Ei voi muuta kuin IHMETELLÄ
Siis sitä että joillakin on elämäntehtäväksi tullut puhua muiden uskosta täyttä puppua. Esimerkiksi tämä palstan Antti, kerää lauseen sieltä ja toisen täältä ja arvostelee sitten etupäässä adventismia (vaikka tekeekin sen siten, että kirjoittelee esimerkiksi alexin uskosta lööperiä) - ja viljelee palstalla etenkin ”ikuista helvetissä kitumista” oikeana raamatullisena oppina.
Raamatun totuus on kuitenkin että mitään ikuista helvetissä kitumista ei ole olemassakaan.
Miljoonat ihmiset ovat iloisina todenneet että ikuista helvetin piinaa opettavien kirkkojen opetukset kuolemattomuudesta eivät olekaan Raamatun opetus, vaan kirkkojen omaksuman muista uskonnoista saatujen perinteiden tuomaa hapatusta.
Maailmassa on kuitenkin miljoonia uskovaisia erikirkoissa, muun muuassa adventisteja joille on Raamattu AVAUTUNUT aivan eri tavalla kuin näissä helvetin ikuiseen piinaan uskovissa uskonnollisissa yhteisöissä ja niistä yksi on Adventtikirkko.
Todistan hyvän todistuksen Adventtikirkosta tässä asiassa.
Adventtikirkko kautta koko maailman on asettunut Jumalan oikeudenmukaisuuden ja rakkauden opettamiseen ja sen pelastuksen mikä sitä seuraa > Jeesuksessa Kristuksessa.
Heille on Jeesus Kristus ainoa pelastumisen mahdollisuus - mitään muuta tietä ei ole.
Siis kun Antti kirjoittelee surkeata potaskaa alexin uskosta (siis minun) niin hän oikeastaan puhuu kaikkia niitä vastaan jotka eivät ole samassa omaan kuolemattomuuteensa ja sitä VÄISTÄMÄTTÖMÄSTI seuraavan ”helvetin ikuisen piinan uskossa” kuin Antti itse on.
Anttia todella tuntuu vaivaavan se, että miljoonat ihmiset eivät ENÄÄ usko olevansa kuolemattomia sieluja omassa itsessään, vaan panevat kaiken toivonsa siihen että Jumalan Poika kerran herättää heidät kuolleista ja ottaa luokseen siihen valtakuntaan jossa oikeudenmukaisuus ja rakkaus vallitsevat ja jonne ei yksikään joka rakastaa valhetta enemmän kuin totuutta voi mennä.
Katselin eilen netti tv:tä ”Amazing Facts” jossa pastori Doug Batchelor (mies jota näin sivumennen sanottuna palstan Bushmanni kerran hätäpäissään kutsui ”nappikauppiaaksi” – kun ei muutakaan keksinyt).
Batchelor puhui juuri tästä niin monien kirkkojen opettamasta väärästä helvetti-perinteestä joka johtaa niin monet harhaan (mm. palstan Antin) ja uskomaan että Luoja loi luomuksiaan kitumaan ikuisesti rikinkatkuisessa tulijärvessä. Mikä on täysin väärä ja SAIRAS oppi ja mikä PAHINTA ... Jumalan luonteen vääristelemistä. Se on todella pahinta – että pelastavan Jumalan luonnetta vääristellään mitä pahimmin – ja sitä tehdään ilman että ”alistutaan” tutkimaan asia raamatullisesti. Tiedetään paremmin..
Oppi jossa opetetaan, että suunnattomat määrät ihmisiä heitetään ikuisesti kitumaan helvetin tulijärveen on humpuukia.
Se on humpuuki-oppi millä vääristellään Jumalan olemus täydellisesti, se on oppi jolla tehdään oikeudenmukaisesta ja rakkaudellisesta Luojasta epätäydellisen ”piina-jumala”.
Täyden pisteet niille ihmisille, jotka opettavat todellista Jumalan tuntemusta – myös pastori Doug Batchelor’lle joka puhui totuutta tässä asiassa.
Alla linkit niille jotka osaavat englannin kieltä.
http://www.amazingfacts.org/Television/AmazingFactsPresents/tabid/77/Default.aspx
Otsikot:
The Rich Man and Lazarus, Pt.1 - 3/6/2011
The Rich Man and Lazarus , Pt. 2 - 3/13/2011
Confusion in the Cemetery, Pt. 1 - 2/6/2011
Confusion in the Cemetery, Pt.2 - 2/13/2011
Teille jotka ette ymmärrä englantia kertoo esimerkiksi Timo Flink saman totuuden:
http://www.audiopankki.com/?p=214
Nyt on niin että totuuden puhuminen Jumalasta on tärkeää (ja vaikka minä ole mitenkään tärkeä niin lopuksi vielä hieman alexin uskosta josta palstan Antti puhuu omiaan – hyökätessään kavalasti adventisteja vastaan tässä asiassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6810922/thread
alex
Ei voi muuta kuin IHMETELLÄ
42
176
Vastaukset
- kannatti kuunnella
http://www.audiopankki.com/?p=170
hyvä linkki samasta asiasta Näin Jeesus vakuuttaa jumalattomien rangaistuksen tapahtuvan maailman lopussa:
Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä ja he kokoavat Hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Matt.13:40.41.
Sillä Ihmisen Poika on tuleva kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin Hän maksaa kullekkin tekojensa mukaan.Matt.16.27.
Raamatun mukaan ei nyt ole viellä olemassa mitään tulijärvi helvettiä. Eikä mitään salaperäisiä paikkoja, missä nyt palaisi rangaistuksen polttava tuli.
Vaan tämä tulijärvi syntyy siitä, kun vanha syntinen maa ja kaikki mitä siihen on tehty palavat.Se tapahtuu vasta tuhatvuotiskauden jälkeen.
Profeetan näyn mukaan vasta silloin langetetaan oikeudenmukainen tuomio, ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu,se heitettiin tuliseen järveen. Ilm.20:15.
Tämä on ollut Jumalan hallintoperiaate kaikkina aikoina. Aina kun Hän on rangaissut, jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa.Hepr.2:2.
Sen mukaan tulijärvessä palamisenkin kestoaika määräytyy kunkin tekojen mukaan oikeudenmukaisesti.
He eivät voi palaa loputtomasti, sillä tuli kuluttaa heidät.Ilm.20:9.
Tulijärvi merkitsee jumalattomille lopuksi toista kuolemaa, johon kaikki elämä sammuu. Kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, TÄMÄ ON TOINEN KUOLEMA.Ilm.21:8.Oikein tulkkasit taas raamattua anne-elina!
Näin on, jumalattoman osa ei ole toinen elämä helvetissä, vaan se on toinen kuolema. Helvetti on toinen kuolema.
Kuolleet eivät tiedä mitään, kaikki tunto ja tietoisuus on täysin loppunut, sillä vain se ihminen jossa on elämä voi olla tietoisessa tilassa. Raamattu sanoo että kuolleet eivät tiedä mitään.
Ps: Oletko saanut jo yhteyttä omaisiisi Japanissa?
- Mitä sanoo Jeesus
Adventistit sotkevat Jumalan helvettiin ja syyttävät muita "SUURESTA HARHAOPISTA"
ENKELIT heittävät pahat helvettiin eikä Jumala niinkuin adventistit uskovat.
Adventistit eivät usko Jeesusta tässä helvettiharhaoppiasiassa.
Jeesus sanoo: "Samoin käy maailman lopussa: ENKELIT tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja HEITTÄVÄTheidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."- Toim.huom.
Olisi hyvä jos kertoisit myös raamatunpaikan silloin kun siteeraat Jeesuksen sanoja oikein sitaattien sisällä.
- huonomuistisille....
Sekin on todettava, että toisille itku ja hammasten narskuttelu on iankaikkista, eli päättymätöntä ja toisille lopullinen tuomio, joka on ikuinen, muttei niin, että se olisi elämällistä elämää ikuisesti.
On siis kaksi näköalaa, jossa kunpikin näkee sen mukaan kuin lasit näyttää.
Oppilaseina tuo ikuinen helvettioppi itkuineen on ongelmallinen siksi, kun paratiisissa Jumala esti ihmisen ominlupineen elämästä ikuisesti ja ajoi pois elämänpuulta.
Toiseksi sitten Malakia kertoo Herra Sebaton hävittävän tulessa, eli siellä helvetin tulessa jossa itketään niin tuhkaksi.
Se on iankaikkinen osa, tuomion päätös, josta ei nousta, = tuhka.
Ei tuhka narskuttele hampaita.
Kun Hirosimassa pamautettiin atomilla ihmisiä taivaisiin ja tuuliin, niin jäi ehkä kiveykseen varjo olleesta.. Se osa on varmasti ikuinen, kun sitä katselee tästä elämän perspektiivistä. Ei elä rinnalla ei.
Sama tästä elämästä Jappanissa kuoli ihmiset, tuossa hirvittävässä onnettomuudessa. Jos he tiesivät etukäteen, he olisivat itkeneet ja kiristelleet hampaitaan ja joutuneet ikuiseen osaan, eli kuolleet.
Eipä heitä sitten olisi täällä elämänmatkalaisena ollut. Eli elämä itse kertoo kuinka se osa on, kun kuollaan.
....
Näin on voitto pahasta saatu, kun lopullinen tuomio tulee, se on osa, josta ei nousta taivaaseen, eikä Uuteen Jerusalemiin kävellä.
Tuli hävittää ja ei ole, synti on pois, itku ja hammastenkiristys.
Kuten Jumala päätti paratiisissa.
Elämänpuulle ja elämänveden lähteille pääsee vain Golgatan sovintoveren kautta.
Ja ikuinen elämän = on = armolahja.... siis lahja ...... Jeesuksessa Kristuksessa.
..... Joka syö elämänpuun, eli Jeesuksen muistoaterian uskossa omallekohdalle saa elää, kuten Jeesus opetti Joh. 5 ja 6 luvuissa.
ja toteutuu se sana, että niin on Jumalan maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei YKSIKÄÄN, joka Häneen USKOO. hukkuisi vaan saisi MITÄ?
sen i.a.n.k.a.i.k.k.i.s.e.n... e.l.ä.m.ä.n...... ts. siinä on iankkaikkinen elämä, että tunnemme hänet.
Eli se sielu joka syntiä tekee on kuoltava, ja sitä ei kannata elättää mukamas iankaikkisesti ja opettaen, että rienaaja voittaisi ja Jumalalla ei olisi synnille viimeistä sanaa!
jonka lausui, "ettei nyt ota elämänpuusta ja niin elä i.a.n.k.a.i.k.k.i.s.e.s.t.i.... ja ajoi ihmisen POIS elämänpuulta.....
oppikaas tuo läksy jo viimein... - Enkeli vai Jumala?
Toim.huom. kirjoitti:
Olisi hyvä jos kertoisit myös raamatunpaikan silloin kun siteeraat Jeesuksen sanoja oikein sitaattien sisällä.
AnttiVKantola: "Me kristityt olemme Sodomaa pahempia".
Se on suuri adventistinen harhaoppi jos uskottelet Jumalan tekevän näin:"ENKELIT tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja HEITTÄVÄTheidät tuliseen pätsiin,"
Jumala ei ole ole helvetin herra eikä lyhytaikainen piinaaja
http://1f.img.v4.skyrock.net/1f0/yun313/pics/2911302201_1.gif - benedi
"Heittäminen" helvettiin on pötypuhetta!!
Ette vain käsitä Jumalan valtakunnan salaisuuksia....Kyse ei ole mistään sellaisesta, että otettaisiin jostain niskasta , tai vyötäisiltä
kiinni, ja heitettäisiin helvetin tuleen!
Ymmärryksenne on rajoittunutta! Kyse, on maapallolle heittämisestä, eli jättämisestä,...samaan aikaan maapallo jossain päin maapalloa jo palaa,
ja tuli leviää siten, pikkuhiljaa, että koko planeetta on lopulta
tulilaavana, järvenä, merenä...miten vain haluatte ilmaista!
Ketään ei nosteta ilmaan ja heitetä yhtään mihinkään! - Eskatologi
Kyllä se Raamatusta oli. Älkäämme lukeutuko hampaiden kiristelijöihin täällä eikä
tuolla puolen.
Matt. 13:42
Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita
. [Dan. 3:6; Mal. 3:19 | Matt. 8:12 ]
Matt. 13:50
ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."
[Matt. 13:42]
Se on Raamatun eksegetiikkaa ja eskatologiaa - PYH!
HÖH! Enkelit suorittavat asian Jumalan toimeksiannosta! Joten mitä höpiset!!!
>>> Katselin eilen netti tv:tä ”Amazing Facts” jossa pastori Doug Batchelor (mies jota näin sivumennen sanottuna palstan Bushmanni kerran hätäpäissään kutsui ”nappikauppiaaksi” – kun ei muutakaan keksinyt). >>>
Olenko minä kutsunut tätä valkaistuin hampain hymyilevää multimiljonääriä nappikaupiaaksi?
En suinkaan, luulisin. Doug Batchelor on kaikkea muuta kuin nappikauppias. Minä ihailen hänen ilmiömäistä kykyään haistaa tuulet uskonnollisilla markkinoilla ja sitä, kuinka hän kykenee ottamaan ihmisiltä rahat omiin taskuihinsa. Siksi hän lentelee ympäri maapallon omistamillaan yksityissuihkukoneilla, koska te hölmöt annatte rahaa hänelle. Sillä ei se ole typerä joka pyytää, vaan se joka antaa. 10 pistettä Dougille.
Hän on todellakin adventtikirkon bisnesmies numero 1 ja upporikas, suorastaan kylpee rahassa ja kaikki uskonnollisen bisnesvainunsa ansiosta.
En varmasti ole häntä koskaan kutsunut nappikauppiaaksi. Hänen päällään oleva mittatilauspukunsa maksaa moninkertaisesti enemmän, kuin on suomalaisen perusadventistin kuukausipalkka. Ei sellaista voi kutsua nappikauppiaaksi.
Humpuukikauppiaaksi olen häntä kutsunut, sillä sitä hän on, paitsi helvetin rikas sellainen. ;)- Fniss!
Kuinka minä olin kuulevinani äänesi värisevän kateudesta?
- alex-kasi
Aivan - Bushmanni - et kutsunut Doug Batchelor'ia nappi kauppiaaksi vaan "rihkamakauppiaaksi" .. suonet anteeksi jos muistini petti - vaikka asiahan siitä tuskin tuli toiseksi.
Bushmanni:
"
Adventtikirkon ehkäpä paras rihkamakauppias Doug Batchelor aloitti keskustelun laatimalla pitkän listan siitä, miksi naispappeus on täysin mahdoton yhtälö ja ei kovinkaan toivottavaa, jos käytämme vähemmän negatiivista ilmausta.. "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9007313
alex :) - Outsider *
Rahojen keruussa ei ole Benny Hinnin voittanutta. Hän on ahnein Hypnoosi saarnaaja. Tuossa YouTube ohjelmassa hän on ehdottomasti voittamaton huijauksella elävä liikemies. Hänellä on yksityis lentokoneet Ensimmäisen luokan hotellit kalleimmasta luokasta. Ei edes Busmanni Rikkauksineen pysty Benny Hinnin Hypnoosilla tienaavien luokkaan. Upporikashan kuulema Busmannikin on. Uskovista Ensimmäinen on kuulema noihin Suomen Rikkaaimpiin kuuluva.
- alex-kasi
Outsider * kirjoitti:

Tästä on tehty hyvä laulukin .
http://www.youtube.com/watch?v=76ohvqwsNkk
alex
>>> Kuinka minä olin kuulevinani äänesi värisevän kateudesta? >>>
Periaatteessa kyllä kadehdin, luonnollisesti. Ei rikkaan kadehtimisessa ole mitään väärää. On olemassa hyvää kateutta ja huonoa kateutta. Hyvä kateus saa ihmisen yrittämään entistä kovemmin saavuttamaan unelmansa ja huono kateus saa ihmisen pahalle päälle.
Taatusti jokainen rehellinen ihminen kadehtii tällaista Doug Batchelorin kaltaista upporikasta multimiljonääriä. Joka väittää, että ei millään tapaa koskaan ikinä haaveile vastaavasta omaisuudesta, on taatusti epärehellinen. Mutta sinäpä et taatusti kadehdi ;)
Mutta taas toisaalta hyväuskoisten hölmöjen ansiosta rikastuminen ei ole kadehdittavaa, vaan se on väärin, niin miten sen nyt ottaa.
Toisaalta onko typerysten huijaaminen väärin, sillä sinullekin on kaikki oleellinen tästä amerikkalaisesta humpuukilahkosta kerrottu ja silti sinä haluat itseäsi sen toimesta huijattavan, sillä sitähän nämä amerikkalaiset liikemiehet tekevät ja sinäkin heitä elätät, kun annat itseäsi huijata.- alex-kasi
Busmanni:
Taatusti jokainen rehellinen ihminen kadehtii tällaista Doug Batchelorin kaltaista upporikasta multimiljonääriä. Joka väittää, että ei millään tapaa koskaan ikinä haaveile vastaavasta omaisuudesta, on taatusti epärehellinen. Mutta sinäpä et taatusti kadehdi ;)
--
Vastaan vaikka nyt et minulle suoranaisesti kirjoittanutkaan, että voin rehellisesti sanoa etten haaveile rahasta tai kadehdi "Doug Batchelorin kaltaista upporikasta multimiljonääriä" - enkä kadehdi ketään muutakaan.
Mutta se ehkä johtuu siitä että minulla on hyvä vaimo ja olen oikein tyytyväinen että Jumala avasi Sanansa minulle. Sitä ei osteta miljoonilla..
Tulitko Bushmanni muuten ajatelleeksi että tuo väitöksesi ei kerro muista ihmisistä yhtään mitään MUTTA se osoittaa minkälainen ihminen itse olet, sillä sanothan että kadehdit rikkaita .. oli sitten kyseessä vaikka peritty lentoyhtiö..
alex alex-kasi kirjoitti:

alex>> Vastaan vaikka nyt et minulle suoranaisesti kirjoittanutkaan, että voin rehellisesti sanoa etten haaveile rahasta tai kadehdi "Doug Batchelorin kaltaista upporikasta multimiljonääriä" - enkä kadehdi ketään muutakaan. >>>
Itse ajattelen tämän asian niin, että kuinka paljon enemmän hyvää pystyisin tekemään moisella omaisuudella. Doug ei tosin tee omaisuudellaan mitään hyvää, vaan koettaa vain hankkia sitä enemmän ja enemmän itselleen ja perheelleen ja tietenkin ihmettelen, että mistä syystä, sillä eikös hänen pitäisi uskoa Jeesuksen olevan tulossa takaisin hetkellä millä hyvänsä, niin mitä ihmettä hän sillä rahalla aikoo sitten tehdä. Mutta tuntuu kelpaavan Jeesuksen pikaisen paluun odottamisesta huolimatta ;)
Maailmassa on lukuisia upporikkaita, jotka antavat käsittämättömiä summia hyvään, kuten esim Bill Gates, joka on lahjoittanut 5 MILJARDIA dollaria Afrikan malariaongelman hävittämiseen tai Warren Buffet, joka muutama vuosi takaperin lahjoitti 37 MILJARDIA dollaria hyväntekeväisyyteen, joilla rahoilla maailmasta tulee varmasti parempi paikka elää useille ihmisille, toisin kuin näiden humpuukilahkojen toimesta.
Tiedätkö, onko Doug koskaan lahjoittanut moisia summia, tai edes pienempiä rahamääriä hyväntekeväisyyteen ja maailman köyhien auttamiseen. Onko hän lahjoittanut satojen miljoonien dollarien omaisuudestaan sellaisia summia, jotka olisivat mahdollisia hänen omaisuudellaan?
Se selviää kirjoittamalla Googleen "doug batchelor donate" tai "doug batchelor gives away his money" tai jotain muuta vastaavaa.
Voin kertoa sinulle, että noilla hakusanoilla vain "doug batchelor donate" tuottaa tuloksia ja silloinkin päädyt sivustolle, jossa "donate" nappia klikkaamalla pääset itse lahjoittamaan rahaa Dougille ;)
https://www.amazingfacts.org/DonateOnline/OneTimeDonations/tabid/180/Default.aspx
Metkaa, eikö totta!- Outsider *
bushmanni kirjoitti:
>> Vastaan vaikka nyt et minulle suoranaisesti kirjoittanutkaan, että voin rehellisesti sanoa etten haaveile rahasta tai kadehdi "Doug Batchelorin kaltaista upporikasta multimiljonääriä" - enkä kadehdi ketään muutakaan. >>>
Itse ajattelen tämän asian niin, että kuinka paljon enemmän hyvää pystyisin tekemään moisella omaisuudella. Doug ei tosin tee omaisuudellaan mitään hyvää, vaan koettaa vain hankkia sitä enemmän ja enemmän itselleen ja perheelleen ja tietenkin ihmettelen, että mistä syystä, sillä eikös hänen pitäisi uskoa Jeesuksen olevan tulossa takaisin hetkellä millä hyvänsä, niin mitä ihmettä hän sillä rahalla aikoo sitten tehdä. Mutta tuntuu kelpaavan Jeesuksen pikaisen paluun odottamisesta huolimatta ;)
Maailmassa on lukuisia upporikkaita, jotka antavat käsittämättömiä summia hyvään, kuten esim Bill Gates, joka on lahjoittanut 5 MILJARDIA dollaria Afrikan malariaongelman hävittämiseen tai Warren Buffet, joka muutama vuosi takaperin lahjoitti 37 MILJARDIA dollaria hyväntekeväisyyteen, joilla rahoilla maailmasta tulee varmasti parempi paikka elää useille ihmisille, toisin kuin näiden humpuukilahkojen toimesta.
Tiedätkö, onko Doug koskaan lahjoittanut moisia summia, tai edes pienempiä rahamääriä hyväntekeväisyyteen ja maailman köyhien auttamiseen. Onko hän lahjoittanut satojen miljoonien dollarien omaisuudestaan sellaisia summia, jotka olisivat mahdollisia hänen omaisuudellaan?
Se selviää kirjoittamalla Googleen "doug batchelor donate" tai "doug batchelor gives away his money" tai jotain muuta vastaavaa.
Voin kertoa sinulle, että noilla hakusanoilla vain "doug batchelor donate" tuottaa tuloksia ja silloinkin päädyt sivustolle, jossa "donate" nappia klikkaamalla pääset itse lahjoittamaan rahaa Dougille ;)
https://www.amazingfacts.org/DonateOnline/OneTimeDonations/tabid/180/Default.aspx
Metkaa, eikö totta!Douglas Bathelor on vain pieni palkkainen palkka pappi. Hän ei tienaa suoraan Rahaa omiin taskuihinsa, kuten tekevät,nämä Hypnotisti huijarit, kuten Benny Hinn. Ja nämä toiset mainitsemasi Hypnoosi saarnaajat. Köyhä ei suinkaan ole koska hän on Miljadöörien ainoa poika. Hänellä on ollut onnea matkassa syntyessään Mijadöörien perheeseen. Minä en kadefdi häntä. enkä kadehdi hänen omaisuuttaan.
Hänhän ei tosiasiassa tarvitse edes palkkaa seurakunnalta. Tosiasiassahan nämä Hyponoosi rikkaat ovatkin tosisaitoja. Koeta vilkaista kuinka paljon esimerkiksi Benny Hinn antaa hyvän tekeväisyyteen. Kuinka paljon Englannin Kuningatar antaa esimerkiksi Katsrofien uhrien avustukseen?
Suomessa oli aikoinaan kuuluisa silmän kääntäjä Kuikka Koponen. Hänestä olisi voinut tulla rikas, jos hän olisi käyttänyt taitojaan huijaus mielessä. Ehdotan Busmannille saarnaajan virkaa, että hän pääsee suurrikkaiden listalle.
- Fniss!
Usko tai älä, bushmanni, niin en kadehdi upporikkaita multimiljonäärejä.
Minulle riittää se, mitä minulla on ja olen tyytyväinen elämääni. Minun onneni mitta ei ole tämän maalisen mammonan omistaminen. Ja jos sinä sentähden minua epärehellisenä pidät, niin se on sinun oma probleemasi, ei minun. >> Usko tai älä, bushmanni, niin en kadehdi upporikkaita multimiljonäärejä. >>
No minä kerroin, että on olemassa hyvää ja huonoa kateutta, jonka amerikkalaiseen kulttuurin perehtyneet hyvin tietävät. Hyvä kateus auttaa sinua parempiin suorituksiin, mutta tätä kateutta ei oikein tunneta Atlantin tällä puolella. Me tunnemme vain sen huonon kateuden, eli sen, joka saa meidät vihreäksi ja pahalle tuulelle. Amerikkalaiselle ei ole kateuden tunteminen, hyvän kateuden tunteminen mikään ongelma, vaan se on suorastaan hyve siellä.
>> Minun onneni mitta ei ole tämän maalisen mammonan omistaminen. >>>
Niin se huijaus on luotu onnistumaan.
Nämä valkaistuin hampain esiintyvät jeesusrihkamakauppiaat ovat saaneet sinutkin uskomaan, että se kaikkein tärkein on sitten siellä tuonpuoleisessa, eli annapa omaisuutesi meille, niin me kyllä huolehdimme siitä.
Kummasti se maallinen mammona kelpaa niille teidän johtajille, mutta teille, jotka rahoitatte niiden johtajien elämän, jostain syystä se mammona ei kelpaa. Mutta siksipä nämä liikemiehet niin nerokkaita ovatkin, sillä ei tuossa bisneksessä tyhjäpäät pärjää, kuin siellä alimmilla riveillä. Heitä tarvitaan siellä ja niitä onkin adventtikirkkoon kerääntynyt noin 16 miljoonaa, tosin enää etupäässä kehitysmaista.
Ostaisitko muuten auton, jos lipeväkielinen automyyjä olisi kauppaamassa sinulle autoa, helvetin kalliilla, eli annat hänelle kymmenen prosenttia kaikesta tienaamastasi rahasta tästä hetkestä eteenpäin kuolemaasi asti ja auton saisit sitten heti kuolemasi jälkeen?
Jostain syystä nämä jeesusrihkamakauppiaat onnistuvat tässä nerokkaassa huijauksessa, johon lankaan emme lankea yhtä maireasti hymyilevän autokauppiaan kanssa.- Fniss!
Me ajattelemme, bushmanni, kyllä niin eri ratoja. Sinun mielestäsi tämän maallisen mammonan haaliminen itselleen on nerokkuutta. Minun mielestäni se on tyhjänpäiväisyyttä verrattuna siihen arteeseen, mikä meillä on.
"Hyvä kateus"? Minä en tunne sellaista termiä. Ei minun mielestäni kateus saa olla motiivina parempiin suorituksiin. Taidat olla niitä, jotka koulussa opiskelivat vain ollakseen toisia parempia? - alex-kasi
Kuule Bushmanni :) olet itse myyty mies - sinut on uhrattu tämän maailman tekniikan alttarilla ja paljastat vain olemattomuutesi .. kun puhut muista niinkuin itsestäsi.
Lopeta jo pilaat vain mainettasi..
alex
>> Sinun mielestäsi tämän maallisen mammonan haaliminen itselleen on nerokkuutta. >>>
Missä minä näin kirjoitin?
Minun mielestäni se on tyhjänpäiväisyyttä verrattuna siihen arteeseen, mikä meillä on. >>>
Mistä aarteesta puhut?
>>> "Hyvä kateus"? Minä en tunne sellaista termiä. >>>
Hyvä kateus on ehkäpä ihailun omaista, sellaista joka motivoi ja yllyttää kilvoitteluun hyvien ominaisuuksien puolesta.
>> Ei minun mielestäni kateus saa olla motiivina parempiin suorituksiin. >>
Mitäs pahaa siinä on?
>> Taidat olla niitä, jotka koulussa opiskelivat vain ollakseen toisia parempia? >>>
Varmaan se oli yksi syy opiskella hyvin monien muiden syiden joukossa. Mutta ei se ainut syy ollut, tietenkään.
Sinun maailmasi on kovin mustavalkoinen, mutta niin se tapaa näissä humpuukilahkoissa olla.- Kysyjä..
Busman sekaantuu jo sanoihinsa, väliin hän sanoo että enin osa adventisteja on vain köyhistä maista, ja sitten taas räksyttää samaan hengenvetoon kuinka he työntää rahojaan palkkapaimenille että he rikastuu.
Mistä niin köyhät ihmiset työntää niitä rahoja papeille kun ei itselläänkään ole kuin hädin tuskin ruoka ja vaatteet jos on aina niitäkään.
Voin tähän mainita busmannille sen, että Douglas Bachelor on lentoyhtiön omistajan poika, hän ei tarvitse kärttyä kenenkään rahoja rikastuakseen. Kysyjä.. kirjoitti:
Busman sekaantuu jo sanoihinsa, väliin hän sanoo että enin osa adventisteja on vain köyhistä maista, ja sitten taas räksyttää samaan hengenvetoon kuinka he työntää rahojaan palkkapaimenille että he rikastuu.
Mistä niin köyhät ihmiset työntää niitä rahoja papeille kun ei itselläänkään ole kuin hädin tuskin ruoka ja vaatteet jos on aina niitäkään.
Voin tähän mainita busmannille sen, että Douglas Bachelor on lentoyhtiön omistajan poika, hän ei tarvitse kärttyä kenenkään rahoja rikastuakseen.>>> Mistä niin köyhät ihmiset työntää niitä rahoja papeille kun ei itselläänkään ole kuin hädin tuskin ruoka ja vaatteet jos on aina niitäkään. >>>
Oletkos koskaan kuullut sananlaskua, että pienistä puroista muodostuvat joet ja niin edelleen...
Sen takia jäsenmäärän hillitön lisääminen on tärkeää, että niistä köyhien pienistä roposista ne miljardit kehkeytyvät, mutta niitä köyhiä tarvitaan hyvin paljon korvaamaan ne rikkaat länsimaiset, jotka ennen olivat jäsenistön pääosa.
Tällä hetkellä jo 70 %, ehkäpä hiukan ylikin, adventtikirkon jäsenistä tulee kehitysmaista ja se prosenttiosuus kasvaa koko ajan.
Ei mene kuin vuosikymmen, korkeintaan kaksi ja adventtikirkko on kuollut länsimaissa, kuten muutkin höpölahkot ja se elää kehitysmaiden ihmisten rahoilla aikansa, kunnes ihmisten paremman elintason ja koulutuksen myötä kuolla kupsahtaa sielläkin.
Pennitkin ovat rahaa, kunhan niitä antajia on mahdollisimman paljon.
Adventtikirkko on kuitenkin miljardibisnestä tekevä uskonnollinen liikeyritys.- PYH!
bushmanni kirjoitti:
>>> Mistä niin köyhät ihmiset työntää niitä rahoja papeille kun ei itselläänkään ole kuin hädin tuskin ruoka ja vaatteet jos on aina niitäkään. >>>
Oletkos koskaan kuullut sananlaskua, että pienistä puroista muodostuvat joet ja niin edelleen...
Sen takia jäsenmäärän hillitön lisääminen on tärkeää, että niistä köyhien pienistä roposista ne miljardit kehkeytyvät, mutta niitä köyhiä tarvitaan hyvin paljon korvaamaan ne rikkaat länsimaiset, jotka ennen olivat jäsenistön pääosa.
Tällä hetkellä jo 70 %, ehkäpä hiukan ylikin, adventtikirkon jäsenistä tulee kehitysmaista ja se prosenttiosuus kasvaa koko ajan.
Ei mene kuin vuosikymmen, korkeintaan kaksi ja adventtikirkko on kuollut länsimaissa, kuten muutkin höpölahkot ja se elää kehitysmaiden ihmisten rahoilla aikansa, kunnes ihmisten paremman elintason ja koulutuksen myötä kuolla kupsahtaa sielläkin.
Pennitkin ovat rahaa, kunhan niitä antajia on mahdollisimman paljon.
Adventtikirkko on kuitenkin miljardibisnestä tekevä uskonnollinen liikeyritys.Eipäs ole. Sinä vain räksytät.
- paljon nähnyt..
bushmanni kirjoitti:
>>> Mistä niin köyhät ihmiset työntää niitä rahoja papeille kun ei itselläänkään ole kuin hädin tuskin ruoka ja vaatteet jos on aina niitäkään. >>>
Oletkos koskaan kuullut sananlaskua, että pienistä puroista muodostuvat joet ja niin edelleen...
Sen takia jäsenmäärän hillitön lisääminen on tärkeää, että niistä köyhien pienistä roposista ne miljardit kehkeytyvät, mutta niitä köyhiä tarvitaan hyvin paljon korvaamaan ne rikkaat länsimaiset, jotka ennen olivat jäsenistön pääosa.
Tällä hetkellä jo 70 %, ehkäpä hiukan ylikin, adventtikirkon jäsenistä tulee kehitysmaista ja se prosenttiosuus kasvaa koko ajan.
Ei mene kuin vuosikymmen, korkeintaan kaksi ja adventtikirkko on kuollut länsimaissa, kuten muutkin höpölahkot ja se elää kehitysmaiden ihmisten rahoilla aikansa, kunnes ihmisten paremman elintason ja koulutuksen myötä kuolla kupsahtaa sielläkin.
Pennitkin ovat rahaa, kunhan niitä antajia on mahdollisimman paljon.
Adventtikirkko on kuitenkin miljardibisnestä tekevä uskonnollinen liikeyritys.Et ole tainnut busmanni nähdä köyhiä ihmisiä kun noin ajattelet että he pystyy noin vain pennejä heittelemään kolehtiin, kyllä jos perheen isä ovat pienellä palkalla ja vaimolla ei ole mitään työtä siihen viellä monta lasta elätettävä ja koulutettavana, niin pennikin on suuri silloin heidän taloudessa.
Sinä joskus puhut niinkuin sellainen puhuu joka ei tiedä muuta kuin oman mukavan elämänsä, kuule poika sinulla on viellä paljon oppimista elämisen taidosta, sinulla on nyt suuret jutut mutta ilman tietoa, hiljenny joskus ja kuuntele muitakin ihmisiä kuin omaa minääsi. paljon nähnyt.. kirjoitti:
Et ole tainnut busmanni nähdä köyhiä ihmisiä kun noin ajattelet että he pystyy noin vain pennejä heittelemään kolehtiin, kyllä jos perheen isä ovat pienellä palkalla ja vaimolla ei ole mitään työtä siihen viellä monta lasta elätettävä ja koulutettavana, niin pennikin on suuri silloin heidän taloudessa.
Sinä joskus puhut niinkuin sellainen puhuu joka ei tiedä muuta kuin oman mukavan elämänsä, kuule poika sinulla on viellä paljon oppimista elämisen taidosta, sinulla on nyt suuret jutut mutta ilman tietoa, hiljenny joskus ja kuuntele muitakin ihmisiä kuin omaa minääsi.>>> Et ole tainnut busmanni nähdä köyhiä ihmisiä kun noin ajattelet että he pystyy noin vain pennejä heittelemään kolehtiin >>>
Jostain niitä pennejä sinne kolehtiin kilahtaa ja sen toteamiseksi pyydän sinua tutustumaan omiin tilastoihinne.
70 prosenttia adventtikirkon jäsenistöstä tulee kehitysmaista.
Viime vuonna adventtikirkko sai jäseniltään puhdasta rahaa kymmenyksinä 1,891,325,291 dollaria, eli 1.8 MILJARDIA dollaria.
Yhteensä lahjoituksia ja kymmenyksiä tuli 2,710,018,856 dollaria, eli 2.7 MILJARDIA dollaria.
http://www.adventist.org/world-church/facts-and-figures/index.html
Uskonnollinen huijaus on parasta huijausta, sanoo vanhakansa.
- Alex adventistille
Sitä ihmettelen että millä konstilla adventisti Alex-kasi saa helvetin tulen sammumaan ja sielun tapettua?
- benedi
Tulihan onkin sammumaton, koska mikään palolaitos yhdessäkään ei sitä
voi sammuttaa"
"Ihmisen sielu on hänen veressään" ,...siksi verta ei saa syödä.
Sielu kuolee tulessa, ihan ykkös sekunneissa, ellei minuutissa...en tiedä tarkkaan!
Tulella ei ole eri rotumääritelmiä..kaikki tuli on samaa tulta,..kuumuudessa on toki eroja! - alex-kasi
Ihmettele sinä :=)
Mutta katso Raamatusta mikä on synnin palkka, niin ehkä tajuat ?
Onko se ikuinen piina vai kuolema?
Jeesus lupasi iankaikkisen elämän niille jotka haluavat sen ottaa vastaan. Nille jotka uskovat, että heidän syntivelkansa on maksettu, uskotko sinä? Maksoiko Jumala Pojassaan sinun syntivelkasi? Jos maksoi niin kuinka? Uskotko että Jesus on ikuisesti kitumassa helvetissä? vai kuoliko hän puolestasi? - Palminen on OK
Palaminen loppuu, kun ei ole enää mitään, mikä palaisi. Niin käy nuotionkin. Yksinkertaista, vai mitä?
- näesny
Sinä alex-takakeno etukenossa olet täällä väittämässä muiden uskoista vaikket tiedä niistä mitään.
- lutkulainen
Oletko sinä alex repinnyt raamatustasi nämä kohdat irti ?
Matt. 18:8
Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
Matt. 25:41
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä
Matt. 25:46
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."- alex-kasi
Niin Lutkulainen, mikä sínulle on epäselvää?
Ei kukaan ole väittänyt vastaan, tuli on ikuinen ja rangaistus on ikuinen. Jumala pelastaa kuolemasta > elämään sanoo Raamattu (sillä ethän ole repinyt niitä sivyúja Raamatustasi :). Raamattu sanoo synnin palkka on kuolema ( Raamattu ei sano että syntinen elämä = kuolema) vaan että synnin palkka on kuoilema.
Raamattu sanoo että syntinen tuhoutuu jos ei Jumala häntä pelasta. Raamattu sanoo että Jeesus maksoi meidän syntivelkamme - jotta meidän ei tarvitse sitä maksaa. Jeesus kuoli meidän kuolemamme - uskotko sen.
Uskotko että Jeesus maksoi kaikki syntiesi seuraukset ?
Kuinka hän maksoi ne jos ajattelet että synnin palkka onkin ikuinen helvetissä kituminen - eihän Jeesus ole ikisesti kitumassa syntiesi tähden.
Siis uskotko että Jeesus maksoi syntivelkasi?
Raamay´ttu sanoo että joka uskoo ja haluaa elää siten että iankaikkinen elämä tulee hänelle mahdolliseksi - pelastuu.
Siis uskotko että Jeesus maksoi kaikki syntivelkasi - otti päälleen koko surkeutesi.
alex
Ps. minä uskon että Jeesus maksoi KAIKKI syntini - otti osalleen KAIKKI syntieni seuraukset, NE SEURAUKSET JOTKA MINUN OLISI OLLUT ITSENI KANNETTAVA JOS HÄN EI OLISI NIITÄ OTTANUT OSALLEEN.
- annu42
Hei Alex
Ymmärrät vielä paremmin asiat, kun lukisit kirjan "Yliluonnollisen lumoissa". Voit myös katsoa Roger Morneaun haastatteluja netistä. (nimi hakusanaksi) Siellä hän kertoo, mistä tämä kaikki Jumalan lasten vastustaminen oikeastaan alkaa ja mihin se johtaa. Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. Nämä syöttävät ihmisille omia eksytyksiään, ja harhaanjohdetut ihmiset sitten täällä parjaavat niitä, joilla on vähänkin tietoa.
Omaa tietoaan he eivät jaa, sillä sitä heillä ei ole. Heillä ei ole totuutta, koska he ovat valheen isän kasvatteja, jotka menevät hänen talutusnuorassaan loppuun saakka, elleivät herää sitä ennen. Roger Morneau heräsi ja pelastui saatanan palvojien joukoista ja paholaisen vallasta. Hän teki pitkän työn tuolla alalla kertoessaan, mikä on valta, joka eksyttää maailman uskovia. Yksi näistä oli tuo kirja, joka nyt on suomennettu. Olen lukenut sen jo kahdesti, joten mielenkiintoinen se taatusti on.HEI, ALEX-KASI JA ANNU 42 !
Adventtikirkon opinkohdassa 13 on ristiin rastiin viitteitä raamatunkohtiin ja
vain suluissa, mutta ihan tosissaan otettavasti. Uskon ja tahdon ja kärsivällisyyden avulla tarkkaavainen lukija kyllä löytää sieltä tuonkin raamatuntotuuden. Siunattua etsintää! Sitten herää halu julistaa pelastusta Jeesuksessa.
Ilm.14:9
Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin,
10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Adventtikirkko lienee ainoa kirkkokunta, joka on tuon totuuden kirjannut jopa
perusopinkohtiinsa, ikäänkuin perustuslakiinsa.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/lahetys.htm- alex-kasi
Hei ja kiitos
täytyypä katsoa ..
alex
VIIMEINEN TAHTO
Viimeisen tahtonsa jumalattomien kohtalon suhteen Jeesus ilmoittaa vasta ylösnousemisensa jälkeen, uskotuimmalleen, Johannekselle, ilmestyksessään:
Ilm.14:9
Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin,
10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Adventtikirkko lienee ainoa kirkkokunta, joka on tuon totuuden kirjannut jopa
perusopinkohtiinsa, ikäänkuin perustuslakiinsa.
Kolmen koplan: anlexin, anne-elinan ja sirkka-iitan kannattaisi ottaa oppia
adventisteilta, kun heidän on kovin vaikea uskoa minun kauttani tullutta Sanaa!- alex-kasi
Nytkö taas alat vääristelemään Adventtikirkon opetuksia ja siinä sivussa kaikkia muitakin.. olet yksi kovimmista vääristelijöistä joita olen aikoihin kohdannut.
Totuus on että Adventtikirkko ei opeta "ikuista piinaa" - vaan "toista kuolemaa" jossa syntiset tuhoutuvat - kaikki ne jotka eivät iankaikkista elämää halua ottaa vastaan (koska rakastavat valhetta enemmän kuin Jumalan totuutta).. Se on Adventtikirkon opetus.. joka sinullekin kirjoitettu vaikka kuinka selvästi - vääristelysi on vain todistus siitä ettet halua puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
---
Minulle on tämä palsta ollut silmien aukaisia monessakin asiassa - ja yksi niistä on se, että on olemassa ihmisiä jotka pitävät kiinni valheesta ja vääristelevät tieten tahtoen muiden sanoja. Ei siis ole kysymys erehtymisestä - vaan suorasta tahallisesta valehtelemisesta ja vääristelystä.
En ole oikein päässyt perille siitä, että miksi he tekevät niin - esimerkiksi sinä - en oikein tajua miksi puhut lööperiä adventisteista tai esimerkiksi minusta?? Onko se jonkinlainen pakkomielle? :) että pitää keksiä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän ihmeellisiä tulkintoja ihmisten kirjoituksista. Soveltaa niitä omiin tarkoituksiinsa. ??
On kiinnostavaa lukea jos joku on asiaa syvemmin tutkinut, että mikä on tällaisen käyttäytymisen takana - että mikä panee ihmiset toimimaan niinkuin te teette?
Totuushan on että muutamat ovat tällä palstalla vuodesta toiseen vaikka eivät ole kirjoittaneet yhtään oikeaa kirjoitusta Adventtikirkon opetuksista. :)) Ei ainoatakaan - mieti sitä - eikö sekin jo kerro mistä on kysymys.
Mutta mikä on se voima joka heitä juoksuttaa?
That's the question.
Ehkä tuo anne-elinan ehdottama kirja antaa asiaan enemmän valoa.. täytyypä lukea..
alex - alex-kasi
alex-kasi kirjoitti:

alexPikku korjaus - annuhan sen "Yliluonnollisen lumoissa" kirjan nimen antoikin :) ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626