Tiedän mitä teen tänä kesänä

herra yksinäinen

Teen alkukesästä hiukan töitä, ehkä kesäkuun loppuun ja sitten en tee yhtään
mitään. Olen sinkku joten ei ole ketään kenen kanssa oleilla tai tehdä jotain.
Kavereita ei paljoo ole, kukaan mulle tuskin soittelee ja kyselee mitään. Yksin ei jaksa edes lähteä minnekkään edes baariin tai festareille. Kerran olin laivalla yksin. Toista kertaa en mene, oli niin tylsä reissu meinaan. Mä vaan olen kotona ja selailen nettiä koko kesän koska kukaan ei mua rakasta. Suunnilleen oli viime kesäkin. Joten hyvää kesää vaan.

15

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Free Fanny

      Minäkin tiedän mitä teen tänä kesänä, ainakin osaksi. Reilun parin viikon päästä pidän ylityövapaita. Lennän Keski-Eurooppaan yhteen paikkaan vajaaksi viikoksi. Vaelluskengät mukaan ja 15-20 km päivälenkkejä.

      Sieltä palattua hieman töitä, työpaikan Tallinnan risteily ja juhannukseksi maalle. Siellä olen noin kaksi viikkoa. Sen jälkeen ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa, mutta varsinainen kesälomamatka (Keski-Eurooppaan sekin) heinäkuussa, samoin eräs kotimaan loma.

      Olen harkinnut teltan ostamista, ei ole vielä tullut hankittua kun on ollut niin jumalaton kiire, mutta nyt kun kiire alkaa hellittää niin pitää tehdä päätös sen suhteen jotta ehtii myös telttailla. Tai sitten vuokraan mökin jostain korven keskeltä, mutta niitä on tosi huonosti enää saatavilla.

      Työt jatkuvat muistaakseni taas 8.8. mutta jo edeltävällä viikolla pitää palata kaupunkiin ja aloittaa pehmeä lasku. Syksylle saattaa tulla isojakin muutoksia ja jos ne varmistuvat ennen juhannusta niin sitten koko aikataulu saattaa heittää vielä uusiksi, mutta se on sen ajan murhe.

      En ymmärrä miksi pitää murjottaa Suomen parhaana vuodenaikana, kesä on sentään älyttömän lyhyt täällä. Mutta se on tietysti jokaisen oma valinta.

    • Mies1982.

      Mä aion vihdoin saada pillua tänä kesänä. The Summer of Pussy 2011, here I come!

      • brömbröm

        Oletko miettinyt tarkemmin miten teet sen? Siitä ei nimittäin ilman Navy Seal -tyyppistä toimintasuunnitelmaa selvitäkään...


      • .............
        brömbröm kirjoitti:

        Oletko miettinyt tarkemmin miten teet sen? Siitä ei nimittäin ilman Navy Seal -tyyppistä toimintasuunnitelmaa selvitäkään...

        Se on treenannu juoksukuntoaan viimeisen vuoden. Kyl se nyt saa...


    • ei mitään syytä

      Jes, vihdoin tajunnut ettei ole tarvetta meikäläisen elämälle, joten otan loparit tästä maailmasta.

    • Eewulin haamu

      Minä en tiedä mitä teen, täyttelen lappuja, haen työttömyystukea ja haen töitä kuin töitä. Tuli pakkoloma näemmä, mistään ei saa töitä, ei edes suhteilla ja sekös tässä vähän ahdistaa.
      Mutta kouluihin olen hakuja pistänyt.
      Hotelli- ja ravintola-ala kiinnostaa joten sinne olen pistänyt paprut ja sitten täydennyshaulla taidan kans pistää parille alalle. Ärsyttää kun täytyy elää päivä kerrallaan eikä tulevaisuudestaan tiedä mitään.

    • onnellinen köyhimys

      Nautin jo nyt kesästä!!! Viime viikonloppuna oli hyvät säät. Pakkasin reppuun vesipullon ja viinirypäleitä sekä piknik-filtin, joten pyöräilin järven rantaan syömään eväitä ja lukemaan lehteä. Välillä torkuin silmät kiinni ja annoin ajatuksen lentää. Olisikin ollut kiva, kun joku mukava mies olisi tullut kysymään, että "Saako häiritä? Näytät nauttivan elämästä ihan täysillä. Hienoa". Sen jälkeen olisi voinut jatkaa jutustelua:)

      Rahaa ei ole minullakaan liiemmälti, mutta kesästä ja auringosta voi nauttia ilman, että on heti aviopuolison metsästäminen mielessä. Tässä omia kesälomasuunnitelmiani, joita siis teen tarvittaessa myös arki-iltaisin tai viikonloppuisin, kun haluan nauttia kesästä ja ladata akkuja:

      - pyöräilen torille ostamaan mansikoita ja herneitä, jonka jälkeen menen syömään niitä puiston penkille
      - pyöräilen uusia reittejä ja tutustun kotikaupunkiini
      - katson kartasta uusia alueita ja suunnittelen sinne fillariretkiä
      - käyn piknikillä
      - käyn uimassa tai uimarannalla lukemassa kirjaa
      - kävelylenkillä
      - kerrostalon pihalle lukemaan lehteä tai täyttämään sudokua
      - soitan kaverille ja käydään vaikka torikahvilassa katselemassa ohikäveleviä ihmisiä
      - käyn kirpputoreilla
      - bongaan lehdestä ilmaistapahtumia esim. ilmaisfestareita (esim. su 12.6. on Radio Aallon ilmaisfestarit). Lisäksi monilla festareilla on ilmaisia oheistapahtumia, jotka vetää paljon esim. lapsiperheitä kaupungin keskustaan varsinaisen festarin ulkopuolelle
      - käyn ainakin yhdessä kesäteatteriesityksessä
      - käyn moikkaamassa vanhempiani
      - käyn moikkaamassa siskoni perhettä
      - yritän tavata jotakin kaveriani
      - siivoa kaappeja ja heittelen kaapeista ylimääräiset laatikoihin odottamaan kirppispöydän vuokraamista
      - käyn kirjastossa ja esim. kirjaston lehtilukusalissa lukemassa lehtiä

      Itse asiassa tätä listaa voisi jatkaa aika pitkäänkin. Tarkoituksena on vain antaa viitteitä siitä, että pienelläkin budjetilla voi tehdä asioita ja nauttia vapaa-ajasta.

      Osa kirjoittajista on selkeästi masentuneita. Minä itse olen alakuloon taipuvainen enkä pystyisi ottamaan poikaystävää, joka kärsii vaikeasta masennuksesta. Valitettavasti sellaiselle en voi sanoa muuta kuin että kannattaisi käydä lääkärissä niin monta kertaa, että saa lääkitystä ja terapiaa, jotta se oma olo kääntyy nousuun. Sen jälkeen pystyy alkaa nauttia elämästä samalla tavalla kuin muutkin.

      • alakuloinen köyhäATN

        Rikkaan myyntijohtahan sinä tarvitset, etkä tasoistasi luuseria.


    • teen-lover-MAN

      Tänä kesänä pakko saada korkeintaan 16v pinppiä.

      • Älyn haamu

        Komppaan


    • Elän tässä päivä kerrallaan, kuten on tullut oltua jo jonkin aikaa. Ei kait se auta muu kuin hakea vaan mitä tahansa työtä, mutta ongelma vain on siinä että ei niitä ole ainakaan sellaista johon ottaisivat töihin. Täällä on hyvin monilla kavereilla sama tilanne, se on vaan toivotonta. Ainut ala mikä näyttää vetävän on hoitoala... kaikkien muiden alojen työt ovat kiven alla.
      No kuitenkin eipä tässä ole tilannetta parempaan näkyvissä niin ajattelin tehdä jotain sellaista joka miellekästä mulle. Et joo elämä junnaa paikoillaan mutta minkäs teet on huono taloussuhdanne, ainakin työpaikkojen suhteen.

      • herra yksinäinen

        Minä olen tehnyt kaikenlaista pätkä hommaa talven. Nyt oon muutama maalaus urakan tehnyt ja viel olis pari jäljellä. Ihan hyvin niistä tienaa.( 13 egee tunti) Suhteilla nekin hommat olen saanut kun muilta markkinoilta ei hommia saa .mut kyllä nämäkin hommat loppuu aikanaan ja sit ollaankin loppukesä monttu auki et mitä nyt?


    • tyytymätön ja syystä

      samaa kuin aina. talvella pakkaset vähän häiritsee

    • nostan hattua

      Työttömyyttä valittelee moni. Luin Aamulehdestä 1-2 vuotta sitten, että eräs nuori opiskelija kyllästyi siihen, kun ei saanut mistään töitä. Hän osti huutonetistä käytettynä autolla perässävedettävän grillikopperon. Loppukesästä hän oli jo maksanut grillin hinnan ja hän siis sai hommasta voittoa.

      Seuraavana kesänä hän sitten pystyi tekemään hommaa siten, että jokainen myyty nakki tai trip-mehutetra oli jo voitollista.

      En tiedä, mitä miehelle kuuluu, mutta hänellä olisi seuraavia mahdollisuuksia:
      A) voi tehdä jatkossakin kesätyönä tai viikonloppuhommina nakkikioskihommaa
      B) voi myydä kioskin ja liiketoimintansa
      C) voi palkata vaikkapa pikkusiskonsa hoitamaan hommaa
      D) voi vuokrata kioskin ja liiketoiminnan ulkopuoliselle esim. kuukausivuokralla

      Joskus kannattaa siis miettiä, että onko ihan oikeasti yrittänyt 110 % omia mahdollisuuksiaan. Aika usein sinnikkyys palkitaan.

      • Miesasialuuseri

        Naisethan vois alkaa myymään itseään. Rahaa varmasti tulis.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      75
      1901
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      332
      1488
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      73
      1473
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      39
      1450
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1105
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      132
      878
    7. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      829
    8. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      808
    9. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      78
      782
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      781
    Aihe