?

      • Thronos
        mf kirjoitti:

        Oliko Paratiisi, Jumalan vartavasten luoma ihana puutarha siis kirouksen kahleissa? Miksi?

        Älköön tätä tulkittako niin, että moittisin sinua henkilökohtaisesti. Mutta lapsellisuudella ja tyhmyydellä on selkeä ero.

      • mf
        Thronos kirjoitti:

        Oliko Paratiisi, Jumalan vartavasten luoma ihana puutarha siis kirouksen kahleissa? Miksi?

        Syntiinlankeemuksen seurauksena, Genesis 3:17.

      • Thronos
        mf kirjoitti:

        Syntiinlankeemuksen seurauksena, Genesis 3:17.

        Mutta oliko paratiisi siis kirouksen vallassa ennen syntiinlankeemusta? Miten syntiinlankeemus ylimalkaan pääsi tapahtumaan Jumalan vartavasten luomassa ihkauudessa paratiisissa?

        Thr 1:17

      • mf kirjoitti:

        Tässä fantasiakirjassa käärme, väärä profeetta ja peto vaan ovat ilmestyskirjan mukaan ikuisesti helvetissä, joten taivaassa ne eivät ainakaan ole. Ihminen tietää hyvän ja pahan syötyään paratiisin puusta ja taivaassa siitä ei ole mainintaa. Elämän puu sen sijaan on ja se antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa (jotain pysyvää, vuosi ja kuukausi), ja sen lehdistä kansat (paljon ihmisiä) saavat terveyden (sairaudet eivät kolota). Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa.

        Minusta on mukava olla höhlä ja uskoa asioihin ilman väitöskirjoja ja tutkimuksia. Onko se niin paha että olen lapsellinen?

        En kommentoi kirjoitustasi mitenkään nyt, mutta kumpa kaikki uskikset tällä palstalla olisivat yhtä hienotunteisia kuin sinä vaikka olemmekin jyrkästi erimieltä uskonasioissa. Ei tulisi näitä konflikteja ja toisten aliarvioimisia ja mollaamisia. :) Saat puolestani olla höhlä ja lapsellinen.

    • Täydellinen uskis muuten, mutta tuo että kuvittelet ateistin alitajunnassaan tietämättään uskovan jumalaa/jumaliin meni pahasti ohi. Ettäkö uskiksien kiusalla ei uskota? Ehei väärin. Pahasti saisin pääni lyödä että niin sekoaisin.

    • No jee, trolli ja tyhmäkin vielä. Olisiko tuolle uskonnolliselle ulostuksellesi jotain muuta kanavaa kuin S24:n ATEISMI-palsta? Onko tänne vaan niin kiva tulla julistamaan ja tuputtamaan uskoaan?

      Noin paljon tekstiä, eikä mitään uutta tai edes omia ajatuksia. Pystyt varmaan parempaankin!

    • karisma

      "Haluankin nyt kertoa teille hyvin tärkeitä asioita liittyen Kristinuskon maailmankuvaan - uskotte sitten niihin tai ette. Todennäköisesti ette."

      Todenäköisesti emme todellakaan, tai muiden puolesta en sano mitään vaan puhun omasta puolestani.

    • pas KA

      Jos jumalasi todella on olemassa todista se.

      Siis pyydä Jumlaasi parantamaan täällä riehuvä häirikkö. Kun hän pyytää anteeksi käytöstään sekä on hiljaa vuodenpäivät voin alkaa uskoa satuihisi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe