Pingviinit eivät olekkaan homoja.

.

Näin kertoo ranskalaistiedemiehen viimeisin tutkimus,sitähän te ette tietysti huomioi.
Jätätte kaiken hyvän huomioimatta olette kuin vastakohtia rusinapullauskovaisille-
Kohta alkaa kysely että missä linkki,johon sanon että lukekaa uutisia pro-homoseksuaalit lukekaa uutisia.
Homoseksuaalisuus on häiriö niin eläimissä kuin ihmisissä,se ei ole luonnollista käyttäytymistä.

34

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämän eväät

      Tule rohkeasti vain kaapista ulos. Näkeehän sen näistä kirjoituksistasi, että meisseliä tekisi mieli.

      • Homoatte.

        meisseli että pystyn itse tyydyttämään itseni


    • queer muttei homo

      Linnut hankkiva kumppanin samasta sukupuolesta jos erisukupuolen löydy. Tähänkö viittaat?
      Tämä ei ole mikään uusi tieto. Jos homoseksuaalisuus on häiriö, koska harvemmin eläimet ovat monogamisessa suhteessa saman sukupuolen lajikumppaniin. Niin tällöin myös heterous on häiriö.
      Nisäkkäät noin yleensä eivät harrasta monogamiaa.

      • queer muttei homo

        Queer nimitystä käyttävät itsestään yleisesti ihmiset, joiden seksuaalisuus tai sukupuolisuus ei ole nk. normaalia. Kannattaa lukea Kinseytä niin huomaat, että me kuulumme lähes kaikki epänormaaliuden kategoriaan.


    • +

      eläin homoilee on ihmisenkin oikein homoilla?!?
      Jos eläin syö poikansensa syökö atte?

    • Kössönöm

      "Homoseksuaalisuus on häiriö niin eläimissä kuin ihmisissä,se ei ole luonnollista käyttäytymistä."

      - Katsos kun homoja ON olemassa, niin ihan luonnollistahan se silloin on.

      • Eskoo

        niin tehdään niistä homoja. Niin yksinkertaista se on. Onko tämä luonnon toimintatapa?


      • Kössönöm
        Eskoo kirjoitti:

        niin tehdään niistä homoja. Niin yksinkertaista se on. Onko tämä luonnon toimintatapa?

        "pitää hävittää.... tehdään homoja"

        Onko sinusta joku yrittänyt tehdä homoa?


      • Eskoo
        Kössönöm kirjoitti:

        "pitää hävittää.... tehdään homoja"

        Onko sinusta joku yrittänyt tehdä homoa?

        yritti tulla minun sänkyyni yöllä. Karjuin toisille, että pankaa valoa. Homo pakeni ja piiloutui yhden sängyn alle. Hänet otettiin kiinni ja vietiin pois. Homot voi siis tunkeutua vieraaseen sänkyyn, ja yrittää temppujaan pimeydessä.


      • Kössönöm
        Eskoo kirjoitti:

        yritti tulla minun sänkyyni yöllä. Karjuin toisille, että pankaa valoa. Homo pakeni ja piiloutui yhden sängyn alle. Hänet otettiin kiinni ja vietiin pois. Homot voi siis tunkeutua vieraaseen sänkyyn, ja yrittää temppujaan pimeydessä.

        Kuka sinun sänkyysi muka haluaisi. Vaikka olisi hetero. Mites paskahuussibisnekset sujuu?

        Tai sitten tuo oli vaan parodiaa.


      • .

        on olemassa ja sinun teoriasi mukaan se on sitten luonnollista,Kössön ajatuksia?


      • Kössönöm
        . kirjoitti:

        on olemassa ja sinun teoriasi mukaan se on sitten luonnollista,Kössön ajatuksia?

        Ihan siinä kuin murhaajiakin. Siinä on katsos vaan sellainen ero, että on VÄÄRIN satuttaa ihmisiä, mutta ei ole väärin olla homo.

        http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A


      • .
        Kössönöm kirjoitti:

        Ihan siinä kuin murhaajiakin. Siinä on katsos vaan sellainen ero, että on VÄÄRIN satuttaa ihmisiä, mutta ei ole väärin olla homo.

        http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A

        laki,sama ja ne kummatkin on raamatussa,älä homoile ja älä tapa.
        Miksi et tappaisikin kun se vaan on Jumalan sanaa ns.


      • Kössönöm
        . kirjoitti:

        laki,sama ja ne kummatkin on raamatussa,älä homoile ja älä tapa.
        Miksi et tappaisikin kun se vaan on Jumalan sanaa ns.

        mutta en koskaan tappanut ketään.


      • .
        Kössönöm kirjoitti:

        mutta en koskaan tappanut ketään.

        sitten?


      • Kössönöm
        . kirjoitti:

        sitten?

        Vaikka mistäpä sitä kaikkea muistaisi...


      • .
        Kössönöm kirjoitti:

        Vaikka mistäpä sitä kaikkea muistaisi...

        varma murhistakaan.


      • Kössönöm
        . kirjoitti:

        varma murhistakaan.

        sinä luota Suomen poliisilaitokseen?


    • "Pingviinit eivät olekkaan homoja."

      Kiitos tiedosta. Tämä onkin tärkeä tieto.

      • Kössönöm

        Jos pingviinit olisivat homoja, niin eihän niitä sitten olisi olemassa. Ajattele sitä!


      • Kössönöm kirjoitti:

        Jos pingviinit olisivat homoja, niin eihän niitä sitten olisi olemassa. Ajattele sitä!

        :D


      • .
        Kössönöm kirjoitti:

        Jos pingviinit olisivat homoja, niin eihän niitä sitten olisi olemassa. Ajattele sitä!

        niin se vaan menee,se on siis luonnotonta.


      • Kössönöm
        missxcessive kirjoitti:

        :D

        vaan fakta. Pinguja on olemassa, koska ne ei ole homoja. Tuliko se nyt selväksi?


      • Kössönöm kirjoitti:

        vaan fakta. Pinguja on olemassa, koska ne ei ole homoja. Tuliko se nyt selväksi?

        No tuli tuli. :D


      • Kössönöm
        . kirjoitti:

        niin se vaan menee,se on siis luonnotonta.

        sinulla on lapsia? Älä laista velvollisuuttasi!


      • Kössönöm


      • Kössönöm

      • Kössönöm

    • http://www.youtube.com/watch?v=ZGPwDTzBEpQ

      • Kössönöm

        mutta Braxia en kestä.


      • .
        Kössönöm kirjoitti:

        mutta Braxia en kestä.

        ratista


    • Taitavat olla biseksuaaleja, kun noin helposti vaihtavat partnerin sukupuolivaatimuksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe