Tuhlaajapoikavertaukseen jos toinenkin tulkinta

Se toinen tulkinta

Luin hiljattain tältä foorumilta vl-puhujan tulkinnan, jonka mukaan vanhempi veli edusti uskosta osatonta maailmaa, joka on vihoissaan "jumalanvaltakuntaan" palaavasta nuoremmasta veljestä. Jeesuksen vertausta voidaan tosiaankin näin mielivaltaisesti tulkita. Saman logiikan mukaan voidaan asiaa katsoa juuri päin vastoin: vanhempi veli edusti vl-liikettä, jonka edustajana hän oli isälleen ( Jumalalle) vihainen siitä, että tämä otti kotiinsa kaiken tuhlanneen nuoremman pojan, jota vanhempi veli ei edes olisi halunnut tunnustaa veljekseen. Ja Isä kaikessa vallassaan otti tuhlaajan vastaan kysymättä vanhemman pojan kantaa asiaan. Näinhän se menee nykyäänkin. Vanhemman pojan edustajat seisovat itse kaventamassa taivaan porttia. Mutta kuten vertaus osoittaa, Jumala ei edelleenkään kysy muiden mielipidettä ottaessaan kadonneen vastaan.

15

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vl liikeessä myös niin että vanhempi veli edusti kirkouskovaisia eli omavanhurskaita (vl milestä).

      Ja että tuo vertaus kertoo siitä kuinka omavanhurskaat kirkouskovat tekevät työtä mutta eivä ole oikein uskomassa ja kahdehtivat vl armosta uskovia. Kuuleepa tuosta selitettävän niinkin että palvelujat ovat vl jotka pukevat tulijalle puhtaat valkeat vaateet. Mielenkiintoista vain on sitten se että tuon tulkinna mukaan palvelijat olisivat oleeet ystäviä joiden kanssa nuorempi veli juhli :)

      • ¨plpon a0n ,p

        ei voi oikein kadehtia VL-läisiä. Vaan päin vastoin, kun vl-läiseten joukossa on kadehtijoita "normaalista elämästä", mutta kun on kahlittu seinään, niin ei voi kun valittaa ja syyttää toisia.

      • mansikkilehmä
        ¨plpon a0n ,p kirjoitti:

        ei voi oikein kadehtia VL-läisiä. Vaan päin vastoin, kun vl-läiseten joukossa on kadehtijoita "normaalista elämästä", mutta kun on kahlittu seinään, niin ei voi kun valittaa ja syyttää toisia.

        tuhlaajapoika-vertausta ystävät-tuhlaajapoika suhteesta, eikä seurakunta-tuhlaajapoika suhteesta, vaan nimenomaan isä-poika suhteesta. Tärkeintä oli oman lapsen suhde isäänsä. Poika hylkäsi isänsä ja palasi takaisin isänsä luo. Isä kadotti poikansa, mutta sai hänet takaisin. Palvelijat ( ystävät ) saivat juhlia vain isän ilon takia. Kristus iloitsee jokaisesta palanneesta, kadotetusta lampaasta, johon iloon yhtyvät myös taivaan enkelit.

      • se toinen tulkinta
        mansikkilehmä kirjoitti:

        Taitaisiko tuota sen selvemmin sanoa. Kirjoitin avaukseni näkökulman siksi, että laventamalla tulkintoja mielin määrin päästään mihin tulokseen hyvänsä. Useimmat selitykset muistuttavat enemmän satua kuin todellista Jeesuksen tarkoittamaa sanomaa.

      • mansikkilehmä kirjoitti:

        tuhlaajapoika-vertausta ystävät-tuhlaajapoika suhteesta, eikä seurakunta-tuhlaajapoika suhteesta, vaan nimenomaan isä-poika suhteesta. Tärkeintä oli oman lapsen suhde isäänsä. Poika hylkäsi isänsä ja palasi takaisin isänsä luo. Isä kadotti poikansa, mutta sai hänet takaisin. Palvelijat ( ystävät ) saivat juhlia vain isän ilon takia. Kristus iloitsee jokaisesta palanneesta, kadotetusta lampaasta, johon iloon yhtyvät myös taivaan enkelit.

        Jos tuota vertausta tarkastelee niin siinä todetaan että isä näki kaukaa hänen tulevan ja armahti häntä. Ainakin muistelen niin puhutun täällä. Pitänee tarkistaa mitä raamatuissa sanotaan..

        Luuk. 15:20

        Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.

        Muualla sanotaan että Jeesus on tie totuus ja elämä eikä kukaan tule isän tykö muutoin kuin hänen kauttaan.

        OIkeastaan on kummallista että jos kuljemme tuota raamatun osoitamaa tietä ja seuraamme Kristusta silti vl milestä tuohon väliin pitää vielä mahtua ajallinen seurakunta ja välimihen välimehen oppi.

    • kunniaan

      Isä-poika suhde vertausta käytetään usein saarnoissa. Vl-herätykseen kuuluu se että johtajat ja alaiset ns. kyttäävät toistensa virheitä. Jos jokin virhe eli synti on päässyt jolla kulla lipsahtamaan niin toiset vaativat syntiä tehneen teoista vastuuseen. Ja tämähän tapahtuu kaikkien uskovaisten kokouksessa eli seuroissa. Syntiin lipsahtanut mustan lampaan on pyydettävä synnit anteeksi kaiken kansa edessä kättä nostamalla. Näin vanhempi isähahmo eli saarnaaja päästää mustan lampaan synneistä vapaaksi. Sitten musta lammas on taas puhdas kuin pulmunen toisten rivissä.

    • Minusta on niin naurettavaa tuo VL tuhlaaja poika jorina, että ihmettelen, eikö seuravanki jo kyllästy siihen, samaa jankataan viikosta toiseen??? Ja vielä täysin väärin.

      1- VL Harha. Aina vertauksissa pitää tietää ENSIN, KENELLE HÄN VERTUKSEN KEROO?? Tässähän Jeesus kertoo A. Publikaaneja ja syntisiä tuli Jeesuksen luo kuulemaan häntä. B. Fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat sanoen: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." . Heille Jeesus tahtoo meidän näkevän, MINKÄLAINEN ISÄ MEILLÄ ON.

      2. VL Harha. He pitävät ITSEÄÄN AINOINA OIKEINA USKOVINA, KUTEN EDELLISET, jotka hurskaudessaan pitävät itseään muita parempina.

      A. Todellisuus vertauksessa. Jeesus kertoo: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa omaisuudesta, mikä on minulle tuleva'."
      - Poika pyysi perintöä elossa olevalta isältään, AIVAN KUN HÄN OLISI TOIVONUT, ETTÄ ISÄ OLISI JO KUOLLUT???
      - Hän ilmaisi halunsa päästä eroon isästään. HÄN TAHTOI VAPAAKSI ISÄN MÄÄRYSVALLASTA, pois perheen ja KOKO KYLÄYHTEISÖN SILMIEN alta.
      - Hän tahtoi pois arkipäivän harmaudesta, samana TOISTUVISTA VELVOITTEISTA
      - Hän tahtoi nauttia elämästä, nostaa siipensä ja lentää.
      Hän tahtoi kauas. Hän halusi sanoa LOPULLISET JÄÄHYVÄISET ISÄLLE, veljelle, joko perheelle ja yhteisöllä.
      - Poika ei mieti, mikä tuska on ISÄLLÄ, POJAN LÄHDÖN VUOKSI. Monet suhtautuvat Jumalaan niin kuin tämä nuori mies isäänsä. Koemme yhteyden Jumalaan ja toisiin uskoviin kahlitsevana. Tahdomme elämään vapautta.
      Jeesuksen kuuliat ymmärsivät, mutta VL;t ei, koska heille ei ole kerrottu sitä koskaan, ETTÄ POJAN SYNTI OLI SIINÄ, ETTÄ HÄN tahtoi KATKAISTA SUHTEEN ISÄÄN ja kotiin. Synti on SIIN VAIN SYDÄMMEN LUOPUMISTA Jumalasta ja siinä mielessä Jumalan hylkäämistä. Niin Jeesus sanoo Synnistä. Joh 16; 8 ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. 9 SYNTI ON SIINÄ, että ihmiset EIVÄT USKO MINUUN,

      Isä suostui pojan pyyntöön. Hän jakoi omaisuutensa poikiensa kesken, Isän odotettiin kieltäytyvän pyynnöstä ja ajavan pojan talosta. Mutta ei tehnyt sitä, vaikka pyyntö oli laiton: pojalla ei ollut mitään oikeutta esittää sitä. Pojan käytös oli niin HARVINISTA ISRELISSA, ettei perintöosaansa pyytävää poikaa edes mainita juutalaisessa kirjallisuudessa.

      Niinpä isä suostui siihen tuskaan, jonka pojan käytös ja hänen lähtönsä tuottivat Isä suostui kestämään sen, että hänen rakkautensa torjuttiin ja hylättiin. Mitä suurempi rakkaus, sitä suurempi tuska, kun rakkaus tulee torjutuksi.

      3. VL Harha. Tuhlaajapoika OPPI ymmärtämättään ARMOA kolmella tavalla. Tulee huomioida, että tapahtuma oli Israelissa, ei Nivalassa. Hieman eri kultturissa.

      1. Hän sai osuutensa perinnöstä.
      - Tekstissä todetaan yksinkertaisesti: "ISÄ JAKOI elämänsä poikien kesken." Perheen perintö on perheen elämä.
      - Vertauksen isä ANTAA POIS KOKO ELÄMÄNSÄ taipuessaan nuoremman poikansa sydämettömään painostukseen." Poika sai kylän tyrmistykseksi myydä osuutensa. Samalla hän MYI OMAN "elämänsä" ja loukkasi isäänsä.
      Jos Juutalaisuudessa isä myy pojillensa määräämänsä omaisuuden ennen kuolemaansa, se on myyty vain siihen saakka kunnes hän kuolee; jos poika myy sen, ostajalla ei ole siihen oikeutta ennen kuin isä kuolee. Ostaja ei siis saanut tavaraa haltuunsa ennen isän kuolemaa. Pojan saama perintö ei siis oikeasti olekaan Hänen. Mutta Hän kuitenkin sai lähteä kenenkään estämättä.

      En käy tarkemmin, miten poika eli vieraalla maalla, sen osaa jopa VL selittää, eli dokasi, bongasi ja bailasi, päätyen lopulta sikolättiin. Tärkeää on paluu kotiin.

      POIKA KOKI, ETTÄ ON MAHDOTON palata kotiin Isrelissa elämää hallitsevat kunnia ja häpeä. Sanottiin että "miehelle olisi parempi heittäytyä tuliseen pätsiin kuin häpäistä lähimmäisensä julkisesti."
      Poika häpesi.
      4 VL Harhaa, paha harha. Kaikki taloon jäänyt oli ison veljen perintöä. Vanhempi veli ei ilahtuisi hänen paluustaan, ei siksi, kun VL väittää, että Hän oli armosta osaton HÄN EI JÄTTÄNYT KOTIAAN, VAAN TEKI TÖITÄ ISÄLLE. Mitä epäuskoa se on?

      Hän uskoi kuitenkin löytäneensä keinon selviytyä nälästä, joten Hän liimautui varakkaaseen mieheen, jolla oli sikoja ja varaa palkata paimen. Hän luuli, että se autuus on siellä.
      Hänestä tuli pakanan palvelija. Hänestä tuli JUUTALASTEN SILMISSÄ SAASTAINEN, koska hän paimensi sikoja, jotka olivat saastaisia eläimiä. Hänen halveksittava asemansa saattaa viitata publikaanien asemaan.

      • 5. Vl Paha Harha. Niin hän meni itseensä ja "Tuli järkiinsä" Tekstissä EI OLE VIHJAUSTAKAAN KATUMUKSESTA Hän haluaa saada ruokaa ja sanoo sen suoraan. Paluu kotikylään oli nöyryyttävä ja Hän oli niin EPÄTOIVOSSAAN että sekin mahdollisuus alkoi kelvata.

        Sitten Hän ei NÖYRTYNYT, VAAN TEKI RATKAISUN, teksti ei puhu nöyrtymisestä, vaan ajatteli, meni itseensä.

        "Minä nousen ja menen isäni luo ja sanon hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole nyt sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin sinun pojaksesi. Teksti kuuluu alkukielellä, KOULUTA minut käsityöläiseksi." Raamatussamme: "Ota minut palkkalaistesi joukkoon."
        Hän ei aio ryhtyä orjaksi eikä sisäpalvelijaksi vaan käsityöläiseksi, joka saa palkkaa. Pojan asemasta hän ei uneksinut. Mutta nöyrtymistä merkittävästi ei ollut. Hän halusi rahaa, että voi maksaa jotain takaisin.Hän ei ollut nyt sen arvoinen, että häntä kutsuttaisiin isänsä pojaksi, mutta ehkä muutaman vuoden kuluttua ammatissa.
        6. VL Harha. Hän ei aio liittyä perheeseen, vaan TULLA TOIMEEN OMILLAAN. Isää on kuitenkin ensin PEHMITETTÄVÄ. Siksi poika aikoo sanoa: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi."
        Koko vertauksen suurin kysymys on: TYYTYYKÖ ISÄ suhteessa poikaansa isännän ja palkollisen SUHTEESEEN?

        7: Vl Tietämättömyys Kun poika lähestyi kylää niin, kaikki, mitä perinteisessä Israelissa kylässä tapahtuu, kuuluu kaikille. Kadut kuhisevat elämää. Ystävykset istuvat juttelemassa, liiketoimia suoritetaan, tavaroita esitellään ja myydään, uutisia kerrotaan - kaikki kadulla. Katu on "yhteismaata".
        Tällainen oli tuhlaajapojan reitti talolle. ODOTETTAVISSA OLI vihamielinen vastaanotto. Eikä ollut varmaa, kuinka häneen suhtauduttaisiin kotona. Kaikki, mitä siellä oli, oli vanhemman veljen omaa.

        2. Todellisuus. Ja kun hän oli vielä kaukana, hänen isänsä näki hänet ja heltyi ja juoksi ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä.
        Mikä isän toiminnassa on niin hätkähdyttävää? - Isä näki hänet jo kaukaa. Isä on kuukausia tai vuosia tarkkaillut kylään tulevaa tietä. HÄN OLI AINOA, joka pystyi suojelemaan poikaa kylän vihamielisyydeltä.

        Isä heltyi ja armahti poikaa. Perinteisen Israelin patriarkan odotetaan suojelevan perheen kunniaa, EI ARMAHTAVAN tuhlaajaa.

        Isä juoksi. Se oli ENNEN KUULUMATONTA. Israelissa herrasmiehet eivät juokse julkisesti. Nuoret pojat juoksevat, tilanomistajat eivät. Miehen käynti ilmaisee, MIKÄ HÄN OIKEASTI ON? Viitat olivat pitkiä. Säärten paljastamista pidettiin häpeällisenä.
        Isä on katsellut jostakin hyvästä näköalapaikasta kotoaan. Nyt hän kerää helmat kouriinsa, ottaa palvelijan hahmon ja juoksee kylän halki poikaa vastaan. Hän haluaa ehtiä pojan luo ennen kuin poika ehtii kylään!

        3: Todellisuus. Isä syleilee ja suutelee poikaa. Ja terästäydyttyään kohtaamaan kylän vihamielisyyden poika näkeekin yhtäkkiä, että Isä tulee häntä vastaan!
        Tuhlaajapojan odotetaan lankeavan kasvoilleen maahan ja suutelevan isänsä jalkoja, mutta käy aivan toisin päin. Lähi-idässä miesten on tapana tervehtiä toisiaan suutelemalla poskelle tai suulle. Isän syleily on hyväksymisen ja ystävyyden merkki. Taas ISÄ tarjoaa ODOTTAMATONTA rakkautta. Isän aikaisempi samanlaisen rakkauden osoitus tapahtui kertomuksen alussa, mutta sillä kertaa hänen tuskansa ei ollut näkyvillä. Se oli sisäistä. Mutta tässä USÄ ON todella ottanut ITSELLEEN KÄRSIVÄN PALVELIAN osan, kun hän kestää kylän läpi juoksun julkisen häpeän. Isä tekee rakkautensa näkyväksi.
        Koen, että Jeesus puhuu tässä itsestään ja kärsimyksensä merkityksestä."

        Todellisuus 4. Mitä sitten tapahtui? Näin, jos katsomme Jeesuksen sanomaa;
        Isä tuli alas talostaan kylän laidalle poikaa vastaan nöyryyttäen itsensä kyläläisten silmien alla, vaikka pojan aikaisemmissa pohdinnoissa ei näkynyt MITÄÄN KATUMUSTA. Hän AIKOI kyllä sanoa: "Olen tehnyt syntiä", muuten hänen toivonsa oppiin pääsemisestä olisi mennyttä! Hänen paluunsa motiivi oli halu päästä syömään.
        Aito sovinto EDELLYTTI, että poika tiedostaisi, mitä hän TODELLISESTI oli tehnyt. VASRA TÄLTÄ POHJALTA PYSTYY NÄKEMÄÄN, ettei hänellä ole mitään keinoa tilanteen ratkaisemiseksi.
        On huomioitava se, että Isä EI ODOTTANUT MITÄÄN.. Hän tarjosi rakkauttaan ENNEN tuhlaajapojan katumusta. Näin PEHMENTYNEENÄ poika tajusi, mitä hän oli tehnyt. Hänen suunnitelmansa OMISTA TEKEMISISTÄÄN HAIHTUIVAT SAVUNA ILMAAN. Hänen katumuksensa oli aitoa hänen sanoessaan: Jae 21. - - 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi ENKÄ ENÄÄN ansaitse, että minua kutsutaan pojaksesi'.  

      • Kesitas kirjoitti:

        5. Vl Paha Harha. Niin hän meni itseensä ja "Tuli järkiinsä" Tekstissä EI OLE VIHJAUSTAKAAN KATUMUKSESTA Hän haluaa saada ruokaa ja sanoo sen suoraan. Paluu kotikylään oli nöyryyttävä ja Hän oli niin EPÄTOIVOSSAAN että sekin mahdollisuus alkoi kelvata.

        8. VL Harha. Jae 22. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin. Pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa.
        Isä kohtelee poikaa niin kuin tämä ei olisi koskaan lähtenytkään ja parhaat vaatteet OVAT ISÄN VAATTEET, EI VELJESTEN. Kun poika nähdään isänsä juhlapuvussa, HÄNTÄ KUNNIOITETAAN Israelin silloisen tavan mukaan.
        Hyppään siihen kohtaan, kun veli kuulee asiasta. Sitä ennen Isä sanoo;
        Noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Syökäämme ja pitäkäämme ilojuhlaa, sillä tämä minun poikani OLI KUOLLUT JA VIRKOSI ELOON, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt'. Niin he kävivät pitämään ilojuhlaa.  

        6. Todellisuus. "Kärsivän palvelijan hahmon omaksunut isä pihassa, nöyryytettynä kaikkien edessä, on Jeesuksen itsensä symboli."
        Vanhemman pojan vastaus uhrautuvan rakkauden tarjoukseen:
        Jae 29. Hän vastasi isälleen: 'Niin monta vuotta minä olen palvellut sinua, enkä ole milloinkaan laiminlyönyt sinun käskyäsi - -  

      • Se toinen tulkinta
        Kesitas kirjoitti:

        Sinäkin olen paneutunut todella syvällisesti tähän vertaukseen. Minä olen aina ymmärtänyt sen aivan yksinkertaisesti siten, kuten se kerrotaan. Taivaallinen isämme haluaa jokaisen kotiinsa.

        Joskus vl- selityksiä kuunnellessa tulee mieleen Pohjois-korean uutiset. Pekingin olympiamaratonilla oli kolme P-K:n edustajaa, jotka juoksivat osan matkasta yhdessä. Lennokas uutisten lukija kertoi, että Suuren Johtajamme innostamina he saavuttivat kolmoisvoiton. Ja uutinen meni täydestä, koska muilta kanavilta ei voitu asiaa varmistaa. Samon Kim Jong Illin kerrottiin elämänsä ensimmäisessä golf-pelissään iskeneen yksitoista hole in one lyöntiä. Ja taas kansa uskoi.

        Että sellaista kerrontaa täällä telluksellamme voi olla

      • mansikkilehmä
        Se toinen tulkinta kirjoitti:

        kerrontaa tuhlaajapojasta Kesitakselta! Kiitos!

      • Anselmi Koutakeino
        mansikkilehmä kirjoitti:

        kerrontaa tuhlaajapojasta Kesitakselta! Kiitos!

        olipa typerää tekstiä Kesitakselta. Hukkaan heitit aikasi.

      • mansikkilehmä
        Anselmi Koutakeino kirjoitti:

        olipa typerää tekstiä Kesitakselta. Hukkaan heitit aikasi.

        mikä siinä oli typerää.

      • 15+11
        Kesitas kirjoitti:

        6. Todellisuus. "Kärsivän palvelijan hahmon omaksunut isä pihassa, nöyryytettynä kaikkien edessä, on Jeesuksen itsensä symboli."
        Vanhemman pojan vastaus uhrautuvan rakkauden tarjoukseen:
        Jae 29. Hän vastasi isälleen: 'Niin monta vuotta minä olen palvellut sinua, enkä ole milloinkaan laiminlyönyt sinun käskyäsi - -  

        He kertovat seuroissaan vain muutamasta vertauksesta, tai aiheesta joka kirkastaa vain SRK;ta. Heille tämä tuhlaajapojan vertaus kirkastaa vain heidän oppia välimiehestä, ja sinä sanot, että siinä ei ole edes välimiestä.

        Näin se on, ei siihen ole mitään lisättävää. Kerrot kauniisti, kuinka Isä odottaa koko ajan kadonnutta, vaikka Hän ei ole tehnyt edes parannusta, vaan tulee sinne kotiin ihmisten luonnolla, etsimään ruokaa. Niin siinä kävi.

        Samoin lestadiolaiset väittävät, että vanhempi veli on epäuskoinen? Sinä kerroit, että Hän oli koko ajan uskossa, olihan Hän kaiken aikaa kotona. Todella, näin oli, mutta suhtautui ihmisenä juuri kun lestadiolainen, tuomiten nuoremman ja kertoen missä hän oli ollut, tietämättä edes sitä. Näin heillä se homma pelaa, haukutaan toista juopoksi, olematta mukana ryyppy reissulla.

        Todellisuudessa lestadiolaisuus on vanhempaa veljeyttä. Heillä on ” mahdollisuus” olla Isän lapsia, Heillä on tieto Jeesuksesta, mutta se ei vain toimi, pannaan vaan hanttiin, jos Jeesus päästää sinne muita uskonsa kautta.

        Hyvä kirjoitus, kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe