mitä teen sitten kun äiti kuolee?

elämässä on sellainen suuri ja hyvä asia että kun tapahtuu jotain isoa tärkeää merkittävää tai surullista, jotenkin ihminen vaan tietää miten sitten toimitaan ja menee siinä tilanteessa.

Kummallista että prometheus-leirin ihminen näytti sinulle sellaisen 'diagrammin' ... on paljon tapoja tehdä taulukko ja diagrammi ja saada kaikki näyttämään dramaattiselta.
Ei ihme että se sinua säikäytti ja säpsähdytti, se ohjaajan näyttämä. Se oli hänen kokemus ja hänen elämisen skaalassa iso.

Sinä olet kuitenkin ihan toinen ihminen! Sinun elämässä nämä kaikki skaalat millä mitataan on ihan erit ja kokemus tapahtumista elämässäsi on ihan toinen ja oman ''asteikkosi' mukainen.

Hienoa jos äitisi on vielä elossa. Voisit jutella hänen kanssa tuosta prometheus-leirillä kokemastasi asiasta.
Ei tarvitse tietää etkä voikaan tietää mitä sitten teet kun äitisi joskus kuolee... joskus jokainen kuolemme, väistämättä, se on osa Elämää ja sen suuria mysteereitä... että elämme, että kuolemme.

Eli pitäisi vaan totuttautua ajatukseen, että kun olet nuorempi kuin äitisi, hän hyvin todennäköisesti kuolee ennen sinua. Näin se vaan on, todennäköisesti. Eipä sitä kannata miettiä, yhtään! Poista sun elämästä tulevaisuuden pelon painolasti.

paras elämänohjeeni on
Mietin mihin asioihin voit vaikuttaa nyt, tee mitä voit, ja luota sitten tulevaan.

Parasta mitä voit tehdä on tehdä kaikki se aikomasi hyvä asia ja mahdollisesti aikomasi kiva juuri nyt tässä ja kohta. Elä omien rakkaitten ihmistesi kanssa 'silmät auki' ... näe että nyt olette yhdessä ja elämässä ja voit tuoda iloa ja Haleja äidillesi. Halaamista ja hyviä tekoja ei ole koskaan liikaa.

Hyvä tekosi sinulle on että et pelkää etukäteen mitään. Elämä ohjaa ja opastaa sinua kaikessa kun on oikea hetki siihen ;D . Ole rohkea. Luota siihen!

jo iäkäs ihminen, melkein kuoli komplikaatioon sairaalassa. Kun kuulin hänen olevan teho-osastolla olin
aivan järkyttynyt. Kuten sinäkin, olin usein miettinyt miten siitä koskaan voisin päästä ylitse. Kun asiat olivat näin huonosti, sain "jostain" yllättävästi voimia ja menin häntä sairaalaan katsomaan. Oli järkyttävää nähdä hänet kokonaan koneiden ylläpitämänä. Itkin ja hyvästelin hänet. Juttelin hänelle, silitin kättänsä.
Äitini selvisi, ja nyt tiedän, että kun aika sitten todella koittaa, saan voimia ja elämäni jatkuu surusta huolimatta. En ole uskovainen ihminen.

Oma äippäni kuoli viiskymppisenä tossa pari vuotta sitten, siinä se aika sitte meni angstibiisejä kuunnellessa ja itkiessä. Tuli kans aivan sairaalloisia masennuksia, vuos siinä meni et pääsin yli koko hommasta. En silti omakohtasesti sitä kuvailis helvetin läpi kävelemisenä vaikka se kieltämättä olikin ihan järkyttävää eikä koko juttua ees tajunnu parina ekana kuukautena. Aluks kun se soitto sieltä sairaalasta ni oli ihan semmone fiilis et kyl se elossa viel on, pakko sen on olla. Autolla sit mentiin sinne ja ihan shokissa siinä itkettiin kaikki koko matkan. Perkeleen radioki päätti just soittaa semmosia biisejä et siinä sitte 'mukavasti' istuessa...

En puhunu koko jutusta kellekkää muulle kun isälleni aluks, kummatkaan ei osattu yhtään käsitellä sitä juttua ja siinä sitte lääkäreiden puolesta meille tyrkytettiin masennuslääkkeitä ja mitälie unilääkkeitä joihin ei kuitenkaa kummatkaan koskaan koskettu. Tällä hetkellä voi iha hymyillen muistella äitiä ja jutella kavereille vaikka koko jutun läpi miljoonakertaa.

Nykyään mun masennukset tulee ihan muista jutuista, kyl se aika korjaa nä jutut tosi hyvin. Ei tommosia oikeesti kannata murehtia. Elät vaan tässä hetkes, elämä nyt vaan loppuu joskus kaikilta ja sille sä et mitään voi. Nyt sun kannattaa vaan halailla ja rakastaa ja nauttia sun äidistäs mahollisimman paljon kun sulla sentään semmonenkin mahtava ihminen elämässäs vielä on (:

Sain ilmoituksen, että äiti on kuollut. Hoidin hänen kaikki asiansa yli 10 v.
Kauppa asiat, laskut ym, siivoukset, joka viikko laitoin ruokaa, pesin ilman mitään korvausta omasta tahdostani. Nyt hän on kuollut ja minulla on ikävä ja itken koko ajan.

et mitään