Terveys

Psykiatrisella potilaalla ei ole yksityisyyttä

Nykyään sairaaloissa psykiatrian potilaskertomukset eivät enää ole salattuja kuten ennen. Jos olet joskus ollut psykiatrian osastolla hoidossa, niin kun menet seuraavan kerran sairaalaan vaikka ihotautilääkärille, hän voi lukea kaiken mitä psykiatrit ovat kirjoittaneet sinusta. Jos et rastita Omakannassa luovutuskieltoa, psykiatrian tekstit näkyvät myös terveyskeskuksessa. Luovutuskiellon voi tehdä erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen välillä, mutta ei erikoissairaanhoidon sisällä. Eli kaikilla sairaalan osastoilla ja yksiköillä on pääsy myös psykiatrian lääkärien teksteihin. Näin ainakin oman alueeni sairaahoitopiirissä. Hoitajien tekemät päivittäismerkinnät eivät näy kuin kyseisellä osastolla, mutta ainakin omalla kohdallani suurin osa kirjauksista ja etenkin ne arkaluontoisimmat asiat olivat juuri lääkärien kirjoituksissa, jotka siis näkyvät koko sairaalassa aina kun menen sinne hoitoon. Kun menin somaattiseen hoitoon sairaalaan, psykiatrisia tekstejäni lukivat lääkärit, fysioterapeutit, hoitajat ja sairaahoidon opiskelijatkin. Asia selvisi kun tein varmuuden vuoksi lokitietopyynnön. Ihan kaikki eivät lukeneet, mutta hyvin moni, ensin osastolla ja sitten jälkikontrolleissa. Mitään erityistä syytä tähän ei ollut. En oireillut psyykkisesti somaattisen hoitoni aikana mitenkään. Tämän todistavat kirjauksetkin. En siis ollut esim. sekava tai muuta. Mitään syytä ei pitänyt heillä olla lukea psykiatrian tekstejä. Lukivat kuitenkin. Ja kun kysyin miksi, ainoa syy oli "kokonaisvaltainen perehtyminen." Kärsin hyvin paljon siitä että yksityisasiani ovat nyt levinneet kaikille minua hoitaneille somaattisen terveydenhuollon ihmisille. Heille ei riittänyt että saivat diagnoosilistasta nähdä kaikki aikaisemmat diagnoosini ja niiden joukossa sen "masennustila" ja "ahdistuneisuushäiriö". He halusivat lukea miksi ja miten ja kuka, eli sen mitä olin esimerkiksi perhetilanteestani kertonut psykiatrian osastolla. Ja ajatuksistani, tunteistani, työtilanteestani ym. ym. Kaikesta silloisen elämäntilanteeni vaikeudesta. Ja aikaisemmistakin, lapsuudesta ja nuoruudesta. Niihin psyk. teksteihin kun lääkärit haluavat laittaa "koko elämänkaaren." Kyse ei ole siitä että olisin kokenut saaneeni huonoa hoitoa somaattiseen vaivaani siksi, että olen käyttänyt joskus myös psykiatrisia palveluja ja saanut diagnoosin. Kohtelu somaattisella puolella oli ihan normaalia lukuunottamatta sitä fysioterapeuttia, joka "tietävällä katseella" rupesi terapoimaan minua raajaani kuntoutettaessa, eli antamaan tilanteessa aika poikkeuksellisia (ja hyvin turhia) elämänohjeita. Muuten kaikki meni hoidossa ihan normaalisti. Kyse onkin yksityisyydestä. En olisi halunnut näiden ihmisten tietävän niitä kaikkia asioita minusta. Se on kuin asettuisin heidän kanssaan läheisempään suhteeseen kuin haluaisin olla. Olin valinnut psykiarian osastolla kertoa kyseiset asiat hoitaville henkilöille siellä, en muille. Ne eivät ole sellaisia juttuja, joita huudellaan kaikille, joilla tulee tulevaisuudessa olemaan jotain tekemistä terveyteni kanssa. (Tosiasia kyllä muuten on etten ihan edes valinnut psykiatrisella osastolla kertoa kaikkea sitä mitä papereihin merkittiin - pikemminkin osa asioista painostettiin kertomaan. Hoitokokemus oli aika huono. Mutta se on toinen juttu. Terapiasta olen saanut paremman avun.) Yksityisillä lääkäriasemilla potilas voi halutessaan salata vaikka jokaisen käynnin erikseen. Veikkaan, että kun lääkärit itse menevät psykiatrille (ja heillähän on varaa käydä yksityisellä) he taatusti huolehtivat yksityisyytensä säilymisestä ja käyttävät salausmahdollisuutta. Ei kannata koskaan kertoa itsestään kuin kaikkein välttämättömin kun menee psykiatriseen hoitoon. Se kaikki LEVIÄÄ. Luottamukseni meni ja traumatisoiduin. Psykiatrisen hoidon teho heikkenee väkisin tässä tilanteessa kun KAIKKI KUULUU KAIKILLE.

Henkinen väkivalta

Eräs keromus: https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/harri-paatti-kertoa-julkisesti-vaikeasta-vaietusta-aiheesta-pahinta-on-vahattely-ja-jatkuva-hylkaamisella-uhkaaminen/6990238#gs.dqsGacI

Kannattaako edes yrittää? Kellään kokemusta?

Oon kohta viiskymppinen nainen ja ylipainoa on noin 30 kiloa. Tuntuu hirveältä kirjoittaa se näin "ääneen". Olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt ruokavaliota keventämällä ja liikunnalla pudottaa painoa mutta heikoin tuloksin. Rasitteena minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea ja reumaattisia oireita. Hormoonit sekaisin ja vatsa turvoksissa. Ruokavalioltani olen ollut jo pitkään gluteiiniton, maidoton ja lähes vegaani (syön kalaa ja joskus kanaa). Painoa pitäisi siis saada alas ja olen päättänyt aloittaa karppauksen. Olen joskus aiemminkin vuosia sitten kokeillut karppausta mutta melko heikoin tuloksin. Jälkeenpäin mietittynä en ehkä ollut kunnolla ketoosissa tai söin liikaa kaloreita. Nyt ajattelin ottaa tiukan linjan ja hakea niitä keto-liuskojakin. Ruokavalion suhteen olen valmis lisäämään kanan ja kalan syöntiä ja vähentämään vihanneksia..soijajugurtti varmaan sopii karppaukseen myös ja kananmunat on ok. Voi myös ok. Mutta sikaan en koske :D Oisko mitään vinkkejä kellään tai kohtalotovereita noiden sairauksien suhteen? Onkohan mun edes mahdollista laihtua karppaamalla? Kilpirauhanen tässä myös mietityttää vaikka melko kuollut taitaa se elin meikäläisellä jo olla. Kannattaako liikuntaa jatkaa vai keskittää voimavarat ruokavalioon?