Sielu..jaa että sieluko?

" 1b Se on tärkeää siksi, että materiasta kehityksen kautta syntyneenä se hallitsee ihmistä ja luo kaikki sen ongelmat "

Tähän lisätään yksi näkökohta, jota harvoin on osattu ottaa esiin. Nimittäin mitä tarkalleen ottaen on materiasta konkreettisesti erottautumalla erottunut? Ja materiasta syntynyt?

Se on: astraalikeho. Tuo keho on syynä ihmisten sairauksiin.

Tuo taso, kokonainen maailma erottui edellisen luomakunnan aikana sen fyysisestä aineesta ja nykyään monet eivät edes tunnista sitä, vaikka kokevat sen vaikutuksia. Silloin se oli konkreettista fyysistä ainetta, nyt se on jalostunut tuollaiseksi elohopeamaiseksi. Kun se kuihdutetaan pois, niin sairaudet loppuvat ja ihminen voi alkaa todella opiskelemaan.

Siellä ei ole yhtään tietoa ollut eikä tule olemaan. Oppi on aina muualla kuin siellä. Tuo on tavallisen ihmisen ego. Siksi voimme ymmärtää miten "paksua" voi olla oleminen tuossa tilassa. Se on elohopeamaista tunnetta, mutta silti yhtä paksua kuin veitsellä leikkaisi ilmaa.

" 4On hiljaisuus jota ei ole itse aiheutettu, niin silloin puhuu meille sanattoman hiljaisesti "

Tämä hiljaisuus on terveyttä joka parantaa ed. kohdan maailmasta kärsivät.

" 5 Ei henkisissä asioissa sillä se on este äärettömän kohtaamiseksi "

Tähdennetään tähän mikä ei ole henkistä. Astraalitaso joka on materiasta erottunutta affektia, intohimoa ja janoa - se ei ole henkistä vaan materiaa. Siksi voin tuosta reilusti puhua. Se on täyttyä idiotismia, sen "kauneimmatkin" muodot. Siellä ei ajatella, siellä tunnetaan omahyväisesti. Musiikkia, maailmanparannusta, Kultaisia jerusalemeja, kaikki itselle ja omille veljille. Ei koskaan kaikille yhtä aikaa. Siellä on kauneimmankin kukan takana raju itsekkyys, inhottava irvistävä syöpä. Näin se näyttäytyy henkiselle silmälle. Tuommoinen on ego, jota ihminen sieluksikin joskus kutsuu. Siellä on pelkkää ainetta.

Nyt kun ego on kerrottu, niin henkistä on altruismi, kaikenlainen takertumattomuus. Hyvä AINA kaikille yhtäaikaa. Se ei jätä pois laskuista edes noita onnettomia, jotka luulevat olevansa onnellisia astraalihuuruissa. Se koettaa auttaa heitä, heidät hyväksymällä. Jos taistelee niin astraali vahvistuu, jos hyväksyy sen ja kiinnittää huomionsa sen läpi sen uneksi nähden (niinkuin fyysisen maailman), niin se katoaa kokijan näköpiiristä ennenpitkää.

Äärettömyyteen samaistuminen on hiljaisuutta, mutta mikään tie ei ole riskitön. Se on Ramanan tie (Maharshi). Anteeksiannon tietä ehdotetaan. Se on Jeesuksen tie. Se vie äärettömyyteen, koska anteeksianto neutraloi karmansa nähden sen olemattomaksi. Sitä ei ole anteeksiannon tiellä. Todellinen anteeksianto ei ole välinpitämättömyyttä vaan kohtaamista, neutraloimista. Ja selkeää näkemistä koko olemuksella varjomaailmojen läpi, ne uneksi nähden.

kokija kirjoitti:

" 5 Ei henkisissä asioissa sillä se on este äärettömän kohtaamiseksi "

Tähdennetään tähän mikä ei ole henkistä. Astraalitaso joka on materiasta erottunutta affektia, intohimoa ja janoa - se ei ole henkistä vaan materiaa. Siksi voin tuosta reilusti puhua. Se on täyttyä idiotismia, sen "kauneimmatkin" muodot. Siellä ei ajatella, siellä tunnetaan omahyväisesti. Musiikkia, maailmanparannusta, Kultaisia jerusalemeja, kaikki itselle ja omille veljille. Ei koskaan kaikille yhtä aikaa. Siellä on kauneimmankin kukan takana raju itsekkyys, inhottava irvistävä syöpä. Näin se näyttäytyy henkiselle silmälle. Tuommoinen on ego, jota ihminen sieluksikin joskus kutsuu. Siellä on pelkkää ainetta.

Nyt kun ego on kerrottu, niin henkistä on altruismi, kaikenlainen takertumattomuus. Hyvä AINA kaikille yhtäaikaa. Se ei jätä pois laskuista edes noita onnettomia, jotka luulevat olevansa onnellisia astraalihuuruissa. Se koettaa auttaa heitä, heidät hyväksymällä. Jos taistelee niin astraali vahvistuu, jos hyväksyy sen ja kiinnittää huomionsa sen läpi sen uneksi nähden (niinkuin fyysisen maailman), niin se katoaa kokijan näköpiiristä ennenpitkää.

Äärettömyyteen samaistuminen on hiljaisuutta, mutta mikään tie ei ole riskitön. Se on Ramanan tie (Maharshi). Anteeksiannon tietä ehdotetaan. Se on Jeesuksen tie. Se vie äärettömyyteen, koska anteeksianto neutraloi karmansa nähden sen olemattomaksi. Sitä ei ole anteeksiannon tiellä. Todellinen anteeksianto ei ole välinpitämättömyyttä vaan kohtaamista, neutraloimista. Ja selkeää näkemistä koko olemuksella varjomaailmojen läpi, ne uneksi nähden.

Lue lisää

Sielu on.

Myötäeläjä kirjoitti:

Sielu on.

Kysyttiin toisaalla mikä on oikeassa olevan ongelma? Tämä on hyvin hienovarainen hämähäkinseitti, jota on joskus vaikea huomata. Se on juuri se oikeassa olemisen tarve, joka muodostaa egon valeitsetunnon juuren. Johonkin privaattiin kohdistuu oikeassa olemisen tarve. Sitä todellinen sielu ei ole.

Me voimme häilyä tuon oikeassa olemisen tarpeen ja mitäsilläonväliä-tarpeen välillä, jotka molemmat ovat samaa, toistensa harhaisia vastakohtia. Kun irtoamme oikeassa olemisen tarpeesta ja hälläväliä-tarpeesta, niin se on eteenpäinmenoa.

Sielu tuo kuolematon siis on, ollen oikean ja väärän tavoittamattomissa. Tämä palautuu samaan kuin että Jumala on??

Kun näkemykset redusoidaan pois, niin oleminen jää. ihmeellistä ihmisen monitahoisuus.

kokija kirjoitti:

Kysyttiin toisaalla mikä on oikeassa olevan ongelma? Tämä on hyvin hienovarainen hämähäkinseitti, jota on joskus vaikea huomata. Se on juuri se oikeassa olemisen tarve, joka muodostaa egon valeitsetunnon juuren. Johonkin privaattiin kohdistuu oikeassa olemisen tarve. Sitä todellinen sielu ei ole.

Me voimme häilyä tuon oikeassa olemisen tarpeen ja mitäsilläonväliä-tarpeen välillä, jotka molemmat ovat samaa, toistensa harhaisia vastakohtia. Kun irtoamme oikeassa olemisen tarpeesta ja hälläväliä-tarpeesta, niin se on eteenpäinmenoa.

Sielu tuo kuolematon siis on, ollen oikean ja väärän tavoittamattomissa. Tämä palautuu samaan kuin että Jumala on??

Kun näkemykset redusoidaan pois, niin oleminen jää. ihmeellistä ihmisen monitahoisuus.

Lue lisää

Päädyttiinkin esoterismista Freudin psykoanalyysiin. Yllättävän fiksu tyyppi tuo Freud, ei kylläkään harrastanut tiettävästi muinaisia eikä nykyisiä henkisen kasvun perinteitä. Intuitiivinen tyyppi kyllä varmaankin oli.

Oikeassa olemisen tarpeen tunnistin samaksi kuin Freudin elämänvietini tai libidon (muistankohan sanatarkasti täsmälleen oikein??).
Sen vastakohta on anarkismi eli hälläväliätarve, joka on Freudin kuolemanvietti.

Molemmat tulee näkemykseni mukaan ylittää.

Yhdyn tähän näkemykseen, kun se taas uudelleenlöytyi, ja itsessäni tunnistin. Ehkä F:n mullistavimpia oivalluksia, joka kertoo mitä ihmisyyden juurilla oikein lymyilee, myös yleismaailmallisesti?? Juurilla lymyilee pari halua, niin raadollista se kai on.

Myötäeläjä kirjoitti:

Sielu on.

'Sielu on'.
Tai voisi myös sanoa korkein Minä on.
Melkein järjellä käsitettävää, että fyysinen ruumis on persoona, joka kuoleman jälkeen maatuu pois.
Se, mikä jää elämään on tämä korkein Minä, ellei sielu sanaa haluta käyttää.
Korkein Minä jatkaa 'kuolematonta elämää' korkeammalla tietoisuuden tasolla syntyäkseen uudelleen ajallaan, riippuen karman rasitteista ym.

Tämä korkein Minä on fyysisestä kehosta erillinen ja omaa yhteyden Kristustason ihmiseen, jollainen Jeesus oli esimerkkinä...ja johon meidän tiemme on suunnattu.
Näitä asioita ja niiden käsittelemisen tarpeellisuus on suhteellista.

Monet sanat eivät ole avain mihinkään, on vain Rakkaus.
Tämä on ehkä korkein totuus, joka voittaa jopa karman.

Hienon näkökulman avasit aiheesta tärkeä.. Tärkeää -sanaa toistettiin monta kertaa juuri sen takia, että sitä analysoitaisiin. Jotain tuo analyysi avasi.

" Hengessä kun lähestymme sanoja, niin ei ole tärkeää eikä vähemmäntärkeää.
On vain olemista ja kokemista. "

Tähän se taas redusoituu. Olemiseen joka on rakkautta. Rakkaus = oleminen ja oleminen = rakkaus = sielu (kuolematon sielu, ei astraalisielu joka tunte eikä kausaalisielu joka ajattelee filosofisesti)

Kun affektit, intohimot puretaan niin jäljelle sieluoleminen. Sitä voi sanoa vaikka korkeimmaksi Minäksi. Mutta tässä on juuri eehdyksen mahdollisuus, niin kuin arjuuna kertoi, sillä kun korkein Minä ajatellaan eli materialisoidaan, siitä tulee kuoleva ego.

Korkein Minä tulee siis kokea liittämättä siihen kuin liimalla ajatuksia. Näin se on kuolematon.

kokija kirjoitti:

" Hengessä kun lähestymme sanoja, niin ei ole tärkeää eikä vähemmäntärkeää.
On vain olemista ja kokemista. "

Tähän se taas redusoituu. Olemiseen joka on rakkautta. Rakkaus = oleminen ja oleminen = rakkaus = sielu (kuolematon sielu, ei astraalisielu joka tunte eikä kausaalisielu joka ajattelee filosofisesti)

Kun affektit, intohimot puretaan niin jäljelle sieluoleminen. Sitä voi sanoa vaikka korkeimmaksi Minäksi. Mutta tässä on juuri eehdyksen mahdollisuus, niin kuin arjuuna kertoi, sillä kun korkein Minä ajatellaan eli materialisoidaan, siitä tulee kuoleva ego.

Korkein Minä tulee siis kokea liittämättä siihen kuin liimalla ajatuksia. Näin se on kuolematon.

Lue lisää

Egohan se vain ajattelee ja muistelee mennyttä, jotta voi luoda harhan huomisesta.

Rajataan kaksinaisuus kehoon jonka luulemme olevamme me, mutta näin ei ole.
Kuten monesti olen maininnut että olemme kuin varpaita jotka eivät muista että loppukehokin on olemassa.

Olisiko hyvä muistaa että ego tekee asioista tärkeitä emme me.

Mikä sitten on tärkeää?
Vai onko mikään niin tärkeää?

Vai onko vain katalyyttejä?

Saagapolku kirjoitti:

Egohan se vain ajattelee ja muistelee mennyttä, jotta voi luoda harhan huomisesta.

Rajataan kaksinaisuus kehoon jonka luulemme olevamme me, mutta näin ei ole.
Kuten monesti olen maininnut että olemme kuin varpaita jotka eivät muista että loppukehokin on olemassa.

Olisiko hyvä muistaa että ego tekee asioista tärkeitä emme me.

Mikä sitten on tärkeää?
Vai onko mikään niin tärkeää?

Vai onko vain katalyyttejä?

Lue lisää

" Olisiko hyvä muistaa että ego tekee asioista tärkeitä emme me.

Mikä sitten on tärkeää?
Vai onko mikään niin tärkeää? "

Tähän liittyen että jos ajatellaan jonkun olevan tärkeää niin silloin siihen helposti takerrutaan. Aina ei näin käy. Se riippuu siitä että millainen intohimo sanaan tärkeä projisoidaan, vai liikutetaanko vain leukoja ilman suurempia takertumisia.

Esimerkki: Ajatellaan että sielu olisi tärkeää, niin hiivatin tärkeää. Silloin ajattelemme ehkä että sielu, sielu, sielu aivan kuin mantranomaisesti. Syntyisi takertuminen, jolloin lisääntyisi myös ego joka yksinkertaisesti on takertumisen periaate. Sen periaatteena on jämähtäminen niinkuin kuivuva liima. Ego hakee jämähtämisen aihioita menneisyyttä muistelemalla ja tulevaisuutta suunnittelemalla näihin ulottuvuuksiin kiinnittyen.

Virtaamisen periaatetta noudattamalla saamme tuota kiinnittymistä väljennettyä. Virtaamisessa on se riski, että meistä tulee ajelehtivia ja päämäärättömiä, jos tarkkaavaisuus hupenee ja annetaan vain elämän mennä menojaan ja virrata.

Joku balanssi tuossakin on tarpeen, että tärkeys ei vaihdukaan ajelehtimiseksi (täydelliseksi epätärkeydeksi). Oleminen on se balanssi, kun ollaan tarkkaavaisina. Silloin on suunta joka on tähän hetkeen kuolemattomaan sieluun, ei tästä hetkestä menneeseen eikä tulevaan

Tietty voidaan unelmoida ja visioida joskus, sillä se luo. Onko luominen tärkeää vain onko se vain sellaista mitä vain tapahtuu emmekä voi siihen vaikuttaa? Kenties puhdas oleminen ei luo mitään, koska se on vain kaiken perustalla. Oleminen on kuin lattiamattona, jonka yli ihmiset tulevat ja menevät sitä kenties huomaamatta.

Oleminen voi olla dynaamistakin, ainakin ihmisen tasolla, kun sen ymmärretään olevan myös Rakkaus.

Oleminen-Rakkaus on siis jonkinlaista perustavanlaatuista luomista? Kuin aurinko jonka säteet lämmittävät ja antavat virikkeitä. Kaikkea emme tiedä, mutta voimme ainakin olla siinä mitassa mitä ihmiselle on suotu.

Ihmiset on kai katalyyteja niin että koko ihmiskunta viestii toistensa kanssa ja sosialistuu. Ainakin internetin aikakautena ja ajatustenkin kautta. Sosiaalistumisessa on jotain henkistä, sillä äärimmilleen vietynä se vie ykseyteen.

kokija kirjoitti:

" Olisiko hyvä muistaa että ego tekee asioista tärkeitä emme me.

Mikä sitten on tärkeää?
Vai onko mikään niin tärkeää? "

Tähän liittyen että jos ajatellaan jonkun olevan tärkeää niin silloin siihen helposti takerrutaan. Aina ei näin käy. Se riippuu siitä että millainen intohimo sanaan tärkeä projisoidaan, vai liikutetaanko vain leukoja ilman suurempia takertumisia.

Esimerkki: Ajatellaan että sielu olisi tärkeää, niin hiivatin tärkeää. Silloin ajattelemme ehkä että sielu, sielu, sielu aivan kuin mantranomaisesti. Syntyisi takertuminen, jolloin lisääntyisi myös ego joka yksinkertaisesti on takertumisen periaate. Sen periaatteena on jämähtäminen niinkuin kuivuva liima. Ego hakee jämähtämisen aihioita menneisyyttä muistelemalla ja tulevaisuutta suunnittelemalla näihin ulottuvuuksiin kiinnittyen.

Virtaamisen periaatetta noudattamalla saamme tuota kiinnittymistä väljennettyä. Virtaamisessa on se riski, että meistä tulee ajelehtivia ja päämäärättömiä, jos tarkkaavaisuus hupenee ja annetaan vain elämän mennä menojaan ja virrata.

Joku balanssi tuossakin on tarpeen, että tärkeys ei vaihdukaan ajelehtimiseksi (täydelliseksi epätärkeydeksi). Oleminen on se balanssi, kun ollaan tarkkaavaisina. Silloin on suunta joka on tähän hetkeen kuolemattomaan sieluun, ei tästä hetkestä menneeseen eikä tulevaan

Tietty voidaan unelmoida ja visioida joskus, sillä se luo. Onko luominen tärkeää vain onko se vain sellaista mitä vain tapahtuu emmekä voi siihen vaikuttaa? Kenties puhdas oleminen ei luo mitään, koska se on vain kaiken perustalla. Oleminen on kuin lattiamattona, jonka yli ihmiset tulevat ja menevät sitä kenties huomaamatta.

Oleminen voi olla dynaamistakin, ainakin ihmisen tasolla, kun sen ymmärretään olevan myös Rakkaus.

Oleminen-Rakkaus on siis jonkinlaista perustavanlaatuista luomista? Kuin aurinko jonka säteet lämmittävät ja antavat virikkeitä. Kaikkea emme tiedä, mutta voimme ainakin olla siinä mitassa mitä ihmiselle on suotu.

Ihmiset on kai katalyyteja niin että koko ihmiskunta viestii toistensa kanssa ja sosialistuu. Ainakin internetin aikakautena ja ajatustenkin kautta. Sosiaalistumisessa on jotain henkistä, sillä äärimmilleen vietynä se vie ykseyteen.

Lue lisää

Tärkeää on vain kaksinaisuudessa, joka etenee lineraalisesti.
Vastakohtaisuus kuuluu ns. maanpäälle, jossa silloin tällöin käydään pelaamassa tätä tärkeää peliä uskomalla sen tärkeyteen.
Mutta väliaikaista tämä kaikki vain on.
Näin me voidaan oivaltaa tämä harha ja tärkeys loppuu, kun minuus häviää.
Tokihan on tärkeämpää syödä laadukasta ruokaa, kuin roskaruokaa.
Jos haluaa pysyä hyvävointisena ja terveenä.
Edellinen vain esimerkkinä.

Mutta onko sittenkään mitään tärkeää?
On vain kokemuksia, jotka kaikki ovat yhtä tärkeitä.
Voisi sanoa että tärkeys häviää, kun katsoo asioita laajemmin.
Ei Isä/Äiti JumalLähteemmekään ole tärkeä, kun ei siinä mitään tärkeää ole, kun tärkeys loppuu, kun palaamme oikeeseen olomuotoomme, josta emme ole koskaan edes pois lähteneetkään.
Joku ymmärtää sen toinen taas on oivaltamassa sen, mutta jokainen me olemme Se mikä me olemme.

Onko Se Tärkeää Mikä On Aina Ollut Ja Tulee Aina Olemaan?

Kuten huomaamme sanat pyörivät järkiminämme järkeillessä mikä on enemmän tärkeää tai vähemmän tärkeää.

Ei sielu ole tärkeä, kun ei sitä edes ole olemassa.
On vain olemassa Yksi joka me olemme.
Sieluajattelu rajaa asian lokeroon.
Mitäs sitten on sielun ulkopuolella?
Toki maanpäällää on asioilla tärkeysjärjestys

Rakkaudella kanssaihmisiin, eläimiin ym kaikkeen voimme vaikuttaa.
Ajatelkaa valtioitten vaikuttajia,suurkapitalisteja mitä tahansa päättäjiä ja heillä olisi Rakkaus vaikuttimena, millainen olisi jopa fyysinen maailma?
Väistyisikö järjetön hävittäminen...tappaminen jota tehdään demokratian nimissä ja sen varjolla?
Eittämättä ei tarvita monisanaisuutta ja ilmaisuja moniselitteisesti, riittää kun muistutamme itseämme ja muita Rakkauden käsitteestä.
Tällä käsitteellä ei ole koskaan tehty mitään pahaa kenellekään, sen pitäisi riittää....kunhan toteutamme sitä?

Tiotoisuuden nousu, rakkauden tunto päättäjiin, valtiomiehiin, ym.
Nämä ovat keskeiset edistysaskeleet tällä aikakakaudella....