Mistä kohdin vakavoituu aivo, niin rikas-köyhä asteikosta ja myös militaristien pakkopaineista. Ei ollut vastenmielisempää maailmaa rakentaa veriseen biologian ja hengettömän avaruuden maailmassa kuin lisää eriarvoisuus…
koska asia on kuitenkin kokonaisuuteen verrattavissa mitätön, siis hänen kannaltaan. Yrittäähän hän tukea minua, mutta tästä asiasta en voi hänelle puhua, koska se taaseen surettaisi häntä ja hyvä tuuli menisi pois. Asi…
Aloitan ensi vuonna DKT:n, eli dialyktisen käyttäytymisterapian. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia tästä DKT:stä, jotka olette sen käyneet läpi tai kokeilleet ja jättänyt kesken. Saitteko tästä terapiamuodosta apua? Jo…
Pakanat uskovat minun olevan skitsofreenikko. En voi todistaa väitettä toisin ennenkuin Jumala tulee julistamaan viimeisen tuomionsa. Yhtenä todisteaineena pakanoiden helvettiin menon puolesta tulee olemaan minun puheid…
Esim Erikoisia Taiteilijoita. Mistä löytää?
Oletteko samaa mieltä?
Toiset surevat joulun yksinäisyyttä ja toiset varattomuutta. Osa ihmisistä kokoontuu yksinäisten taikka varattomien tapahtumiin. Joidenkin ihmisten mielen täyttää itsesääli. Minulla ei moiseen ole sen enempää syytä vaik…
Eka meni kiinni joten osa 2
Nyt on paha olla. Hyi olkoon.. Nyt harmittaa ylipaljon. Miten tässä pääsee tavalliseen ruokavalioon taas?
Onko vanhoille (Yli 60v) sukulaisnaisille tyypillistä kysellä ikisinkulta 30v mieheltä vuosi toisensa jälkeen että "Miksi et jo ota emäntää itsellesi" tai että "Milloinkas tuot tyttöystäväsi näytille"? Muutama päivä sit…
Sain skitsofrenia diagnoosin noin 20 vuotta sitten. Nykyään olen kohtalaisen hyvinvoiva; terapia, lääkkeet, elämäntavat. Välillä on ollut sairaalajaksoja oireiden hallitessa liikaa. Mitä haluan sanoa on, että keskity hy…
Tehdään se samalla kaavalla, kuin esim. ongelma. Kaikkihan tietävät, että sana ongelma on kermaperseiden toimesta muutettu sanaksi haaste. Yksinkertaisesti muutetaan vaan sanoja, niin asia on korjattu. Mietin uutta sana…
Ketä se naurattaa! Kertokaa minulle. Ihmiset sanoo netissä hirttäytykää niin onko se edes laillista?
Eikä tarvi nähdä sukulaisia. Tuo on sitä todellista onnellisuutta, muu on vain keinotekoista hömppää joka jättää tyhjäksi ja alkaa ahdistamaan. Yksinäiset ei vaan itse ymmärrä miten onnekkaita ovat, kun ei ole mihin ver…
Minä olen aina valmis lohduttamaan kärsivää ihmistä, en ajattele tuntematonta yhtään sen vähemmän tärkeänä kuin läheistä tiedän että yksikin hyvä teko voi pelastaa ihmisen elämän. Minä olen kokenut ihmisen äärimmäisen k…
Minä jätän tän vaan tähän. https://tekniikanmaailma.fi/vuosikymmenia-vanha-teoria-skitsofreniasta-sai-vihdoin-vahvistuksen-merkittava-edistysaskel/
tulin kotiin kello yksi yöllä käytyäni telemastolla. menin huoneeseeni suljin valot ja laitoin hämärämmän tunnelman kello 4.15. laitettuani hämäremmät valot päälle ne rupesi räppimään räppimistä jatkui pitkälti viisi mi…
Tärkeä asia
Nyt kertokaa oudoimmat pelkonne. Mä pelkään sairaaloisesti hattuja.
Minulla on ollut 25v. kaikki nämä sairaukset, ja useita käyntejä sairaalassa lääke yliannostuksia ja viiltelyä ranteisiin tikkauksiin asti. Myös olen ollut jaksoja hoidossa useita. Nyt olen saanut lääkkeet joilla pärjää…