Määränpää

Cawrj

Tiedättekö, mihin täältä lähdetään? Minäpä kerron: paikkaan, josta kuuluu itku ja hampaiden kiristys. Paikkaan, jossa palatte iankaikkisesti ja jossa demonit kiduttavat teitä mitä nerokkaimmin tavoin.

Tämä kohtalo koitui vääjäämättä jokaisen osaksi ennen Kristuksen kuolemaa. Syynä oli ihmiselle ominainen (peri)syntisyys. Noin 2000 vuotta sitten Herra armossaan uhrasi Poikansa Jeesuksen, josta tuli Kristus. Hän kärsi kammottavan kuoleman ristillä MEIDÄN VUOKSEMME. Hän sovitti MEIDÄN SAASTAISET TEKOMME, MEIDÄN PERISYNTISYYTEMME ja avasi näin tien Taivaaseen jokaiselle, joka tämän sopimuksen hyväksyy.

Miten jotkut voivat olla niin kiittämättömiä, että NÄIN SUUREN UHRAUKSEN jälkeen KIISTÄVÄT HERRANSA?

11

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >> Tiedättekö, mihin täältä lähdetään? Minäpä kerron

    • beenthere

      Tervemenoa vaan sulle. Minä en ole menossa muualle kuin töihin huomenna. Ja sitten olen sopinut meneväni mökille sieneen ensi viikonloppuna.

    • Vaikka sinä oletkin tehnyt saastaisia tekoja, niin älä kuvittelekaan, että kaikki olisivat. Tuo on sitä tyypillistä rikollisten narsistista denialismia, johon kaltaisesi pahantekijät syyllistyvät uskotellessaan itselleen kaikkien olevan yhtä sydämettömiä ja raakoja hirviöitä.

      • Kaikki ovat

        syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanotaan Raamatussa ja pelastus on armosta, ei hyvien
        tekojemme seurausta, jotka eivät ketään pelasta. Yksin ja ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa.


      • Kaikki ovat kirjoitti:

        syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanotaan Raamatussa ja pelastus on armosta, ei hyvien
        tekojemme seurausta, jotka eivät ketään pelasta. Yksin ja ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa.

        Eivät suinkaan kaikki ole syntiä tehneet. Synti on kristinuskon opinkappaleita ja kristityille ominaista itsensäkidutusta jonkin oudon nirvanan saavuttamiseksi. Itsesäälissä rypeminen ilman perusteltua syytä on kristinuskolle hyvin ominaista.

        Huvinsa kullakin.


      • ymmärtäjä
        Kaikki ovat kirjoitti:

        syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanotaan Raamatussa ja pelastus on armosta, ei hyvien
        tekojemme seurausta, jotka eivät ketään pelasta. Yksin ja ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa.

        Synti on todellisuudessa vain asia jonka Jumala määrittelee ja käytännössä mikä tahansa voi olla syntiä jos Jumala niin tahtoo. Ongelmallista on kuitenkin se että miksi Jumala ylipäänsäkin haluaa että jotkin asiat ovat syntiä ja sallii asiat joita ei halua tapahtuvan. Täysin järjetöntä.


    • Ja kaikki se tuska ja kärsimys yhden omenan takia?

      Eikös sanakaskussa sanota, että ei naurisvarasta hirtetä!

      Entäs naurisvarkaan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan pojan poika?

      Leikki sikseen.

      Luuletteko te uskikset, että minä todellakin pelkään teidän satuolentojanne?

      Pöh!

    • ymmärtäjä

      Voi näitä uskovia kun ovat täysin sokeita oman uskonsa ristiriidoille. Mutta ihan argumentin takia on pakko esittää kysymys.

      Miksi demonit kiduttavat ihmisiä helvetissä? Ensinnäkin he olivat alunperin enkeleitä joka tarkoittaa että he ovat pohjimmiltaan hyviä olentoja jotka vain kapinoivat erimiellisyyksien takia Jumalaa vastaan.He ovat myös itse kärsimässä helvetissä joten heilläkin taitaa olla hyvin tukalat olot itselläänkin helvetissä. Eikä heillä muutenkaan ole oikeasti motiivia ihmisiä vihata koska koko kapina lähti liikkeelle siitä että Jumala nosti ihmiset korkeammaksi olennoksi kuin enkelit ja pohjimmiltaan Saatana ja demonit haluavat vain todistaa olevansa ihmisiä parempia olentoja. Demonit eivät vihaa ihmisiä, heillä ei ole mitään syytä vihata ihmisiä. Jumalalle he ovat vihaisia koska tämän mielestä enkelten tulisi kumartaa meidän säälittävien ihmisten edessä.

      Me olemme demomien mielestä säälittäviä olentoja mutta emme valinneet asemaamme Jumalan silmissä eikä meitä voi myöskään siitä syyttää. Joten demoneilla ei ole minkään tason motiivia kiduttaa meitä, varsinkin jos saavat ihmisiltä sen kunnioituksen jonka ansaitsevat.

    • Haluan pelastua!

      mutta vastassa on vain kaksi päämäärää: iankaikkinen elämä Jumalan kanssa tai sitten ikuinen ero Jumalasta ja kärsimys helvetissä!
      Siellä ei paljon valkopesukaan auta!

      • 21

        "vastassa on vain kaksi päämäärää: iankaikkinen elämä Jumalan kanssa tai sitten ikuinen ero Jumalasta ja kärsimys helvetissä! "

        kerrohan nyt minullekkin miksi tätä sadistista massamurhaajaa kutsutaan rakastavaksi?


      • pepe57
        21 kirjoitti:

        "vastassa on vain kaksi päämäärää: iankaikkinen elämä Jumalan kanssa tai sitten ikuinen ero Jumalasta ja kärsimys helvetissä! "

        kerrohan nyt minullekkin miksi tätä sadistista massamurhaajaa kutsutaan rakastavaksi?

        >>>Kristus. Hän kärsi kammottavan kuoleman ristillä...Miten jotkut voivat olla niin kiittämättömiä, että NÄIN SUUREN UHRAUKSEN jälkeen KIISTÄVÄT HERRANSA?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9067
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1370
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      877
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      703
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe