Koetteko te koskaan tiettyä surumielisyyttänne ja sääliä vanhempianne kohtaan kun ajattelette ettette voi tarjota heille lapsenlapsia ja tehdä heistä isovanhempia. Jos olette ainoita lapsia, niin ajatteletteko että sukunne sammuu?
Kun vierailette vanhempienne luona, näettekö että he ovat tavallaan hyvin surullisia siitä etteivät he voi kokea isovanhemmuutta ja sukunne jatkumista?
Kun vierailette vanhempienne luona, näettekö että he ovat tavallaan hyvin surullisia siitä etteivät he voi kokea isovanhemmuutta ja sukunne jatkumista?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onneksi en ole ainoa lapsi. Mutta joo kyllä näin voisi sanoa, eipä sitä mies pysty tekemään asialle yhtään mitään yksin.
suvun jatkuvuus jo turvattu. Isosiskolla ja pikkuveljellä jo lapsia.
En koe tuollaista kun en ole ainoa lapsi. Mun vanhemmat on jo isovanhempia. Olen ainoa poika ja tiedän että faijalle olisi varmaan tärkeää että minäkin onnistuisin siittämään lapsen mutta eihän se oikeastaan sille kuulu.
En pahemmin piittaa mistään suvun jatkumisista. Vanhemmat ja myös edesmenneet isovanhemmat ovat toki ilmaisseet monesti tyytymättömyytensä tilanteeseen. Heidän surunsa käy jä kävi tietysti vähän sääliksi. Toisaalta olen kyllä aika kyllästänyt asiasta jankkaamiseen ja kyselyihin.
Ei mahda mitään. Äippä saa nyt pettyä.
ja tiedän että äitini ja isäni haluaisivat lapsenlapsia, mutta on epätodennäköistä että he tulisivat niitä saamaan. Eivät he sitä mitenkään tuo esille ja muutenkin äitini on sitä mieltä, että lapsia pidä hankkia ennen kuin on loppututkinto taskussa ja hyvä työpaikka. Se ei kuitenkaan ole syy miksi opintoni ovat viivästyneet.
no en nyt tuosta tiiä voinko niitä lapsenlapsia tarjota. Kyllä varmaan jos sopivanlainen mies ilmaantuu kuvioihin jostain, nyt vaan näyttää aika epätodennäköiseltä. Vanhempani ovat jo isovanhempia. Isosiskolla on lapsia. Eivät vanhempani sinkkuuttani ole ikinä mitenkään negatiiviseen sävyyn kommentoineet, mutta haluaisivat varmaan kuitenkin että jonkun löytäisin.
Onhan tuo äiti joskus sanonut minulle jossain asiayhteydessä kuin puolihuolimattomasti että "sitten kun saat omia lapsia..." ja että "sitten kun minusta tulee mummo...".
Vähän kaukaiselta asialta nuo omat lapset kuitenkin tuntuvat, kun en ole koskaan edes seurustellut, eikä niitä lapsia nyt ihan yksinkään voi mies hankkia. Haluaisin kyllä lapsia elämäni aikana, mutta en minä niitä kyllä sen takia ala hankkimaan että äitini on vihjaillut haluavansa tulla mummoksi, kyllä minä ihan omista itsekkäistä syistä niitä lapsia hommaan.
Tavallaan olen sukuni "viimeinen", isäni puolelta ei ole enää kovinkaan montaa samaa sukunimeä kantavaa miestä, suurin osa on joko liian vanhoja enää lapsia hankkimaan, naisia tai äitinsä kautta sukua. Isälläni ei ole edes yhtään miespuolista pikkuserkkua isänsä puolelta sukua. Mutta melko tyhmäähän se on ajatella että suku jotenkin sammuu kun sukunimi vaihtuu. Yhtä lailla se suku jatkuu myös niissä suvun naisissa ja heidän lapsissaan. Yhtä paljon se suku jatkuu serkkuni lapsissa vaikka hänellä ei samaa sukunimeä olekaan.
Nuo miesten sukunimijutut ovat ihan tyhmiä... Jos minulla olisi lapsi, hän ei saisi miehen sukunimeä vaan minun tai keksisin/keksisimme ihan uuden niemn. En ole kenenkään miehen suvunjatkamiskone.
Itse olen kyllä huomannut ajattelevani melko vanhoillisesti tuota sukunimi hommasta, olen aina ottanut sen melko itsestäänselvyytenä että jos pääsen naimisiin niin nainen ottaa minun sukunimeni, tai jos ei, niin ainakin ne lapset tulevat minun nimelleni. Totta kai tuossa pitää huomioida se toinenkin puolisko ja hänen mielipiteensä asiasta, mutta en vain osaa oikein kuvitella tuota tilannetta että alkaisin jostain sukunimestä vaimoni kanssa riitelemään, kun ei ole edes tyttöystävää jonka kanssa riidellä.
Muistan jostain kuulleeni tämän hienon lauseen tästä sukunimi asiasta: "Tulee aika jolloin nainen tahtoo olla ennemmin miehensä vaimo kuin isänsä tytär."
En ole potenut huonoa omaa tuntoa, eivätkä vanhemmat ole asiasta vihjailleet. Isäni on kerran vahingossa todennut "kyllä sun pitäis löytää joku mies".
Olen kuitenkin sanonut heille, että tulen olemaan loppuelämäni yksin. Äitini vähän kauhisteli, että toivottavasti et ole vanhana yksinäinen. Olen ainoa lapsikin. Sanoin että tämä asia ei ole minun päätettävissäni pelkästään, koska en löydä kunnollista miestä jonka kanssa rakentaisi parisuhteen. Siitä äitinikin oli samaa mieltä, että ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa.
Harmi ettei maailmasta löydy sulle riittävän hyvää miestä.
Vanhempani ovat jo isovanhempia, koska kahdella siskollani on lapsia.