TähtitiedeEi vastauksia

Ganymedes kuu

Miksi pinta näyttää oksennukselta. Kuin olisi vihreää rihmastoa joka puolella ja tuikkivia valkoisia ja kirkkaita pisteitä siellä sun täällä?
TähtitiedeVastattu 1 v

Mielikuvituksen rajat on rikottu 100-0!

Tähtiteteilijät voivat nähdä satojen valovuoisien päähän miten siellä menee ja mitä kaasuja missäkin planeetalla? Tietävät tähden ominaisuuudet eli siellä olevien tähtien painonkin samoinkuin monet kalastajat joilta kar…
TähtitiedeVastattu 1 v

maailmankaikkeus avaruus

Maailman kaikkeudessa alussa on ollut kahdenlaista energiaa,joista kaikki on syntynyt.Myös energia on syntynyt jollain tavalla.Kaikkialla on vallinnut tyhjyys.Mutta tyhjyydessä eri puolilla on ollut valtavia alueita jot…
TähtitiedeVastattu 1 v

kosmologian vakiomalli. huuhaata

Kosmologia on tienhaarassa, mutta uudet instrumentit ovat tulossa avuksi Ymmärryksemme maailmankaikkeudesta on syvällinen. Vain sata vuotta sitten tähtitieteilijät kävivät suuren keskustelun kiistelläkseen siitä, oliko …
TähtitiedeVastattu 1 v

Pohjolan pirut Marsissa

Vuosia sitten bongasin Marsin kivistä pohjolan pirut. Laitoin tänne siitä linkin, mutta en löydä sitä enää. Nasan kuvaa Marsista missä yhdessä isossa kivessä tmv lohkareessa oli identtiset kuvat pohjolan pirujen kanssa.…
TähtitiedeEi vastauksia

Aurinko muni planeettoja

Aurinko "munii" planeettoja, eli synnyttää niitä. Auringosta pulpahtelee ulos planeettoja tasaisin väliajoin. http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/10/25/valtavan-kokoinen-ufo-tankkasi-energiaa-auringosta-katso-vi…
TähtitiedeVastattu 1 v

Minusta tuntuu

Että tämä vuosi on mennyt nopeammin kuin aikaisemmat vuodet, mutta tuskin maailmankaikkeuden kiihtyvä laajeneminen liittyy siihen mitenkään.
TähtitiedeVastattu 1 v

Kello kuuhun

Ehkäpä maailmankaikkeutemme suurin, mieleenpainuva omituisuus on ajanoton luontainen ongelma: Sekunnit tikittävät vuoren huipulla aina hieman nopeammin kuin Maan laaksoissa. Käytännön syistä useimpien ihmisten ei tarvit…
TähtitiedeVastattu 7 kk

Marsissa metaliportti

https://www.youtube.com/shorts/h-ocDY59-o8 Joko voidaan Marsin muinainen elämä tosiasiaksi. Eikä niin kovin muinainen.
TähtitiedeVastattu 7 kk

Ilmalaiva Veenukseen

Kiina aikoo lähettää testiversion ilmalaivasta joka leijjuu Venuskehässä, alueella jossa lämpötila on noin 22 astetta. Mahdollista isompaa miehitettyä lentoa silmallapitäen. Oleskelu Venuskehässä kestäisi kuukausia. Myö…
TähtitiedeVastattu 5 kk

Puhalettava avaruusalus

Kiina testaa uudelleen käytettävää puhallettavaa moduulia avaruudessa Puhallettavat avaruusmoduulit eivät ole uusi konsepti, NASA on tutkinut mahdollisuutta 1960-luvulta lähtien. Kiinan avaruusjärjestö on nyt ryhtymässä…